Talviaikataulut 2022-2023

Onneksi matkustajat palaa sankoin joukoin, kun vuorovälejä harvennetaan ja hintoja nostetaan! Ne on ne menestyksen avaimet HSL:n tyyliin.

HSL:n talous taitaa olla aika lirissä. Kuntaosuuksiakaan ei voida loputtomasti korottaa. No, onneksi sata tuhatta tienaavia pomoja HSL:ssä riittää. Ja hyvä suunnitteluporukka, eiköhän pikkuhiljaa voitaisi taas aloittaa vaikka uusi raitioliikenteen linjastosuunnitelma, johan edellisestä alkaa olla jokunen vuosi! Tai joku muu linjastosuunnitelma, suunnitelmaa suunnitelman iloksi!
 
Linja 95 on myös näköjään menettänyt 10 minuutin vuorovälinsä ruuhkassa. Kesänkauden tapaisesti 95 kulkee talvikaudella 2022-23 15 minuutin vuorovälillä koko päivän.

Kuinka täyttä linjalla 95 oli ennen koronaa? Oliko 10 minuutin vuoroväli silloinkin palvelutasoa vai kapasiteetin vaatimaa?

Ruuhka-ajan tarjontaan on tehty karsintaa itse asiassa aika monellekin linjalle. Lisäksi joiltakin linjoilta liikennettä on karsittu muina aikoina, esim. 22/22B:llä arjen ja lauantain päiväliikenteestä sekä 55:lla lauantaista, samoin linjan 236 lauantain B-vuorot poistuvat. Ruuhkaliikenteen karsinta näyttäisi tällä kertaa osuneen ainakin linjoille 40, 54, 57, 59, 61, 71, 75, 95, 111, 113, 118, 227, 431 (osa lähdöistä B-reittiä), 548, 549, 550, 560, 561, 562, 600, 611, 633 ja 643. Espoossa voi olla jotain muutakin. Ja nämä siis aiemmin korona-aikana tehtyjen karsintojen päälle. Kevään 2020 tilanteesta HSL:n tilaaman bussiliikenteen määrä vähentynyt jo yli sadan auton verran.

Nämä ovat siis kai kaikki liikennöintisuunnitelman jälkeisiä säästöjä. Nimittäin tämän talven täysikokoisten autojen määrä olisi ollut 1140, mikä on parisen autoa suurempi kuin edellisen ja edelleen alle sadan vähenemä verrattuna koronaa edeltäneeseen 1221:een.
 
Kuinka täyttä linjalla 95 oli ennen koronaa? Oliko 10 minuutin vuoroväli silloinkin palvelutasoa vai kapasiteetin vaatimaa?

En ole edellisen parin vuoden aikana juurikaan matkustanut 95:llä, mutta jos pitäisi heittää arvaus Itiksen terminaalissa seisoneiden bussien, ja koronaa edeltävänä aikana tehtyjen matkojen perusteella, syy putoa johonkin palvelutason ja kapasiteetin väliin. Uskoisin, että klo 16-17 välillä linjaa käyttävien matkustajien määrä on nykyään samaa luokkaa tai hiukan enemmän kuin istumapaikkojen määrä neljässä bussissa. Toisaalta ihmiset eivät saavu tasaisesti, vaan tietyillä lähdöillä on enemmän porukkaa. Tuo on ainakin ennen koronaa johtanut aika täysiin busseihin 10 minuutin vuorovälilläkin.

Toisin sanoen kyllä kaikki varmasti pääsee kyytiin, mutta tietyillä lähdöillä saattaa olla lähes tuulilasikuorma.
 
Kuljettajaohjeen mukaan 37 näyttäis lähtevän laiturista 12, eli samasta kuin 571 ja 574, jotka kulkevat myöskin Vaskivuorentietä Raappavuorentielle asti.

Nyt kun uudet pysäkkiaikataulut 15.8 alkaen on reittioppaassa nähtävillä, on linjalle 37 annettu oma lähtölaituri numero 13. Laituri vapautuu kun 335 ei jatkossa kierrä enää terminaalin kautta Askiston suuntaan ajaessaan. Laiturista 12 lähtevät linjat 571 ja 574.
 
Katselin noita syksyn aiktauluja reittioppaasta ja näyttääkin siltä, että 400:n lisäksi myös 30 ja 560 rupeavat pysähtymään Ojahaantien pysäkeillä. Alunperinhän oli tarkoitus, että runkolinjoista vain 400 pysähtyy noilla, mutta ilmeisesti HSL ei ole halunnut eriäviä pysähtymiskäytäntöjä runkolinjojen kesken sittenkään.
 
Aikaisemmista vuosista poiketen koko Sipoon sopimuksessa alkaa talviliikenne kaikille linjoille samaan aikaan 10.8., eli 5 päivää aikaisemmin kuin muualla HSL-alueella.
Aikaisempina vuosina vain koululaislinjat ovat aloittaneet talviliikenteen aikaisemmin ja ns. peruslinjat vasta muun HSL-alueen kanssa samaan aikaan. Aikasemman aloituksen syy on koulujen alku 10.8. Sipoossa.
 
HSL:ltä tuli uutissähke ettei raitioliikenne palaakkaan Töölöön kuin vasta kaksi viikkoa talviliikenteen alun jälkeen. https://www.hsl.fi/hsl/uutiset/liikennetiedote/2022/08/ratikoiden-reitit-muuttuvat-15-elokuuta

1 ja 2 kulkevat Mannerheimintietä ja 8X lähtee Kaupunginpuutarhalta kuten alkukesästä. 8 taas kulkee vain Oopperalle asti, eli ilmeisesti Töölön hallille johtavat raiteet Runeberginkadulla saadaan käyttöön. Muutenhan 8 ei pääsisi tossa ympäri ja joutuisi jatkamaan keskustaan kuten alkulkesän poikkeusreitillä.
 
8 taas kulkee vain Oopperalle asti, eli ilmeisesti Töölön hallille johtavat raiteet Runeberginkadulla saadaan käyttöön. Muutenhan 8 ei pääsisi tossa ympäri ja joutuisi jatkamaan keskustaan kuten alkulkesän poikkeusreitillä.
Sivun lopussa olevan kartan mukaan 8 kulkisi juurikin keskustaan Mannerheimintietä tai käsitin viestisi väärin.
 
Niinpäs olikin. Olin katsovinani, että violetti viiva olisi loppunut Oopperalle, mutta sehän menee Mannerheimintien linjaviivojen alitse ja jatkuu etelään. Onkohan tuota karttaa muutettu mun edellisen viestin jälkeen, kun muistan myös katsoneeni keskustaan enkä nähnyt tuollaista rinkulaa Kolmikulmassa? Reittioppaassa on kutenkin myös tuo Kolmikulmaan asti kulkeva reitti, että kyllä se sinne varmaan menee vaikka sitä ei tekstissä erikseen mainita.
 
Aikataulut näyttävät olevan jälleen vain netissä. Miten HSL järjestää aikataulutietojen saamisen heille, jotka eivät käytä nettiä. Osalle asiakkaista voi olla lääkärin rajoituksia tietokone-/kännykkäruudun katsomiselle, osalla ei ole älykännykkää, osa ei syystä tai toisesta kanna kännykkää aina mukanaan. Miten he saavat aikataulutiedot? Tiedän että on puhelinpalvelu, asikaspalvelupisteessä suositeltiin käyttämään sitä, mutta se sulkeutuu jo kello 19.00, itselleni tuli kesällä tarve tietää aikatauluista kello 21.00. Irtoaikatauluja saa kuntien yhteispalvelupisteistä, mutta niistä peritään maksu. Lisäksi paperiaikatauluja kysyvää palvellaan hyvin ynseästi.

Olen harrastanut kesällä kotimaanmatkailua, nyt varsinaisen kaupunkialueen ulkopuolella oleviin kohteisiin. Kaikkialla olen saanut kuntien yhteispalvelupisteistä hyvän palvelun, kartan johon virkailija on usein merkinnyt kohteen/kohteet sekä paluumatkaa varten poimimaan telineestä aikataulun/aikataulukirjan (ovat kaikkialla olleet ilmaisia).
 
Viimeksi muokattu:
Aikataulut näyttävät olevan jälleen vain netissä. Miten HSL järjestää aikataulutietojen saamisen heille, jotka eivät käytä nettiä. Osalle asiakkaista voi olla lääkärin rajoituksia tietokone-/kännykkäruudun katsomiselle, osalla ei ole älykännykkää, osa ei syystä tai toisesta kanna kännykkää aina mukanaan. Miten he saavat aikataulutiedot? Tiedän että on puhelinpalvelu, asikaspalvelupisteessä suositeltiin käyttämään sitä, mutta se sulkeutuu jo kello 19.00, itselleni tuli kesällä tarve tietää aikatauluista kello 21.00. Irtoaikatauluja saa kuntien yhteispalvelupisteistä, mutta niistä peritään maksu. Lisäksi paperiaikatauluja kysyvää palvellaan hyvin ynseästi.

Espoossa, ja Vantaalla alueelliset yhteispalvelupisteet, stadissa en tiedä.
Siellä on tulostettuja irtoaikatauluja, kuten ennen autojen telineissä.
 
Espoossa, ja Vantaalla alueelliset yhteispalvelupisteet, stadissa en tiedä.
Siellä on tulostettuja irtoaikatauluja, kuten ennen autojen telineissä.

Onko Espoossa tuollaisia pisteitä vielä? Ainakin osa on suljettu.
 
Espoon yhteispalvelupisteissä sanotaan tylyllä tyylillä että aikatauluja ei enää paineta. He voivat tulostaa ne, mutta perivät maksun 0,20€ /sivu. HSL,n oma palvelupiste perii vielä kovemman hinnan, erittäin epäkohteliaan palveluasenteen kera. Viime syksynä virkailija kysyi vastakysymyksenä että eikö kirjastosta saa, mutta kirjastojen perii perinteistä maksun, viisi printtiä/3 kuukautta on ilmaisia.Vantaan yhteispalvelupisteitä en ole viitsinyt edes kokeilla.
 
Mistähän kiikastaa, että on alle 4 päivää talviliikenteen alkuun, muttei HSL:n sivuilla ole vieläkään uusia PDF-karttoja? Rantaradan asemilla näytti olevan uusia junakarttoja keskiviikkona ja samoin Vaaralassa pysäkeillä uudet runkolinjakartat eilen, eli ne ovat tehtynä, muttei sivulle ole saatu vieläkään.
 
Takaisin
Ylös