Matkustajien toiminta - HSL-alue

Liittynyt
24 Lokakuu 2007
Viestit
2,238
Tasapuolisuuden nimissä lienee kohtuullista että "kuljettajien toiminta"- ketju saa parin. Matkustajatkin osaavat järjestää kaikenlaista herttapataa joukkoliikenteessä.

Matkustajien perustehtäviin kuuluu hommata matkalippu ennen liikennevälineeseen nousua. Voimme aloittaa tämän päivän kokemuksilla. Linjalla 59 mennessäni Kurvin kulmille Konalasta kumpaankin suuntaa sattui lipuntarkastajat autoon. 59 on ns sininen bussi, jossa kuljettajalle etuovella näytetään lipput tai ostetaan lukijalaitteelta. Paluumatkalla Teollisuuskadun ja Ruskeasuon välillä kolmelta matkustajalta tämä asia oli epäselvä.

Yhteistä kaikille oli että esitetty "lippu" oli puhelimessa. Yksi matkustajalla selitti että se on puhelimessa mutta ei näy ja tarkata luonnollisesti vaati sitä näkymään. Toinen matkustaja oli omasta mielestään lipun omaava mutta tarkastaja toi esille mihin aikaan se oli ostettu. Pitkä väittely. Ei ollut henkilöllisyystodistusta ja pitkä seremonia ennenkuin tässä tilanteessa saadaan tarkastusmaksu kirjoitettua.

Kolmas matkustaja sama kuvio ja lopuksi yrittää nousta ulos, mutta tarkastaja painaa hartioista penkkiin. Samat seremoniat. Tässä tulee mieleen, että matkakortti on tässä suhteessa selkeämpi, jos sieltä puuttuu voimassa oleva lippu, niin sitä ei voi mitenkään selittää.

Kieltämättä oli yllätys että sinisissäkin busseissa nämä vilunkiliput ovat näin yleisiä.
 
Kieltämättä oli yllätys että sinisissäkin busseissa nämä vilunkiliput ovat näin yleisiä.

Mihinkäs muualle niitä tarvittaisiin kun muihin pääsee kyytiin näyttämättä lippua? Tyhmää toki näitä näyttää tarkastajille, saa parhaimmillaan petossyytteen tarkastusmaksun päälle.
 
Mihinkäs muualle niitä tarvittaisiin kun muihin pääsee kyytiin näyttämättä lippua? Tyhmää toki näitä näyttää tarkastajille, saa parhaimmillaan petossyytteen tarkastusmaksun päälle.

Tällainen huijaustoiminta harmittaa varmasti jokaista rehellistä matkustajaa. Vakavammasta ongelmasta kerrottin äskettäin jossain paikallislehdessä bussikuljattajan pahoinpitely-oikeudenkäynnistä. Vaikkei jonkun häirikön tämmöinen käsittämättömän ruma temppu varmankaan ole jokapäiväistä, niin pelkkä mahdollisuus että varsinkin vuorokauden myöhempien vuorojen aikana voi kokea jonkun häiriköytyneen matkustajan sen kaltaista toimintaa voi aiheuttaa pelon tunnetta ei ainostaan kuljettajille vaan myös kaikille muille matkustajille.
 
Kieltämättä oli yllätys että sinisissäkin busseissa nämä vilunkiliput ovat näin yleisiä.

Ne ovat käsittääkseni erittäin yleisiä ja kiinnijäämisriski nimenomaan sinisissä busseissa on hyvin pieni.

Mitä korkeammalle lipunhinnat kipuavat, sitä kekseliäämmäksi hintoihin kyllästyneet tulevat. Isä oli kuunnellut radiosta jotain ohjelmaa, jossa kerrottiin 40 hengen ringistä, jonka kesken on sovittu, ettei kukaan maksa matkoistaan mitään ja tarkastusmaksun sattuessa kohdalle maksaa koko rinki kukin 2 € tuon tarkastusmaksun saajalle. Ohjelmassa sanottiin, että kuukauden aikana maksuja oli määrätty kaksi, eli siinä jokainen rinkiläinen "sai" sitten 4 € hinnalla kuukauden matkat.

Toivoisin, että infrakorvausjärjestelmä saataisiin päivittettyä järkevälle tolalle ja lippujen hinnat sellaisiksi, että kikkailu-urheilun eteen ei enää viitsittäisi nähdä vaivaa.
 
Ne ovat käsittääkseni erittäin yleisiä ja kiinnijäämisriski nimenomaan sinisissä busseissa on hyvin pieni.

Toivoisin, että infrakorvausjärjestelmä saataisiin päivittettyä järkevälle tolalle ja lippujen hinnat sellaisiksi, että kikkailu-urheilun eteen ei enää viitsittäisi nähdä vaivaa.

Aikanaan yötaksan aikaan, tai ennen sitä, pelasi siten, että osti lasipalatsilta ratikasta 01.59 lipun ja jäi pois seuraavalla pysäkille, pystyi kikkailemaan sillä hetken aikaa lisää, nyt se on poistunut käytöstä. Kyllä tosta tietyltä pysäkiltä vielä "pari pysäkkiä" halutaan matkustaa sinisessä autossa. Voi kun olisi vielä vuosi 1988, saisi kurittaa koulutuksen vuoksi.
 
Olen huomannut, että jotkut matkustajat nousevat keskiovesta myös sinisissä busseissa. Kuljettajia ei näytä asia hirveästi kiinnostavan, mutta toisaalta runkolinjoja alkaa olla jo siihen malliin, että satunnaisia unohteluita tapahtuu myös tahallisen keskiovien/takaovien käytön ohella. Linjalla 59 tämä ilmiö on ehkä kaikista suurin varsinkin pasilan asemalla.

Omasta mielestä lisääntyvällä avorahastuksella ja lippujen korotuksella ollaan ajauduttu siihen tilanteeseen, että lippuja jää ostamatta (myös sinisillä linjoilla) syystä tai toisesta. Paluuta ei juurikaan ole, joten kaiken kaikkiaan avorahastus kaikilla linjoilla tulee varmaan ajankohtaiseksi. Tarkastajia on niin vähän ainakin oman suunnan linjoilla, että kannustin pummilla matkustamiseen on halvempaa. Tarkastusmaksu on tällä hetkellä 80e vs 70,60e kuukausilippu.
 
Tarkastajia on niin vähän ainakin oman suunnan linjoilla, että kannustin pummilla matkustamiseen on halvempaa.

Ei noita pahemmin tosiaan näe täällä suunnalla. Sen tietää myös, tuo porukka, joka noita ilmaisia matkoja tekee. Olen viimeksi kuukausi sitten ollut yhteydessä aiheesta, jotta saisimme tänne myös valvontaa. Nyt tuo 510 jatko Kivenlahteen, metrossa tormää useammin valvontaan, kun tossa linjalla.
 
Takaisin
Ylös