No minä voin sitten moittia. Malmin suunnalla liityntäliikenne toimii varsin heikosti etenkin sunnuntaina, Töyrynummen suunta on täysin motissa koska linja 77A ei kulje lainkaan sunnuntaina. Tällöin vaihtoehdoiksi jää vain kävely joko linjan 72 tai 70 pysäkille, josta vaihtoyhteys juna-asemille (72 - Pukinmäki, 70 - Malmi).
Lisäksi Tapanilan suunnan liityntälinjat 76A ja 76B kulkevat vain 40 minuutin vuorovälein, joka ei hirveästi houkuttele varsinkaan talviaikaan, jolloin junien myöhästyminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.
Muutenkin lähijunan kanssa on vähän niin ja näin niin kauan kuin VR:n monopoli pysyy voimissaan, sillä nykyisellä porukalla tuntuu olevan suht vähän intressejä esimerkiksi junaliikenteen luotettavuuden ja aikataulussa pysymisen hoitamiseen.
Muistutettakoon vielä, että tämä on henkilökohtainen mielipiteeni ja saattaa pohjautua negatiivisiin kokemuksiin VR:n järjestämästä junaliikenteestä. Jonkun toisen mielestä asiat voivat taas olla aivan erilailla, mutta sehän on juuri keskustelupalstojen rikkaus, että mielipiteitään saa vaihtaa ja keskustella rakentavassa hengessä - oli kyseessä sitten liityntäliikenne tai metron jatkaminen ties minne.
Pahoitteluni siitä, että eksyi hiukan offtopicin puolelle; viestin alkuosa lienee asiaa![]()