M.V. Wikström myyty Pohjolan Liikenteelle

Pohjolan Liikenne ja YTV ovat tänään aloittaneet neuvottelut YTV-lippujen kelpoisuudesta M. V. Wikströmin linjoilla. Mikäli neuvottelut etenevät hyvin, voivat YTV-liput kelvata jo tänä keväänä.

Toivottavasti saavat myös linjanumerot liikennöintisuunnitelman mukaiseksi. Tai ainakin poistavat käytöstä YTV:n pikalinjoja muistuttavat numerot 1-4.
 
Toivottavasti saavat myös linjanumerot liikennöintisuunnitelman mukaiseksi. Tai ainakin poistavat käytöstä YTV:n pikalinjoja muistuttavat numerot 1-4.

En toisaalta pidä hyvänä asiana, jos meillä tämän jälkeen on linjat 173, 173K, 173T, 173KT, 173B, 173BK ja 173BT. Tuosta ei ota hullukaan (lue: joukkoliikenneharrastajakaan) selvää.

Jos oikein tulkitsin, YTV on asettanut kirjaimet seuraavasti: peruslinjat ajavat reittiä 4, T-vuorot reittiä 3, KT-vuorot reittiä 2 ja K-vuorot reittiä 1. B-vuorot jäävät Kantvikiin.

Tuo on toki vain numerointitapa, jonka ensisijainen tarkoitus oli kai numeroida linjat julkaisussa "Kirkkonummen linjaston kehittäminen vuoteen 2009". Toivoa sopii, että linjastonumerointia järkevöitetään siten, että lisäkirjaimia on korkeintaan yksi. Ovatko nuo reittivaihtoehdot 2 ja 3 muutenkaan oikeasti tarpeellisia? Ainakin tuossa em. julkaisussa jäljelle jäisivät korkeintaan 172 (reittiä 4), 172K (reittiä 1) ja 173.
 
Viimeksi muokattu:
En toisaalta pidä hyvänä asiana, jos meillä tämän jälkeen on linjat 173, 173K, 173T, 173KT, 173B, 173BK ja 173BT. Tuosta ei ota hullukaan (lue: joukkoliikenneharrastajakaan) selvää.

No ei todellakaan! Linjastoa tulisi selkeyttää tiheämmin kulkeviksi runkolinjoiksi lukemattomien yhdistelmien sijaan. Näin jäisi pari tiheästi kulkevaa linjaa, jotka voisi numeroida 100-sarjalle ja Kirkkonummen sisäiset liityntälinjat 00-sarjalle.
 
Eipä sillä kai ole niin väliä, vaikka ne olisi 900-sarja. Kuhan vaan on tarpeeksi selkeä. Siitä ei tule mitään jos on yksi ja kaksi linjanumeroa, joiden perässä 10 erinlaista kirjainyhdistelmää. Paras olisi kun ne oikeasti erottuisi muiden joukosta. Tällöin olisi helppo tietää, mitkä linjat kulkevat Kirkkonummen suuntaan.
 
900-sarja ei käy, sehän on Itäväylän suunnan seutulinjoille varattu sarja! Esimerkiksi vuonna 1987 oli tämmöiset 900-linjat:
940 Helsinki-Länsimäki-Hakunila
943 Itäkeskus-Korso
 
En toisaalta pidä hyvänä asiana, jos meillä tämän jälkeen on linjat 173, 173K, 173T, 173KT, 173B, 173BK ja 173BT. Tuosta ei ota hullukaan (lue: joukkoliikenneharrastajakaan) selvää.
Eihän tuo eroa mitenkään esimerkiksi Soukan ja Kivenlahden (143, 143A, 143AT, 143K, 143T, 147, 147K, 147KN, 147KT, 147N, 147NT, 147T) tai Nuuksion linjojen tilanteesta (28, 28B, 28K, 28KB, 28KT, 28T). En toki tarkoita, että pitäisin moista "sillisalaattia" selkeänä ja hyvä, mutta sellaista YTV tuntuu nyt harrastavan.

Aikanaan juuri Kivenlahteen suunniteltiin kaksi selkeän linjatunnuksen omaavaa linjaa: 147 ja 150, mutta melkoisen sotkun se on nykyään poikinut. Miksei selkeästi eri numeroita voisi käyttää? Ei numerot maailmasta lopu...
 
Ja onko niitä eri variaatioita pakko olla niin paljoa. Preferoisin enemmän tiheästi kulkevia varmoja vaihdollisia yhteyksiä kuin harvoin sattumanvaraisesti kulkevia suoria yhteyksiä. Jos menee yleensä linjalla 123AB ja erehtyykin menemään linjalla 123AC niin päätyy jonnekin ihan muualle kuin piti, vaikka linjanumero antoi olettaa, että samaan suuntaan oltaisiin menossa.
 
Uusia kylkinumeroita:
MVW 51 -> PL 121
MVW 52 -> PL 122
MVW 53 -> PL 123
MVW 54 -> PL 124
MVW 55 -> PL 125
MVW 57 -> PL 107
MVW 58 -> PL 158
MVW 59 -> PL 169
MVW 60 -> PL 160
MVW 82 -> PL 101
MVW 83 -> PL 183
MVW 84 -> PL 104
MVW 85 -> PL 115
MVW 86 -> PL 116
MVW 87 -> PL 147
MVW 88 -> PL 148
MVW 89 -> PL 119
MVW 90 -> PL 140
MVW 91 -> PL 141
MVW 92 -> PL 142
MVW 93 -> PL 113
MVW 94 -> PL 144
MVW 95 -> PL 117
MVW 96 -> PL 146
MVW 97 -> PL 137
MVW 98 -> PL 138
MVW 99 -> PL 129
 
Viimeksi muokattu:
Ei kai vielä. Tuossa olen pyörinyt akselilla Kirkkonummi-Espoo-Helskinki ja MVW:n autoja on tullut vastaan tiheämmin kuin ehtii laskea. Jokainen auto on ollut alkuperäisissä väreissään.. Tosin Kirkkonummelle on tuotu PL:n auto numero 50. Ja tänään katselin ohimennen, kun Kirkkonummen linja-autoasemalla oli Pohjolan Liikenteen ExpressBuss parkissa. Tiedä sitten mitä se teki täällä, mutta ainakin tuo auto 50 oli tänään linjalla 1 (Kirkkonummi-Helsinki).
 
Olen ilahtunut kaupasta, sillä tämä firmahan meinasi vastustaa ja vastustikin (siis MW) Kirkkonummen ytv-täysjäsenyyttä. Tällaista se on kun linja-autoisännät määräilevät. Onneksi ainakin pk-seudulla heidän mahtinsa on murenemassa.
 
Tuo on yksi näkemys.
Joku toinen saattaa haikailla "vanhoja hyviä aikoja", jolloin pieniä ja keskisuuria linja-autoyrityksiä oli paljon - ja liikennettä pyöritettiin ilman verovaroja...
 
Tuo on yksi näkemys.
Joku toinen saattaa haikailla "vanhoja hyviä aikoja", jolloin pieniä ja keskisuuria linja-autoyrityksiä oli paljon - ja liikennettä pyöritettiin ilman verovaroja...

Pienien paikkakuntien liikenneyhteydet pysyvät paremmin ajan tasalla, kun niitä hoitaa paikallinen firma. Ison firman on helpompi karsia kannattamattomalta näyttäviä pätkiä kylmän taloudellisesti ajatellen, he eivät mieti paikallisten palvelemista. Tosin on sanottava, että ison firman sisällä vaihtoyhteydet pelaavat paremmin kuin lukuisien pikkufirmojen kesken.
 
Pikkufirmoja en kaipaa, tärkeintä on, että linja-autoisännät eivät pääse sanelemaan, miten liikennettä kehitetään ja että Kirkkonummikin on 100% mukana ytv-yhteistyössä. Mielenkiintoista on havaita, miten linja-autoisännät vastustavat esim Tampereella raideliikenteen kehittämistä ja kokonaisvaltaista liikennesuunnittelua. Miksiköhän Paunu pelkää sitä, että on yhteistariffialue ja ratikoita? kenen etua palvelee tällainen vastustaminen?
 
Pienien paikkakuntien liikenneyhteydet pysyvät paremmin ajan tasalla, kun niitä hoitaa paikallinen firma.

Tai seudullinen joukkoliikenneviranomainen. Kunnan tehtävänä on määritellä joukkoliikenteen palvelutaso omalla alueellaan, seudullinen joukkoliikenneviranomainen toteuttaisi palvelutason.
 
Takaisin
Ylös