Lakko maaliskuussa 2023 - HSL-alueen ketju

"kirjauksia työaikoihin, taukoihin ja sosiaalitiloihin" sanoi AKT:n puheenjohtaja äsken. Mahtaneeko tarkoittaa oleellisia muutoksia.

Sosiaalitila-asioita varten perustetaan työryhmä. Työajan ulottumaa voidaan paikallis- ja lähiliikenteessä paikallisesti sopien lyhentää, jolloin taas vastineeksi työnantajalle pekkasia voidaan antaa vajaina päivinä.
 
Käytännössä sitten kun esim bussi saapuu Elielinaukiolle, kuljettaja jättää matkustajat, käy rauhassa vessassa ja juo kahvit. Ja sosiaalitila sijaitsee 50 metrin säteellä. Pienen tauon jälkeen ajaa sitten lähtölaituriin. Meneeköhän se jotenkin näin.
 
En minä ole eri mieltä raitiovaunusta joukkoliikennevälineenä. Mutta kun katsoo rakennusmassoja, jotka on suunniteltu Huopalahdentien varteen sekä Vihdintien liikenneympyrää sekä sen läheisyyteen, niin siinä helposti tulee mieleen foorumilla usein mainittu "raitiovaunu-uskonto". Lupaamalla raitiolinja mm Vihreille, niin poliittisen oikean laidan kauppamiehet haluamansa määrän rakennusoikeutta entisille viheralueille. Eli taloudelliset edut menevät monipuolisen kaupungin kehittämisen edelle.

Havainne- ja piirroskuvissa Huopalahdentien lähes kaikki tyhjät tilat rakennettaisiin täyteen. Se on Sinun ihannoimaasi kaupunkia, mutta ei kaikkien.

Ei ole pakko muuttaa mun ihannoimaan kaupunkiin. Sitä pitää silti rakentaa. Ja paljon, koska en ole ainoa. Luuletko aidosti että asuntojen rakentaminen ihmisille, jotka innoissaan asuvat siellä keittyy kokoon “taloudelliseksi eduksi” eikä esimerkiksi inhimilliseksi hyvinvoinniksi? Tai miksi vihaat hyvinvointia? Enemmän rakentaminen on enemmän hyvinvointia.

Mä en ihannoi omakotitaloalueita, joten pitäiskö omakotitaloalueet purkaa esim. turhana ja haitallisena pienporvarillisena hurmoksena? Omakoti- ja autoilu-uskonnolle ei pidä antaa jalansijaa.

PS. En ole noiden Huopalahdentien seudun kaavojen suurin fani, ihan kiva että rakennetaan. Minusta pitäis rakentaa vielä tiiviimmin ja jättää massiiviset autoiluratkaisut kokonaan pois, koska autot ovat kaupunkiympäristön laadulle haitallisia (ja sitäpaitsi kalliita). Tuonne rakennetaan vähän tiiviimpää autoilulähiötä, joka on toki parempi kuin väljä autoilulähiö, mutta minä kaipaan aidosti jalankulkevan kaupunkilaisen ehdoilla rakennettua kaupunkia. Se on ihanaa ja parasta.
 
ALT voitti nämä neuvottelut ja laitto selvästi oven käymään ulospäin vauhdikkaammin :D

Palkka tässä oli se pienin ongelma. Onneksi osaan muutakin kun ajaa bussia. Kannattaa hyödyntää tätä ilmaista kouluttautumista mikä meillä (vielä) Suomessa on ;)
 
Jännä ettei Bussitutkaa mainostettu mediassa yhtään lakon aikana. Tuon avullahan oli helppo selvittää, millä linjoilla bussit kulkee.
 
Sosiaalitila-asioita varten perustetaan työryhmä. Työajan ulottumaa voidaan paikallis- ja lähiliikenteessä paikallisesti sopien lyhentää, jolloin taas vastineeksi työnantajalle pekkasia voidaan antaa vajaina päivinä.

Työryhmä toivottavasti saa aikaan konkreettisia parannuksia sosiaalitilaongelmaan. Mielestäni liikenteen tilaajan pitää järjestää sosiaalitilat ja niiden ylläpito, koska bussiterminaaleissa ja päättäreillä on rajoitetusti tilaa ja mahdollisuuksia asian järjestämiseen. Jos liikennöitsijä vaihtuu kilpailutuskierroksella, ei hävinneen tarvitse roudata sosiaalitilakonttiaan päättäriltä pois ja voittajan tuoda omaansa tilalle. Lisäksi samaa päättäriä voi käyttää monen liikennöitsijän bussit, terminaaleista puhumattakaan. Tilaaja voi sitten halutessaan tulevilla kilpailutuskierroksilla lisätä ehtoihin näiden sosiaalitilan käytöstä liikennöitsijöiltä perittävän maksun. Markkinaehtoisessa liikenteessä sosiaalitilakysymys jää sitten edelleen liikennöitsijöiden päänsäryksi. Riittävien taukojen järjestäminen jää molemmissa tapauksissa liikennöitsijöiden hoidettavaksi.

Mielestäni minimivaatimus sosiaalitilalle on asianmukaisesti lämpötilasäädelty tila, jossa on vesivessa ja käsienpesumahdollisuus lämpimällä vedellä. Mikro ja vedenkeitin voivat myös olla varsin hyödyllisiä. Ja sellainen sohva, johon voi oikaista jalat suorina hetkeksi, on joskus selkä- ja hartiajumien välttämiseksi hyvä.
 
Jännä ettei Bussitutkaa mainostettu mediassa yhtään lakon aikana. Tuon avullahan oli helppo selvittää, millä linjoilla bussit kulkee.

Sosiaalisessa mediassa kuitenkin paljonkin. Päivittäisten karttalatauksien määrä nousi vähän vajaasta kolmestatuhannesta noin 70 000 lataukseen, eli 25-kertainen kasvu käyttömäärissä. Ja vinkkasihan HSL itsekin sen käyttöön muutamissa viesteissä Facebookissa sekä Twitterissä.
 
Vähän menee OT:ksi mutta olen itse mainostanut kavereille ja perheenjäsenille bussitutkaa. Ovat sanoneet todella käteväksi tuota.
 
Ei ole pakko muuttaa mun ihannoimaan kaupunkiin. Sitä pitää silti rakentaa. Ja paljon, koska en ole ainoa. Luuletko aidosti että asuntojen rakentaminen ihmisille, jotka innoissaan asuvat siellä keittyy kokoon “taloudelliseksi eduksi” eikä esimerkiksi inhimilliseksi hyvinvoinniksi? Tai miksi vihaat hyvinvointia? Enemmän rakentaminen on enemmän hyvinvointia.

.

Tuossa menee jo tulkinnaksi että mitä enemmän rakennetaan, sitä enemmän hyvinvointia. Asuin itse Merihaassa aikoinaan, en nyt sitä lähtisi hyvinvointialueeksi nimittämään.
netissä on syntynyt paljon keskusteluryhmiä, joissa tuodaan esille viheralueiden merkitys hyvinvoinnin mahdollistajana. Nythän Helsingissä rakennetaan viheralueita.
 
Merihaka on ankea, koska siellä on aivan liikaa autoilun infraa eli se kansi. Olisi ihan tavallinen, joskin vähän pliisu ja sijainnille epäsopiva metsälähiö ilman sitä megakantta. Eli aika väljä ja epäkaupunkimainen. Vihreä ja hiljainen, jos ei rantatien autoliikenteen liikennemelua lasketa. Niin, autoilua vähentämällä parempi.

Helsingissä on ihan törkeästi viheralueita tai viheralueiksi miellettyjä alueita, mihinkään ei voi rakentaa ilman että joku näistä jää alle. Ei ole tulkinta, että lisärakentaminen lisää hyvinvointia, se on yksinkertaisesti fakta. Ja kun vaakakupissa on paljon hyvinvointia taloissa ja vähän hyvinvointia jossain viheralueoletetussa, ei siinä pitäisi olla mitään keskustelun aihetta. Ne talot ovat yksinkertaisesti paljon tärkeämpiä.
 
....Ei ole tulkinta, että lisärakentaminen lisää hyvinvointia, se on yksinkertaisesti fakta. Ja kun vaakakupissa on paljon hyvinvointia taloissa ja vähän hyvinvointia jossain viheralueoletetussa, ei siinä pitäisi olla mitään keskustelun aihetta. Ne talot ovat yksinkertaisesti paljon tärkeämpiä.

Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, pääasia että ymmärrät ett ä monet näkevät asian toisin.
 
Sama keskustelu on käyty jo siinä langassa. Ja varmaan samojen kirjoittajien kesken.
 
Takaisin
Ylös