Mannerheimintien ja Hakamäentien risteyksen tukkoisuus

JT

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
29 Kesäkuu 2005
Viestit
2,373
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

Tämän päivän Hesari kertoo, että Helsingin tietyöt sotkevat joukkoliikenteen aikatauluja. Itse jutussa kuitenkin kerrotaan, että kyse ei ole pelkästään tietöistä: "Tietöitä on kuitenkin tehty aina, eivätkä ne ole aiheuttaneet joukkoliikenteelle nykyisenkaltaisia ongelmia. Vaikeuksia lisää pääkaupunkiseudun autoliikenteen pikkuhiljainen kasvu"

Ilmeisesti Mannerheimintie on ollut tänäänkin aivan tukossa. Turuntien seutulinjoilla klo 17 aikataulun mukaan lähteneet vuorot olivat Leppävaarassa noin tunnin ja vartin kuluttua Elielinaukion lähtöajan jälkeen. Eilenkin kellotin 270:lla parinkymmenen minuutin myöhästymisiä.

Tänään esimerkiksi bongasin Concordian auton 176 Leppävaarassa n. 18.45, joka pitäisi olla klo 17.35 Elieliltä lähteneessä 248:n vuorossa. Samaten 231:llä 17.26 ja 17.50K vuorot Elieliltä kulkivat noin parin minuutin erolla toisistaan Leppävaaran jälkeen, joista jälkimmäinenkin oli lähes puoli tuntia myöhässä. Tuomarilan suunnasta 270:n 17.54 ja 18.24 vuorot kulkivat peräkanaa myös siten että 17.54 vuoro oli 35 minuuttia myöhässä.

Jos syy tähän suunnattomaan myöhästelyyn on mm. Hakamäentien risteyksessä niin olisiko järkevää ajattaa Vihdintien ja Turuntien seutulinjoja vaikkapa Korppaanmäentien kautta. Jonot luultavasti ulottuvat pitkälle Keskustaan päin, mutta ainakin osan Mannerheimintien osuudesta voitaisiin ajaa em. reittiä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

Tuo Mannerheimintie on tukossa jo klo 14 iltapäivällä. Risteyksessä on ihme "väliosa" jossa on tilaa yhdelle autolle ja siinä on vielä valot. Kun kaikki ajavat siihen vihreillä, niin on tie sitten taas turkasen tukossa.
 
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

Minulla kesti tänään välillä Elielinaukio-Ruskeasuo noin tunnin (linja 315). Todella vaikea ja tukkoinen osuus nyt.
 
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

Mannerheimintie on ruuhka-aikaan aivan toivoton tapaus Hakamäentien risteyksen viimeisen työvaiheen aiheuttamien uudelleenjärjestelyiden takia. Bussiliikenne, niin lähi- kuin kaukoliikennekin, on halvaantunut tätä nykyä. Vuoroja jää runsaasti ajamatta. Ratikkaliikenne sentään jotenkin kulkee, mutta näyttivät ainakin h10:n vuorot ketjuuntuneen aika reippaasti.

Nyt tarvitaan jokin ratkaisu tähän ongelmaan, sillä tämä kurjistaa Mannerheimintien joukkoliikenteen aivan täysin ruuhka-aikaan. Bussikaistoilla menoa hidastavat lisäksi henkilöautot, mutta runsaat bussivuorot ruuhkauttavat jo itsessään toisiaan; siellä jonottelivat kuin "köyhän talon porsaat". Ammattilaisena ei ole kivaa jonotella siellä kun haluaisi olla mukana tekemässä laadukasta joukkoliikennettä YTV-alueelle :(. Mutta toisaalta, minkäs teet...
 
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

Nyt tarvitaan jokin ratkaisu tähän ongelmaan, sillä tämä kurjistaa Mannerheimintien joukkoliikenteen aivan täysin ruuhka-aikaan. Bussikaistoilla menoa hidastavat lisäksi henkilöautot, mutta runsaat bussivuorot ruuhkauttavat jo itsessään toisiaan; siellä jonottelivat kuin "köyhän talon porsaat". Ammattilaisena ei ole kivaa jonotella siellä kun haluaisi olla mukana tekemässä laadukasta joukkoliikennettä YTV-alueelle :(. Mutta toisaalta, minkäs teet...

Mannerheimintie on ollut jo vuosia tukkoinen ruuhka-aikaan busseille. Liikenne sujuu paljon paremmin Hämeentiellä. Osa Turun suunnan busseista voitaisiin vihdoin siirtää takaisin Mechelininkadun ja Linnankoskenkadun reitille sujuvuuden parantamiseksi. Hämeenlinnan suuntaan menevät bussit taas reittiä Mannerheimintie-Sturenkatu-Mäkelänkatu-Kehä I-Hämeenlinnanväylä. Matkustajia tämä kyllä varmasti sekoittaisi. Se paha puoli busseissa on, että niitä ei voida ajaa sujuvimpia reittejä tilanteen mukaan, kuten henkilöautoja, koska pysäkit ja matkustajat ovat missä ovat.

Pitää myöntää, että tuo Mannerheimintien ruuhkaisuus vaikutti asuinpaikan valintaanikin siinä määrin, että Kallio meni Töölön ohi kirkkaasti. On kiva olla ajoissakin siellä minne on menossa ja siihen metro on mainio väline. Kenellekään en voi suositella asumista pelkästään säteittäisen bussiliikenteen palvelun varassa, kyllä ainakin mahdollisuus näppärään vaihtoon bussista raideliikenteeseen on korvaamaton apu ruuhka-ajan liikenteessä.
 
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

kyllä ainakin mahdollisuus näppärään vaihtoon bussista raideliikenteeseen on korvaamaton apu ruuhka-ajan liikenteessä.

..varsinkin, jos Elielinaukio-Leppävaara venähtää 1,5 tuntiseksi.. Ei paljon naurata istuskella jossain "vanhemmassa romussa". Eilen alkuillasta tuo jo tuntui vetävän ihan kohtalaisesti. 10 minuuttia oli 231:sen Elieliltä 18.37K vuoro myöhässä, mikä on jo aika lailla vähän, kun vertaa siihen 1,5 tuntiin. ;) Mutta totuus on se, että tuonne ei pitäisi nyt viedä busseja. Liikenne sotkeutuu automaattisesti, ja tällöin tulee pahoja myöhästymisiä. Siihen kun napsastaan päälle tai siis ajoradalle vielä jäätä, sankkaa lumipyryä ja 5 auton ketjukolari, on kaaos Ruskeasuolla valmis. Yksi pahimmista voisi olla se "mutka" ennen Hakamäentien, Vihdintien ja Hämeenlinnanväylän risteystä.
 
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

Mannerheimintie on ollut jo vuosia tukkoinen ruuhka-aikaan busseille. Liikenne sujuu paljon paremmin Hämeentiellä. Osa Turun suunnan busseista voitaisiin vihdoin siirtää takaisin Mechelininkadun ja Linnankoskenkadun reitille sujuvuuden parantamiseksi. Hämeenlinnan suuntaan menevät bussit taas reittiä Mannerheimintie-Sturenkatu-Mäkelänkatu-Kehä I-Hämeenlinnanväylä.
Hämeentiellä ei juuri ole henkilöautoja. Radikaalien ideoiden erikoisasiantuntijanan pohdin, että mitäs jos Mannerheimintie jaettaisiin bussikaduksi ja henkilöautoväyläksi? Eli siis toisella puolella olisi yksi kaistapari kaksisuuntaisena henkilöautoille ja toisella busseille.
 
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

Mutta totuus on se, että tuonne ei pitäisi nyt viedä busseja.
Voivoi. Ennemminkin tuonne ei pitäisi päästää henkilöautoja! Ei ne ruuhkat ole bussien syytä! Vaan ruuhkien syy on HELLsingin kaupungin haluttomuus rajoittaa henkilöautoliikennettä! Kalliiksi käy kaupungille seisottaa busseja ruuhkassa. Nyt on taas hyvä mennä BusCom-kuitin kanssa HelBin ajomestarilta vaatimaan ylityöksi menneet minuutit maksuun, kun vaihtoaika meni jo eikä ruokatuntia ehdi kunnolla pitämään. Helsinki maksakoon, kun ei halua järjestää busseille sujuvaa kulkua!
Tämä Ruskeasuon risteys on hyvä esimerkki siitä, miten kapasiteettinsa äärirajoilla HELLsingin katuverkko on. Jos liikenteenläpäisykyky alenee edes pikkuriikkisen, ruuhka kerääntyy nopeasti.
Kuinkahan pitkälle tilanteen annetaankaan kehittyä, ennenkuin asialle halutaan tehdä jotain?
Entä tulipalotilanteessa, jos ruuhkien takia palokunta ei pääse paikalle? Tai sairastapaus, jossa ambulanssi ei pääse paikalle ja potilas kuolee ruuhkien takia?
Ilmeisesti jotain vakavaa pitäisi sattua, ennenkuin herätään... :(
Taas minä rupesin horisemaan, mutta nykymeno ja tyhmyys vaan pännii...
 
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

Entä tulipalotilanteessa, jos ruuhkien takia palokunta ei pääse paikalle? Tai sairastapaus, jossa ambulanssi ei pääse paikalle ja potilas kuolee ruuhkien takia?
Olet Camo aivan oikeassa siinä mitä kirjoitit. Viimeiseen kysymykseesi voi vastata, että sitä varten Helsingissä on raitiotiet. Niitä tarvitaan varaamaan vapaa kaista hälystysliikenteelle, koska kaikkialla muualla autoilijoille on sallittava vapaana olevan tilan täyttäminen. Jos siis pelkäät vaikka sydänvikaa tai aivoinfarktia, hanki asunto ratikkareitin varrelta. Muualle eivät ambulanssit pääse.

Antero
 
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

Voivoi. Ennemminkin tuonne ei pitäisi päästää henkilöautoja! Ei ne ruuhkat ole bussien syytä! Vaan ruuhkien syy on HELLsingin kaupungin haluttomuus rajoittaa henkilöautoliikennettä!

Entä tulipalotilanteessa, jos ruuhkien takia palokunta ei pääse paikalle? Tai sairastapaus, jossa ambulanssi ei pääse paikalle ja potilas kuolee ruuhkien takia?

Aivan, asian voi kääntää näin päin myös. Bussien vika ei tietenkään ole, enkä sitä nyt hakenutkaan. Ei päästetä autoja keskustaan. Voisi tulla keskustelua aika paljon, jos yht` äkkiä ei päästettäisi autoja Ruskeasuota lähemmäksi. Poliisit Ruskeasuolla kääntämässä autoja takaisin toiseen suuntaan, voisi olla näky.. :D Noh, pysytään asiassa. Tuollaisilla on monia vakavia seuraamuksia. Kun kuljettajat eivät saa taukoja, he väsyvät, ja tulee turvallisuusriski. (Tämähän ei ole siis kuljettajien vika) Ambulanssit juuttuvat ruuhkiin, kun pitäisi olla menossa kuolevaa potilasta hakemaan. Samaan listaan poliisit ja palokunta. Kyllä menee hurjaksi työmaan aiheuttamat liikennehaitat, kun tai jos ihmisten turvallisuus ja terveys vaarantuvat. En koe, että liiottelen. Tie oli ennen tuotakin jo tukkoinen ruuhkassa, ja nyt se on vielä enemmän. Ehkä siihen pitäisi saada jokin erillinen väylä julkisille ja kansan turvallisuudesta vastaaville. Ehkäpä vielä toinen kaista pois autoilta kummastakin suunnasta..
 
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

Ehkä siihen pitäisi saada jokin erillinen väylä julkisille ja kansan turvallisuudesta vastaaville. Ehkäpä vielä toinen kaista pois autoilta kummastakin suunnasta..

Tarvitsevat vielä lisäksi sen kuuluisan kiinnijäämispeloitteen.
 
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

Huimia eroja tuossa mannerheimintien ruuhkaisuudessa päiväkohtaisesti. Keskiviikkona liikenne oli aivan sekaisin vielä klo 18.00 ,kun torstaina liikenne sujui kohtuullisesti. Nordesköldinkadun risteykseen meni keskiviikkona n30 min elieliltä, kun taas torstaina vajaa 20min.
Ei ole kyllä hälytysajoneuvoillakaan helppoa suoriutua tehtävistään ruuhka aikana.
 
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

Hämeentiellä ei juuri ole henkilöautoja. Radikaalien ideoiden erikoisasiantuntijanan pohdin, että mitäs jos Mannerheimintie jaettaisiin bussikaduksi ja henkilöautoväyläksi? Eli siis toisella puolella olisi yksi kaistapari kaksisuuntaisena henkilöautoille ja toisella busseille.

Radikaalit ideat ovatkin tervetulleita, on täällä sen verran asioita, jotka olisi hyvä laittaa kuntoon! Mitkä hyödyt tuossa mainitsemassasi ratkaisussa olisivat? Busseille varattujen kaistojen määrähän pysyisi samana. Topeliuksenkatuakin voisi ehkä hyödyntää jotenkin. Jos Mannerheimintie jätettäisiin henkilöautoille ja ratikoille, Topeliuksenkatu taas varattaisiin busseille? Mannerheimintie kun on ikäänkuin Töölön ohitustie, joten sinne ne automassat sopivat paremmin. Topeliuksenkadulle olisi mahdollista siirtää helposti ainakin linja 42 Erottajalta Kannelmäkeen, koska se voitaisiin ajaa Topeliuksenkadulta Arkadiankadulle ja sieltä Lasipalatsille sekä Erottajalle. Muut linjat täytyisi varmaan pysäyttää Kamppiin tai tehdä jotain erikoisratkaisuja. Topeliuksenkadun (eli entisistä Mannerheimintien) linjoista heilureita Kaivokadulle ja sieltä Hakaniemen suuntaan?
 
Vs: Hankalia paikkoja ja pullonkauloja joukkoliikenteelle YTV-alueella

Topeliuksenkatuakin voisi ehkä hyödyntää jotenkin. Jos Mannerheimintie jätettäisiin henkilöautoille ja ratikoille, Topeliuksenkatu taas varattaisiin busseille? Mannerheimintie kun on ikäänkuin Töölön ohitustie, joten sinne ne automassat sopivat paremmin. Topeliuksenkadulle olisi mahdollista siirtää helposti ainakin linja 42 Erottajalta Kannelmäkeen, koska se voitaisiin ajaa Topeliuksenkadulta Arkadiankadulle ja sieltä Lasipalatsille sekä Erottajalle. Muut linjat täytyisi varmaan pysäyttää Kamppiin tai tehdä jotain erikoisratkaisuja.

En usko, että joidenkin bussilinjojen siirto reitille Topeliuksenkatu - Runeberginkatu - Kamppi (M) välttämättä auttaisi tähän Manskun ruuhkaisuuteen. Ensinnäkin Kampin metroaseman edusta on jo nykyäänkin ahdas ja monesti syntyy ongelmia, kun Runeberginkadulta bussit eivät mahdu kääntymään Salomonkadulle kun metroaseman edusta on jo valmiiksi täynnä parkissa olevia linjojen 39, 41, 45 ja 47 busseja. Ainakin linjojen 41 ja 47 bussit voisivat ajaa parkkiin Fredrikinkadun puolelle, koska niiden lähtöpysäkki on lähimpänä Rautatiekatua, joten näin ei jouduttaisi peruuttamaan kun siirrytään lähtöpysäkille. Onko syynä auton jättämiseen metroaseman eteen se, että kävelymatka taukotilalle on mahdollisimman lyhyt. Toisekseen Tullinpuomin kohdalla jouduttaisiin kuitenkin siirtymään Mannerheimintielle ja Hakamäentien ruuhka olisi edelleen vastassa, joten tämä järjestely tuskin lyhentäisi matka-aikaa. Tietenkin tälläistä järjestelyä voisi kokeilla, mutta silloin pitäisi Kamppiin saada lisää laituritilaa, jotta kaikki bussit alueelle mahtuisivat. Kamppiin voitaisiin ajaa esim. linjat 40, 43, 63 ja 69.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös