Kirkkonummen ja Keravan YTV-liikenne

Niinhän se onkin, kesäisin veklahti-oitmäki-lapinkylä-evitskog-veikkola on lähes täysin tyhjä vuoro, kouluaikana on vain koululaisia ja hajanaisia matkustajia. Ei mikään itsestään kannattava joukkoliikenne voi perustua siihen että palvellaan yhtä tai kahta ihmistä, ensin pitää olla kysyntä että voidaan luoda tarjontaa, pätee kaikkeen liiketoimintaan. Voihan hsl-aikana järjestää vaikka viiden minuutin välein vuoroja veklahteen, niin pitkään kuin joku maksaa liikennöitsijälle penkkien tuulettelusta :lol: Vuoroja on lopeteltu pitkään näiltä alueilta, ainoastaan siitä syystä ettei ole matkustajia, jo wikströmin aikanakin.
Ottamatta kantaa Kirkkonummen tilanteeseen, kun en sitä juuri tunne, täytyy muistaa että osaltaa myös tarjonta synnyttää kysyntää. Jos vuoroja on vain pari kertaa päivässä, ja nekin ruuhka-ajan ulkopuolella, työmatkojen teko joukkoliikenteellä on käytännössä mahdotonta joten alueen asukkaiden täytyy hoitaa matkansa jotenkin muuten, käytännössä useimmiten autolla. Jos taas vuorotarjonta olisi parempi, kaksi autoa omistava perhe voisi luopua toisesta ja mahdollisesti jättää sen yhdenkin kotiin ja tehdä työmatkat julkisilla.
 
Ottamatta kantaa Kirkkonummen tilanteeseen, kun en sitä juuri tunne, täytyy muistaa että osaltaa myös tarjonta synnyttää kysyntää. Jos vuoroja on vain pari kertaa päivässä, ja nekin ruuhka-ajan ulkopuolella, työmatkojen teko joukkoliikenteellä on käytännössä mahdotonta joten alueen asukkaiden täytyy hoitaa matkansa jotenkin muuten, käytännössä useimmiten autolla. Jos taas vuorotarjonta olisi parempi, kaksi autoa omistava perhe voisi luopua toisesta ja mahdollisesti jättää sen yhdenkin kotiin ja tehdä työmatkat julkisilla.

Talviaikana vuoroja on paljon enempi, mutta enempi vain koululaisten liikkumisaikaan. 7-17. Viikonloppuisin ei ollenkaan. Nämä ovat lähinnä jo vuosia jatkuneen matkustajamäärän laskun takia. Monesti "maalle" muuttaneet ovat ihan tietoisesti muuttaneet sinne missä julkiset ei kulje 24/7, ainakin ne joitten kanssa on tullu juteltua.
 
Ensin kiitokset lupakäytännön selventämisestä aikaisempaan viestiini viitaten.

Toiseksi: varsinkin Masalantien varrella on sen verran asutusta, että potentiaalista kysyntää on olemassa, eli tämä on osittain muna-kanaongelma.

Kolmanneksi: rautatieseisakkeiden ulkopuolella asiaa voidaan auttaa kaavoituksella, jonka pitäisi olla nauhamaista ja keskittyä liikennöimiskelpoisten teiden varsille. Kun Kirkkonummen väkiluku joka tapauksessa lisääntyy, uudessa rakentamisessa tulisi ottaa huomioon myös joukkoliikenne.
 
Kolmanneksi: rautatieseisakkeiden ulkopuolella asiaa voidaan auttaa kaavoituksella, jonka pitäisi olla nauhamaista ja keskittyä liikennöimiskelpoisten teiden varsille. Kun Kirkkonummen väkiluku joka tapauksessa lisääntyy, uudessa rakentamisessa tulisi ottaa huomioon myös joukkoliikenne.

Joukkoliikenne olisi pitänyt ottaa huomioon jo laajakalliotakin suunnitellessa, nyt alkaa kävelymatka olemaan jo kohtalainen asuinalueen nurkalta pysäkille. Kirkkonummi on vaan asutukseltaan kuin huonolla haulikolla ammuttu, jotain siellä, jotain täällä. Jotenkin vain luulen että vaikka uusia asuinalueita tulisi, niin tuskinpa kuntaa yhtään enempää kiinnostaa tehdä siitä joukkoliikenteelle fiksua. Nyt alkaa olla oikeasti myöhäistä kaavoituksella korjata vanhoja virheitä.
 
Vaikka unohdettaisiin pienemmät kylät Kirkkonummen pohjoisosissa, niin kyllä jo yksin Veikkola ansaitsisi paremmat yhteydet Kirkkonummen eteläosiin. Muutenkin Veikkolan pohjoisosien joukkoliikenne on surkealla tolalla. Yksi mahdollisuus Veikkolan yhteyksien parantamiseen voisi olla ajaa Veikkolasta Kirkkonummen keskustaajamaan reittiä Lapinkyläntie-Österbyntie-Veklahdentie-Gesterbyntie. Siis selkeä palvelu Veikkola-Gesterby-Kirkkonummi Tällöin Veikkolalaiset saisivat kohtuullisen nopean ja selkeän joukkoliikenneyhteyden eteläiseen Kirkkonummeen. Tällaisten selkeiden yhteyksien ansiosta Veikkolassa asuvat perheet voisivat kenties selvitä vain yhden auton varassa. Tämän reitin ulkopuolella olevaa asutusta voisi koulupäivinä palvella nykyisen kaltainen liikenne, jolla koululaiset pääsee kouluihinsa ja muutama satunnainen matkaaja palveluiden äärelle. Koulupäivien ulkopuolella pääreitin ulkopuolisen liikennöinnin voisi hoitaa palveluliikenteenä.

Kaavoituksessa kyllä saisi ottaa joukkoliikenteen paremmin huomioon. Kirkkonummella mielestäni ensisijaisia kaavoituskohteita pitäisi olla asemanseudut. Pientaloasujaa, jolla tyypillisesti on auto käytössään, voi olla melko hankala houkutella jättämään auto kotiin ja hyppäämään bussin kyytiin. Juna on varmasti paljon houkuttelevampi vaihtoehto. Tällä hetkellä esimerkiksi Luoman aseman ympärillä varsinkin Kehä III:n ja radan välillä on paljon rakentamatonta maata. Luomaan ei missään nimessä saa rakentaa minkäänlaisia kerrostaloja, mutta pientalorakentaminen aseman ympäristöön voisi olla hyvä vaihtoehto. Asemanseutujen jälkeen seuraavana tärkeysjärjestyksessä pitäisi olla ne alueet, joita voi palvella hyvin bussiliikenteellä ja varsinkin ne alueet, joilla on palvelut kävelymatkan päässä.

http://maps.google.fi/maps?q=Masala,+Kirkkonummi&hl=fi&ll=60.162821,24.522557&spn=0.018149,0.066047&sll=60.157749,24.528415&sspn=0.009076,0.033023&t=h&z=15. Mitä järkeä tällaisessa rakentamisessa sitten on? Varsinkin Kaivokujalta alkaa olla jo melko pitkä matka juna-asemalle ja sen lisäksi Sepänkyläntietä ei kovin montaa bussia kulje. Silti Kaivokujalla on melko tiivis pientalorypäs, kun taas lähempänä asemaa löytyy rakentamatonta maata puhumattakaan Luoman seisakkeen ympäristöstä. Sepänkyläntien ja Kaivokujan risteyksestä on jo siinä 1500 metriä matkaa rautatieasemalle. Pikkaisen tuosta pohjoiseen löytyy vastaava esimerkki. Nimittäin Ratsumiehentieltä löytyy myös tiivis pientalorypäs vielä hankalammasta paikasta. Matkaa rautatieasemalle taitaa kertyä siinä kaksi kilometriä ja bussiyhteyksissäkään ei ole hurraamista, koulu löytyy sentään läheltä. Tuolla sitten on pientaloja pienillä tonteilla ja sijoteltuna osittain vielä niin, että taloista ikkunanäkymänä on naapuritalon seinä. Mitä hyötyä tuolla tuosta rakentamisen tiiveydestä on? Mitä iloa on asua tuollaisessa paikassa aivan naapurien kyljessä kiinni? Kun tuohon malliin läiskitään pientaloja sinne sun tänne, ei ole mikään ihme, että joukkoliikennettä on vaikea saada toimimaan kunnolla. Vaikka kaavoituksessa olisi aikaisemmin töpeksitty ei minkään pitäisi estää kasvukunnissa muuttamasta suuntaa järkevämmäksi. Pitäisi vain keskittyä rakentamaan järkeviin paikkoihin ja niille, jotka asuvat joukkoliikenteen ulottumattomissa pitää tarjota kunnon määrä liityntäpysäköintipaikkoja rautieasemille ja seisakkeille.

Ajatellen tuota Sepänkyläntien asutusta voisi tällainen poikittaislinja olla hyvä vaihtoehto: Kantvik-Kirkkonummen asema (ajantasaus)-Gesterby-Masalan rautatieasema (ajantasaus)-Kehä III-Espoon keskus (ajantasaus)-Jorvi. Itseasiassa Luoman seisakkeen kohdalle saisi laittaa paremman liittymän Kehä III:lle. Tällöin Kantvik-Jorvi-linja voisi kulkea Masalantietä aina Luoman seisakkeelle asti ja siitä vasta Kehä III:lle ja palvella paremmin Masalaa ja toivottavasti Luoman seisakkeen ympärille joskus tulevaisuudessa rakentuvaa pientaloasutusta. Tällöin Kirkkonummelta saataisiin kelvolliset yhteydet Jorvin sairaalaan. Jos tätä liikennöisi yhdessä Kirkkonummi-Gesterby-Sepänkylä-Veikkola-linjan kanssa, niin tällöin Gesterbyntie saisi erityisen hyvät joukkoliikenneyhteydet ja sen varteen voisi tulla lisää väljää pientaloasutusta välille Gesterby-Sepänkylä.
 
Takaisin
Ylös