Bussien kunto

Niinpä! Ne "vanhat hyvät ajat"... Niitä on tosiaan ikävä. Mutta tähän on tultu ja tämän kanssa joutuu nyt elämään.

Iso ei ole se vaiva, että kierähtää lähtöjen välissä siellä auton takaosassa ja takaisin. Siinä samalla saa kerättyä lehdet takaisin pussiin, jalkojen ja selän venyttelystä puhumattakaan, eikä se harjan pieni heiluttelukaan kamalan työlästä ole... Ja mukava on kiitos asiakkkailta, jotka useamman kerran ovat erikseen kiittäneet siivotusta autosta.

Valitettavasti nykysysteemi on saanut alalle liikaa "mä vaan ajan" henkisiä kollegoita. Sääli sinänsä, mutta minua se ei ainakaan ole saanut lopettamaan asiakaspalvelua linja-autossa.
 
on todella ilo lukea teidän tunnollisten, ammatistanne ylpeiden kuljettajien kommentteja. teille kuuluu kiitos päivittäisestä hyvästä työstänne :) toivoisi että työnantajannekin ajattelisivat samalla tavalla työympäristöstänne ja asiakkaiden viihtyvyydestä. erihintaisista ja -laatuisista autoista puheen ollen, oleskellessani unkarissa olen huomannut, kuinka tunnollisella kunnossapidolla (ja ehkä hieman "rakkaudellakin") saa vanhankin kaluston pysymään lähes moitteettomassa kunnossa. pääsin vertailemaan ikaruksen ja muiden paikallisten valmistajien (raba, credo, nabi, arc) varsin kattavaa mallivalikoimaa muiden valmistajien kalustoon. en huomannut uudemmissa malleissa niiden välillä kovinkaan suurta eroa matkustusmukavuutta ajatellen. sopiva malli sopivaan ajoon. en muuten muista nähneeni yhtään e94-95 mallista autoa paikallisliikenteessä toisin kuin stadissa!!?? http://busport-online.fw.hu/english_ver/eng_index.html
 
Jó estét Emil! Pikkuserkkulassa olen havainnut omin silmin vain Siofokissa YHDEN E-94 auton paikallisvarusteisena, muutoin kyseinen malli on vain ja ainoastaan kaukoliikenteeseen tai lähiliikenteeseen tehty. Volánbuszin upean keltaisella E-94:lla olen matkustanut. Ja mitä tulee autojen kuntoon, olen sinun laillasi liki ihmetellyt kuinka jopa 20v vanhat autot ovat niin hyväkuntoisia.
 
egészségere anarjiri! rupeaa vahvasti näyttämään siltä, että pääkaupunkiseudun kalusto-ongelmien pohjimmainen syy löytyy kehnosta huollosta. merkki kuin merkki hajoaa varsin nopeasti. ennen ajattelin syyttää tästä etälä-suomen sääoloja ja halpoja hankintoja. huomasin kuitenkin syystalvella unkarin pécs:in kaupungissa ettei lumipyry, vesisade ja kova pakkanen jättänyt paljoakaan jälkiään sikäläiseen kalustoon. ero täkäläisen kaluston yleisilmeeseen oli masentavan suuri. maailman nopein kansa näyttää olevan maineensa veroinen myös menopeliensä kuluttamisessa :lol:
 
Tämä on tätä kilpailutusta. Yhtiöt laitetaan tarjoamaan mahdollisimman halvalla, ja laatu kärsii. Kun ei niitä huolleta niin sitten ne hajoaa tonne tien poskeen neljän ruuhkassa. Äkkiä vähän jesaria sinne ja tänne. Sitten taas ajoon ja sama kierto toistuu.
 
Jossain lehdessä oli tässä viikko pari sitten juttu, jossa kerrottiin ajamattomista vuoroista pääkaupunkiseudulla. Jutussa oli haastateltu Concordian edustajia ja he kertoivat suurimmaksi syyksi kalusto-ongelmiin koko ajan pahenevat asentajapulan. Tilanne tuskin merkittävästi paranee lähivuosina. Viimeksi tänään radiouutisissa puhuttiin, että seuraavina 20 vuotena työmarkkinoilta poistuu joka vuosi enemmän väkeä kuin tulee tilalle.
 
Siinähän riittääkin työnsarkaa, saada bussiasentajan työ houkuttelevaksi ja kiinnostavaksi myös tulevaisuudessa. Muillekin kuin alan harrastajille. Työmaa ei ainakaan varmasti vähene.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 23/2012

Mutta eikös Nobina joudu peruskorjaamaan tai mitä joutuu ikinä tekemäänkään noille autoille ennenkuin laittaa ne liikenteeseen ennen uutta sopimuskautta?
En tiedä mitä mikäkin liikennöitsijä joutuu tekemään.
Mutta olen havainnoinut busseja Stadissa 1950-luvun lopulta alkaen.
Toki sen ajan bussien tekniikka oli sen aikuista. Mutta ulkonäkö ja matkustajan kokemus matkustamossa oli moitteeton sen ajan odotusten mukaan.
Koskee tosin vain sen ajan HKL:n bussilinjoja. Silloin esim Liikenne Oy:n lempinimi ainakin idässä oli Romuliikenne.
Mitä tästä enempää. Mutta tänäpänä paikallisbussien ulko- ja osin sisänäkö on Stadissa surkea.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 23/2012

Mutta tänäpänä paikallisbussien ulko- ja osin sisänäkö on Stadissa surkea.

Valitettavasti. Kun vertaa HSL-alueen romurallia vaikkapa Tampereen kaluston kuntoon, on ero aivan huikea.
 
Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 23/2012

Valitettavasti. Kun vertaa HSL-alueen romurallia vaikkapa Tampereen kaluston kuntoon, on ero aivan huikea.
Mutta herrat, onhan meillekkin uusia autoja tulossa koko ajan, 112 syksyllä ja 76 ensi vuoden alusta (188 yhteensä), että ei ihan huonoja autoja olekkaan NIIN paljoa sen jälkeen.
 
Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 23/2012

Mutta herrat, onhan meillekkin uusia autoja tulossa koko ajan, 112 syksyllä ja 76 ensi vuoden alusta (188 yhteensä), että ei ihan huonoja autoja olekkaan NIIN paljoa sen jälkeen.

Onhan nykyiset vanhat autot olleet myös joskus uusia.. Ei ole nykykuntoon saattaminen kestänyt kauaa :( Kaluston keski-ikä on kaiketi aika lähellä toisiaan Helsingissä ja Tampereella?
 
Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 23/2012

Onhan nykyiset vanhat autot olleet myös joskus uusia.. Ei ole nykykuntoon saattaminen kestänyt kauaa :( Kaluston keski-ikä on kaiketi aika lähellä toisiaan Helsingissä ja Tampereella?
Mutta täytyyhän se muistaa että uusissa on valvontakamerat, ei se tietenkään poista häiriöitä mutta vähentää, kuten esim. töhryt vähentyy kun on kameroita valvomassa.
PS. Nak voisit kokeilla sitä ideaa minkä murjaisit silloin kun olin kyydissäsi. :lol:
 
Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 23/2012

Mutta täytyyhän se muistaa että uusissa on valvontakamerat, ei se tietenkään poista häiriöitä mutta vähentää, kuten esim. töhryt vähentyy kun on kameroita valvomassa.

Harvoin ne kamerat niitä töhryjen tekijöitä estää. Pitäisi olla niin että kameroiden kuvat välittyisivät suoraan ohjaamoon, niinkuin junissa (ainakin Sm4 ja Sm5 kai?), niin kuljettaja voisi puuttua asiaan/hälyttää apua esim. turvanapilla ennen kuin itse menee asiaan väliin. Nythän kamerat ovat hyödyttömiä, kun ei niitä kukaan reaaliaikaisesti katso. Ja tuskin muutenkaan ellei jotain todella vakavaa ole tapahtunut. Ja senkin jälkeen se on vaikeaa kameran kuvan avulla jäljittää ketään. Poliisihan ei esimerkiksi kamerakuvia julkaise paitsi vakavissa tapauksissa milloin ei ole muuta keinoa jäljellä, ja en usko että bussiin töhertäminen tms. muu sitä kattaa.
 
Kuskeja on ohjeistettu olemaan puuttumatta oikeastaan yhtään mihinkään, etteivät saa kuonoonsa.
 
Takaisin
Ylös