Kehä III:n linjat

Liittynyt
24 Syyskuu 2005
Viestit
2,703
Nykyään Reittioppaan ja matka.fi:n myötä on tullut löydetyksi uusia linjoja, jotka kulkevat Kehä III kautta. Erityisen hyödyllinen vaihdettaessa kaukobusseihin vaikuttaa olevan 535, johon voi vaihtaa Vantaanportin kohdalla ja huristella sillä vaikkapa Vihdintien pysäkille asti, jossa voi vaihtaa Vihdintien suunnan linjoille. Koskelon ym. työpaikka-alueita linja myös palvelee hyvin kahdesta suunnasta, Espoon keskuksesta ja lentoaseman suunnasta. Linjaa voisi kehittää oikeastaan siten, että se jatkaisi lentoasemalta Tikkurilaan. Näin Tikkurilasta olisi pikayhteys Kehän varrelle joko näille työpaikka-alueille tai edelleen vaihtona säteittäisbusseihin. Sääli, että 535:n vuoroja on karsittu viime aikoina, juuri kun nämä kätevät reittiopastukset on keksitty ja sieltä voisi uusia matkustajia tulla.
 
Sääli, että 535:n vuoroja on karsittu viime aikoina, juuri kun nämä kätevät reittiopastukset on keksitty ja sieltä voisi uusia matkustajia tulla.

Se kun ei taida kannattaa muuten oikein. Työmatkalaisethan sillä pääasiassa kulkee. Mutta mielestäni pitäisi saada kyllä jokin linja, joka ajaisi kehä III:sen melkein päästä päähän. Esimerkiksi 534 Espoon Keskus-Varisto-Lentoasema-Mellunmäki. Ruuhka-aikana liikenne. Puolen tunnin välein, ja osa Z-lähtöjä, jotka eivät poikkea Lentoasemalla. Näin saataisiin linja, joka ei poikkea oikeastaan missään, vaan ajaa matkan pääosin 3:sella. Monet kulkevat autolla samaa reittiä. Voisi olla hyväkin vaihtoehto autolle. Samalla tuo korvaisi linjaa 535.
 
Näin saataisiin linja, joka ei poikkea oikeastaan missään, vaan ajaa matkan pääosin 3:sella. Monet kulkevat autolla samaa reittiä.

Niin kulkevat, mutta täytyy muistaa, että Kehän varrella ei ole paljoa asutusta. Kehälle tullaan pikkuteitä pitkin asuinalueilta. Tämän vuoksi on ensiarvoisen tärkeää, että kun tällainen pikalinja perustetaan, sille on hyvät vaihtoyhteydet lähiöiden ja työpaikka-alueiden busseilta. Aikataulut täytyy suunnitella ajatellen ne yhtenä reittinä ja tahdistaa sen mukaisesti.
 
Bussikaistat olisi oltava olemassa, ennen kuin Kehä III:lla aletaan liikennöimään mitään suurempaa linjaa. En nyt tarkkaan tiedä bussikaistojen tilannetta Kehä III:lla, mutta muistaakseni ne ovat tätä nykyä vain Tuupakka - Tikkurila - välillä, joten niitä olisi rakennettava myös Hämeenlinnanväylän länsipuolelle, jossa liikenne ruuhkautuu yleisesti.

Luultavasti linjan 535 matkustajistakaan kovin moni matkusta koko Lentoasema - Espoon Keskus -väliä, joka ottaa Martinlaakson ja Koskelon kiertelyiden takia sen 50 min helposti. Suurin osa matkustajista varmasti kulkee lyhyempiä matkoja esim. Koskelon ja Espoon keskuksen välillä.

Enpä kuitenkaan lähtisi ideoimaan uutta Kehä III:lla kulkevaa linjaa, sillä Espoon puolella kuten sanottua väylä kulkee peltomaisemien läpi ja syrjässä myöskin työpaikka-alueilta. Sen sijaan Jokeri 2 olisi mielestäni oikea hanke 5 vuoden sisällä. Ehkäpä tulevaisuudessa Kehä III:kin reunustavat työpaikka-alueet, jolloin sinnekin olisi mahdollista vetää oma linja.
 
Bussikaistat olisi oltava olemassa, ennen kuin Kehä III:lla aletaan liikennöimään mitään suurempaa linjaa. En nyt tarkkaan tiedä bussikaistojen tilannetta Kehä III:lla, mutta muistaakseni ne ovat tätä nykyä vain Tuupakka - Tikkurila - välillä, joten niitä olisi rakennettava myös Hämeenlinnanväylän länsipuolelle, jossa liikenne ruuhkautuu yleisesti.
Ei ole valitettavasti ihan Tuupakkaan saakka bussikaistoja. Bussikaistat loppuvat Veromiehenkylän liittymään. Bussikaistoille olisi kyllä tarvetta tosiaan ainakin Hämeenlinnanväylälle saakka, sillä juuri sinne saakka riittää liikennevalollisia risteyksiä, joiden takia liikenne puuroutuu ruuhka-aikana välillä mateluvauhtiseksi.
 
Bussikaistoille olisi kyllä tarvetta tosiaan ainakin Hämeenlinnanväylälle saakka, sillä juuri sinne saakka riittää liikennevalollisia risteyksiä, joiden takia liikenne puuroutuu ruuhka-aikana välillä mateluvauhtiseksi.

Liikenteen kysynnälläkin taitaa olla merkitystä. Hämeenlinnanväylän ja Itäväylän välillä kun on pajon enemmän maankäyttöä ja lyhyitä matkoja tekeviä. Hämeenlinnanväylältä Länsiväylälle tie kulkee pelloilla, kuten JT jo sanoikin, joten liikenne on vähäisempää ja painottuu pitkämatkalaisiin. Loppumatkastahan Turunväylän jälkeen tiellä on vain yksi kaista suuntaansa.
 
Vs: M.V. Wikström myyty Pohjolan Liikenteelle

Olenkin ihmetellyt että miksi Kehä III länsipässä ei mene yhtään bussilinjaa Kehää pitkin, silloin kun asuin Kauklahdessa olisin sellaista tarvinnut... mutta enpä enää... :)

Voi olla, että Rantaradan päällekkäisyys Kehä III:n länsipään kanssa on tähän syynä. Silti junaan ei liikaa matkustajia nouse näiltä Kehä III:n läheisiltä seisakkeilta. Bussivuoro 535 ajaa Espoon keskuksesta Kehä III:n kautta Lentoasemalle. Tämä vuoro liikennöi vain työmatka-aikaan ja senkin lähtöjä on vähennetty. YTV:lle joku voisi sanoa, että poikittaisliikenteen tarve lisääntyy, ei vähenny. Jos 1990-luvulla matkustajia riitti jo tällä poikittaisliikenteen vuorolla, että se katsottiin järkeväksi ajaa, mikä nyt on vialla?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: M.V. Wikström myyty Pohjolan Liikenteelle

Jos 1990-luvulla matkustajia riitti jo tällä poikittaisliikenteen vuorolla, että se katsottiin järkeväksi ajaa, mikä nyt on vialla?

Tausta 535:n perustamiselle taisi kuitenkin olla se, että kokeiltiin paljonko tarjonta lisää kysyntää. Tässä tapauksessa nähtävästi hyvin vähän. 535:n esiastehan oli linja 560, joka päättyi joko Martinlaaksoon tai Myyrmäkeen (paremmin muistavat kertokoot) ja joka kulki varsin tyhjänä. Silloin kun rahaa riitti, tyhjänä kulkevaa poikittaislinjaa ei lopetettukaan, vaan yritettiin saada lisää matkustajia muuttamalla reittiä.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: M.V. Wikström myyty Pohjolan Liikenteelle

Jos 1990-luvulla matkustajia riitti jo tällä poikittaisliikenteen vuorolla, että se katsottiin järkeväksi ajaa, mikä nyt on vialla?

Ei linjalla 535 ollut 90-luvullakaan kovin paljon matkustajia. Sen lakkauttamistakin suunniteltiin, mutta se päätettiin kuitenkin säilyttää Koskelon teollisuusalueen työmatkayhteyksien turvaamiseksi. Mitä itse olen 535:lla kulkenut, niin ei siellä välttämättä täyskokoista bussia tarvittaisi...
 
Vs: M.V. Wikström myyty Pohjolan Liikenteelle

535:n esiastehan oli linja 560, joka päättyi joko Martinlaaksoon tai Myyrmäkeen (paremmin muistavat kertokoot) ja joka kulki varsin tyhjänä.
560 ja 560K Myyrmäki-Koskelo, K Juvanmalmin kautta. Tuon linjan esiaste taas oli 460 Linja-autoasemalta Kaivokselan ja Louhelan kautta.
 
Vs: Kehä III:n linjat

Tänään Pakkalassa käydessäni huomasin Pakkalantiellä Kehä III:n eteläpuolella, että myös 535:n pysähtyy siellä. Eli 535:n reitti onkin muuttunut. Vielä viime vuona talviaikataulujen ollessa voimassa 535 kulki Lentoasemantieltä suoraan Kehä III:lle, kun jo kesällä se alkoi kulkemaan reittiä Lentoasemantie - Väinö Tannerin tie - Virkatie - Kehä III. Tässä linjan reitti Pakkalassa. Tuo muutos on kummallisesti tapahtunut kaikessa hiljaisuudessa.

Minusta tämä muutos on hyvä. Nyt 535:lla pääsee Jumbon luo lähemmäs. Väinö Tannerin tien varrella on jo asutusta ja alueella selvästikin rakennettiin koko ajan lisää. Tämän reitinmuutoksen ansiosta nyt myös Lentoaseman suunnalla linjan reitti kulkee myös asutuksen seassa.

Koskelon teollisuusaluetta on ilmeisemmin tarkoitus laajentaa hiljalleen ja tulevaisuudessa Viiskorven asuinalueen pitäisi jossain vaiheessa nousta myös reitin varrelle Pohjois-Espoossa. Vesirattaanmäkeä on alettu rakentamaan heti Kehä III:n pohjoispuolelle Kunnarlantien varteen. Tässä tämän pienen alueen suunnitelma. 535:nhan menee juuri tuosta liittymästä Kehä III:lle, joten jotain apua se sentään tarjoaa tuolle hankalahkoon paikkaan nousevalle asuinalueelle. Lommilakin on 535:n reitin varressa, joten kyllä vuoromäärän lisäykset tulevina vuosina tuntuvat ihan järjelliseltä toiminnalta. Kyllä Vantaan puolella varmasti tullaan rakentamaan ties mitä 535:n reitin varrella.
 
Vs: Kehä III:n linjat

Lommilakin on 535:n reitin varressa, joten kyllä vuoromäärän lisäykset tulevina vuosina tuntuvat ihan järjelliseltä toiminnalta. Kyllä Vantaan puolella varmasti tullaan rakentamaan ties mitä 535:n reitin varrella.
535:ltä on hiljattain pudotettu kolmas auto pois eli vuoroja on päinvastoin vähennetty. Tosin kolmella autolla ja noin kahden tunnin kierroksella ei päästykään mihinkään kovin säännölliseen tarjontaan. Neljänteen ei kai sitten ollut varaa. Vaan eipä koskaan tiedä, mitä tapahtuu, onhan 514:llekin lisätty vuoroja.
 
Vs: Kehä III:n linjat

535:ltä on hiljattain pudotettu kolmas auto pois eli vuoroja on päinvastoin vähennetty. Tosin kolmella autolla ja noin kahden tunnin kierroksella ei päästykään mihinkään kovin säännölliseen tarjontaan. Neljänteen ei kai sitten ollut varaa. Vaan eipä koskaan tiedä, mitä tapahtuu, onhan 514:llekin lisätty vuoroja.

Linja 535 on koko historiansa ajan ollut lakkautusuhan alla pienten matkustajamääriensä takia. Nyt vähitellen reitin varrelle on tullut jonkin verran asutustakin, mutta ei matkustajia edelleenkään liikaa ole. Saapa nähdä tuleeko noita YTV:n suunnittelemia lisävuoroja koskaan. Vantaan kaupunki on ainakin ollut kovasti monia kustannuksiaan kasvattavia vuorolisäyksiä vastaan.
 
Vantaalla voisi yhdistää linjat 61 ja 62 yhdeksi linjaksi. Saatua säästöä voisi sitten käyttää vaikkapa Kehä III:n liikenteen parantamiseen. Täällä idässä välillä kaipailisi linjan 56 liikennöinnin laajentamista. Tikkurilan kautta kulkeminen on oma harminsa - etenkin kun vaihtoja ei ole mitenkään järjestetty. Ruuhka-ajan ulkopuolella voisi ajaa linjaa 56N, vaikkapa iltakymmeneen saakka ja ehkä lauantaisin. Reitti voisi kulkea Jumbon kautta. Kehän ollessa ruuhkaton linja kulkisi mukavasti aikataulussa ja tarjoaisi paremmat yhteydet Jumbolle niin idästä kuin lännestäkin. Tunnin vuoroväli olisi ihan sopiva ja ruuhka-ajan ulkopuolella pidennetynkin reitin ehtisi tunnissa ajaa.
 
Takaisin
Ylös