Lippujärjestelmän maksutavat kehittyvät

Nyt kun LIJ-järjestelmän kuljettajan myyntipäätettä ei enään asenneta ja vanhoistakin niitä aletaan pikku hiljaa poistaa, on noussut esiin seuraavanlainen ongelma. Itsehän olen käyttänyt myyntilaitetta tarvittaessa matkustajan kortin lukemiseen tai leimaamiseen, kun asiakas ei siinä onnistu syystä X, hän ihmettelee syytä Y tai mistä tahansa muusta syystä kun kortintietoja tarvitsisi nähdä. Aikaisemmin näytti myös esimerkiksi virhesanomat siinä näytölle, vaikkapa arvo ei riitä, väärä vyöhyke tms. Nyt kun sitä ei esimerkiksi oman työnantajani uusissa autoissa enään ole ei tämä onnistu ollenkaan, on tullut ongelma etten tiedä mikä matkustajan ongelma on. Osa on esimerkiksi niin tuppisuita tai eivät vain osaa puhua tai lukea näytön tekstiä. Kortinlukijat on asennettu niin ettei kuljettajalle se näy. Jos tarvitsisi matkustajaa auttaa leimaamisessa, pitäisi poistua koko kopista tätä toimenpidettä varten. Tämäkin on mielestäni askel taaksepäin asiakaspalvelussa. Ennen pystyi asiakasta auttaa nopeasti ja helposti, nykyisin joutuu melkein vain käsiä levittelemään.
 
Kortinlukijat on asennettu niin ettei kuljettajalle se näy. Jos tarvitsisi matkustajaa auttaa leimaamisessa, pitäisi poistua koko kopista tätä toimenpidettä varten. Tämäkin on mielestäni askel taaksepäin asiakaspalvelussa. Ennen pystyi asiakasta auttaa nopeasti ja helposti, nykyisin joutuu melkein vain käsiä levittelemään.

Vaikka en tykkää pummilla matkustamisesta, niin kyllä minusta tässä alkaisi oikea ratkaisu olla se, että kuljettaja vapautettaisiin lippujen tarkastamisesta. Matkustajalla on lippu jos on, ja tarkastuspartioita on sitten riittävästi liikkeellä, myös sinisissä busseissa.
 
Matkustajalla on lippu jos on, ja tarkastuspartioita on sitten riittävästi liikkeellä, myös sinisissä busseissa.

Käytännössä se johtaisi siihen, että varattomat ja ulkomailla asuvat saisivat matkustaa ilmaiseksi, koska tarkastusmaksuja ei saisi kuitenkaan perittyä heiltä. Samoin lapset, joille ei voida määrätä tarkastusmaksua.
 
Nyt kun LIJ-järjestelmän kuljettajan myyntipäätettä ei enään asenneta ja vanhoistakin niitä aletaan pikku hiljaa poistaa, on noussut esiin seuraavanlainen ongelma. Itsehän olen käyttänyt myyntilaitetta tarvittaessa matkustajan kortin lukemiseen tai leimaamiseen, kun asiakas ei siinä onnistu syystä X, hän ihmettelee syytä Y tai mistä tahansa muusta syystä kun kortintietoja tarvitsisi nähdä. Aikaisemmin näytti myös esimerkiksi virhesanomat siinä näytölle, vaikkapa arvo ei riitä, väärä vyöhyke tms. Nyt kun sitä ei esimerkiksi oman työnantajani uusissa autoissa enään ole ei tämä onnistu ollenkaan, on tullut ongelma etten tiedä mikä matkustajan ongelma on. Osa on esimerkiksi niin tuppisuita tai eivät vain osaa puhua tai lukea näytön tekstiä. Kortinlukijat on asennettu niin ettei kuljettajalle se näy.

Tarkoittaako tämä samalla sitä, että kuljettaja ei voi tarkkailla, onko matkustajalla lippu kaikille vyöhykkeille, joilla hän matkustaa, eli kuljettaja ei voi esimerkiksi tarkkailla, noustaanko A-vyöhykkeeltä kyytiin AB-lipulla ja matkustetaan D-vyöhykkeelle?
 
Käytännössä se johtaisi siihen, että varattomat ja ulkomailla asuvat saisivat matkustaa ilmaiseksi, koska tarkastusmaksuja ei saisi kuitenkaan perittyä heiltä. Samoin lapset, joille ei voida määrätä tarkastusmaksua.

Eihän se muuttaisi nykytilannetta juurikaan, kun asia on jo tällä hetkellä noin ratikoissa, metroissa, HSL-junissa ja oransseissa busseissa. Niin, ja VR-junissa kaikki saavat matkustaa ilmaiseksi.
 
Oransseja busseja tulee koko ajan lisää. Niissä ei tarvitse näyttää kuljettajalle. Bussin kuljettaminen ja lippujen tarkistaminen kannattaa kehittää erillisinä toimintoina.
 
Eihän se muuttaisi nykytilannetta juurikaan, kun asia on jo tällä hetkellä noin ratikoissa, metroissa, HSL-junissa ja oransseissa busseissa.

Sinisissä busseissa kulkee n. kolmasosa kaikista HSL-matkustajista eli ihan merkittävä osa. Suljettu rahastus tavallisissa busseissa vähentää välillisesti myös liputtomuutta avorahastuskulkuvälineissä, koska lippu pitää sitten olla jos vaihdollisella matkalla yksi osuus mennään tavallisella bussilla.
 
Tarkoittaako tämä samalla sitä, että kuljettaja ei voi tarkkailla, onko matkustajalla lippu kaikille vyöhykkeille, joilla hän matkustaa, eli kuljettaja ei voi esimerkiksi tarkkailla, noustaanko A-vyöhykkeeltä kyytiin AB-lipulla ja matkustetaan D-vyöhykkeelle?

Tarkoittaa juuri tätä. Itse olen valvonut aika paljon näitä vyöhykkeillä "kikkailijoita" ja heitän usein pihalle. Etenkin Itäkeskus - Söderkulla välillä sitä tapahtuu ja paljon. Kesäisin jopa lähes joka vuorolla saa puuttua. Nykyisin ei pysty enään valvomaan muita kuin mobiililipun käyttäjiä.

HSL:lle on tuotu myös ilmi tarkastajien tarve Itis - Söderkulla välillä muttei niitä kiinnosta kun pääfocus on runkolinjoissa ja raideliikenteessä. Silloin pari kertaa vuodessa kun niitä näkyy niin lappuja kyllä kirjoittelevat ja/tai huomauttavat väärästä lipusta. Kuljettajat on jo aika kyllästyneitä tuohon ja etenkin nyt kun Nobinalta periytyi tuo ex 93 meille niin huomaa et sillä linjalla on vielä löysempää linjaa pidetty.
 
Sinisissä busseissa kulkee n. kolmasosa kaikista HSL-matkustajista eli ihan merkittävä osa. Suljettu rahastus tavallisissa busseissa vähentää välillisesti myös liputtomuutta avorahastuskulkuvälineissä, koska lippu pitää sitten olla jos vaihdollisella matkalla yksi osuus mennään tavallisella bussilla.

Onko tuo mahdollisesti lisääntyvä pummilla matkustaminen taloudellisesti merkittävämpi asia kuin toisessa vaakakupissa oleva pysäkkiaikojen ja liikennöinnin nopeutuminen, kun ei enää tarvitse jonottaa esittelemään matkustusoikeuttaan kuljettajalle? Yhteiskunnalle, ei HSLlle.

Mun nähdäkseni tämä nykyinen käytäntö kumpuaa ihan vain siitä osaoptimoinnista, että HSLn ei tarvitse välittää matkustajien ajasta kuin puolet siitä, mitä se vaikuttaa matkustajamääriin (koska puolet on subventioita). Jos matkustjien ajalle laskettaisiin arvoa samoin kuin infrahankkeissa, tämä olisi taputeltu aikaa sitten ja siirrytty avorahastukseen kaikilla vähänkään ruuhkaisemmilla linjoilla.
 
Omasta puolestani avorahastus kaikilla bussilinjoilla on ihan ok siinä vaiheessa, kun matkalippujen tarkastajia on niin paljon, että oikeasti syntyy pelotevaikutus kiinnijäämisen mahdollisuudesta. Jos kaikessa bussiliikenteessä olisi avorahastus, pitäisi tarkastajia todennäköisesti olla moninkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Olisiko kuitenkin fiksumpaa saada nykyisiin kortinlukijoihin toiminto joka mahdollistaisi mobiililippujen luennan.
Nykyään lähinnä huvittaa kun nuorempi väki noita mobiililippuja kuljettajalle äkkiä vilauttaa, aika moni kuljettaja hädin tuskin niitä vilkaisee. Luulisi että vuonna 2021 mobiililipun voimassaolon ja oikean vyöhykkeen tarkastaisi lukulaite eikä kuljettaja. Kuinkas kauan tästä nyt on, kun sinisissä kansissa olleista näyttölipuista ja pahvisista kerta- ja 10-matkan lipuista luovuttiin, 25 vuotta?
 
Olisiko kuitenkin fiksumpaa saada nykyisiin kortinlukijoihin toiminto joka mahdollistaisi mobiililippujen luennan.

Niin, hassuintahan tässä käytännössä on että vähäarvoiset pahviset kertaliputkin voidaan tarkistaa, mutta mobiililippuihin ei ole kontrollia. Käytännössä QR-koodin lukemisen lisäksi myös NFC pitäisi olla mahdollinen jo nyt, koska NFC-lukijahan noista löytyy.
 
Onko tuo mahdollisesti lisääntyvä pummilla matkustaminen taloudellisesti merkittävämpi asia kuin toisessa vaakakupissa oleva pysäkkiaikojen ja liikennöinnin nopeutuminen, kun ei enää tarvitse jonottaa esittelemään matkustusoikeuttaan kuljettajalle?

Eipä noi pysäkkiajat näytä runkolinjoilla olevan sen lyhyempiä.
 
Omasta puolestani avorahastus kaikilla bussilinjoilla on ihan ok siinä vaiheessa, kun matkalippujen tarkastajia on niin paljon, että oikeasti syntyy pelotevaikutus kiinnijäämisen mahdollisuudesta. Jos kaikessa bussiliikenteessä olisi avorahastus, pitäisi tarkastajia todennäköisesti olla moninkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Olisiko kuitenkin fiksumpaa saada nykyisiin kortinlukijoihin toiminto joka mahdollistaisi mobiililippujen luennan.
Nykyään lähinnä huvittaa kun nuorempi väki noita mobiililippuja kuljettajalle äkkiä vilauttaa, aika moni kuljettaja hädin tuskin niitä vilkaisee. Luulisi että vuonna 2021 mobiililipun voimassaolon ja oikean vyöhykkeen tarkastaisi lukulaite eikä kuljettaja. Kuinkas kauan tästä nyt on, kun sinisissä kansissa olleista näyttölipuista ja pahvisista kerta- ja 10-matkan lipuista luovuttiin, 25 vuotta?

Tampereen seudulla Nysse-liikenteessähän tilanne on se, että kaikki lipputyypit (lukuunottamatta ennakkoon ostettavaa tai kuljettajalta ostettavaa paperista kertalippua, joka näytetään tarkastajalle) leimataan aina sisään tultaessa, olipa kyseessä sitten kausilippu, arvolippu, qr-koodillinen mobiililippu, lähimaksu tai vaihto. Tämä käytäntö on kulkuvälineestä riippumaton, eli lippu leimataan niin ratikoissa, avorahastuslinjoilla (toistaiseksi vain linja 2), muilla bussilinjoilla kuin lähijunissa (laiturialueella).

Yhtenä perusteena matkustajatilastoinnin ohella on juuri pummilla matkustamisen ehkäisy. Kun jokainen matka leimataan, ei kenelläkään ole lipputyyppiin tai muuhun perustuvaa syytä kulkea lipunlukijalaitteen ohi leimaamatta. Sosiaalinen paine ja tarkkailevat silmäparit ovat ainakin omien kokemusteni mukaan synnyttäneet jo tilanteita, joissa muut matkustajat ovat huomauttaneet epätietoisia (tai pummilla yrittäneitä) lipunleimaamisvelvollisuudesta. Nämä havainnot olivat ratikasta.

En ota kantaa HSL:n ja Nyssen lippukäytäntöjen eroihin muutoin, mutta pummilla matkustamista tuo Nyssen käytäntö kyllä varmasti vähentää.
 
Yhtenä perusteena matkustajatilastoinnin ohella on juuri pummilla matkustamisen ehkäisy. Kun jokainen matka leimataan, ei kenelläkään ole lipputyyppiin tai muuhun perustuvaa syytä kulkea lipunlukijalaitteen ohi leimaamatta. Sosiaalinen paine ja tarkkailevat silmäparit ovat ainakin omien kokemusteni mukaan synnyttäneet jo tilanteita, joissa muut matkustajat ovat huomauttaneet epätietoisia (tai pummilla yrittäneitä) lipunleimaamisvelvollisuudesta. Nämä havainnot olivat ratikasta.

Tätä olenkin ihmetellyt, että miksi HSL-alueella ei ole tätä käytäntöä.
 
Tampereen seudulla Nysse-liikenteessähän tilanne on se, että kaikki lipputyypit (lukuunottamatta ennakkoon ostettavaa tai kuljettajalta ostettavaa paperista kertalippua, joka näytetään tarkastajalle) leimataan aina sisään tultaessa, olipa kyseessä sitten kausilippu, arvolippu, qr-koodillinen mobiililippu, lähimaksu tai vaihto. Tämä käytäntö on kulkuvälineestä riippumaton, eli lippu leimataan niin ratikoissa, avorahastuslinjoilla (toistaiseksi vain linja 2), muilla bussilinjoilla kuin lähijunissa (laiturialueella).

Mitä tapahtuu, jos ei leimaa voimassaolevaa lippua?
 
Takaisin
Ylös