Etuovesta poistuminen

Näin. Lähtiessäni en sano näkemiin, vaan tilanteesta riippuen toivotan vain hyvää/parempaa päivän/illanjatkoa ;)
Espoon alueella tuo on melkeinpä tapa ja ensimmäisiä kertoja siellä ajaessani ja kuljettajavaihtoa suorittaessani, se hieman hämmästytti minua. Helsingin alueella kun ei moiseen ollut tottunut. Sittemmin olen ruvennut käyttämään sitä myös Stadin alueella ja eilenkin jäädessäni pois h22:lta, Ilmalan varikon kohdalla, sanoin matkustamoon "näkemiin", johon myöskin vastattiin. Mukava tapa ja "inhimillistää" kuljettajaa asiakkaiden silmissä.
 
Etuovesta poistuminen ja muuta

Mielankiintoisia juttuja.

Itse tein tullessani vaihtoon, kesken linjan katsioin matkustajia hymyillen,nyökkäsin ( turhat löpinät turhia moottorimelun vuoksi), heilautin nro 9 hanskaa ja menin kuskin paikalle. Poistuessa sama tervehdys. Ajoin samaa linjaa usean vuoden, kerran satui mukava episodi. Kesken linjan vaihdon jälkeen tuli matkustaja maksamaan minulle matkan, jonka oli aloittanut kolleegan kyydissä. Kyllä vieläkin hymyilyttää tämä toiminta. Tuliko hänelle omantunnontuskia koska tulin ajamaan, tai oliko hän joutunut aikaisemmin tekemisiin maksujen takia kanssani. Pyrin olemaan tarkkana rajanylityksistä ( seutulippujen suhteen). Hki, Espoo,Vantaa.
 
Ajelin tänään asiakkaan ominaisuudessa v53:lla Koivukylästä Tikkurilaan. Matkan varrella eräs asiakas yritti poistua pysäkiltä etuovesta, johon kuski totesi lakonisesti: "Poistuminen takaovesta". Tämä vanha papparainen sitten könkkäsi auton keskiovelle, josta hän poistui. Vasta tämän puolen minuutin kävelyoperaation jälkeen kuljettaja avasi etuoven, josta kyytiin nousi yksi (1) matkustaja.

Tähän tärkeilevyyden täydelliseen noudattamiseen kului miltei minuutti aikaa. Meinasin provosointimielessä jäädä Tiksissä etuovesta veks, mutta tiukasti mitoitetun vaihtoyhteyden vuoksi tähän ei ollut aikaa. Harmitti silti papan puolesta moinen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ajelin tänään asiakkaan ominaisuudessa v53:lla Koivukylästä Tikkurilaan. Matkan varrella eräs asiakas yritti poistua pysäkiltä etuovesta, johon kuski totesi lakonisesti: "Poistuminen takaovesta".
Tuollaiseen toimintaan olen itsekin pariin kertaan törmännyt. Ärsyttävää tuollainen turha nipottaminen, varsinkin jos ei ole mitään ruuhkaa ja kyseessä on ikäihminen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ajelin tänään asiakkaan ominaisuudessa v53:lla Koivukylästä Tikkurilaan. Matkan varrella eräs asiakas yritti poistua pysäkiltä etuovesta, johon kuski totesi lakonisesti: "Poistuminen takaovesta".

Tämä on Höslä-liikennettä parhaimmillaan! Mahtavaa!
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tämä on Höslä-liikennettä parhaimmillaan! Mahtavaa!

HSL:n palveluohjeessa lausutaan auki, että etuovesta pitää päästää ihmiset ulos. On liikennöitsijän vastuulla, että heidän palkollinen kuljettaja noudattaa näitä ohjeita. Jossain sen vastuujaon on pakko mennä kun alihankitaan.
 
Oikein tehdyssä alihankitasopimuksessa vastuut ja ohjeet "valuvat" alihankkijalle. Muuten alihankkiva yhtiö on vastuussa virheistä ja laiminlyönneistä.
 
Vs: Kuljettajien toiminta

Olen kuvitellut, että "vain takaovesta ulos" -komento on ollut jo kauan taaksejäänyttä elämää. Vuosaaren punaisten bussien kuljettajat simputtivat matkustajia ennen metroa1970-luvulla. Eivät kaikki, mutta tietyt tyypit. Eivät esim. päästäneet huonosti liikkuvaa vanhusta etuovesta, vaan vetosivat "katso mitä tuolla minun selkäni takana sanotaan" (Vain takaa ulos). Ei auttanut mummelin vetoomus huonosta liikkumisesta ja kävelykepistä. Kuski oli järkähtämätön: Vain takaovesta ulos.

En ollut uskoa silmiäni, kun Itäkeskuksesta Mellunmäkeen matkustaessani 3. päivänä joulukuuta 2018 kuskiksi osui tällainen simputtaja. Puotilassa matkustaja pyrki pysäkillä etuovesta. Kuljettaja vinkkasi taaksepäin, että takaovesta poistutaan. Liikennöitsijä Nobina, lähtö Itäkeskuksesta Mellunmäkeen klo 14.50, bussin kylkinumero 1040.

Nobina: Tehkää jotakin.
 
Luulisin, että tämä foorumi ei ole paras mahdollinen paikka, jos haluat laittaa palautetta Nobinalle.

Olen sitä mieltä, että poistumisen täytyy yleisesti ottaen tapahtua keski- tai takaovesta. Erityistapaukset (esim. huonojalkaiset yms.) pitää päästää ulos etuovestakin. Kapeasta etuovesta poistuminen kasvattaa pysäkkiaikaa merkittävästi ja aiheuttaa tungosta etuoven ympäristössä.
 
Miksi keskiovesta pitäisi poistua, jos ketään ei ole tulossa kyytiin etuovesta?
 
Vs: Kuljettajien toiminta

Miksi keskiovesta pitäisi poistua, jos ketään ei ole tulossa kyytiin etuovesta?

Jos ketään ei tule sisään niin mielestäni voi poistua etuovesta mutta nykyään monet edessä istuvat, jopa nuoretkin, ovat alkaneet poistua edestä ja se aiheuttaa turhaas sähläystä. Eri asia tietysti jos on liikuntavaikeuksia, pieni lapsi sylissä, suuret kantamukset jne. mutta muuten olisi maalaisjärjen käyttö suotavaa. Jos olisi kaksoisovet ei hankaluuksia niin paljon syntyisi.
 
Vs: Kuljettajien toiminta

Itse poistun aina keskiovesta vaikka istuisin etupenkillä. Tänään 113:ssa oli kahdet vaunut ja kaljakärryt ja sanoin kuskille että näppärämpää mennä tästä(etuovesta). Kyllä minunkin mielestäni tervejalkaiset voisivat kävellä keskiovelle.

Sisäänkäynnin suhteen 550:n matkustajat voisivat pikkuhiljaa lisätä etuoven käyttöä. Esim. Pitäjänmäen asemalla Jokerin tullessa 10 matkustajaa änkee usein tukoksi keskioven eteen kun toiset 10 on tulossa ulos. Samanaikaisesti kuljettajan avaama etuovi ei kelpaa kellekään.
 
Vs: Kuljettajien toiminta

Kapeasta etuovesta poistuminen kasvattaa pysäkkiaikaa merkittävästi ja aiheuttaa tungosta etuoven ympäristössä.

Vakituisena 97/97V:n käyttäjänä olen valmis lyömään kohtalaisen suuren vedon siitä että Puotilasta ei ollut kyytiinnousijoita Mellunmäen suuntaan mentäessä...
 
Vs: Kuljettajien toiminta

Vakituisena 97/97V:n käyttäjänä olen valmis lyömään kohtalaisen suuren vedon siitä että Puotilasta ei ollut kyytiinnousijoita Mellunmäen suuntaan mentäessä...

Juuri näin oli asia. Kapeaan oviaukkoon vetoaminen on turhaa, koska jos siitä mahtuu sisään, mahtuu myös ulos. Tässä mainitsemassani tapauksessa ketään ei ollut tulossa kyytiin.

Ennen metroa, siis 1970-luvulla, minulla oli lyhytaikaisesti kyynärsauvat. Yritin Liikenne Oy:n Vuosaaren bussista ulos etuovesta. Kuljettaja ei suostunut avaamaan, vaan vetosi selkänsä takana olevaan "Vain takaovesta ulos"-kylttiin. Kyynärsauvat eivät merkinneet mitään, ja takaovi oli tuon ajan busseissa todellakin takaovi.

Soitin seuraavana päivänä reklamaation merkeissä Liikenne Oy:hyn ja sain langan päähän kuljettajien esimiehen. Hän pahoitteli tietenkin tapahtunutta ja kertoi, että hän ei oikein voi puhua kuljettajille tästä, koska heillä on taustatukenaan niin vahva ammattiliitto, että jos kuskille antaa huomautuksen tai varoituksen,tämä valittaa liittoon. Sen jälkeen voi koko Vuosaaren liikenne pysähtyä, kun kuskit aloittavat lakon. Tämä kuulosti uskomattomalta, mutta tuttu naapuri - saman firman bussikuski - vahvisti, että näin todellakin on: "Meillä on niin vahva liitto, ettei ajomestarilla ole paljon varaa tulla narisemaan tuollaisesta."

Onneksi meno on noista ajoista muuttunut.

Harkitsen kuitenkin vielä reklamaatiota Nobinalle.
 
Vs: Kuljettajien toiminta

Olen kuvitellut, että "vain takaovesta ulos" -komento on ollut jo kauan taaksejäänyttä elämää. Vuosaaren punaisten bussien kuljettajat simputtivat matkustajia ennen metroa1970-luvulla. Eivät kaikki, mutta tietyt tyypit. Eivät esim. päästäneet huonosti liikkuvaa vanhusta etuovesta, vaan vetosivat "katso mitä tuolla minun selkäni takana sanotaan" (Vain takaa ulos). Ei auttanut mummelin vetoomus huonosta liikkumisesta ja kävelykepistä. Kuski oli järkähtämätön: Vain takaovesta ulos.

En ollut uskoa silmiäni, kun Itäkeskuksesta Mellunmäkeen matkustaessani 3. päivänä joulukuuta 2018 kuskiksi osui tällainen simputtaja. Puotilassa matkustaja pyrki pysäkillä etuovesta. Kuljettaja vinkkasi taaksepäin, että takaovesta poistutaan. Liikennöitsijä Nobina, lähtö Itäkeskuksesta Mellunmäkeen klo 14.50, bussin kylkinumero 1040.

Nobina: Tehkää jotakin.

Tarkkaa vuosilukua tarkistamatta on noin 8 vuotta liikenteen tilaajan ohjeissa kerrottu, että matkustaja saa halutessaan poistua etuovesta.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös