HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 53/2021

583 ja 584 on ilmeisesti toisessa paketissa, jotta 400-sarjan nykyinen paketti saadaan runkolinjalle 400 ja linjalle 431, kun se ei kerran ole tässä paketissa. Saa nähdä kuinka A1:t riittävät 583:lle ja 584:lle, kun teleilläkin on kuulemma ollut ylikuormaa, vaikka vuoroväli Pohjois-Espoon ja Vantaankosken välillä on ollut yhteensä vain 15min.

52, 53, 56 ja 57 oleminen samassa paketissa on ainakin toistaiseksi kapula 52:n ja 57:n runkolinjaistamisen rattaisiin. Hyvä sentään, että saadaan telejä. 57:llä kun on tehotonta ajaa kaksiakselisilla alle 10min vuoroväliä.

Ihmetyttää myös, että Laajasalon linjoille tulee pelkkiä kaksiakselisia, etenkin kun 84-88-88B linjayhdistelmälle oltaisiin ilman koronaleikkauksia lisätty vuoroja. On toki ymmärrettävää, ettei haluta Kruunusiltojen jälkeiselle linjastolle isoa kalustoa, kun siellä ei kai ole enää tarvetta, mutta miksi sitten tehdään sopimus, joka kestää tällaisen ison linjastoa muuttavan uudistuksen ylitse. Muutenkin Laajasalon linjastosuunnitelma on kesken, eli onko pakko sitoa linjastoa samaan kalustomäärään kuin ennen useata ratikkalinjaa linjastoa suunnitellessa.

Miksi HSL haluaa että 502:n reitti lyhenee ja päättäri siirretään Merihaasta Kallion? sais jatkaa edes Hakaniemeen.

Muutos oli pakotettu, kesästä 2021 alkaen Merihakaan liikennöinti ei onnistu työmaan takia.

Poikkeusreitti on ilman muuta syynä. Outoa silti merkitä kilpailutukseen poikkeusreitti, vaikka sen pitäisi kestää alle puolet sopimuksen voimassaolosta.
 
Poikkeusreitti on ilman muuta syynä. Outoa silti merkitä kilpailutukseen poikkeusreitti, vaikka sen pitäisi kestää alle puolet sopimuksen voimassaolosta.

En muista lähdettä, mutta muistelen lukeneeni jostain että bussiliikenne ei enää palaa Merihakaan.
 
En muista lähdettä, mutta muistelen lukeneeni jostain että bussiliikenne ei enää palaa Merihakaan.

Niinpäs onkin, katusuunnitelmassa ei ole ajoratoja busseille Merihaan kohdalla Hakaniemenrantaa. En tiedä mistä sain päähäni, että poikkeusreitti kestää vuoteen 2024. HSL:n sivulla lukeekin, että linjalle etsitään korvaavaa päätepysäkkiä Hakaniemestä, mutta itse liikennöintisuunnitelmassa ei ole sellaista mainintaa. Näyttää siltä, että tuo on ainakin toistaiseksi pysyvä päätepysäkki. Olisi parempi, että linja kulkisi Hakaniemen päätepysäkeille, jotta vaihto Kruunuvuoren ratikoihin helpottuisi. 617 ollaan jo jatkamassa Rautatientorille Hakaniemen tilanpuutteen takia, mutta 700-sarjalaisten siirtyessä Kalasatamaan 502 voisi siirtyä sinne.
 
Helsingin Bussiliikenne voisi olla kiinnostunut kohteista 271, 272 ja / tai 273. Ruskeasuon varikolla pitäisi olla tilaa kun keskustan linjoja menee Nobinalle Helsingissä 8 / 2021.

Paitsi, että Ruskeasuon varikolla nimenomaan ei ole tilaa kun siihen aletaan rakentamaan raitiovaunuvarikkoa ja HelB muuttaa väistötiloihin joista ei ole vielä tietoa missä ja kuinka isot ne ovat. En tiedä kuinka paljon autoja sinne remontin jälkeen mahtuu, mutta kuitenkin todennäköisesti vähemmän kun mitä ennen. Varhassa sensijaan voisi olla tilaa ainakin osalle Herttoniemen linjoista.
 
Yllätyksiä saatetaan nähdä. Olisiko kenties näin?

269: Nobina
270: PL
271: Helb
272: Tammelund
273: Korsisaari
 
HSL:n tarjouskilpailu ratkesi Nobina Oy:n ja Tammelundin Liikenne Oy:n hyväksi
25.5.2021 10:55:57 | HSL Helsingin seudun liikenne
Nobina Oy voitti HSL:n maaliskuisessa kilpailutuksessa 24 bussilinjaa ja Tammelundin Liikenne Oy 9 linjaa. Tarjouskilpailu koski 144 bussin liikennettä, joilla ajetaan noin 10,4 miljoonaa linjakilometriä vuodessa.

Kilpailutettu liikenne kattaa reilut 11 prosenttia HSL:n bussiliikenteen linjakilometreistä. Kaikkiaan kilometrejä kertyy noin 91 miljoonaa vuodessa, ja liikenteeseen tarvitaan arkipäivinä enimmillään noin 1 200 autoa. Kilpailutetun liikenteen kustannukset ovat noin 34,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Sähköbussien osuus sopimuskauden lopussa 90 prosenttia
Kilpailutuksessa mukana olleille bussilinjoille tulee elokuussa 2022 105 uutta sähköbussia ja elokuussa 2023 vielä kuusi lisää. Myöhemmin 19 polttomoottorilla varustettua autoa korvataan sähköbusseilla, jolloin viimeistään sopimuskauden lopussa vuonna 2030 linjoilla on 130 sähköbussia ja niiden osuus on 90 prosenttia kalustosta.

Tarjouskilpailuun osallistui kuusi liikennöitsijää. Tarjouksia vertailtiin niiden kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteella HSL:n hallituksen hyväksymien kilpailuttamisperiaatteiden mukaisesti.

Tarjouskilpailu 53/2021 ja linjojen liikennöitsijät elokuusta 2022/2023 alkaen
Nobina Oy elokuu 2022 (kohde 269)

79 Herttoniemi – Viikki – Malmi – Siltamäki – Puistolan asema
84 Herttoniemi – Laajasalo (Gunillantie)
85 Herttoniemi – Jollas
85B Herttoniemi – Yliskylä – Jollas
85N Rautatientori – Herttoniemenranta – Yliskylä – Jollas
86 Herttoniemi – Santahamina
86N Rautatientori – Kulosaari – Herttoniemi – Santahamina
87N Rautatientori – Herttoniemi – Kruunuvuorenranta
88 Herttoniemi – Kruunuvuorenranta – Kaitalahti
88B Herttoniemi – Kruunuvuorenranta
89 Herttoniemi – Yliskylä

Nobina Oy elokuu 2022 (kohde 270)

80 Herttoniemi – Roihuvuori – Itäkeskus
81 Kulosaari – Herttoniemi – Länsi-Herttoniemi
82 Herttoniemi – Roihuvuori – Itäkeskus
82B Herttoniemi – Roihuvuori – Tammisalo – Itäkeskus
83 Herttoniemi – Tammisalo

Nobina Oy elokuu 2022 (kohde 271)

52 Kuninkaantammi – Kannelmäki – Huopalahti – Munkkiniemi – Otaniemi
53 Arabia – Oulunkylä – Maunula – Pohjois-Haaga – Pitäjänmäki – Uusmäki
56 Kalasatama (M) – Käpylä – Metsälä – Kannelmäki
57 Kontula (M) – Viikki – Koskela – Ruskeasuo – Munkkiniemi

Nobina Oy elokuu 2022 (kohde 272)

212 Kamppi – Meilahti – Laajalahti – Kauniainen
213 Kamppi – Meilahti – Suvela – Espoon keskus – Kauklahti
213N Kamppi – Meilahti – Laajalahti – Suvela – Espoon keskus
502 Kallio – Meilahti – Munkkiniemi – Leppävaara

Tammelundin Liikenne Oy elokuu 2022/2023 (kohde 273)

433 Martinlaakso ‒ Petas ‒ Kivistö (elokuusta 2023)
434 Kivistö ‒ Keimolanmäki (elokuusta 2023)
443 Kivistö ‒ Vestra (elokuusta 2023)
443K Kivistö ‒ Luhtaanmäki – Vestra (elokuusta 2023)
445 Kivistö ‒ Reuna (elokuusta 2023)
576 Tikkurila ‒ Kivistö (elokuusta 2023)
583 Aviapolis – Martinlaakso – Juvankartano – Perusmäki (elokuusta 2022)
583K Aviapolis – Martinlaakso – Juvanmalmi – Perusmäki (elokuusta 2022)
584 Aviapolis – Martinlaakso – Juvankartano – Kalajärvi (elokuusta 2022)
 
Nobina säilytti asemansa herttoniemen liityntäliikenteessä ja espoon suunnan seutulinjoilla. Lisäksi se voitti pohjolan liikenteeltä helsingin sisäistä poikittaisliikennettä. Tammelund sai pienen määrän Kivistön liityntäliikennettä sekä Kalajärven uudet linjat 583/584.
Suurin häviäjä tällä kertaa oli PL.
Nobinan kalusto sähköistyy merkittävästi, mikä tarkoittaa että vanhempaa ja vähän uudempaakin kalustoa poistuu paljon.
 
Pöytäkirja on tullut näkyville. Nobina ja PL tarjosivat joka kohteeseen, mutta PL:n tarjous 271:een hylättii tarjouspyyntöä vastaamattomana. 272:een tarjosi lisäksi Savonlinja, kun taas 273:een Korsisaari ja Taksikuljetus sen voittaneen TLL:n lisäksi. Nobinalla oli sen voittamissa kohteissa sekä korkeimmat kalusto-, että hintapisteen. Helb ei tarjonnut taaskaan ollenkaan.


Tammerlundin tulo Kivistöön on kyllä aika yllätys. Piti kysyä perustaakohan se sivutoimipisteen jonnekin Vantaalle, mutta Kivistö onkin Tattarisuon varikkoa lähempänä kuin Lauttasaari, jonka linjoja TLL myös ajaa. Se mahtuuko nykyiselle Tattarisuon varikolle yli 50:n auton liikenne on sitten toinen juttu. TLL:llä on kuitenkin linjan 16 sopimus loppumassa ja Lauttasaaren linjojen optiopäätös vielä auki ennen kuin täysi automäärä on nyt voitetussa kohteessa liikenteessä.
 
No nyt on ainakin tullut selväks että Nobina todellakin haluaa puolustaa asemaansa HSL-alueella eikä tarvi pelätä että heillä ois sama kohtalo edessä kuin edesmenneellä Transdevillä. Toivottavasti myös Volvo ja Scania ovat vuoteen 22 mennessä julkaisseet sähköversiot telimalleistaan. Saattaakohan kaikki 8500LE:t olla siihen mennessä poistettu?
 
Takaisin
Ylös