Olen sanonut tämä jo ainakin kerran, mutta kerrataanpa: minun kuljettamastani bussista pääsee aina ulos myös etuovesta. Kun joku sitä pyytää on siihen aina jokin syy: mahdollisesti iäkäs ja muuten liikuntarajoitteinen asiakas, bussin käytävä on täynnä matkustajia ja niin edelleen. Tilanteessa, jossa kalustonani on yksilehtisellä etuovella varustettu bussi ja lukuisia asiakkaita on tulossa sisään, järjestän ja esitän asian niin, ettei kenellekään jää ikävää mieltä ja asia hoituu nopeasti ja turhia viivytyksiä aiheuttamatta. Tähän mennessä on onnistunut.
Kaikenlaiset "Vain takaa ulos!"-kyltit yms. kuuluvat mielestäni siihen karuun menneisyyteen, jolloin bussinkuljettajat olivat yrmeitä ja äksyjä körmyjä, joiden hupina oli matkustajien simputtaminen. Aikaan, jolloin termi HKL oli synonyymi huonolle palvelulle.
Itse miellän kaupunkibussinkuljettajan olevan markkinointihenkinen HSL-liikenteen (tai muun markkinointialueensa) myynninedistäjä ja pyrin siihen, että oma toimintani työssäni on sen mukaista.