HSL:n liikennöintisuunnitelma 2022-2023

Ulkopuoliselle tuo kuulostaa jonkinlaiselta bussipuolueen ja ratikkapuolueen keskinäiseltä kinastelulta, kun tuolla akselilla seilaa jo busseja suurin piirtein minuutin välein.

Mä vähän epäilen onko Opastinsillalla bussipuolue voimissaan. Muutenhan olisi prujuja vieläkin kaikenlaisista johdinauto ja kaksnivelsähköbussi jutuista ylikuormittuneille runkolinjoille. Jos se olisikin tunnelipuolueen tavoite varmistaa, että Jokeri0 tehdään tunneliratikaksi heti kättelyssä, siitähän on ollut jo HSL:nkin pitkän ajan suunnitelmissa vaikka enemmän tunnelin kannalla taitaa olla Helsingin kaupungin virkamiehet. Tai se voi olla myös yleistä tappiomielialaa, eli ei kannata varmistaa välin toimivuutta nyt kun kuitenkin joudutaan tekemään ratkaisu X 2030-luvun lopulla.
 
Mun on niin vaikea ymmärtää miksi jokin sellainen, joka tehtiin 1980-luvulla kahdessa yössä, vaatii nyt viikon liikennekatkon. Tai miksi parin kuukauden työ kestääkin vuoden. Ovatko sitten työmenetelmät kehittyneet samaan suuntaan kuin lippujärjestelmät, eli lisää automaatiota ja vähemmän toimivuutta.

Urakoitsijan osaoptimointia ja huonoa projektinjohtoa. Liikennekatko ei maksa urakoitsijalle mitään (tai vähän) verrattuna siihen, että saa oikean porukan kahdeksi ennalta määrätyksi ja peräkkäiseksi yöksi töihin.

Rakentaminen on täynnä toimintamallia, että tehdään viikon varaus päivän työlle, koska se luo joustoa urakoitsijoiden muuhun toimintaan. Ja jos projektinjohto ei ole tiukkana, niin sitten koko työmaa on sitä, että viikossa saadaan päivän verran tehdyksi, kukin vuorollaan. edit: yksityisellä puolella on kyllä sellaistakin projektinjohtoa, että pitäisi saada parin viikon työt tehtyä viikossa. Ja kyllähän sen urakkana joku (yleensä itäeurooppalainen) tekee. Laatu sitten sen mukaista.
 
Jotain antipatioita Höselillä on tuota ratikkayhteyttä kohtaan. Nythän seiska on työnnetty Rusinasta syrjään ikään kuin tilapäisesti, mutta Raili2 maalailee jo sen pitämistä pysyvästi Kuusitiellä ihan vain siksi, että uusi femma voisi kääntyä Rusinassa. Ulkopuoliselle tuo kuulostaa jonkinlaiselta bussipuolueen ja ratikkapuolueen keskinäiseltä kinastelulta, kun tuolla akselilla seilaa jo busseja suurin piirtein minuutin välein.

Mä olen yrittänyt herätellä keskustelua siitä, että Lapinmäentien kainaloon tehtäisiin silmukka seiskaa varten (olettaen, että Huopalahdentie saa kiskot joka tapauksessa). En vain tiedä, onko YTV halukas korvaamaan runkobusseja ratikalla. Tällainen Munkkivuori–Pasila-itäinen kantakaupunki -yhteys voisi olla seiskan sijaan joku muukin riipuen siitä, missä päin itäistä kantakaupunkia kysyntä on suurin. Pasilansilta muodostaa tavallaan linjaston (toisen) nollapisteen, ja siitä Munkkivuoreen voisi jatkaa tarpeen mukaan jonkun linjoista 7/9/11.

Mä en ymmärrä miksi Kuusitiellä pitää ylipäänsä olla päättäri vakituisessa käytössä? Ymmärrän että sitä pitää käyttää ratatöiden tms aikana jos Pikku-Huopalahteen ei voi ajaa tai ruuhkalinjojen ylimääräisenä päättärinä joksi se lienee alunnperin rakennettu.

Se on ihan hyvä juttu jos Rosina Heikelin pusiton pysäkki saadaan avattua jo tänä vuonna. Sille on tosiaan jotain matkustajapotentiaalia toisin kuin Kuusitiellä. Hesari tosin ei kerro mitään siitä että kolmonen alkaisi kääntyä siellä vaan vain että seiska siirtyy sinne ensi vuonna. Mikähän lienee totuus?

t. Rainer
 
Pikkiksestä on vieläpä otettu sivuraide pois, ikävä kyllä. Eiköhän Kuusitie nykyisellään ole vaan "joku paikka" jonne kolmonen on saatu vedettyä, kun rengaslinjat julistettiin pannaan. Näen sen itse sikäli tilapäisenä, että jos kymppi vedetään Hämeenlinnanbulevardille joskus, niin kolmoselle jää sitten Pikkis hoidettavaksi.

Se on ihan hyvä juttu jos Rosina Heikelin pusiton pysäkki saadaan avattua jo tänä vuonna. Sille on tosiaan jotain matkustajapotentiaalia toisin kuin Kuusitiellä. Hesari tosin ei kerro mitään siitä että kolmonen alkaisi kääntyä siellä vaan vain että seiska siirtyy sinne ensi vuonna. Mikähän lienee totuus?

Totuus lienee se, että Hesarin likka ei osaa kysyä ja Höselistä vastataan vain siihen, mitä on kysytty. Eli kolmonen ajaa Töölön hallipihalle kunnes Rusina saadaan auki ja sitten se ajaa Rusinaan.
 
Tätä olen harmitellut linjan 92 osalta, sillä poikkeusreitin pysäkki Roihupelto, jonka vieressä on muun muassa K-rauta, Asko, Masku, Rusta, Motonet ja Lidl, on ollut paljon käytetympi kuin tavanomaisen reitin Myllypuron jäähallin pysäkki.

Minkä verran tuosta liikenteestä tulee mielestäsi Myllypuron suunnasta? Nythän 80 ja 500 kuitenkin palaavat palvelemaan Roihupellon pysäkkejä, jolloin Itäkeskuksen suunnan palvelutaso paranee.

---------- Viestit yhdistetty klo 10:08 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 10:01 ----------

Mä olen yrittänyt herätellä keskustelua siitä, että Lapinmäentien kainaloon tehtäisiin silmukka seiskaa varten (olettaen, että Huopalahdentie saa kiskot joka tapauksessa). En vain tiedä, onko YTV halukas korvaamaan runkobusseja ratikalla. Tällainen Munkkivuori–Pasila-itäinen kantakaupunki -yhteys voisi olla seiskan sijaan joku muukin riipuen siitä, missä päin itäistä kantakaupunkia kysyntä on suurin. Pasilansilta muodostaa tavallaan linjaston (toisen) nollapisteen, ja siitä Munkkivuoreen voisi jatkaa tarpeen mukaan jonkun linjoista 7/9/11.

Periaattessahan noita kiskoja voisi jatkaa Ulvilantien pohjoista puoliskoa pitkin Talinrantaan jolloin Munkkivuoren liityntälinjasta pääsisi eroon. Siinä tulisi sitten ihan konkreettinen säästökohde huonontamatta minkään alueen yhteyksiä (suora yhteys Itä-Helsingistä Meilahteen on ollut sen verran kauan olemassa, että sen katkaisemisesta tulisi varmasti paljon valitusta). Ilmalan ratikan hinnan perusteella Talinrannan jatke voisi maksaa noin 25m€.
 
Takaisin
Ylös