Etuovesta poistuminen

Olisi ehkä hyvä sujuvuuden kannalta opastaa näkyvämmin tätäkin vaikka itsestäänselväähän tuon pitäisi olla.

Ei nykyään mikään ole enää itsestäänselvää. On ihan päivittäistä että joku poistumassa oleva jättää stop-napin painamatta ja sitten jälkeenpäin ihmettelee tai urputtaa että miksi ei ovi auennut. Matkustamistaidon siirtyminen uusille sukupolville on katkennut, eivätkä liikennöitsijät tai viranomaiset ole tehneet asian eteen juuri mitään. Paitsi silloin kun on, niin on laitettu jakoon lehtisiä joiden mukaan "lastenvaunut nostetaan kyytiin vaunun keskiovista" tai jotain muuta disinformaatiota.
 
Etuovesta kyytiin nouseminen

Juuri alle viikko sitten 519:llä kuljettaja huomautti eräälle bussin keskiosassa ihmettelevälle ulkomaalaistaustaiselle matkustajalle, että olisi kannattanut tulla sisään etuovesta, niin olisi hoitunut maksupuolikin sujuvammin. Matkustaja käveli sitten eteen ja maksoi matkan arvokortillaan. Samaan aikaan oli nostettu lastenvaunuja keskiovesta, jolloin luultavasti matkustaja oli päätellyt, ettei kannata jonottaa etuovelle, kun ei tarvitse ostaa kuljettajalta käteislippuakaan.
 
Vs: Uudet bussit, syksy 2011

HSL:n palvelu- ja myyntiohjeessa (kuljettajille) on ihan selkeä ohje tuosta etuovesta päästämisestä...
...jonka teksti siis kuuluu näin:

[eli voisiko sen tekstin sisällön nyt ihan julkisestikin paljastaa]

7.9 Matkustajan käyttäytymiseen liittyvät ongelmatilanteet

Matkustaja pyrkii ulos etuovesta, vaikka bussissa olevassa tarrassa kehotetaan poistumaan takaovesta: Poistuminen sallitaan kuljettajan harkinnan mukaan ottaen huomioon olosuhteet.
 
Etuovesta poistuminen ei sinänsä ole ongelma, toki mielestäni on kohteliasta käytöstä kysyä kuskilta sopiiko se. Monet mummot ja papat näin tekevätkin ja kun toteaa sen sopivan vallan mainiosti niin on heilläkin hyvä mieli. Sen sijaan ihmettelen seuraavanlaista käytöstä; noin 17-vuotiaalta näyttävä matkustaja tulee bussiin ja hänellä on korvakuulokkeet päässä. Hän laittaa esim. 5 euron setelin rahastustasanteelle eikä katso kuskia ollenkaan saatikka että puhuisi jotain ja kun vielä linja on sellainen, että matkustaja voi yhtä todennäköisesti ostaa joko seutulipun tai sisäisen ja ikäkin pitäisi tietää. Toinen yleinen esim. on kun lähtee Rautatientorilta seutulinjalla ja matkustaja antaa 4 euroa sanomatta sanaakaan, kuski olettaa että matkustaja haluaa seutulipun ja kun lipun tulostaa niin sitten vasta sanotaan että sisäinen. Niin ja jos ei jaksa tervehtiä niin katsoisi edes silmiin ja vaikka nyökkäisi. Enkä tarkoita tätä vain bussissa vaan kaikkialla palvelu tilanteissa kassalla jne. Hyvin käyttäytyvä ihminen kyllä pistää silmään ja pelkästään positiivisesti:D
 
Ei nykyään mikään ole enää itsestäänselvää. On ihan päivittäistä että joku poistumassa oleva jättää stop-napin painamatta ja sitten jälkeenpäin ihmettelee tai urputtaa että miksi ei ovi auennut. Matkustamistaidon siirtyminen uusille sukupolville on katkennut, eivätkä liikennöitsijät tai viranomaiset ole tehneet asian eteen juuri mitään. Paitsi silloin kun on, niin on laitettu jakoon lehtisiä joiden mukaan "lastenvaunut nostetaan kyytiin vaunun keskiovista" tai jotain muuta disinformaatiota.

Tuo on tosiaan ihan arkipäivää, samoin pysähtymismerkin näyttäminen on toisinaan äärettömän vaikeaa. Molemmat vain valitettavia asioita. matkanteon sujuvuuden kannalta. Olen joskus ajankuluksi miettinyt, että eikö pysäkille voisi laittaa informaatiota näistä avaintekijöistä? Esimerkiksi aikataulujen yhteyteen. Eri asia tietysti olisi lukisiko niitä kukaan, mutta olisipahan tieto kaikille tarjolla. Myös niille satunnaisille matkailijoille.

Etuovesta poistuminen ei sinänsä ole ongelma, toki mielestäni on kohteliasta käytöstä kysyä kuskilta sopiiko se. Monet mummot ja papat näin tekevätkin ja kun toteaa sen sopivan vallan mainiosti niin on heilläkin hyvä mieli. Sen sijaan ihmettelen seuraavanlaista käytöstä; noin 17-vuotiaalta näyttävä matkustaja tulee bussiin ja hänellä on korvakuulokkeet päässä. Hän laittaa esim. 5 euron setelin rahastustasanteelle eikä katso kuskia ollenkaan saatikka että puhuisi jotain ja kun vielä linja on sellainen, että matkustaja voi yhtä todennäköisesti ostaa joko seutulipun tai sisäisen ja ikäkin pitäisi tietää. Toinen yleinen esim. on kun lähtee Rautatientorilta seutulinjalla ja matkustaja antaa 4 euroa sanomatta sanaakaan, kuski olettaa että matkustaja haluaa seutulipun ja kun lipun tulostaa niin sitten vasta sanotaan että sisäinen. Niin ja jos ei jaksa tervehtiä niin katsoisi edes silmiin ja vaikka nyökkäisi. Enkä tarkoita tätä vain bussissa vaan kaikkialla palvelu tilanteissa kassalla jne. Hyvin käyttäytyvä ihminen kyllä pistää silmään ja pelkästään positiivisesti:D

Tämäkin on hyvin yleistä. Niissä korjauslipuissakin on oma puuhansa, monellekin ihmiselle. Sitten kun kysyy, että sisäinen vai seutu, niin katsotaan kuin hölmöä. Osa kyselee, että meneekö tämä esim. Helsingin sisäinen linja nykyään Vantaalle. Olen yrittänyt ystävällisesti kertoa, että monet ostavat myös vaihtoa varten seutulipun, vaikkei kyseinen linja rajaa ylitäkään. Tuolla saa yleensä jonkinlaisen hyväksynnän "sisäinen vai seutu?"-kysymykselle.

Tein tänään Jokeria ajaessani poikkitieteellistä koetta etuovesta poistumisen suhteen. 2 kierrosta, joka reissulla jollakin välillä seisomakuorma päällä, avasin pysäkillä kerralla kaikki ovet. Kourallinen meni etuovesta, loput jonotti keski- ja takaovella. Monella pysäkillä kaikki menivät ulos takaa, vaikka etuovetkin oli auki. Niissä kohdissa kun oli myös kyytiin tulijoita, tilanne meni tönimiseksi. Kyytiin tulijat eivät millään malttaneet odottaa toisten poistumista. Jos pelkkää kelloa katsoisi, niin edestä sisään takaa ulos on nopeampi, kun on myös kyytiin tulijoita. Mutta tuntipalkalla olen edelleen, joten poistua saa minun puolesta vaikka sieltä aiemmin mainitusta kattoluukusta. Se mahdollisimman positiivinen matkustuskokemus kai olisi tavoitteena.
 
Tuo on tosiaan ihan arkipäivää, samoin pysähtymismerkin näyttäminen on toisinaan äärettömän vaikeaa. Molemmat vain valitettavia asioita. matkanteon sujuvuuden kannalta. Olen joskus ajankuluksi miettinyt, että eikö pysäkille voisi laittaa informaatiota näistä avaintekijöistä? Esimerkiksi aikataulujen yhteyteen. Eri asia tietysti olisi lukisiko niitä kukaan, mutta olisipahan tieto kaikille tarjolla. Myös niille satunnaisille matkailijoille.
Satunnaista matkailijaa ei taida auttaa, että HKL Linjalla-lehdessä oli toistuvasti ohjeet siitä, miten pysähtymismerkkiä näytetään oikein. HSL on muistaakseni jatkanut perinnettä kertomalla pysähtymismerkin tarpeellisuudesta jossain liitteessään.
 
Olin viime vuonna Kyproksella sillä oli busseissa vain etuovi siellä matkustajat odottivat ihan hyvin että matkustajat tulevat ulos ja sitten mennään sisään. Bussi pysähtyi aina silloin kuin ihminen seisoi mutta sillon kun bussit oli ihan täynnä niin bussi pysähty automaattisesti pysäkille.
 
Ajatuksia sekoittamaan knoppitieto Japanista:

Siellä paikallisissa busseissa kuljetaan sisään keskiovista (takaovia ei ole), ja poistutaan etuovesta. Maksu tapahtuu etuovesta poistuttaessa automaattiin. Hinnan näkee suuresta reaaliaikaisesta muuttuvasta hintataulukosta, jota luetaan tyyliin: "jos poistut nyt, niin maksa sen verran mitä lukee taulussa sen pysäkin kohdalla, josta nousit kyytiin." :p
 
Vs: Uudet bussit, syksy 2011

7.9 Matkustajan käyttäytymiseen liittyvät ongelmatilanteet

Matkustaja pyrkii ulos etuovesta, vaikka bussissa olevassa tarrassa kehotetaan poistumaan takaovesta: Poistuminen sallitaan kuljettajan harkinnan mukaan ottaen huomioon olosuhteet.

Vanhahtavan kuuloinen ohje, kun en ole vuosiin nähnyt mokomaa tarraa ainoassakaan bussissa (epäilemättä niitä jossakin on, mutta eipä ole vastaan tullut).
 
Vs: Uudet bussit, syksy 2011

Vanhahtavan kuuloinen ohje, kun en ole vuosiin nähnyt mokomaa tarraa ainoassakaan bussissa (epäilemättä niitä jossakin on, mutta eipä ole vastaan tullut).

Koska niitä tarroja ei ole, niin käytännössä ohje tarkoittaa sitä, että matkustajat saavat mennä ulos mistä ovesta haluavat.
 
Entisen itäblokin maissa ei yleisesti ottaen tarvinnut painaa stop-nappia, vaan bussi pysähtyi aina, kun joku matkustaja näytti siltä, että haluaa poistua. Tämän takia kerron esimerkiksi virolaisille vierailleni, että bussissa on muistettava painaa stop-nappia jos haluaa ulos.

Esimerkiksi Saksassa taas ei tarvitse näyttää pysäytysmerkkiä bussille lainkaan, vaan bussi pysähtyy aina jos pysäkillä on matkustajia. Tämän takia kerron esimerkiksi saksalaisille vierailleni (no, oikeastaan melkein kaikenmaalaisille), että on erittäin tärkeää muistaa näyttää käsimerkkiä bussille. Tämä on monien mielestä epäintuitiivinen käytäntö, ja muualta takaisin Suomeen muuttaessani missailinkin aluksi busseja ja aiheutin todella inhottavia äkkijarrutustilanteita, kun en muistanut viitata bussia pysähtymään.

Keskiovien kautta bussiin nouseminen ja etuovesta poistuminen on käytäntö Japanin lisäksi myöskin Venäjällä silloin kun bussissa ei ole konduktööriä, vaan kuljettaja ajaa yksin.

Lisäksi monesta maasta puuttuu mahdollisuus vaihdollisiin lippuihin, minkä takia etenkin venäläisille ja balteille on hyvä erikseen mainita, että vaihdolisessa yhteydessä ei tarvitse ostaa joka liikennevälineeseen uutta kallista lippua.

Moni asia, joka on suomalaisille itsestäänselvyys, on siis ulkomaalaisille tuntematon. Asiakas ei ole aina idiootti, vaan voi olla myös tietämätön.
 
Kun olin Kyproksella ja käytin julkisia niin ei siellä pitännyt viittaa bussia ja bussiin mentiin etuovesta ja poistuttin myös sieltä. Kun halusi jäädä pois niin piti nousta seisomaan jolloin bussi pysähtyi seuraavalle pysäkille, mutta välillä bussit olivat tuulilasikuormissa niin bussi pysähtyi kuiteskin pysäkille. Lippu maksoi kaikilta 1euron mutta sillä pääsi vain kerran matkustettua.
 
Lienen muuten itse sitä kaikkein kauheinta häirikkökastia, joka tunkee etuovesta ulos, vaikka ei ole vanha, raihnainen, vammainen eikä edes liikkeellä kantamusten takia. Usein myös silloin, kun olen matkustanut keskisiltaa taaempana.

Tähän minulla on muutamia syitä:
* Suurin osa pysäkeistä, joita käytän, on jostain syystä sijoitettu niin, että kohteeni on bussin keulan suunnassa. Tuntuu jostain syystä kivemmalta poistua lähempänä määränpäätä olevasta ovesta, vaikka ero olisikin vain muutamia metrejä. Jos siitä tulee hyvä fiilis, siitä tulee hyvä fiilis.
* Kiitän kuljettajaa mielelläni matkasta ja toivotan hyviä illanjatkoja, turvallisia loppumatkoja, vappuja, mitä milloinkin. Tämä on mukavampaa, kun sitä ei tarvitse huudella keskisillalta.
* Silloin kun kuljen itselleni tuntemattomalla linjalla, joudun joka tapauksessa hengailemaan etusillan läheisyydessä tunnistaakseni oikean poistumispysäkkini.
* Kuuntelen mielelläni kuljettajan soittamaa radiota ja tutkailen helmi-näytön tietoja silloin kun sellainen on. Ja muutenkin on hauskaa seurata tien tapahtumia sekä aikataulun noudattamiseen kulloinkin tarvittavan ylinopeuden määrää. Näistä syistä istun usein oikean laidan etummaisessa penkissä, josta on käyttämilläni linjoilla yleensä järjetöntä poistua muualta kuin etuovesta.

Bussin lähestyessä pysäkkiä katson, onko kyytiin tulossa ketään. Jos on, vipellän takaovelle. Kun yleensä kuitenkaan ei ole sen enempää 154:n pysäkillä Suvelassa, 97:n/78:n pysäkillä Mellunmäentiellä, Kampin terminaalin jättölaiturilla kuin 68:n pysäkillä Latokartanossakaan ketään tulossa kyytiin, noin tarvitsee tehdä vain aniharvoin.
Kun sitten olen todennut reitin selväksi, kiitän kuljettajaa kyydistä noin kaksi-kolme sekuntia ennen bussin täyttä pysähtymistä, hymyilen ja poistun etuovesta. Tätä on tullut harrastettua jo pitkän pitkän aikaa ja vain kahdesti on kohdalle osunut sellainen kakkipää, että on pitänyt käyttää keskiovea ja etuovi on pysynyt suljettuna. Molemmilla kerroilla olin muista syistä tosi hyvissa fiiliksissä ja tapahtunut onnistui kyllä latistamaan kivan kesäfiiliksen, mutta ei riittänyt saamaan minua sentään pahalle päälle asti. Todennäköisesti, jos noin kävisi joskus kun olen ennästään huonolla päällä, sanoisin ensin mahdollisimman ystävällisesti kuljettajalle, että pysäkiltä ei ole tulossa ketään kyytiin, enkä haittaa ketään ja toivoisin oven avaamisen onnistumista. Jos ei sittenkään onnistu, sanoisin osapuilleen "V***u avaa nyt ne s**t***n ovet, mä tahdon täältä ulos" ja jos ei vieläkään mitään tapahtuisi, vääntäisin vivusta ja avaisin ovet. Kuljettaja saisi sitten kömpiä sulkemaan ovet käsipelillä periaatteen "joka toiselle kuoppaa kaiv..." mukaisesti.
Toisaalta, uskon että en tule ikinä näin tekemään, koska kuljettajat yleisesti ottaen ovat varsin asiakaspalveluattiita ja omaavat fiksut aivot. Poikkeuksiakin on toki osunut kohdalle, mutta onneksi vain erittäin harvoin. Siitä siis kiitos, vaikka se ei ehkä juuri tätä kautta perille menisikään :)
 
Takaisin
Ylös