Uusia varikkoratkaisuja

Mutta tuosta sopimuksesta sain sen käsityksen, että vuokralainen on sama koko ajan.

Minä taas ymmärrän tekstiä niin, että varikolla on jatkuvasti joku vuokralainen seuraavan 30 vuoden ajan, mutta ei välttämättä sama vuokralainen koko 30:a vuotta. Käytännössä siis niin, että varikon vuokrasopimuksen kesto on sidottu Itä-Vantaan liikennöintisopimuksen kestoon.

Listatekstissä lukee näin: "Vantaan kaupunki edellyttää, että HSL sisällyttää liikennöintisopimukseensa ehdon, jonka perusteella Ojangon varikolta ajettavan kilpailutetun linja-autoliikenteen voittanut yritys vuokraa yhtiöltä Ojangon linja-autovarikon pysäköintipaikkoineen ja rakennuksineen seuraavan 30 vuoden ajan. Yksittäisten liikennöintisopimuksien pituudet saattavat vaihdella 30 vuoden aikana."
 
Niin, tokihan tuo sitten on järkevä ja liikennöitsijöiden välinen asetelma eri, jos vuokralainen pystyy vaihtumaan 30 vuoden aikana. Mutta tuosta sopimuksesta sain sen käsityksen, että vuokralainen on sama koko ajan. Toisaalta taas, kun vuokralaisia voi olla vain yksi aluksi, niin Nobina tai joku uusi toimija lienevät ainoat, jotka voivat tarjota sen verran, ettei varikolta ajeta vain muutamankymmenen bussin liikennettä.

Miksi ei myös esim. Helb tai PL? Nobinallahan on H79:ä ja 553:sta lukuunottamatta todennäköisesti kaikki muut Hakunilan linjat kilpailussa tuolloin. Joillakin Vantaan sisäisillä ja seutulinjoilla on toki optiomahdollisuus, mutta niitä tuskin käytetään että uudelle varikolle saadaan riittävästi linjoja ja esim. 562:n on muuttumassa runkolinjaksi samaan aikaan. Sopimukset tullee olemaan muotoa 7+3 vuotta niin aikalailla viimeaikoina ne on voitettu kokonaan uusilla busseilla.
 
Minä taas ymmärrän tekstiä niin, että varikolla on jatkuvasti joku vuokralainen seuraavan 30 vuoden ajan, mutta ei välttämättä sama vuokralainen koko 30:a vuotta. Käytännössä siis niin, että varikon vuokrasopimuksen kesto on sidottu Itä-Vantaan liikennöintisopimuksen kestoon.

Listatekstissä lukee näin: "Vantaan kaupunki edellyttää, että HSL sisällyttää liikennöintisopimukseensa ehdon, jonka perusteella Ojangon varikolta ajettavan kilpailutetun linja-autoliikenteen voittanut yritys vuokraa yhtiöltä Ojangon linja-autovarikon pysäköintipaikkoineen ja rakennuksineen seuraavan 30 vuoden ajan. Yksittäisten liikennöintisopimuksien pituudet saattavat vaihdella 30 vuoden aikana."

Tuo olisi kyllä järkevämmän kuuloinen ratkaisu, ehkä ajattelin liian yksinkertaisesti ja takerruin yhteen liikennöitsijään ja 30 vuoteen. :lol:

Miksi ei myös esim. Helb tai PL? Nobinallahan on H79:ä ja 553:sta lukuunottamatta todennäköisesti kaikki muut Hakunilan linjat kilpailussa tuolloin. Joillakin Vantaan sisäisillä ja seutulinjoilla on toki optiomahdollisuus, mutta niitä tuskin käytetään että uudelle varikolle saadaan riittävästi linjoja ja esim. 562:n on muuttumassa runkolinjaksi samaan aikaan. Sopimukset tullee olemaan muotoa 7+3 vuotta niin aikalailla viimeaikoina ne on voitettu kokonaan uusilla busseilla.

HelB on keskittänyt toimintonsa Ruhaan ja Varhasta on tehty kylmävarikko, joten olisiko heillä halua toiseen Ruhan kaltaiseen suureen varikkoon. Ja neljän auton liikenteen voitto yhdestä kilpailusta ei vielä kerro HelBin kyvystä tarjota ja voittaa, nyt kun se on KA-konsernin alaisuudessa. Toki KA Suomen suurimpana bussiyrityksenä ja monissa kaupungeissa kilpailut voittaneena tarjoaa varmasti mahdollisuudet pärjätä.

PL on myös keskittänyt toimintonsa uudelle Ilmalan varikolle ja se on laajentunut jo huomattavasti, joten olisiko tuohon rahkeita vielä? Toisaalta onhan PL kertonut haluavansa kasvaa edelleen HSL-alueella.

Kuitenkin, nykyisistä liikennöitsijöistä näkisin Nobinan todennäköisimpänä puolustamassa omia linjojaan, samalla saisi Hakunilalle korvaajan (vai vieläkö varikon alue on kaavailtu lopetettavaksi ja asuntorakennettavaksi?).

Lopuksi, kuten jo sanoinkin, tässä olisi myös varsin otollinen paikka jollekin uudelle liikennöitsijälle tulla HSL-alueelle. Onhan se aika lailla helpompaa alkaa suunnitella toimintaa, kun on tilat valmiina.

Nämä toki ovat vain omia pohdintojani, joista ei voi tehdä mitään varmoja johtopäätöksiä. Se kuitenkin lienee todennäköistä, että tuon varikkopykälän vuoksi yksi liikennöitsijä tullee saamaan suurimman osan, jos ei kaikkea, ko. kierroksen liikenteestä.
 
Se kuitenkin lienee todennäköistä, että tuon varikkopykälän vuoksi yksi liikennöitsijä tullee saamaan suurimman osan, jos ei kaikkea, ko. kierroksen liikenteestä.
Eiköhän tuo Itä-Vantaa tule ruotsalaistyyliin yhdeksi isoksi kohteeksi ihan omalle kilpailukierrokselleen. Ja sen kohteen sopimuksessa on sitten tuo varikkopykälä.
 
Onko Nobinan Köysikujan varikko muuttamassa Tuupakkaan, kun Transdevin toiminta loppuu siellä elokkuussa kun se häviää kaikki sieltä ajettavat linjansa? ois enemmän tilaa.
 
Mistä niin päättelit että loppuu? Transdev Vantaa hoitaa edelleen Keravan liikennettä vajaalla 20autolla sekä espoon linja 124 liikennöinnin hoitaa Transdev Vantaa 7-8 autoa linjan 124 autojen sijainti voi olla muualla kuin vantaalla mutta kuitenkin huollot sekä muut korjauset hoidetaan kaikella todennäköisyydellä Tuupakasta. Pysyköön Nobina ihan omilla varikoillaan :)
 
Vantaan Ojangon bussivarikkosuunnitelmasta on valitettu Helsingin hallinto-oikeuteen joten rakentamisen aloitus siirtyy ainakin vuodella. Alun perin rakentamisen piti alkaa tänä vuonna ja valmista piti olla kesällä 2019 mutta nyt varikko voidaan ottaa käyttöön aikaisintaan Elokuussa 2020. Valituksen ovat tehneet yksityishenkilö sekä Rajakylän pientaloyhdistys ry joiden mukaan uusi varikko pilaa alueen vesistöä.

Lähde: Vantaan sanomat 12.9 (paperiversio)
 
Tuohan on ollut jo pitkään tiedossa. Sen takia nyt osa Vantaan linjoista kilpailutetaan vuodeksi kun optiotkin on käytetty tiettyjen linjojen osalta.
 
Tässä ketjussa tuota varikon valmistumisaikataulun muutosta ei kuitenkaan oltu aiemmin mainittu vaikka olisikin ollut pitkään tiedossa.
 
Totta tuokin, jutussa mainittiin myös se, että valituksesta odotellaan päätöstä syys-lokakuussa.
 
Onko Nobinan Köysikujan varikko muuttamassa Tuupakkaan, kun Transdevin toiminta loppuu siellä elokkuussa kun se häviää kaikki sieltä ajettavat linjansa? ois enemmän tilaa.

Eihän tuo mitään kielläkkään vaikka Transdev Vantaa jää ajamaan Keravan linjoja Tuupakasta. Onhan Transdev ja Nobina yhtiöillä jo aikoinaan ollut yhteisvarikosta Tuupaksta 2000 luvun alusta, yhtiöitten nimet sillon tais oll Concordia ja Veolia.

Ja tämä on varma tieto koska ajoi juuri vuosituhannen alussa nykyisellä Nobinalla Tuupakassa "vuokrapaikoilla".... :cool:

---------- Viestit yhdistetty klo 21:11 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 21:09 ----------

Ja kun aloitin tässä ketjussa, ajoiesten hevostoimiston tiedon mukaan - huhu siis - et Helb nykyisen omistajan alaisuudessa luopus Ruhasta kokonaan ja keskittäs toimintansa Hakunilaan....

Mut en itsekkään luota tohon... :wink::eek:
 
Eihän tuo mitään kielläkkään vaikka Transdev Vantaa jää ajamaan Keravan linjoja Tuupakasta. Onhan Transdev ja Nobina yhtiöillä jo aikoinaan ollut yhteisvarikosta Tuupaksta 2000 luvun alusta, yhtiöitten nimet sillon tais oll Concordia ja Veolia.

Ja tämä on varma tieto koska ajoi juuri vuosituhannen alussa nykyisellä Nobinalla Tuupakassa "vuokrapaikoilla".... :cool:

Ja vastaavasti Connex/Veolia ajoi 109:ä Klovista vuokrapaikoilla :cool:
 
Ja kun aloitin tässä ketjussa, ajoiesten hevostoimiston tiedon mukaan - huhu siis - et Helb nykyisen omistajan alaisuudessa luopus Ruhasta kokonaan ja keskittäs toimintansa Hakunilaan....

No korkeintaan Itä-vantaalaisen räkälän pöydästä saatu tieto. Siinä nyt ei olisi järjen hiventäkään, että HelB siirtäisi toiminnot Hakunilaan. Ensiksi, siirtoajot olisi pitkät ja Roihupelto on vajaakäytössä. Toiseksi, en usko että uudella varikolla riittäisi edes tila pyörittämään Nobinan ja HelBin toimintoja yhtä aikaa.
 
Hakunilan varikko ollaan lopettamassa parin vuoden päästä niin on kyllä melko erikoinen huhu. Korvaava varikko tullee näillä näkymin kehä kolmosen ja Porvoon moottoritien risteyksen lähettyville. Sen sijaan Varhasta Helbillä taitaa olla lähtö edessä kun tilalle tulee raitiovaunuvarikko.
 
Tuleeko muuten Nobina ajamaan uudelta Koskelan varikoltaan muitakin linjoja kuin h71 ja h78?
 
Takaisin
Ylös