Ripeät kuljettajat

Eiköhän se tieliikennelaki mene edelleen aikataulun edelle...

Toisaalta, eipä taida sellainen kuljettaja kauaa ole leivänsyrjässä kiinni, joka ei ajele busseja aikataulun mukaisesti. Tiukkojen aikataulujen ansiosta bussilla pääsee joskus henkilöautoakin nopeammin, kun ei omaa ajokorttiaan viitsi riskeerata raskaalla kaasujalalla, mutta bussien rikkeitä poliisit katsovat herkemmin läpi sormien. Tosin onpa niitä sakkoja varmaan aika monen kuljettajan uralle sattunut. Työnantaja kuitenkin varmaan ymmärtää, jos vuoro tulee joskus myöhässä sen takia, että on sattunut huonoa tuuria ja sakotuspaikka matkalle.
 
Tapoja päästä ripeästi perille on monia.

En viitsi nyt tehdä kyseistä kuljettajaa tunnistettavaksi, mutta ehkä jotkut tietävätkin tämän (ainakin) yhden Helbin kuskin, jolla on tapana ajaa aivan surutta punaisia päin - siis ei keltaisia tai juuri punaiseksi vaihtuneita valoja, vaan aivan mitä tahansa punaisia valoja joista vain on jonkinlainen mahdollisuus päästä eteenpäin (ts. liikennevalot suoralla tiellä jalankulkijoita varten, ei risteystä). Kyllähän siinä päästään nopeasti eteenpäin (viimeksi 17 minuuttia linjalla 70 Rautatientori -> Malmin asema) mutta liikenneturvallisuuden kanssa on niin ja näin. Vielä ei tietääkseni ole mitään sattunut.

Tosin ajoittain voi onnistua perille nopeastikin ilman järjetöntä kaahaamista. Tuossa viime kesänä esimerkiksi kerran iltapäivällä viiden jälkeen 70V:llä Rautatientorilta Lampputielle 25 minuutissa. Matkustajia ei noussut kyytiin kuin Rautatientorilta ja liikennevalot menivät juuri sopivasti.
 
Tämä ketju on ollut asenteeltaan varsin erikoinen. Busseille halutaan antaa oikeus rikkoa liikennesääntöjä "aikataulujen pitämiseksi" ja myös aikataulun mukaisen ajoajan alittamista (eli ajamista välipysäkkien ohi etuajassa) on suosittu.

Ketju tuo esille Suomen nykyisenkaltaisen bussiliikenteen (kuljettajarahastus, vähän etuuksia, ei välipisteaikoja) useita ongelmia:
- Matka-aika vaihtelee huomattavasti, jolloin linjaa ei tosiasiassa voi käyttää kuin päätepysäkin läheltä.
- Ruuhkat haittaavat liikennettä
- Pysäkkiajat vaihtelevat kuljettajarahastuksen takia

Ongelmien paikkaamiseksi ehdotetaan "ripeää ajotapaa" joka on ketjussa ymmärretty piittaamattomuutta nopeusrajoituksista ja muista liikennesäännöistä.

Oikeat ratkaisut joukkoliikenteen nopeusongelmiin:
- Riittävät etuudet (kaistat ja liikennevalot)
- Tarvittaessa omat väylät
- Kuljettajarahastuksen poistaminen varsinkin kuormitetuimmilta linjoilta
- Raideliikenne
sivuutetaan.

Näillä ratkaisuilla voidaan saavuttaa oikeasti "ripeä" joukkoliikenne, jossa esimerkiksi ripeän kiihdytyksen järkevä käyttö on turvallisesti mahdollista.

Keskustelussa ei huomata sitä, että linjan nopeasti ajaminen johtaa helposti siihen, että joukkoliikennettä ei lainkaan voi käyttää välipysäkeiltä, kun ei voi tietää, onko bussi jo mennyt.

Keskustelussa ei huomioida lainkaan sitä, että vaikka joukkoliikenne onkin turvallisempaa kuin henkilöautoliikenne, myös joukkoliikenteessä sattuu toistuvasti sääntöjen rikkomisen, liian suuren tilannenopeuden tai muun piittaamattomuuden aiheuttamia vakaviakin liikenneonnettomuuksia. Ylinopeuden ajaminen nostaa selvästi riskiä mm. kevyen liikenteen yliajoihin, ja jokainen ymmärtänee, miten käy, jos bussilla ajaa kävelijän tai pyöräilijän päälle.

Ketjussa on nostettu esille myös se, että poliisi suhtautuu ammattikuljettajien rikkeisiin sallivammin kuin muihin kuljettajiin. Tämä on tosiasia, mutta erittäin huono asia. Nimenomaan ammattikuljettajilta tulisi edellyttää ehdotonta sääntöjen noudattamista. Se että rikkoo sääntöjä osoittaa sopimattomuuden ammattiin.
 
Juuri tältä kannalta on harmi, ettei kaikissa automaattiovilla varustetuissa busseissa ole mahdollisuutta nopeuttaa niiden sulkeutumista.

Automaattiovet ovat mielestäni vähän kaksipiippuinen juttu: nopeasti toimivat kuljettajat selviytyvät pysäkeiltä nopeammin manuaalisesti ohjattavilla ovilla (vaikkakin tätä aikanaan Säfflejen tullessa tuli kelloteltuakin 65A:lla ja 66A:lla ja ero vanhoihin niveliin oli vain pari sekuntia/pysäkkiä), mutta sitten taas jotkut kuljettajat jättävät takaovet auki vielä silloinkin, kun kaikki pois jäävät ovat jo poistuneet, mutta matkustajia on vielä tulossa sisään. Sellaisissa tapauksissa automaattiovet nopeuttavat matkantekoa.
 
Tapoja päästä ripeästi perille on monia.

Tämä on hyvä huomio. Kuljettaja joka kaahaa, ei välttämättä ole sen nopeampi kuin se joka ajaa tasaisesti. Ero tulee usein siinä, että se kaahaava kuljettaja pysähtyy liikennevaloihin. Se kuljettaja joka ajaa tasaisesti rullaa autoa kohti valoja perässä, mutta tulee valoihin niin, että voi painaa kaasua vain hieman lisää kun valot syttyvät. Tässä ollaan sitten taas samassa kohdassa kuin alussa. Tälläistä olen itse huomannut joskus Kehä I:llä. Noi valot on kyllä usein tuuristakin kiinni. Itse olen huomannut, että Leppävaarassa Ratsukadun ja Vanhan maantien valoissa autot ajavat usein toisten perässä suoraan, vaikka punainen valo olisi syttynyt. Kyllä tuo mielestäni on pahempi kuin ylinopeus sen takia, että aikataulussa pysyy. Toisaalta on sääli, että kuljettajat joutuvat rikkomaan lakia sen takia, että saavat päätepysäkillä edes 5 minuutin taon, ja että pysyvät aikataulussa..
 
Tämä ketju on ollut asenteeltaan varsin erikoinen. Busseille halutaan antaa oikeus rikkoa liikennesääntöjä "aikataulujen pitämiseksi" ja myös aikataulun mukaisen ajoajan alittamista (eli ajamista välipysäkkien ohi etuajassa) on suosittu.

Olen Mikon kanssa hyvin pitkälle samaa mieltä. Minusta teille asetettu nopeusrajoitus tulisi olla ehdottomasti niin bussikuljettajien kuin tavallisten henkilöautoilijoidenkin suurin sallittu nopeus. Kannattaa myös muistaa, että bussinkuljettajatkin ovat yhtä suuressa arvossa kuin henkilöautoilijat poliisin ratsia-tilanteissa. Minulle on pari kertaa matkustajana käynyt niin, että aivan turhaan on tullut vartin paussi matkustamiseen kun kuljettaja on saanut ylinopeussakot.

Muutenkin on tiettyjä tilanteita, jossa kuljettajan kaahaaminen tai ylinopeus johtaa matkustajan kannalta huonosti. Olen huomannut muutamilla linjoilla, joissa alussa on paljon liikennevaloja niin ripeät kuskit pääsevät kaahaamalla kaikista valoista ns. vihreällä aallolla. Tämä johtaa sitten siihen, että myöhemmiltä pysäkeiltä tulevat matkustajat jotka ovat tottuneet rauhallisempiin kuskeihin myöhästyvät tästä ripeän kuljettajan ajamasta vuorosta. Tästä seuraa sitten tietynlainen lumipalloefekti, että ripeä kuljettaja tulee ajamaan pysäkkien ohi pysähtymättä, koska suuri osa matkustajista on tottunut tulemaan pysäkille vasta muutamaa minuuttia myöhemmin.

Minulla ainakin matkustusmukavuus heikkenee jos kuljettaja ajaa ylinopeutta tai kaahaa. On olemassa tiettyjä bussimalleja, jotka eivät edes kovin hyvin sovellu yli 70 km/h nopeuteen esim. Kehä I:llä. Osassa maakaasubusseista kuuluu niin mieletön ulina, että takapenkillä olisi pidettävä kädet korvilla.
Kerran matkustin teli-ikaruksella Leppävaarasta Malmille 512:lla 17 minuutissa noin 13 aikaan päivällä. Ensimmäinen pysähdys matkalla oli Konalassa. Kuski ajoi koko matkan selkeästi ylinopeutta ja liikennevaloihin pysähdyttiin pari kertaa ja pysäkeillekin muutaman kerran.
 
Toisaalta, eipä taida sellainen kuljettaja kauaa ole leivänsyrjässä kiinni, joka ei ajele busseja aikataulun mukaisesti. Tiukkojen aikataulujen ansiosta bussilla pääsee joskus henkilöautoakin nopeammin, kun ei omaa ajokorttiaan viitsi riskeerata raskaalla kaasujalalla, mutta bussien rikkeitä poliisit katsovat herkemmin läpi sormien. Tosin onpa niitä sakkoja varmaan aika monen kuljettajan uralle sattunut. Työnantaja kuitenkin varmaan ymmärtää, jos vuoro tulee joskus myöhässä sen takia, että on sattunut huonoa tuuria ja sakotuspaikka matkalle.

Kylläpä on varsin älyvapaata tekstiä, ei voi muuta sanoa. Olisikin varsin mielenkiintoista saada vaikkapa ennakkotapaus siitä, että kuljettaja irtisanotaan jostain yrityksestä käyttäen perusteena "noudattaa nopeusrajoituksia ja on sen vuoksi usein aikataulusta myöhässä"... Jokainen kuljettaja toki ihan itse päättää, ottaako ylinopeutta ajamalla riskejä sakkojen suhteen. Vahvasti nimittäin veikkaan, että harvassa on myös tätä nykyä ne työnantajat, jotka maksaisi kuljettajiensa saamat mahdolliset sakot.

Eiköhän perusperiaate kuitenkin ole, että aikataulut tulee laatia sellaisiksi, että niitä voisi noudattaa rajoitusten mukaan ajaen. Tiedän toki, että näin ei läheskään kaikilla maamme reiteillä ja vuoroilla todellakaan ole, mutta se taas ei ole kuljettajan päänsärky. Toisaalta, aikaa saa itse ajamisen lisäksi halutessaan tuhlattua huomattavasti erinäisten oheistoimintojen kanssa nysväämiseen, esimerkkinä vaikkapa sellaiset välttämättömät kuljettajan työn osa-alueet kuin rahastaminen, muu asiakaspalvelu (vaikkapa aikataulu-/reittineuvonta), rahdin käsittely tai matkustajain matkatavaran sijoittaminen. Jossain pk-seudun paikallisliikenteessä tietenkään näitä kaikkia ei tarvitse kuljettajan yleensä suorittaa, mutta linja-autoliikenteen aikatauluista yleisesti puhuttaessa näillä on varsin merkittävä vaikutus aikataulussa pysymiseen sen itsensä ajamisen lisäksi.

Mutta mielummin kuitenkin aikataulussa kuin rajoitusten mukaan. Muutaman kerran katkennut sen takia vaihtoyhteys, että kuljettaja on tosiaan ajanut niin hiljaa.

Mielenkiintoinen mielipide... Oletan, että kirjoittaja ei ole kovin vahvasti perillä jo edellä mainitusta tieliikennelaista. Enkä toki tarkoita, että tahallinen alinopeudella ajo olisi sekään mitenkään ihannoitava toimintamalli. Kuitenkin, nopeusrajoituksen mukaan etenemisen pitäisi riittää myös jatkoyhteyksien toteutumiseen. Mikäli liikennöitsijä/YTV/muu taho lupaa jonkun vaihtoyhteyden, eikä se sitten toteudukaan, kannattanee kääntyä palveluntarjoajan puoleen valitusmielessä.

Toisaalta myös vanha suomalainen sananlasku "se nyt vaan on tyhmää lähteä liian myöhään" pitää edelleen paikkansa. Itselleni ei ainakaan tulisi mieleenkään jättää jotain satojen kilometrien päähän suuntautuvaa junamatkaa heti lähtöpäässä parin minuutin vaihtomarginaalin varaan. Samoin suuresti joskus ihmetyttää, että ihmiset ovat lähdössä bussikyydillä kohti Vantaan lentoasemaa, määränpäänään vaikkapa jokin kaukoidän kohde. Siitä huolimatta vaihtoaika Vantaalla jätetään aivan minimiin, ja jo bussin lähtöasemalla kansalaiset tärisevät ja puoliksi paniikissa kyselevät kuljettajalta "ollaanko varmasti ajallaan perillä, meidän lennon lähtöön on bussin kentälle tuloajasta vain tunti aikaa?!" Tämänkin esimerkin valossa korostaisin, että järjen käyttö on edelleen sallittua, ja ne muutamat säästetyt minuutit kannattaisi varmasti tietyissä tapauksissa arvottaa itselleen uudelleen...
 
Viimeksi muokattu:
Vahvasti nimittäin veikkaan, että harvassa on myös tätä nykyä ne työnantajat, jotka maksaisi kuljettajiensa saamat mahdolliset sakot.

Eiköhän perusperiaate kuitenkin ole, että aikataulut tulee laatia sellaisiksi, että niitä voisi noudattaa rajoitusten mukaan ajaen.


Eiköhän ne pitäisi maksaa ytv, joka aikataulut laatii. Oikeastaan paras olisi tapauskohtainen menettely. Jos kuljettaja on aikataulullisista syistä joutunut ajamaan ylinopeutta, tulisi maksajan olla ytv. Jos taas on vain ollut liian raskas kaasujalka kuuluisi se mennä kuljettajan omaan piikkiin. Eli käytännössä vain omaksi ilokseen hurjastellut. Mielestäni työnantajan ei kuulu sakkoja maksaa. Se ei ole laatinut aikatauluja, tai käskenyt ajamaan 100:sta 40:pin alueella.

Olen tässä asiassa samaa mieltä, ja aika usein ne on laadittukkin. Oma kokemukseni tulee lähinnä e23:selta, joka vie kouluun ja takaisin. Kuljettajia on monenlaisia. On niitä, jotka ajavat hieman lujempaa kuin mitä rajoitus sanoo. On myöskin niitä jotka ajavat tasan rajoitusten mukaan aikatauluista välittämättä. Sitten myöskin kaahaajia, jotka eivät sitten välitä mistään, ja monia muitakin..
 
Automaattiovet ovat mielestäni vähän kaksipiippuinen juttu: nopeasti toimivat kuljettajat selviytyvät pysäkeiltä nopeammin manuaalisesti ohjattavilla ovilla (vaikkakin tätä aikanaan Säfflejen tullessa tuli kelloteltuakin 65A:lla ja 66A:lla ja ero vanhoihin niveliin oli vain pari sekuntia/pysäkkiä), mutta sitten taas jotkut kuljettajat jättävät takaovet auki vielä silloinkin, kun kaikki pois jäävät ovat jo poistuneet, mutta matkustajia on vielä tulossa sisään. Sellaisissa tapauksissa automaattiovet nopeuttavat matkantekoa.

Näin on. Juuri näihin mainitsemiisi Säffleihin kaipaisin sitä erillistä pakkosulkunappia (oviviikseen tehty pakkosulkutoiminto ei ohita viivetoimintoa). Muutenkin tuossa autosarjassa täytyy kikkailla, jotta ovia voisi käyttää edes jotenkin ripeästi.
 
Tämä ketju on ollut asenteeltaan varsin erikoinen. Busseille halutaan antaa oikeus rikkoa liikennesääntöjä "aikataulujen pitämiseksi" ja myös aikataulun mukaisen ajoajan alittamista (eli ajamista välipysäkkien ohi etuajassa) on suosittu.

Olen Mikon kanssa hyvin pitkälle samaa mieltä. Minusta teille asetettu nopeusrajoitus tulisi olla ehdottomasti niin bussikuljettajien kuin tavallisten henkilöautoilijoidenkin suurin sallittu nopeus.

Tämänkin esimerkin valossa korostaisin, että järjen käyttö on edelleen sallittua, ja ne muutamat säästetyt minuutit kannattaisi varmasti tietyissä tapauksissa arvottaa itselleen uudelleen...

Kiitokset hyvistä kommenteista...
 
On olemassa tiettyjä bussimalleja, jotka eivät edes kovin hyvin sovellu yli 70 km/h nopeuteen esim. Kehä I:llä. Osassa maakaasubusseista kuuluu niin mieletön ulina, että takapenkillä olisi pidettävä kädet korvilla.

Toisten mielestä se ulina on hienon kuuloista. Itse ainakin tykkään kun mennään vähän vauhdikkaammin, ja moottori ulisee sen mukaisesti.. :)
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän ne pitäisi maksaa ytv, joka aikataulut laatii. Oikeastaan paras olisi tapauskohtainen menettely. Jos kuljettaja on aikataulullisista syistä joutunut ajamaan ylinopeutta, tulisi maksajan olla ytv. Jos taas on vain ollut liian raskas kaasujalka kuuluisi se mennä kuljettajan omaan piikkiin. Eli käytännössä vain omaksi ilokseen hurjastellut. Mielestäni työnantajan ei kuulu sakkoja maksaa. Se ei ole laatinut aikatauluja, tai käskenyt ajamaan 100:sta 40:pin alueella.
Kyllä se on niin, ettei yksikään työnantaja eikä HKL tai YTV myöskään vaadi ylinopeutta ajamista. Se on AINA bussinkuljettaja, joka siitä on vastuussa ja hän myöskin maksaa sakkonsa. Ei sitä bussia silloisena hetkenä aja kukaan muukuin hän, eikä yksikään työnantaja tai liikenteentilaaja soittele perään tms "Hei! Ajas vähän lujempaa tai tulee kenkää!". Mitkään aikataululliset syyt eivät pakota rikkomaan lakia. Johan sen nyt sanoo järkikin. Sujuvasti ja joustavasti voi ajaa ilman kaahamistakin.
Suosittelen kyllä kirjoittajalle autokouluun menoa sitten, kun ikä sen sallii. Valaisee monta asiaa.

Olen tässä asiassa samaa mieltä, ja aika usein ne on laadittukkin. Oma kokemukseni tulee lähinnä e23:selta, joka vie kouluun ja takaisin. Kuljettajia on monenlaisia. On niitä, jotka ajavat hieman lujempaa kuin mitä rajoitus sanoo. On myöskin niitä jotka ajavat tasan rajoitusten mukaan aikatauluista välittämättä. Sitten myöskin kaahaajia, jotka eivät sitten välitä mistään, ja monia muitakin..
Mä olen sitten mielelläni noita keskimmäisiä; mulla ei kertakaikkiaan ole varaa ruveta makselemaan ylinopeussakkoja (tai muitakaan). e23 on esimerkki bussilinjasta, jolla on 18-19 hidastustöyssyä per sivu; ei niinhin töyssyihin voi täräyttää kovaa tai työkalu on pian entinen ja matkustajilla hampaat kurkussa.
 
Jos kuljettaja on aikataulullisista syistä joutunut ajamaan ylinopeutta, tulisi maksajan olla ytv.

YTV:n ja HKL:n virallinen kanta ilmaistaan yksiselitteisesti YTV:n yhteistyöjohtaja Hannu Penttilän ja Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin vastauksessa tähän kampanjaan:

"Liikenteen tilaajan tinkimätön lähtökohta on, että liian kireää ajoaikaa ei yritetä kuroa kiinni ajamalla ylinopeutta tai muuten vaarantamalla liikenneturvallisuutta. Liikenteen tilaajat toivovat kuljettajilta ja liikennöitsijöiltä yksilöityjä tietoja liian kireistä ajoajoista."
 
Sujuvasti ja joustavasti voi ajaa ilman kaahamistakin.


e23 on esimerkki bussilinjasta, jolla on 18-19 hidastustöyssyä per sivu; ei niinhin töyssyihin voi täräyttää kovaa tai työkalu on pian entinen ja matkustajilla hampaat kurkussa.

Toki toki. Tähän tulisi pyrkiä ilman muuta. Ei liian lujaa, sopivaa vauhtia ja sujuvasti, ja aikataulussa. Ruuhkassa se on mahdoton yhtälö, mutta niin sanotussa normiliikenteessä ei pitäisi ongelmia tulla. Kun e21:sellä on Leppävaarasta lähtöaika m-p 16.41 ja Kalajärvellä aika 17.16 lasken aina +5minuuttia. Toki on linjoja, niin kuin edellä mainittu vuoro, jotka ovat niin kireitä, ettei millään pysy aikataulussa.

Joo, siellä kyllä niitä töyssyjä riittää, mutta nekin pystyy menemään sujuvasti. Toki niihin kuuluu hidastaa mutta lainatakseni hieman itseäni "ei tarvitse koko purteloa pysäyttää". En itsekkään pidä siitä, että niihin mennään kuuttakymppiä ilman että hidastetaan ollenkaan. Vaan edellä mainittujen välimuoto. Hieman hidastaen, mutta ei koko bussia pysäyttäen. On niissä busseissa jouset, että vähän antavat periksi. Hidasteiden tulo oli Lintuvaaraan sinäänsä ihan hyvä. Ennen, välillä siellä mentii sellaisia nopeuksia, että matkustajana hirvitti..
 
Takaisin
Ylös