Uudet bussit, vuodenvaihde 2009/2010

Scala ja 8700 eivät ole ainoat vaihtoehdot, mutta kun muutaman vuoden takainen ikarusvillitys on näyttänyt sen, että halvalla ei saa hyvää, varsinkin jos autoja ei viitsitä edes huoltaa, tällöin niin matkustajienkin kuin kuljettajienkin on ikävä kulkea räjähdyspisteessä olevalla rotiskolla. (Syyttävä sormi osoittaa etenkin erääseen C:llä alkavaan konserniin). Myös Irisbussien toimivuudesta kuulee yhtä jos toista, en väittäisi, että Volvot olisivat yhtään niitä huonompia.
Tämä Irisbus Iveco Crossway LE ei ole nähdäkseni "ikarustasoa", vaan yleistä eurooppalaista normibussitasoa. Toivon niin, sillä ne tulevat olemaan työkalujani ensi vuonna. Ikaruksista ja niiden hankinnasta lienee opittu monta asiaa kantapään kautta.

Uudet Volvot saattavat näyttää hienoilta ja ovat loistavia ajaa, mutta ne ovat niin täynnä erilaisia lastentauteja ja tietokonevikoja (vetta tippuu katosta, ovet remppaa, eivät käynnisty, ajovalot poksahtavat tiuhaan, tietokone näyttää mitäsattuu yms.), että jo muutama kymmenentuhatta kilometria mittarissa, niin ne työllistävät takuukorjaamoaan aivan jatkuvasti. Linjallahan niiden pitäisi olla elantoaan ansaitsemassa. Scala ei ole yhtään sen parempi laadultaan. Suomalaista huipputyotä..
On ihan ymmarrettävää, että liikennöitsijät haluavat näpäyttää bussien valmistajia ja todella kilpailuttaa bussihankintansa. Jospa työn laatu hieman paranisi, kun valitaankin jokin muu kuin se oletettu. Hinta (johon kuuluu myös em. huoltosopimus) tietystikin ratkaisee merkittävästi ja sillä tarjouksellahan on voitettu kohde on saatu.
 
Täyttä totta, mitä tulee Volvon laatuun. Eikä Scaniakaan ole nykypäivänä varmatoiminen; erilaiset anturiviat, sekä niistä seuraavat moottorivika, moottorinohjausvika, sekä päästönhallintavika-ilmoitukset mittaristossa ovat jokaviikkoisia. Lisäksi Scanioista tuppaavat perät paukkumaan.

Oma kysymyksensä on sekin, että kuljettajat ainakin Ilmalassa ovat nyrpeitä Scania Scala-yhdistelmän ohjaamosta, johon tuntuu monilla olevan vaikeuksia saada ajoasentoa, jossa työskennellä asiallisesti useampi tunti niin, että kivutta vielä pääsisi poiskin.

Itse olen avoimin mielin tulevien uutuuksien suhteen, tervetuloa vaan. Jo alkusyksystä odotetaan muuten ensimmäisiä Ivecoja koulutus- ja testiajoihin.
 
Oma kysymyksensä on sekin, että kuljettajat ainakin Ilmalassa ovat nyrpeitä Scania Scala-yhdistelmän ohjaamosta, johon tuntuu monilla olevan vaikeuksia saada ajoasentoa, jossa työskennellä asiallisesti useampi tunti niin, että kivutta vielä pääsisi poiskin.
Niin totta tämäkin: Volvon hyviä puolia on ohjaamoergonomia, joka on aika kohdallaan. Ainakin minulle (normaalivartaloinen/-painoinen, pituus 176,5cm). Scalassa istutaan lisäksi ärsyttävän alhaalla; katsekontakti asiakkaaseen luodaan nöyrästi alhaalta päin, kun Volvossa taas istutaan asiakasta korkeammalla ja lisäksi näkymä tielle eteenpäin on parempi. Ja ne Scalan pienet riippupolkimet... sellaiset kuuluu Fiat Pandaan, ei (teli)bussiin.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Uudet bussit, syksy 2009

20.11

Tänään Ruhassa on bongattu ainakin kaksi uutta tuliterää Volvo 8700 2-akselista bussia. Toisen numero oli 957. Kummassakaan ei ollut vielä rekisterikilpiä. Onkohan nämä ensivuoden alun sopimuksiin tulevia autoja?
 
Vs: Uudet bussit, syksy 2009

20.11

Tänään Ruhassa on bongattu ainakin kaksi uutta tuliterää Volvo 8700 2-akselista bussia. Toisen numero oli 957. Kummassakaan ei ollut vielä rekisterikilpiä. Onkohan nämä ensivuoden alun sopimuksiin tulevia autoja?

Vuodenvaihteen uusiin sopimuksiin HelB:lle pitäisi olla tulossa Scaloja. Nuo uudet Volvot lienevät menossa h56:lle.
 
Lähempänä vuodenvaihdetta kun ollaan niin tähän threadiin lisään, että Tammelundin Liikenteelle on tullut uusi 42-istumapaikkainen Volvo B7RLE 8700LE (BNZ-226) numerolle 3. Mittarissa noin 2500 km. Saapa nähdä mitä tälle keksitään vai pidetäänkö vain varalla...
 
Uusien autojen numerot: 955,956,957..

Nuo ovatkin sitten pitkään aikaan helbin viimeiset kolminumeroiset bussit! Ensivuoden kalustohankinnat saavat sitten pitkästä aikaa nelinumeroiset kylkinumerot kun siirrytään 2010-luvulle! Ensimmäisen uuden bussin numero taitaa olla 1000 tai 1001.
 
Lähempänä vuodenvaihdetta kun ollaan niin tähän threadiin lisään, että Tammelundin Liikenteelle on tullut uusi 42-istumapaikkainen Volvo B7RLE 8700LE (BNZ-226) numerolle 3. Mittarissa noin 2500 km. Saapa nähdä mitä tälle keksitään vai pidetäänkö vain varalla...
Tammelund on kesästä lähtien pitänyt vara-autona ex-HelB Volvo 8500-teliä (ajaen sillä tarvittaessa myös 2-akselisille mitoitettuja linjoja kuten h79:ää) ja ilmeisesti ratkaisu on osoittautunut kestämättömäksi. Loogista olisi kyllä ottaa uusi ajoon vaikkapa juuri 79:lle tai 74:lle ja siirtää yksi Mercedes näiltä linjoilta vara-autoksi. Vanha O405-Mersuhan oli TLL:n vara-autona vuosikaudet ennen poistumistaan tänä vuonna.
 
Ruuvasin tänään rekisterikilvet kiinni seuraaviin autoihin:

Pohjolan Kaupunkiliikenne 736 BNZ-255 Irisbus Crossway LE VNESFR1610M008211
Pohjolan Kaupunkiliikenne 744 BNZ-256 Irisbus Crossway LE VNESFR1610M008260
 
Saadaankohan niihin Helmi-laitteet asennettua ja toimimaan heti alusta? Ainakin H23:n aikataulu on semmoinen että ilman tulee ikävä. "Alkuperäisenä" Helmi-linjana (silloin nimeltään 423-järjestelmä) sillä lienee bussilinjoista eniten valoetuuksia, ja etuudet ovat huomattavia.
 
Muutama kuva eiliseltä jolloin PL #744 kulki linjalla 58B:

 
Takaisin
Ylös