Kirkkonummen ja Keravan YTV-liikenne

SD202 sanoi:
Koiviston Auton kunniaksi on toki sanottava se, että iäkäskin kalusto pidetään hyvässä kunnossa. Voi kunpa kaikki isot liikennöitsijät pitäisivätkin kalustonsa hyvässä kunnossa...

Olen kyllä kuullut Lähilinjojen kaluston kunnosta päinvastaistakin. Lisäksi tämän vuoden aikana olen nähnyt lukuisia kertoja matkalleen hyytyneitä Lähilinjojen vanhuksia. Noilla 90-luvun alun Lahti-Scanioilla lienee jo ajettu hyvinkin pari miljoonaa kilometriä ja usein vieläpä melkoista rääkkiä...
 
SD202 sanoi:
Koiviston Auton kunniaksi on toki sanottava se, että iäkäskin kalusto pidetään hyvässä kunnossa. Voi kunpa kaikki isot liikennöitsijät pitäisivätkin kalustonsa hyvässä kunnossa...

Nojaa...Kyllähän KA pitää kaluston ulkoisesti hyvässä kunnossa, vanhassakaan autossa ei juuri ruostetta näy ulospäin...Teknisesti en nyt menisi ihan samaa sanomaan. Riippuu paljon yksiköstä miten autoja on pidetty. Lähilinjoilta Jyväskylään tulleita autoja pidetään yleisesti melkeinpä parhaina autoina mitä Jyväskylässä on...
 
Miska sanoi:
Olen kyllä kuullut Lähilinjojen kaluston kunnosta päinvastaistakin. Lisäksi tämän vuoden aikana olen nähnyt lukuisia kertoja matkalleen hyytyneitä Lähilinjojen vanhuksia. Noilla 90-luvun alun Lahti-Scanioilla lienee jo ajettu hyvinkin pari miljoonaa kilometriä ja usein vieläpä melkoista rääkkiä...
(Olen itsekin kokenut kyydissä ollessani kun Lähilinjojen vm.1992 Lahti-Scania hyytyy matkan alkumetreille. Ja vielä keskellä yötä...)
No, mikään bussi ei kestä ikuisesti. Kun matkamittarissa alkaa olla melkoisia lukemia, se on vain entistä todennäköisempää että vikoja alkaa ilmenemään yhä kiihtyvään tahtiin. Olisi kivaa nähdä se tilanne, kun esim. "Tanskandoggeilla" alkaa olla matkamittarissa samanlaisia lukemia. (Ehkä "hieman" karrikoitu päinvastainen esimerkki, mutta kuitenkin...)

Lähilinjojen kalusto on ainakin sisältä ollut aina puhtaassa kunnossa. Roskat ja töhryt on siivottu melko täydellisesti.
 
Lähilinjojen kalusto siivotaan 3-viikossa ja sen lisäksi kuljettajat poistavat pahimmat roskat.
Vanhemman kaluston kohdalla oman korjaamon merkitys korostuu.
 
Syksyn aikatauluista

Lähilinjojen talvisarjoista luettua:
Linja 633 Keravan asema-Kannisto-Koivikko-Vallinoja-Helsinki
Arkisin Keravalta
04.58-08.28: xx.28 ja xx.58
09.33
10.28-14.28: kerran tunnissa (xx.28)
14.58, 15.28, 15.58, 16.33, 17.33
18.28-21.28: kerran tunnissa (xx.28)
Arkisin Helsingistä
06.03, 06.33, 07.03, 07.33, 08.08
08.33-14.33: kerran tunnissa (xx.33)
15.03, 15.33, 16.03, 16.33, 17.03
17.33-22.33: kerran tunnissa (xx.33)
Lähdöt 21.33 ja 22.33 on A-vuoroja jotka jatkavat Keravan asemalta reittiä ...-Asemantie-Asemansilta-Sampolankatu-Sibeliuksentie-Ahjontie-Terästie-Ratatie-Sorsakorpi.

Lauantaisin Keravalta
06.28-21.28: kerran tunnissa (xx.28)
Lauantaisin Helsingistä
07.33-22.33: kerran tunnissa (xx.33)
Lähdöt 21.33 ja 22.33 on A-vuoroja

Linja 643 Helsinki (Linja-autoasema)-Hyrylä-Kilta-Asema-Sorsakorpi
Ei muutosta, Pe/La ja La/Su yöt 00.15 ja 02.00

Linja 738 Mattilanp.-Kaleva-Asema-Ahjo-Sorsakorpi-Moottoritie-Helsinki
Linjan reitti muuttuu Keravalla ...-Kaleva-Sirkushevoset-Tori-Asema-Asemansilta-Alepa-...(Nykyisin ...-Kaleva-Tori-Alepa-...)
Mattilanpuistosta arkisin
06.00 06.42 07.00 07.30 08.00 09.00 10.00 14.19 15.19 16.19 17.09 ja 18.31B (B=Mattilanpuisto-738:n reitti-Sorsakorpi)
Helsingistä arkisin
06.59 07.59 09.05 13.22 14.22 15.22 15.54 16.22 16.54 17.22 18.22
Lisäksi Sorsakorvesta arkiaamuisin
05.35B 06.30B 06.50B (B=Sorsakorpi-738:n reitti-Mattilanpuisto)

Linja 850 Terveyskeskus (Kerava)-Asema-Talma-Nikkilä
Ei muutosta

Linja 853 Kerava-Nikkilä-Sköldvik (Porvoon jalostamo)
Ei muutosta

Linja 873 Terveyskeskus (Kerava)-Asema-Savio-Vallinoja-Korso-Peijas- Etelä-Päiväkumpu
Perusvuorot Keravalta arkisin 06.15 07.20 - 18.20 kerran tunnissa
B-vuorot Keravalta arkisin 18.46, 19.46 ja 20.32
B-vuorot Keravalta lauantaisin 06.08-17.08 Kerran tunnissa
K-vuorot Keravalta arkisin 06.46-10.46 ja 12.46-16.46 kerran tunnissa.
Perusvuorot Päiväkummusta arkisin 07.36-11.36 ja 13.36-17.36 kerran tunnissa
B-vuorot Päiväkummusta arkisin 19.01, 20.01 ja 21.02
B-vuorot Päiväkummusta lauantaisin 06.38-17.38 kerran tunnissa
K-vuorot Päiväkummusta arkisin 07.01-18.01 kerran tunnissa.
B-vuorot: Keravan asema-873:n reitti-Päiväkumpu
K-vuorot: Keravan asema-Tori-Jaakkola-Alikerava-Savion aalloppi-873:n reitti.

Linja 873N Sorsakorpi-Ahjo-Keravan asema-Kannisto-Koivikko-Vallinoja-Korso
Sunnuntaisin Sorsakorvesta 08.22-21.22 kerran tunnissa.
Sunnuntaisin Korsosta 08.53-21.53 kerran tunnissa.

Linja 874 Hyrylä(Tuusula)-Vallinoja-Korso-Peijas
Linja lyhenee Peijakseen
Arkisin Hyrylästä 06.05-17.05 kerran tunnissa.
Arkisin Peijaksesta 06.30-17.30 kerran tunnissa.

(p.s toivottavasta tuosta saa selvää)
 
Viimeksi muokattu:
Olisikohan tuo uutisessa mainittu "toinen liikennöitsijä" kenties Pohjolan Liikenne? Sehän vastaa suurimmasta osasta Veikkolan ja Helsingin välisistä yhteyksistä.
 
Miska sanoi:
Olisikohan tuo uutisessa mainittu "toinen liikennöitsijä" kenties Pohjolan Liikenne? Sehän vastaa suurimmasta osasta Veikkolan ja Helsingin välisistä yhteyksistä.

Jos saavat PL:n kanssa sopimuksen aikaan Veikkolan linjoista, niin pystyisköhän YTV tekemään viisykköstä ajavien firmojen, esim. Amper ja W&D kanssa U-linja sopimuksia. Silloin ois pääväylät joten kuten seutulippualueena myös bussiliikenteessä. Wikström kaivaa omaa hautaansa pistämällä vastaan. Yhteistyöllä voisi saada paljon paremmat mahdollisuudet toimia.
 
Zambo sanoi:
Jos saavat PL:n kanssa sopimuksen aikaan Veikkolan linjoista, niin pystyisköhän YTV tekemään viisykköstä ajavien firmojen, esim. Amper ja W&D kanssa U-linja sopimuksia. Silloin ois pääväylät joten kuten seutulippualueena myös bussiliikenteessä. Wikström kaivaa omaa hautaansa pistämällä vastaan. Yhteistyöllä voisi saada paljon paremmat mahdollisuudet toimia.

Taitaa Wikström käydä taistelua tuulimyllyjä vastaan. Eiköhän suurten yhtiöiden tulo kirkkonummen liikenteeseen ole vain ajan kysymys. Harmi että pieni ja laadukas yhtiö tulee menettämään liikennettään.
 
Hej!

Kuunteliko joku tällä viikkolla Radio Vega City aamulla, kuin Wikströmiä haastateltiin ko. asiasta? Sen verran kuulin vaan että toimittaja studiossa sanoin että ne yrittää soittaa sinne saadakseen kommentia asiasta. Itse haastattelu en ole kuullut. Mutta sen käsityksen minkä minä olen saanut MVWstä, niin heiltä ei helposti hastattelua saa.

/Skurubisin
 
Viimeksi muokattu:
Birgitta Wikström ei ymmärrä tilannetta

Rehtori sanoi:
Taitaa Wikström käydä taistelua tuulimyllyjä vastaan. Eiköhän suurten yhtiöiden tulo kirkkonummen liikenteeseen ole vain ajan kysymys. Harmi että pieni ja laadukas yhtiö tulee menettämään liikennettään.

Pieni ja laadukas? Minusta Wikströmin busseissa ei ole mitään ihmeellistä. Työmatkaliikenteessä pääasia lienee, että saadaan siirrettyä ihmiset paikasta A paikkaan B ja matkustusmukavuuskin saisi olla kunnossa. Kuljettajan palvelualttiudella ei ole suurta väliä, kun matkustajat leimaavat lippunsakin itse. Pohjolan Liikenteellä on minusta hyvälaatuinen kalusto, ei valittamista.

Birgitta Wikströmin perheyritys selviäisi, jos ottaisi Westendin Linjan roolin ja osallistuisi suosiolla YTV-alueen kilpailutuskierroksiin ja voittaisi niitä. Sen sijaan eristäytymällä omaksi saarekkeekseen yhtiö tulee katoamaan linjaliikennekartalta, jos vakikäyttäjät vaihtavat joustavampiin YTV-lippuihin. Wikströmin busseissa kun ei nykyäänkään matkustajia ruuhkaksi asti ole.
 
Vs: Birgitta Wikström ei ymmärrä tilannetta

kemkim sanoi:
Birgitta Wikströmin perheyritys selviäisi, jos ottaisi Westendin Linjan roolin ja osallistuisi suosiolla YTV-alueen kilpailutuskierroksiin ja voittaisi niitä. Sen sijaan eristäytymällä omaksi saarekkeekseen yhtiö tulee katoamaan linjaliikennekartalta...
Mitä tulee Westendin Linja Oy:n historiaan, niin on hyvä muistaa se kuriositeetti, että yhtiö tosiaan ehti kadota vähäksi aikaa "linjaliikennekartalta". Linjaliikenne ja sitä vastaava osa kalustosta myytiin aikanaa silloiselle Oy Linjebuss Finland Ab:lle, ja näin sai alkunsa Linjebuss Espoo. Westendin Linja jäi hoitamaan vain lähinnä tilausliikennettä ja toiminta sai sittemmin uusia ulottuvuuksia, kun yhtiö alkoi ajaa muille seudun liikenteenharjoittajille alihankintaa. Nuorempi sukupolvi näytti löytävän toiminnalle uudenlaisia liikeideoita ja hiljalleen toiminta kasvoi ja laajeni lopulta itse asiassa isompiin mittasuhteisiin kuin milloinkaan aikaisemmin (kun puhutaan ihan autojenkin määrästä). Uudistumisen myötä WL oli jälleen palannut ihan oikeaksi liikennöitsijäksi, onhan nykyisestä linjaliikenteestä keskeinen osa voitettu osallistumalla tarjouskilpailuihin. Uudistumalla, seuraamalla aikaansa sekä tekemällä taitavia siirtoja tässä kovassa pelissä voi liikenteenharjoittaja päästä pitkälle. Todennäköisesti pidemmälle, kuin juuttumalla menneisyyteen, joka tosiasiassa ei enää koskaan palaa. Kukin valitsee strategiansa tietenkin itse, väärän valinnan seurauksena voi valitettavasti olla tragedia... WL:n lisäksi seudulla on muitakin malliesimerkkejä onnistumisista, esimerkiksi Åbergin Linja Oy. Viimeksi mainittu on tietenkin kooltaan huomattavasti pienempi kuin WL. Pienten kohdalla näyttää ratkaisevaa olevan myös yhteistyökyky muiden liikenteenharjoittajien kanssa.
 
Vs: Birgitta Wikström ei ymmärrä tilannetta

Rattivaunu sanoi:
Pienten kohdalla näyttää ratkaisevaa olevan myös yhteistyökyky muiden liikenteenharjoittajien kanssa.
Täsmälleen näin. Ja vaikkei yhteistyö isompien kanssa syystä tai toisesta onnistuisikaan, voisi Wikström mielestäni pyrkiä yhteistyöhön juuri WL:n ja ÅL:n kanssa. Kun kaikki yhtiöt tarvitsevat toisiaan, mikään ei pääse sanelemaan yhteistyön ehtoja.
Mutta ilmeisesti Wikström haluaa itse päättää omasta liikennöinnistään vaikkei se järkevää olisikaan.
 
Asiakashan päättää mitä palvelua hän käyttää. Sitten kun YTV'n liput kelpaavat Kirkkonummelta lähijunaan ja joihinkin muiden liikennöitsijöiden busseihin, nähdään ketkä jäävät käyttämään mitäkin palvelua.
 
Hape sanoi:
Asiakashan päättää mitä palvelua hän käyttää. Sitten kun YTV'n liput kelpaavat Kirkkonummelta lähijunaan ja joihinkin muiden liikennöitsijöiden busseihin, nähdään ketkä jäävät käyttämään mitäkin palvelua.

Tällaisessa ajattelussa ei ole mieltä. Joukkoliikenne ei ole ensi sijassa liiketoimintaa minusta, vaan sen pitäisi tarjota mahdollisimman hyvät kulkumahdollisuudet ihmisille. Jos keinotekoisesti lippujärjestelyillä estetään ihmisiä matkustamasta kuukausilipulla tietyissä vuoroissa, se on sekavaa. Mitä järkeä tällaisessa turhassa palvelutason heikennyksessä? Ajatelkaa nyt, jos Helsingissäkin voisi matkustaa vain osassa busseja HKL:n lipulla ja vaikkapa poikittaisliikenteen 500-linjoissa pitäisi ostaa seutulippu, joka ei kävisi taas HKL:n autoissa.
 
Takaisin
Ylös