Ilmastointi

Ainakin 8700-Volvoissa automaattiasetuksella puhallusteho on todella heikko. Valikosta kun laittaa puhalluksen asennolle "MAX" niin alkaa koppi viilenemään. Mutta kuinka moni kuljettaja tälläistä tietää, kun on opetettu että lämmönsäätö toimii automaattisesti...

Moni valitettavasti tuntuu hakevan tätä asiaa säätämällä ilmastoinnin jäähdytyksen 18 asteeseen kesähelteellä, vaikkei se jäähdytä yhtään sen nopeammin. Siinä sitten ihmetellään parin päivän jälkeen, kun kennot on jäässä, eikä autoon puhalla enää kuin lämmintä. :/ Koulutus tästä tosiaan olisi paikallaan, puhallusta kun säätää sen muutaman pykälänkin isommalle antaen pyynnin olla 22:ssa, pääsee kylmäkonekin paljon helpommalla.
 
Ilmastoiduissa autoissa näkee varsin paljon kuljettajan ikkunoita auki. Veto ja melu sieltä ainakin tulee, ei ole sekään terveellistä. Tänään matkustin jälkeenpäin asennetulla ilmastoinnilla varustetussa Volvossa, jossa kattoluukkujen lisäksi sivuikkunatkin oli kaikki auki, ja ilmastointikone sitten työnsi viileää suoraan ulos.
 
Muutaman vuoden takaisissa Volvoissa on aivan olematon "ilmastointi", etenkin Nobinalla.Monesti olen nähnyt kun kuljettajat avaavat kattoluukut.

PS. Uusissa Mersuissa on loistava ilmastointi, ainakin vielä, olen kuullut "tavallistenkin" matkustajien kehuvan sitä.
 
Transdev:n autoissa on usein tilanne ettei ilmastointi joko toimi tai ei ole päällä. Onko jollakin tiedossa, että juuri heillä olisi enemmän ongelmia ilmastointijärjestelmien kanssa?
 
Muutaman vuoden takaisissa Volvoissa on aivan olematon "ilmastointi", etenkin Nobinalla.Monesti olen nähnyt kun kuljettajat avaavat kattoluukut.

PS. Uusissa Mersuissa on loistava ilmastointi, ainakin vielä, olen kuullut "tavallistenkin" matkustajien kehuvan sitä.

Volvoissa auttaa ainakin puhallustehon muuttaminen kuljettajan valikosta automaattiasennosta suurimpaan asentoon. Ilmavirrat jäävät automaattiasennossa muutoin kohtuullisen heikoiksi ja ilmastointiteho vaatimattomaksi.

Sinällään on hupaisaa, että ilmastointilaitteen kriteerit täyttää auton katolla oleva ilmastointipömpeli. Olen viime aikoina pariinkin otteeseen törmännyt lähes pakasta vedettyyn PL:n Ivecoon mm. linjalla 51 sekä 56, jossa minkäänlaista jäähdytystä ei ole ollut näkyvissä. Tuntuu myös, että etenkin Transdevin VDL:issä, joissa kuljettajan on ymmärtääkseni mahdollista kääntää ilmastointilaite pois päältä, näin myös hyvin säännönmukaisesti tapahtuu.

On ikävää, että matkustuskokemus ilmastoidulla bussilla on suoranaista luksusta ja kohtuullinen hämmästyksen aihe, vaikka sen pitäisi jo tässä vaiheessa olla melkoinen itsestäänselvyys.
 
Juuri tänään ajoin linjalla h69 VDL:ssä, missä ilmastointi oli selvästi korvattu avatuilla kattoluukuilla.
 
On myös niin, että se "ilmastointina" mainostettu ominaisuus ei täällä oikein vastaa sitä mitä maailmalla. Meillä kutsutaan ilmastoinniksi sitä, jos ratikassa saadaan ilma pari astetta ulkoilmaa viileämmäksi, siis esim. 27:sta 25 asteeseen. Ei se mitään "air conditioningia" ole sellainen, vaikka tietysti parempi kuin ei mitään. Silti matkustaminen olisi mukavampaa ilman noita laitteita ja ikkunat auki. Vanhassa 50-luvun 339:ssa on riittävästi avattavia ikkunoita, ja paremmin siellä ilma virtaa, ja vähemmän hiki, kuin "ilmastoiduissa" ratikoissa.

Bussilla tulee tosi vähän kuljettua, mutta epäilen, etteivät ne laitteet niissäkään sen tehokkaampia ole. Ei siis mikään ihme, että joka räppänä avataan, joka auki saadaan.

Noissa lämpimämmissä maissa ilmastointi tarkoittaa sitä, että se bussin tai ratikan tai junan ilma on tasaisen 22–23-asteista, vaikka ulkona olisi 42 astetta. Vähän niin kuin meillä Alepoissa.
 
Bussilla tulee tosi vähän kuljettua, mutta epäilen, etteivät ne laitteet niissäkään sen tehokkaampia ole. Ei siis mikään ihme, että joka räppänä avataan, joka auki saadaan.

Oikeastaan ovat tehokkaampia, silloin kuin toimivat. Parhaimmat ilmastoinnit taitaa olla Scaloissa, hyvä ettei jopa haluu pitkähihasta laittaa päälle niissä ollessa. Volvoissa taitaa olla taas kehnoimmasta päästä.
 
Nobinan Ivecoista olen jopa joutunut valittamaan jos niistä on säädetty ilmastointi täysille ja ulkona on ollut alle 20 C. Silloin busseissa on ollut oikeasti todella kylmä. Mitä ilmeisimmin miellyttävästi toimivan ilmastoinnin speksaus, ylläpito ja käyttö on HSL-liikenteessä vieläkin hakusessa.

Onko HSL:ltä jotain ohjesääntöjä tai suosituksia ilmastoinnin suhteen?
 
Tällaisella ilmastoinnilla saa 2,0 kalustopistettä:
Matkustajatilan ilmastointilaite tulee olla varustettu automatiikkatoiminnolla, sekä raitis- ja sisäilman suodattimilla. Viilennetty ilma on ohjattava myös kuljettajatilaan. Ilmastointilaitteen jäähdytystehon on oltava minimissään 20 kW / (nivelbusseissa auton etu- ja takaosassa erilliset laitteet, joiden yhteisteho on vähintään 30 kW). Ilmastointilaite on varustettava lämmitystoiminnalla, jonka tehon on oltava yli 25 kW / (nivelbusseissa 40 kW). Sisälämpötilan noustessa +25˚C:een on automaatti-ilmastointilaite oltava toiminnassa. Liikennöitsijän on myös käytettävä ja huollettava ilmastointilaitetta valmistajan ohjeiden mukaisesti.
 
Onko HSL:ltä jotain ohjesääntöjä tai suosituksia ilmastoinnin suhteen?

HSL:n kalustovaatimusten mukaan ilmastoinnin tulee olla toiminnassa kun auton sisälämpötilä on 25 astetta tai enemmän. Sen johdosta lähes kaikki liikennöitsijät speksaavat nykyään autoihinsa ilmastoinnin ohjauksen siten, että ilmastointi jäähdyttää auton vain 25 asteeseen eikä kylmemmäksi. Siksi ilmastoinnit monissa autoissa vaikuttavat tehottomilta vaikka toisenlaisilla asetuksilla jäähdytystehoa olisi kyllä tarjolla vähintäänkin riittävästi. Pääsääntöisesti Suomeen toimitettavissa autoissa käytetään ihan samantehoisia ilmastointilaitteita kuin Keski-Euroopassakin.
 
Silloin kun valitin kylmyydestä HSL:lle. Sain vastauksen Nobinan asiakaspalvelijalta, että automatiikka on Ivecoisssa säädetty 21C:een. Kuskit usein kuitenkin säätävät lämpötilan 16,5C:een.

Voisin kuvitella että näin alhainen lämpötila vaikuttaa polttoaineen kulutukseen ja huoltokuluihin, sekä käyttöikään. Eikä varmasti ole ilmastointilaitteen ohjeiden mukaista käyttöä.
 
Viimeksi muokattu:
Nobinan Ivecoista olen jopa joutunut valittamaan jos niistä on säädetty ilmastointi täysille ja ulkona on ollut alle 20 C. Silloin busseissa on ollut oikeasti todella kylmä. Mitä ilmeisimmin miellyttävästi toimivan ilmastoinnin speksaus, ylläpito ja käyttö on HSL-liikenteessä vieläkin hakusessa.

Onko HSL:ltä jotain ohjesääntöjä tai suosituksia ilmastoinnin suhteen?

Tämä on täysin henkilökohtainen mielipide: ajan Ivecoissa suhteellisen harvoin ja myönnän, että joskus niissä on hieman viileä olo. Mutta kärsin sen mieluummin kun suurin piirtein joka päivä joudun ajamaan Volvoissa joissa on melkein aina epämiellyttävän kuuma.
 
Scalat ovat kyllä tarvittaessa pieniä pakastimia, ja hyvä niin! Volvoissa ei voi kyllä sanoa olevan minkäänlaista ilmastointia, ja ihmetyttää, kuinka niistä voi saada kilpailutuksessa pisteitä. :D
 
Volvoissa ei voi kyllä sanoa olevan minkäänlaista ilmastointia, ja ihmetyttää, kuinka niistä voi saada kilpailutuksessa pisteitä. :D

Vähän veikkaan, että se on ihan käyttäjästä kiinni, että tuleeko sieltä kylmää vai ei.

Olen tässä hiljattain ajanut uusilla sekä uudenkarheilla Volvoilla, ja voin sanoa että kun ajotietokoneesta säädetään säädöt oikein (että siellä lukee KYLLÄ eikä EI), niin silloin se toimii.
 
Takaisin
Ylös