Concordian ongelmia

Pk-seudun bussiliikenteen alennustila jatkuu

Concordia Bus -konsernin emoyhtiön Concordia Bus AB:n 130 miljoonan euron laina erääntyy maksettavaksi 1.8.2009. Concordia järjestää osakeannin ja yrittää saada sijoittajilta uutta lainaa korvaamaan vanhan. Concordian lehdistötiedote

Tässä taloustilanteessa vahvasti velkaantuneilla yrityksillä uuden lainan saaminen voi olla haasteellista tai vähintäänkin kallista.

Samapa se, vaikka Concordia-yhtiö menisi nurin. Eiköhän joku sen raunioille perusta uuden yrityksen. Vaihtoehtoisesti HelB tai joku muu toimija voisi ostaa bussit ja ottaa kuskit palvelukseensa. Kuljettajien kohtelukin voisi parantua, Concordia kun ei kovin häävissä työnantajan maineessa ole ainakaan Suomi24:n Joukkoliikenne-keskustelupalstalla.

HelBillä lähinnä haukutaan esimiehiä, mutta muuten ei vaikuta olevan suurempia ongelmia. Concordialla mädännäisyys vaikuttaa kirjoittajien kertomusten perusteella paljon laaja-alaisemmalta ja eipä yllätä, kun ottaa huomioon, että sen firman omistaa maksimaalista tuottoa ja minimaalisia kuluja vaativa sijoitusrahasto. Siellä sitten ajellaan uupuneilla ja kettuuntuneilla kuskeilla, erittäin kolhuisilla busseilla, savuavilla laakereilla, auki repsottavilla luukuilla, irtonaisilla matkustamon penkeillä jne.

Eipä kyllä tämä uusi osakeyhtiö-HelBikään kauaksi Concordiasta jää. Veolia, Westend ja Pohjolan Liikenne yrittävät pitää yllä jonkinlaista tasoa verrattuna näihin kahteen halpabussiyhtiöön, joiden bussit ovat karseammassa kunnossa kuin köyhän etelänaapurimme pääkaupungissa! Kuskitkin ovat yhä enenevässä määrin eestiläisiä ja afrikkalaisia, kun ei suomalaisia saa tuollaisilla palkoilla, työehdoilla ja -oloilla töihin niin millään. Kyllä on ikävä sitä kunnallista HKL-Bussiliikennettäkin, kuskit toki olivat perinteisiä jermuja, mutta bussit pidettiin hyvässä kunnossa. Puhumattakaan näistä pienistä liikennöitsijöistä, jotka pitivät tasoa yllä ja ajattelivat matkustajia, niistä kun se rahakin tuli kassaan. Ja tietysti omistajan kelpasi muutenkin olla ylpeä hyvin hoidetusta palvelustaan, hyvämaineista yrityksestään ja työpanoksestaan tämän yhteiskunnan hyväksi, joten ei ollut kiusausta mennä siitä, mistä aita on matalin.

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteestä vastaamaan pitäisi saada jämäkkä johtaja, joka lopettaisi tällaisen kilpailutusten myötä tulleen pelleilyn ja palauttaisi bussiliikenteen menneeseen loistoonsa.
 
Viimeksi muokattu:
Haistanko menneen haikailua? Edistys on tärkeä asia, sillä jos edistystä ei ole, parhaimmillaan pidetään vanha ja muut vaihtoehdot menevät ennen pitkää ohi joka ominaisuudessa. Sen sijaan, että palautettaisiin vanha, on tavoiteltava nykytietämyksen mukaista uutta ihanteellista tilannetta. Aina ei voi saada yhtä hyvää kuin vanha, eikä pidäkkään: parempia vaihtoehtoja voi löytää vain kokeilemalla käytännössä. Epäonnistumiset ovat parhaimmasta päästä uuden, käyttökelpoisen tiedon kartuttamisessa, sillä onnistumisen syyt ja seuraukset ovat usein kovin hämäriä. Vanhassa pysyminen sellaisenaan tai konservatiivisesti viilaten hukkaa nykyajan kokeilujen valaisevan ja kipeänkin tiedon, ja hamassa tulevaisuudessa kun auttamattomasti ollaan jo taannuttu, samoja virheitä on helppo tehdä.
 
Kokeilut ovat hyvä asia lähtökohtaisesti. Ehtona sille on, että ne kattavat vain pienen osan kokonaisuudesta, jolloin niiden epäonnistuessa ei tapahdu suurta vahinkoa. Vähitellen voidaan laajentaa uutta käytäntöä muuallekin, mutta ei kertarysäyksellä, sillä uudesta asiasta voi ilmetä yllättäviäkin haittoja, jolloin on hyvä olla paluureitti vanhaan. On myös hyvä kokeiluja tehtäessä testata rinnakkain erilaisia vaihtoehtoja, joista voidaan valita paras. Liikaa tehdään sitä, että innostutaan liikaa uusista asioista ja levitetään niitä hallitsemattomasti ympäriinsä heittäen kaikki vanha roskakoriin. Autoistuminen on malliesimerkki tällaisesta.
 
Vs: Pk-seudun bussiliikenteen alennustila jatkuu

Veolia, Westend ja Pohjolan Liikenne yrittävät pitää yllä jonkinlaista tasoa verrattuna näihin kahteen halpabussiyhtiöön, joiden bussit ovat karseammassa kunnossa kuin köyhän etelänaapurimme pääkaupungissa! Kuskitkin ovat yhä enenevässä määrin eestiläisiä ja afrikkalaisia, kun ei suomalaisia saa tuollaisilla palkoilla, työehdoilla ja -oloilla töihin niin millään. Kyllä on ikävä sitä kunnallista HKL-Bussiliikennettäkin, kuskit toki olivat perinteisiä jermuja, mutta bussit pidettiin hyvässä kunnossa.
Kehoittaisin tutustumaan Veolian Suomenojan varikon kalustoon. Ulkoisesti bussit saattavat näyttää ihan siisteiltä, mutta sisäsiisteydessä on toivomisen varaa, toivottavasti kaikki takapenkitkin ovat paikoillaan. Tämä ei ole mitään kotiseuturakkautta Vantaata kohtaan, mutta mielestäni niin Concordian kuin Veolian bussit, jotka on sijoitettu Vantaan varikoille, ovat paremmassa kunnossa - ainakin sisäisesti - kuin espoolaiset vastineensa.

Tämä on pilkunviilausta, mutta mielestäni nimenomaan HKL-Bussiliikenteellä (perustettiin kai vuonna 1995?) alkoivat nämä sinisten bussien ongelmat: Kalusto alkoi rapistumaan turhankin nopeasti huollon puutteellisuuden vuoksi. "Vanhalla" Helsingin Kaupungin Liikennelaitoksella bussit olivat juuri näitä hyväkuntoisia kulkineita ja kuskit ehkä hieman jermuja.
 
Joo, no itse olen näitä Vantaan varikon busseja enimmäkseen käyttänyt ja etenkin linjalla v56 olevat uudet Scalat ovat tyylikkäässä kunnossa. Muutamia kertoja olen Espooseen suunnistanut Veolian kyydissä vanhemmilla City L -teleillä ja uudemmilla busseilla ja nekin ovat mielestäni olleet ihan hyvässä kunnossa. Voihan toki olla, että Espoon varikon siivouksessa olisi parantamisen varaa, tai espoolaiset ovat vantaalaisia sottaisempia...

Tämä on pilkunviilausta, mutta mielestäni nimenomaan HKL-Bussiliikenteellä (perustettiin kai vuonna 1995?) alkoivat nämä sinisten bussien ongelmat: Kalusto alkoi rapistumaan turhankin nopeasti huollon puutteellisuuden vuoksi. "Vanhalla" Helsingin Kaupungin Liikennelaitoksella bussit olivat juuri näitä hyväkuntoisia kulkineita ja kuskit ehkä hieman jermuja.

Mistähän tämä ero mahtoi tulla? Miksi tuon HKL-Bussiliikenteen perustamisen jälkeen ei enää busseja pidetty ratikoiden veroisina kunnossapidossa?
 
Jos nyt mietitään Concan kalustoa, niin kyllä ne Ikaruksetkin pysyvät ihan kohtuullisessa kunnossa, jos niistä vain pidetään huolta. Tämän on osoittanut mm. WL, jonka ikarukset ovat mielestäni ihan hyvässä jamassa. Kyllä ne volvotkin concalla rapistuvat kun ei tunnu niistäkään kunnolla huolta pitävän. Tämä on kuitenkin sen halvan lipun hinta...
 
Eikös sen lipun hinta ole sama matkustaa sitten Concordia Bus Finlandin tai Westendin Linjan kalustolla;)?
 
Eikös sen lipun hinta ole sama matkustaa sitten Concordia Bus Finlandin tai Westendin Linjan kalustolla;)?

Ei mennä pilkkujen viilauksiin.. Yleisesti hintatasosta nyt puhuin, mihin Concca on yksi suuri tekiä niin isolla markkinaosuudellaan..
 
Siellä sitten ajellaan uupuneilla ja kettuuntuneilla kuskeilla, erittäin kolhuisilla busseilla, savuavilla laakereilla, auki repsottavilla luukuilla, irtonaisilla matkustamon penkeillä jne.

Olen kuullut juttuja sekä puolesta että vastaan liittyen kuljettajien työoloihin vertailussa HelB - Concordia. Joku kehui työnantajaansa kovasti päästyään Concordialle Jokeri-linjan kuljettajaksi ja taas toinen manasi saman firman ajosarjat kelvottomiksi. Etsimättä tulee mieleen, että niinkuin meitä duunareita on monenlaisia niin työnantajiakin on monenlaisia ja kun "vakka etsii kantta" niin sopivaa yhdistelmää ei aina löydy. Tosin HelBiltä Concordialle vaihtaneiden kuljettajien suusta harvemmin kuulen positiivista palautetta uudesta työnantajastaan.
 
Vs: Pk-seudun bussiliikenteen alennustila jatkuu

Kehoittaisin tutustumaan Veolian Suomenojan varikon kalustoon. Ulkoisesti bussit saattavat näyttää ihan siisteiltä, mutta sisäsiisteydessä on toivomisen varaa, toivottavasti kaikki takapenkitkin ovat paikoillaan.
Vahvistan tämän havainnon linjan 150 vakimatkustajana: talven aikana linjalla näkyi autoja, joissa ei välttämättä joissakin penkeissä ollut muuta kuin putkirungot paikoillaan. Kevään myötä tilanne on kuitenkin parantunut.
 
Vs: Pk-seudun bussiliikenteen alennustila jatkuu

Mistähän tämä ero mahtoi tulla? Miksi tuon HKL-Bussiliikenteen perustamisen jälkeen ei enää busseja pidetty ratikoiden veroisina kunnossapidossa?
Villi arvaus: Olisikohan kilpailuttaminen ollut syynä tähän? Kaluston kunnossapidossakin on säästetty, jotta kuluja on saatu alas...?

Toisaalta ennen vuotta 1995 hankittu kalusto oli pääosin varmatoimista (laatikko-Wiima Volvo B10M -alustalla ehkä parhaimpana esimerkkinä). Etenkin 1990-luvun matalalattiakalustossa on esiintynyt kaiken maailman lastentauteja - ja tekniikkakin on monimutkaisempaa.
 
Jos nyt mietitään Concan kalustoa, niin kyllä ne Ikaruksetkin pysyvät ihan kohtuullisessa kunnossa, jos niistä vain pidetään huolta. Tämän on osoittanut mm. WL, jonka ikarukset ovat mielestäni ihan hyvässä jamassa. Kyllä ne volvotkin concalla rapistuvat kun ei tunnu niistäkään kunnolla huolta pitävän. Tämä on kuitenkin sen halvan lipun hinta...

Jos viesti ei tule ymmärretyksi, niin syy on viestin lähettäjän. Sorry.
Pyrin kirjoittamaan lyhyesti ja yritän kiteyttää ajatukseni.

Tarkoitin vain sitä ristiriitaa, että viestisi mukaan Concordian bussien huono kunto johtuu kilpailutuksesta, mutta kuitenkin samassa toimintaympäristössä samoilla ehdoilla toimiva Westendin Linja pystyy pitämään kalustonsa kunnossa.

Kaikella ystävyydellä
 
Concordia sijoitusrahastojen omistamana yhtiönä hakee vain parasta voittoa, keinoja kaihtamatta. Westendin Linja vastuullisena perheyrityksenä asettaa muut asiat etusijalle ja voittoa tulee sitten jos tulee.
 
Takaisin
Ylös