Miten niin ei tapahdu? Keravalla tapahtuu merkittävin hiljaisen liikennöintiajan muutos vuosikausiin. Sekä Keravan itä-, että länsiosista on syysliikenteen alkaessa kaivattu keskipäivän puolen tunnin vuoroväli keskustaan ja junaan. Tämä on ollut vakava puute Keravan joukkoliikenteessä ja selvästi alle "YTV-tason". Vuoroväli saavutetaan linjan 5 ja ruuhka-aikojen välissä liikennöivän 738B:n yhdistelmällä. Ruuhka-aikana vuoroväli on 10-n.20 min. Illalla (n.20-22) vuoroväli kasvaa idänkin suuntaan tuntiin, mikä tietysti voisi olla parempikin, mutta asiakaskuntaa on tuohon aikaan arkena aika vähän. Myöhäisillan vuoroissa taas lähtöajat vaikuttaa ensikatselulla hiukan väljiltä junaan nähden; ts. vaihtoaika on aika pitkä.
Aina saa toivoa. Aika selkeästi on kuitenkin YTV:n suunnitteluorganisaatiolta tuotu julki, että 733 tyyppistä kokopäivälinjaa ei ole enää tulossa, vaan liityntää parannetaan, mikä siis on jo tapahtunutkin. Realistinen puute on kyllä Keravan ja Itä-Vantaan välinen ruuhka-ajan työpaikkalinja, koska matkalle (vanhan 733 vaikutuspiiriin) osuu paljon todellista tarvetta työpaikkayhteyksistä, ei siis vain "lisäarvopalveluita". Kulkiessaan ....Heikinlaakso-Hakkila-Nikinmäki-Ahjo.... osuudella, luotaisiin vastinetta aivan todelliselle tarpeelle, alkaen jopa Helsingin Heikinlaakson pohjoisosien työpaikka-alueen puutteellisista yhteyksistä Helsingin keskustaan.
Jos itse heittäydyn fiktiivisen toivomuslistan puolelle, huomioimatta matkustajamääriä ja olettaen, että liitynnän lisääminen ei olisi ainoa prioriteetti, kehittäisin kokopäivälinjaa Rautatientori - Heikinlaakso - Hakkila - Nikinmäki - Pohjois-Nikinmäki - Ahjo - Keravan keskusta (- Kurkela - Nurmikallio). Linjan kulkuaika olisi varsin pitkä, mutta reitillä hoidettaisiin montaa uutta kasvualuetta ja samalla nuo em työmatkaliikennepuutteet Kerava - Itä-Vantaa - Koillis-Helsinki -akselilla. Koska osa työmatkaliikenteestä olisi ruuhkan vastasuuntaan, voitaisiin ruuhkasuunnassa hyvin ohittaa osalla vuoroista esim Koillis-Helsinki, jolloin nämä Z-vuorot palvelisivat erityisesti Nikinmäen seudun suoria yhteyksiä Helsingin keskustasta.