Etuovet HelB:n vuoden 2000 Lahti 402:issa

Liittynyt
8 Heinäkuu 2007
Viestit
957
Miksi etuovet eivät mene yhtäaikaa kiinni? Ihan kuin siellä olisi kaksi erilaista ''ovimoottoria''...
 
Vs: Oviongelmat, Helb 9,10

Etuovien aukeaminen ja sulkeutuminen eri tahtiin on pikemminkin ominaisuus kuin ongelma.

Kummallekin oven puoliskolle on oma paineilmasylinteri, joka tekee varsinaisen työn. Kun sylinterissä olevan männän toiselle puolelle ohjataan ilmaa, ovi aukeaa, ja ilman mennessä vastakkaiselle puolelle ovi sulkeutuu.

Ilman kulkua ohjaa venttiili, joka vaihtaa asentoaan yleensä sähkömagneettisesti. Eli sähkön avulla saadaan aikaan magneettikenttä, joka liikuttaa venttiiliin kytkettyä magneettia.

Ko. venttiilille sähkön voi yksinkertaisimmin ohjata kojetaulussa olevan nappulan kautta. Yleensä siinä välissä kuitenkin on vielä releitä, ja moderneissa busseissa ovijärjestelmätkin ovat jo tietokoneistettuja.

Lahden autokori on tässä tapauksessa päättänyt rakentaa sellaisen sähköjärjestelmän, joka avaa oven puoliskot hieman eri tahtiin. Sitä, miksi ne toimivat näin, pitänee kysellä LAK:n edustajilta.

Helsingin Bussiliikenteen 9 ja 10 siis ovat Lahti 402 -korilla, alustana Scania N94. Yllä kerrottu pätee niiden lisäksi ainakin kaikkiin HKL-Bussiliikenteen Lahti 402:siin (9-13, 37-46 ja 111-113 (HelB-numerot samat)).
 
Takaisin
Ylös