YTV ehdottaa Mannerheimintien bussikaistoja raitiotiekiskojen viereen

Lauri Räty

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
477
Helsingin sanomat uutisoi 10.4. verkkosivuillaan, että YTV ehdottaa Mannerheimintien bussikaistojen muuttamista raitiokiskojen viereen. Ehdotus on osa YTV:n julkistamaa raporttiluonnosta.

HS kirjoittaa, että raportin mukaan tämä parantaisi Mannerheimintien bussiliikennettä, kun bussit voisivat käyttää tällöin samoja liikennevaloja kuin raitiovaunut. Kaistoja ei myöskään hidastaisi oikealle kääntyvien henkilöautojen ryhmittyminen bussikaistalle. Bussikaistoja ja joukkoliikennekatuja ehdotetaan lisää myös muualle.

Raportin mukaan bussiliikenteen sujuvuuden parantamisen myötä noussut joukkoliikenteen laatu voisi poikia kaikkiaan 9,5 miljoonan euron vuotuiset säästöt vuoteen 2020 mennessä.
 
Porkkalankadullahan oli bussikaistat vasemmalla ajokaistalla kaupunkiin päin mentäessä vielä 90-luvulla saakka. Myös allekirjoittanut pääsi niitä aikanaan ajamaan ja tietysti lapsesta saakka larulaisena myöskin matkustamaan. Oli ihan sujuvaa meno, eikä juututtu ruuhkiin.

Ihan hyvä ja kannatettava idea YTV:ltä. Täytyy sitten vain laittaa kaistat riittävän leveiksi, etteivät bussit häiritse raitiovaunujen kulkua tai päinvastoin. Ihan jonkinlaiselta BRT-ratkaisulta kuullostaa ja riittävien etuuksien kanssa toteutettuna voisi todella nopeuttaa bussiliikennettä Manskulla. Tulee mieleeni esimerkiksi, että liikennevaloja voisi ainakin ratkaisevasti vähentää joukkoliikenteen tieltä ja korvata esimerkiksi Tukholman Odenplanin kaltaisilla "jokeri-valoilla", jotka näyttävät jalankulkijoille punaista, kun joukkoliikennekaistoja käyttävä bussi tai ratikka lähestyy.

Mites sitten taksit? Pitäisikö nekin päästää ko. väylälle?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Jos bussikaista siirretään vasemmalle niin eikös pysäkeille pääsy silloin vaikeutuisi kun ne jäisivät oikealla olevan normaalin autokaistan taakse, tällöinhän bussin pitäisi päästä oikean kaistan yli pysäkille ja pysäkiltä lähdettäessä taas koukkaamaan vasemmalle kaistalle, saattaa olla aika hankala tehtävä jos oikea kaista on täynnä autoja. Kyllähän tuo järjestely toimisi jos ei tarvitsisi pysäkeillä pysähtyä vaan paahdettaisiin suoraan elielille mutta taitaa olla aika paljon ihmisiä jotka jäävät pois jo töölössä.
 
Jos bussikaista siirretään vasemmalle niin eikös pysäkeille pääsy silloin vaikeutuisi kun ne jäisivät oikealla olevan normaalin autokaistan taakse, tällöinhän bussin pitäisi päästä oikean kaistan yli pysäkille ja pysäkiltä lähdettäessä taas koukkaamaan vasemmalle kaistalle, saattaa olla aika hankala tehtävä jos oikea kaista on täynnä autoja. Kyllähän tuo järjestely toimisi jos ei tarvitsisi pysäkeillä pysähtyä vaan paahdettaisiin suoraan elielille mutta taitaa olla aika paljon ihmisiä jotka jäävät pois jo töölössä.
Pysäkit olisivat toki myös vasemmalla kaistalla erillisellä korokkeella; niin oli myös Porkkalankadulla aikanaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
En ymmärrä miksei saman tien voisi varata toista puolta Mannerheimintiestä busseille?
 
Manskullahan on paikoitellen juuri ja juuri kahden kaistan levyinen tila suuntaansa, mutta paikoitellen taas tilaa leveyssuunnassa yllinkyllin. Pysäkit pitäisi tietysti olla sellaisilla kohdilla, jossa ne voidaan sijoittaa erilliseen syvennykseen, jotta bussien toistensa ohittaminen onnistusi sujuvuvasti. Ja ainostaan pysäkkien kohdat on eristetty muusta liikenteestä korokkeilla. Muulla riittäisi pelkkä ajokaistamaalaus, joka voisi olla normaalista ajokaistaviivasta poikkeava (tai jopa eri värillä) ja sellainen hieman täristavaksi tehty (pitää siis ääntä ja täristää). Sellaisia ajoratamaalauksia käytetaan mm. täällä Fuzhoussa erottamaan eriajosuuntien kaistat toisistaan ja voin vakuuttaa sen herättävän autoilijan huomion kun sellaisen päällä ajaa. Sulkuviiva tai muu kaistanvahtoa kieltävä merkintä se tosin ei voisi olla; poikkeustilanteessa kun pitäisi olla mahdollisuus vaihtaa kaistaa.

Tälläisella ratkaisulla ei tosiaankaan olisi enää oikealle kääntyviä ajoneuvoja bussien edessä hidastamassa. Esimerkiksi Manskun ja Nordensköldinkatun kulmassa kääntyvä ajoneuvot odottavat usein myos vihreänä olevien jalankukuvalojen aiheuttamaa hidastusta. Sen lisäksi, että siinä kohtaa kolisee aika usein myös. Linja h69 tietysti kääntyisi ko. risteyksessä Helmi-laitteen tilaaman erityisen liikennevalon turvin Manskun vasemmalta kaistalta Nordensköldinkadun suuntaan.

Kyllä tämä esitys mielestäni parantaisi busseilla suoritettavan joukkoliikenteen sujumista kaikella tapaa. Kunhan se suunnitellaan ja toteutetaan tarkkaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Joo, paitsi että pysäkit voisi olla ennen suojateitä.
Eikös kuitenkin niin, etta pysäkit olisivat aina suojateiden jalkeen? Silloin pysäkillä oleva bussi ei joutuisi liikkeelle lähdettyään jäämään mahdollisiin punaisiin valoihin, eikä toisaalta varaisi suojatievaloa punaisiksi Helmi-järjestelmällään turhaan. Toki etuuden tilaaminen voitaisiin ajoittaa siihen, kun ovet suljetaan (mm. Suursuon ostarilla jo nyt näin). Olen nähnyt kuitenkin lukuisia kertoja bussi painelevan punaisia päin, kun etuus onkin yllättaen poistunut ja valo vaihtuukin bussille punaiseksi. Turvallisempaa olisi, jos pysäkki olisi aina suojatien jälkeen ja tämän suojatien liikennevalo varustettu Helmi-järjestelmällä, joka vaihtaa jalankulkijoilla vihreän valon vasta, kun bussi on mennyt sen ohi.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Eikö takseilla ole yleensä ollut oikeus käyttää bussikaistoja?
Taitaa vaatia sen erillisen liikennemerkin tai merkinnän? Olikos kellään kuvaa?

Tuollaisella uudentyyppisellä bussikaistalla voisi olla bussikaistan liikennemerkki ja lisäkyltti "Sallittu vain linjaliikenteelle". Tai jopa ajokielto-merkki ja lisäkilpi "Ei koske linjaliikenteen linja-autoja", jolloin esimerkiksi tilausajobussit tai siirtoajossa olevat bussit tms. eivät voisi käyttää niitä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Mites sitten taksit? Pitäisikö nekin päästää ko. väylälle?

Tässä pelkän bussikaistan liikennemerkki 541a - Linja-autokaista ja tässä yhdistetyn bussi- ja taksikaistan liikennemerkki 541b - Linja-autokaista. Jos halutaan rajoittaa ajoa pelkille linjaliikenteen busseille, käsittääkseni se tehtäisiin yhdistelmällä 311 - Ajoneuvolla ajo kielletty + lisäkilpi "Ei koske linjaliikenteessä olevia busseja".
 
Viimeksi muokattu:
Jos halutaan rajoittaa ajoa pelkille linjaliikenteen busseille, käsittääkseni se tehtäisiin yhdistelmällä 311 - Ajoneuvolla ajo kielletty + lisäkilpi "Ei koske linjaliikenteessä olevia busseja".

En usko, että ajoneuvolla ajo kielletty -merkkiä on sallittua käyttää vain tietyn kaistan ajokiellon osoittamiseen. Merkki koskee koko tietä, ja ilmeisesti myös periaatteessa molempiin suuntiin. Mikäli bussikaistat erotetaan jotenkin fyysisesti, se lienee mahdollista. En ole YTV:n raporttia nähnyt, joten en tiedä onko siinä sellainen aikomus, kun pysäkitkin täytyy joka tapauksessa siirtää. Olisikohan jollain se jo käsissään?

Omasta mielestäni Mannerheimintie kaipaisi kokonaisvaltaista remonttia, jossa Temen ehdotuksen mukaisesti bussit erotettaisiin omille ajoradoilleen vierekkäin ja sama tehtäisiin raitiovaunukaistalle (tai siis rakennettaisiin kaistojen tilalle oikeat raiteet). Läntisimpänä olisivat kaksi autokaistaa, keskellä kaksi bussikaistaa ja idimpänä puistomainen raitiorautatie. Bussi- ja autokaistojen järjestystä voisi myös pohtia. Kun hälytysajoneuvot voisivat käyttää b ussirataa, ei raitiotietä tarvitsisi rakentaa tieksi. Toinen vaihtoehto olisi siirtää ajoradat keskimmäiseksi, ja bussi- ja raitiotiet reunoille, esim. raitiokaista kaikkien reunimmaiseksi.

Voi olla, että kumpikaan ratkaisu ei ole kovin hyvä, mutta joka tapauksessa Mannerheimintien kaistajärjestystä tulisi pohtia kokonaisvaltaisesti, joukkoliikennettä, esplanadimaista arkkitehtuuria ja viihtyisiä jalkakäytäviä suosivaa suunnittelua käyttäen.

Vähän tyhmä kysymys: Eihän Mannerheimintiellä sentään ole kadunvarsipysäköintiä missään?
 
Vähän tyhmä kysymys: Eihän Mannerheimintiellä sentään ole kadunvarsipysäköintiä missään?

Simonkadun/Kaivokadun kohdilta Erottajalle päin on kadunvarsiparkkeja, tosin tuolla välillä kulkevat vain linjat 24, 42 ja 17. Ja luonnollisesti hyvin usein linjuripysäkit meinaavat muuttua parkkiruuduiksi.
 
Mulle tulee myös mieleeni se, että siinä Manskun keskellähän kulkee jo kaksi joukkoliikennekaistaa molempiin suuntiin eli raitiotie. Tulevaisuudessa ehkäpä myös maan alla ainakin kaksi lisää. Onko tarvetta suoriin bussilinjoihin aivan keskustaan saakka jatkossakin, riippuu siitä voidaanko näitä raiteita jotenkin hyödyntää paremmin.

Mutta muuten pidän ideaa ihan hyvänä ja olisinkin minäkin halukas näkemään ko. selvityksen ja suunnitelmia, miten nuo bussikaistat olisi tarkoitus toteuttaa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös