Bussien kunto

Samoin 605, kerran sateella oltiin kyydissä, ikkunan välistä tuli todella paljon vettä.

Useampi 2012 tulleista VDL Citeoista vuotaa, juurikin takaa, jossa on alumiini kehikon ja lasikuituperän sauma.

Myös sarjassa 744-747 ainakin yksi Scala vuotaa vasemmasta kattokanavasta. Litra tolkulla vettä siellä. Ei vain yhdestä paikasta vaan useammasta koko kanavan alueelta tuli vettä.
 
PL 771:n linjakilpi ja pysäytyspainikkeet eivät toimi.(linjanumerona oli lappu tuulilasissa)
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - lokakuu 2018

Olen huomannut 560 linjalla matkustaessani että osassa nappeja kuuluu ääni osassa ei, ja tämän piip äänen puuttuminen saa jotkut ihmiset hätääntymään kovasti vaikka stop teksti näkyisikin edessä. Mielestäni tämä ongelma ei ole Volvoissa ilmennyt, vaan Omniexpressissä enemminkin. Ne napit ovat semmosia pohjaan painettavan kytkimen tyylisiä kai, itse en ole kokeillut kun oma päivittäinen matkani menee aina suoraan päättäriltä päättärille. Scalassa oli tänään olevinaan niin, että osassa kuuluu ja osassa ei. Ja onko sitten juuri Scalassa niin että se ääni tulee sekä napin pohjaan painuessa että sen vapautuessa, vai johtuuko siitä että pidetään pohjassa "liian" kauan.

Eli, ne napit naksuvat kun painaa ja naksuu kun sormen nostaa. Näin käsitän ainakin. Mutta piip ääntä ei välttämättä kuulu, mikä saa ihmiset hädissään kokeilemaan eri nappeja huomaamatta sitä, että stop teksti on siellä, mutta se vuorottelee seuraavan pysäkin nimen kanssa.

Olisi mielenkiintoista kuulla taustatietoa tuosta, ja onhan tämä havaintokin varmasti. En ole varmaan vuoteen niin aktiivisesti jaksannut seuranta täällä, joten saattaa olla vanhakin juttu :) En ole saanut mielessäni asiaa oikeen ratkottua vaikka kohta varmaan 3kk matkustellut joka arkipäivä koko linjan päästä päähän edestakas...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - lokakuu 2018

Olen huomannut 560 linjalla matkustaessani että osassa nappeja kuuluu ääni osassa ei, ja tämän piip äänen puuttuminen saa jotkut ihmiset hätääntymään kovasti vaikka stop teksti näkyisikin edessä. Mielestäni tämä ongelma ei ole Volvoissa ilmennyt, vaan Omniexpressissä enemminkin.

Minun havaintojeni perusteella ainakin joissain OmniExpress -yksilöissä on ollut uudesta pitäen useampiakin toimimattomia stop-nappeja. Äänimerkin puuttuminen sen sijaan tuntuu olevan varsin yleistä monissa muissakin malleissa.
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - lokakuu 2018

Olen huomannut 560 linjalla matkustaessani että osassa nappeja kuuluu ääni osassa ei, ja tämän piip äänen puuttuminen saa jotkut ihmiset hätääntymään kovasti vaikka stop teksti näkyisikin edessä. Mielestäni tämä ongelma ei ole Volvoissa ilmennyt, vaan Omniexpressissä enemminkin. Ne napit ovat semmosia pohjaan painettavan kytkimen tyylisiä kai, itse en ole kokeillut kun oma päivittäinen matkani menee aina suoraan päättäriltä päättärille. Scalassa oli tänään olevinaan niin, että osassa kuuluu ja osassa ei. Ja onko sitten juuri Scalassa niin että se ääni tulee sekä napin pohjaan painuessa että sen vapautuessa, vai johtuuko siitä että pidetään pohjassa "liian" kauan.

Eli, ne napit naksuvat kun painaa ja naksuu kun sormen nostaa. Näin käsitän ainakin. Mutta piip ääntä ei välttämättä kuulu, mikä saa ihmiset hädissään kokeilemaan eri nappeja huomaamatta sitä, että stop teksti on siellä, mutta se vuorottelee seuraavan pysäkin nimen kanssa.

Olisi mielenkiintoista kuulla taustatietoa tuosta, ja onhan tämä havaintokin varmasti. En ole varmaan vuoteen niin aktiivisesti jaksannut seuranta täällä, joten saattaa olla vanhakin juttu :) En ole saanut mielessäni asiaa oikeen ratkottua vaikka kohta varmaan 3kk matkustellut joka arkipäivä koko linjan päästä päähän edestakas...



Ja 2012 Citeoissa on niin hiljainen ääni, ettei siellä melumasiinassa ääntä kuule ja matkustajat kokeilevat hätääntyneinä kaikki nappeja...
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - lokakuu 2018

Minun havaintojeni perusteella ainakin joissain OmniExpress -yksilöissä on ollut uudesta pitäen useampiakin toimimattomia stop-nappeja. Äänimerkin puuttuminen sen sijaan tuntuu olevan varsin yleistä monissa muissakin malleissa.

Ymmärtääkseni napit ovat jotenkin kauko-ohjattuja eivätkä johdollista mallia. Näin ollen jos yksityinen nappi on tarpeeksi kauan ns. lepotilassa, niin se voi vaatia vähän herättelyä, eli pari kolme kertaa kun siitä painaa, niin pitäisi toimia. Äänen puuttumiseen olen runkolinjan omneissa kerran törmännyt, tein vikalapun, mutta epäilen ettäkö noin "harmitonta" vikaa olisi korjattu, tiedä häntä. 14 sarjan omneihin ei tullut tuota ääntä ollenkaan uutena, mutta joihinkin on lisätty se jälkikäteen.
 
Olen sitä mieltä että Stop -napin kanssa pitäisi aina jonkinlaisen äänen kuulua. Esim linjalla 345 ääni on selkeä . Onkohan ne niitä VDL:iä

Myös olen sitä mieltä että STOP -informaatio pitäisi näkyä erillisessä kilvessä punaisella koko ajan pysäkille saapumiseen saakka päällä olevana eikä vuorotteluna linjakilven kanssa.

Suomeksi siis että jos nämä molemmat niin matkustaja tietää varmuudella että STOP- nappulaa painettu.

Joissakin autoissa on niin nerokas ratkaisu, että toisen kerran painettaessa kuuluu pidempi ääni tai tuplaääni jolloin kukaan ei paina enää kolmatta kertaa.
 
Minun havaintojeni perusteella ainakin joissain OmniExpress -yksilöissä on ollut uudesta pitäen useampiakin toimimattomia stop-nappeja.

Ymmärtääkseni napit ovat jotenkin kauko-ohjattuja eivätkä johdollista mallia. Näin ollen jos yksityinen nappi on tarpeeksi kauan ns. lepotilassa, niin se voi vaatia vähän herättelyä, eli pari kolme kertaa kun siitä painaa, niin pitäisi toimia.

Itse en kyllä muista havainneeni isommin ainakaan toimimattomia nappeja. Kyllä ne (vähintäänkin yleensä) parilla kolmella yrityksellä viimeistään toimivat.
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - lokakuu 2018

Ymmärtääkseni napit ovat jotenkin kauko-ohjattuja eivätkä johdollista mallia. Näin ollen jos yksityinen nappi on tarpeeksi kauan ns. lepotilassa, niin se voi vaatia vähän herättelyä, eli pari kolme kertaa kun siitä painaa, niin pitäisi toimia. Äänen puuttumiseen olen runkolinjan omneissa kerran törmännyt, tein vikalapun, mutta epäilen ettäkö noin "harmitonta" vikaa olisi korjattu, tiedä häntä. 14 sarjan omneihin ei tullut tuota ääntä ollenkaan uutena, mutta joihinkin on lisätty se jälkikäteen.
Veikkaan että napit on kyllä ketjutettu kaapelilla toisiinsa, mutta ne eivät suoraan soita mitään kertalyöntikelloa tai käännä relettä, vaan välissä on joku bussin sisäinen dataväylä, joka on niin hidas, että viiveen huomaa. Raitiovaunista Bombardierin madoissa tämän väyläratkaisun huomaa erityisen selvästi, jos katselee vaunun takaosasta edessä päin syttyviä pysähtyy-kilpiä: kaikki syttyvät omaan tahtiinsa.

Nykyiset STOP-painikkeetkin kyllä taitavat olla sähköteknisesti aika ala-arvoisia, joskus nappia saa tosiaan painaa useasti ja hampaat irvessä. Toisaalta keskiovea vastapäätä on pantu STOP- ja lastenvaunupainikkeita seinään niin, että kaidetta vasten nojatessa nappeja tulee tahattomasti painettua, ja silloinhan ne tietysti toimivat - toisinaan kuljettajatkin joutuvat matkuastajia aihesta huomauttamaan, kun bussia ei saa pysäkiltä, kun joku nojaa vahingossa ahterillaan nappiin. 70-luvulla napit olivat kunnollisia painikkeita, ja ne oli asennettu sellaisen korotusrenkaan sisään, joten napin löysi helposti, ja sitä ei tullut tahattomasti painettua. Näitä nappeja on vielä Valmetin nivelvaunujen keskiovien välisen otetangon alaosassa.

Kun en ole bussiharrastaja niin en tunne enkä kiinnitä huomiotani eri bussimerkkeihin tai -malleihin, mutta ainakin Helsingissä Pohjolan Liikenteen joissain linjan 65 busseissa tuo pysähtyy-ilmoituksen äänimerkki tulee iljettävästi kaikista bussin sisällä olevista kovaäänisistä, ja takasillalla kun tuo kovaääninen saattaa olla 20 cm päässä korvasta se on korvia särkevän kova ääni.

Olen samaa mieltä, että STOP-teksti määräasema-/pysäkinäytössä vilkkuvana on huono ratkaisu. STOP-teksti vilkkuu ihan omaan tahtiinsa, ja kun Helsingissä kaikki pitää olla kahdella kielellä, tuo STOP saattaa tulla juuri kun teksti vaihtuu, ja tulee mieleen että mitäköhän siinä äsken vilahti. Toisinaan näytössä juoksee jotain muutakin informaatiota, ja sekin katkeaa ikävästi sen STOP-tekstin vilkutteluun. Jos se STOP-tekstillä varustettu erillinen valaisin on liian kallis niin miksei iso punainen merkkivalo voisi riittää, samanlainen kun oli aikoinaan esim. Espoon Auton siipi-Wiimoissa.
 
Myös olen sitä mieltä että STOP -informaatio pitäisi näkyä erillisessä kilvessä punaisella koko ajan pysäkille saapumiseen saakka päällä olevana eikä vuorotteluna linjakilven kanssa.

Samaa mieltä, mutta niissäkin busseissa joissa tämä on mm. volvoissa, lukee teksti turhan himmeällä valolla.
 
Oon törmännyt useinkin toimimattomiin nappeihin. Pahimmillaan vasta kolmas nappi on sytyttänyt Stop-merkin.

En nyt osaa sanoa, missä bussimallissa näitä ongelmia on eniten ollut.
 
Takaisin
Ylös