Vakioautoja seutulinjoilla ja Helsingin linjoilla

Tietääkö joku, miksi näin tapahtui? Hybridejä tosiaan näkyi h51:lla ennen tätä.
Virallista selitystä en minäkään osaa antaa, mutta jos yhdistetään erilaisia pikku tietoja asian ympäriltä niin...

Elokuussa 2016 h51:n reitti muuttui Maunulassa h62:n jäätyä pois linjastosta. Kentältä olen kuullut, että Maunulassa Rajametsäntien ja Pakilantien risteyksen lähettyvillä oli ainakin kesään 2017 saakka notkelma (ilmeisesti mäen alapäässä), jossa joidenkin bussimallien etuylitys hyvin herkästi raapaisi kadunpintaan kiinni. Näitä malleja olivat ainakin Solaris Hybrid ja mahdollisesti Volvonkin hybridimalli. Asia tuli uudelleen ajankohtaiseksi, kun Linkkerinkin keula osui maahan samassa paikassa koeajojen yhteydessä viime kesänä. Erään käsityksen mukaan tämä oli yksi syy siihen, miksi sähköbussiliikenteen käynnistyminen on venynyt tähän talveen saakka. Muitakin syitä on ollut.

En ihmettelisi, jos hybridejäkin alkaisi näkyä h51:llä samalla kun Linkkereitäkin sinne tulee ajoon. Aikataulut muuttuvat 3.1.2018, joten sehän voisi aivan hyvin olla kaluston sijoittelussakin näkyvä muutosajankohta.
 
Jos tarkoitat sarjaa 807-812, niin hyvin todennäköistä että poistuu. Tai saattaahan siitä jäädä ehkä yks tai pari autoa vara-autoiksi. Paras olis kuitenkin poistaa koko sarja, kun noi on meinaa niin kauheita autoja...
Eivät poistu vielä. Niillä on vielä monta palvelusvuotta edessä.
 
Jos tarkoitat sarjaa 807-812, niin hyvin todennäköistä että poistuu. Tai saattaahan siitä jäädä ehkä yks tai pari autoa vara-autoiksi. Paras olis kuitenkin poistaa koko sarja, kun noi on meinaa niin kauheita autoja...

Ei ne ole poistumassa kuten Vristo sano jo. Ne on hyviä autoja, ja ovat täydellisessä kunnossa. Miinus puolena ovat ne kaiheat sähköovet, muuten koko autosarja on aivan mahtava. Voittaa ainakin minun mielestä Nobinat 601-619...
 
424, 425, 310 ja 311 pyörii linjoilla 38, 322, 332
301ja 302 pyörii linjalla 415
308 pyörii linjalla 566
306 ja 307 pyörii linjalla 575
309 pyörii linjalla h14
303, 304, 305 ja 306 pyörii linjoilla 614/615/617
Nyt Länsimetron korvausliikenteen lopetettua kiinnostaisi tietää, pitävätkö nämä edelleen kokonaan paikkansa, vaikka uudempaakin kalustoa vapautui? Aika hyvin ovat näyttäneet pätevän omien havaintojeni perusteella. Lisäksi kiinnostaa Helb 250-259:n linjat, tosin noista osaa ei enää käytetä säännöllisessä liikenteessä. Ja myös: millä linjoilla Ikarus 411 kulkee? Viime perjantaina oli ainakin linjalla 322.
Nyt kun 14:a iltaruuhkaa laajennettiin alkamaan jo klo 11:30, siellä kulkee ainut päivällä kulkeva vanha Scala eli 309. Kiinnostaisi tietää siis ainakin yksi lähtö, jolla se on keskellä päivää (joskus 12:a aikoihin).
 
Sori en osaa oikeen vastata kun en oli sitte joulun jälkee käynyt Helsingissä. Sen verran osaan vain sanoa että 411 pyörii edelleenkin linjoilla 322/332.
 
Joitakin tietämiäni vakioautoja:
H14: 309
H16: 24-26
H17: 729, 733, 929
H18: 1123, 1342, 1343
H14:llä ja H18:lla myös pätkä-Scaloja sarjoista 1006-1022 ja 1101-1116.
H23: 1601-1605, 1611, 1612
H24: 1201, 1202, 2x 930-937
H37: 923, 1008-1010
H39: 1206, 1207, 1217, 1302, 1303, 1304, 1401
H41&H42: 820-825, 1203-1205, 1607-1609
H43: 901-904 1703-1704
H50, H58, H59: 601-614, 616-617, 619, 801-812
H51: 298, 299, 622-630, 669-672
H52, H57: 631-635, 637-641, 643, 645, 673-676, 759
H55: 1257-1263, 3008, 3009
H61: 646-650, 655-659, 662
H63 Helb: 1402, 1404
H64: 730, 731, 734
H69: 491, 1209-1218
H70: 942, 943, 949, 1701, 1702
H75, H77: 912-916, 1208-1216, 1405, 1525, 1526
H80-H83: 636, 782-795
H84-H89: 774, 796, 809, 923-937
H90, H96: 27-32
111: 636, 642, 644, 701, 710, 719, 877
112, 118, 125: 631, 638, 991-997
113, 114: 762, 773, 786, 787, 834, 837, 866, 868, 871-873, 880-881
115: 6
124: 573, 1203-1205, 1207
133: 17, 18
134, 136: 998, 999
502: 976-980
550: 1305-1339, 1511-1514
 
Takaisin
Ylös