YTV:n bussiliikenteen tarjouskilpailu 2007/1

Hinta laski nykyisestä seuraavilla linjoilla(/kohteissa):

Pohjolan Liikenne:
S1/205 -2,8%
E1+E4/e2,e4,e12,e14 -4,2%
E5/e42,e46 -5,3%
Uusia pikavuoroautoja Pohjolalle ei liene odotettavissa, kun kaikki rahat menevät kilpailuvoittojen hoitamiseen? ;)
 
Minkäs verran ESLL:e jää YTV-liikennettä?

Linja 516 (6 autoa) ja Keravan liityntälinjat (2 pikkubussia). ESLL:n nyt ajama Helsingin linja 53 kilpailutetaan kevättalven aikana. Liikenne siis jää aika vähäiseksi.

2001 Oy Liikenne Ab:n ollessa vähän samankaltaisessa tilanteessa jäljelläjäävä liikenne annettiin HKL-Bussiliikenteen alihankittavaksi ja koko firma pistettiin pakettiin. Silloin tietysti tilanne oli erilainen, koska Metsäpietilässä oli päätetty lopettaa koko LOY. Ainakin vielä ESLL jätti tarjouksia tähän kilpailuun, saa nähdä miten sitten jatkossa.
 
Kilpailusäännöissä on ilmeisesti sellainen epäkohta, että yhtiö, joka julkaisee listoja vuoroista, joita se ei pysty kuljettajapulan takia ajamaan, voi kuitenkin saada samanaikaisesti kilpailussa uusia sopimuksia, vaikka entisetkin on hoitamatta. Vai lukeeko siellä tästä mitään?

Tuota samaa epäkohtaa olen minäkin ihmetellyt. Jos ei pysty hoitamaan edes nykyisiä linjoja, niin miksi ihmeessä menee sitten osallistumaan tarjouskilpailuihin. Luulisi jo, että järkikin sanoisi ettei ei ehkä kannata mennä sillon niihin kilpailuihin. Mutta joku sellainen pykälä noissa sopimuksissa pitäisi olla..
 
2001 Oy Liikenne Ab:n ollessa vähän samankaltaisessa tilanteessa jäljelläjäävä liikenne annettiin HKL-Bussiliikenteen alihankittavaksi ja koko firma pistettiin pakettiin. Silloin tietysti tilanne oli erilainen, koska Metsäpietilässä oli päätetty lopettaa koko LOY. Ainakin vielä ESLL jätti tarjouksia tähän kilpailuun, saa nähdä miten sitten jatkossa.

Pitäisin ESLL:n tilannetta kuitenkin hieman erilaisena. Yhtiöllä on varikko Vantaalla ja tuolta varikolta ajetaan myös kaukoliikennettä ja tilausajoja, joten varikkoa tuskin lakkautetaan näiden tappioiden jälkeenkään. Lisäksi saman konsernin SL-Autolinjat on pärjännyt varsin hyvin Turun kilpailuissa. KA-konsernihan vetäytyi sieltäkin kesken kaiken.
 
Kuljettajat ovat nyt tänä vuonna tehneet rajusti ylitöitä ja alkuvuodesta heidän olisi varmaan hyvä saada levähtää. Syksyyn mennessä kuljettajien kokonaisvahvuutta pitäisi sitten saada vielä kasvatettua, mutta jos talouskasvu ei siihen mennessä taitu, voi kuljettajien virta käydä toiseen suuntaan.

Heinäkuusta lokakuuhun suurin osa ylitöistä on tehty Ruhan varikolla, samoin ajamattomuusprosentti siellä on korkeampi heinäkuuta lukuunottamatta. Kontulan liikenteen loppuminen tasoittanee tilannetta varikoiden kesken, ja vähentänee ajamattomuutta kokonaisuudessaankin.

Koko talon kannalta ylitöiden vähenemisessä on tietenkin se hyvä puoli, että rahaa säästyy, kun ei tarvitse maksaa kaksinkertaista palkkaa. Tätä rahamäärää voi käyttää alkuvuoden aikana nykyisten kuljettajien perehdyttämiseen ja motivoimiseen uusille linjoille, ja uusien kuljettajien palkkaamiseen.

Lisäksi kesälomat tulisi suunnitella kerrankin niin, ettei niitä pidettäisi juuri elokuussa, uuden liikenteen alkaessa.
 
Voittaneisiin tarjouksiin on tarjottu seuraavanlaista kalustoa:

S1 (205)
3 x uusi
1 x PL 861, 862, 898, 899

S2 (503)
5 x HelB 233 - 242
3 x HelB 243 - 249

1.6.2011 alkaen
3 x HelB 401 - 423
2 x HelB 233 - 242
3 x HelB 243 - 249

1.1.2012 alkaen
5 x HelB 401 - 423
3 x HelB 243 - 249

1.7.2012 alkaen
8 x HelB 401 - 423

1.1.2012 alkaen
1 x HelB 610 - 615
2 x HelB 501 - 503
5 x HelB 401 - 423

S3 (504)
3 x uusi
3 x uusi teli

S4 (506)
2 x uusi
5 x HelB 233 - 242
2 x HelB 9856 - 9868

HelB 233 - 242 -sarjan autoista korvataan yksi uudella 2010, 2012 ja 2013

E1+E4 (e2, e4, e12, e14)
10 x uusi
4 x PL 819 - 822
2 x PL 861, 862, 898, 899
1 x PL 860

E2+E3 (e3, e5, e35, e43)
16 x uusi
1 x CBF 5, 7 - 9, 18 - 20
2 x CBF 48, 49, 51, 52, 70, 72, 74, 75, 78, 79, 85, 108, 109, 113, 117 - 119, 121, 207, 218
2 x CBF 131, 133, 135, 147, 150, 155, 158, 160 - 164, 166, 200, 202

10.8.2009 alkaen
9 x uusi 8/2008
2 x CBF 413 - 439
5 x CBF 288, 290 - 292, 294, 295, 297 - 300, 305, 307, 309, 321, 323, 326, 329, 338, 346, 350 - 352
5 x CBF 132, 151 - 154, 156, 157, 159, 165, 167 - 182

E5 (e42, e46)
9 x uusi
1 x PL 861, 862, 898, 899
1 x PL 853, 854, 856 - 858

E6 (Leppävaaran palvelulinja, e96H)
1 x uusi midi

V1 (v30, v43, v45, 474)
9 x uusi
1 x CBF 400 - 409
1 x CBF 288, 290 - 292, 294, 295, 297 - 300, 305, 307, 309, 321, 323, 326, 329, 338, 346, 350 - 352
1 x CBF 50, 53 - 56, 101 - 104

V2 (v35)
2 x uusi
1 x 9502 - 9517

1.1.2012 alkaen
2 x uusi 8/2008
1 x 9814 - 9824

V3 (v44, v46)
2 x uusi
1 x CBF 131, 133, 135, 147, 150, 155, 158, 160 - 164, 166, 200, 202

10.8.2009 alkaen
2 x uusi 8/2008
1 x CBF 288, 290 - 292, 294, 295, 297 - 300, 305, 307, 309, 321, 323, 326, 329, 338, 346, 350 - 352

V5 (v77)
2 x uusi

V6 (v88)
1 x VT 334 - 345
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös