Teli- ja nivelbussit

Linja 510 oli ennen Jokeria (ja esi-Jokeria) varsin suosittu Leppävaaran ja Otaniemen välillä, ja muistelen sillä ihan säännöllisesti niveliä nähneeni.

Kiitoksia sivistyksestä :)

Mahtoiko linjalla h14 olla ikinä säännöllistä letkubussiliikennettä, varsin suosittu linjahan tuo nykyisinkin on!
 
Mahtoiko linjalla h14 olla ikinä säännöllistä letkubussiliikennettä, varsin suosittu linjahan tuo nykyisinkin on!
Ei ole ollut säännöllistä nivelbussiliikennettä.
Muutamissa poikkeustilanteissa on kuitenkin tietääkseni ollut joskus nivelbusseja ko. linjalla kun esim. Kaivarissa tai muualla on ollut suuria massatapahtumia. Nivelbussien tai muiden pitkien bussien haasteena linjalla h14 on mm. Albertinkadun ja Pursimiehenkadun risteys, jossa on kyllä normaalisti tilaa kääntyä, mutta yksikin väärin pysäkoitu auto vaikeuttaisi asiaan huomattavasti.
 
Heitetääns lisää vettä myllyyn :) Millä hieman erikoislaatuisemmilla linjoilla on liikkunut nivelbusseja aikoinaan? Kyllähän nuo vuosien saatossa aina levisivät eri linjoille. Linjaa h86 taidettiin ihan pienenhetken liikennöidä osittain myös letkuilla - muutama ruuhkalähtö, kun h86S loppui.

Yksi mielenkiintoinen tapaus on jonka luin vanhasta Raitiolehdestä: linjalla 16 on jonkun aikaa ollut yksi nivellähtö muistaakseni Hernesaaren suunnasta. Muistaakseni tämä oli joku 2000 luvun alun juttu... Millehhän linjalle tuo on sitten kierrätetty h59 olisi ainakin varteenotettava vaihtoehto. Tälläistä ainakin muistelisin lukeneeni.
 
Millä hieman erikoislaatuisemmilla linjoilla on liikkunut nivelbusseja aikoinaan?

Olikohan se vuoden 2006 helmikuussa, kun HelB:llä oli jälleen astetta pahempi kalustopula ja linjalla näkyi jopa vuoden 1983 M303-Wiima sekä 91-N202-niveliä oli sijoitettu ties minne linjoille paikkaamaan muita autoja. Meinas kyllä lentää silmät päästä silloin yhtenä iltana, kun odottelin bussia omalla pysäkillä ja mäkeä alas tuli #9104 248:lla!

No, onhan noita HKL/HelB-letkuja aikoinaan liikkunut muillakin seutulinjoilla esim. 109:llä ja 550:lla niitä näkyi "säännöllisen epäsäännöllisesti" ja muistelen 452:llakin nähneen pariin otteeseen.
 
No, onhan noita HKL/HelB-letkuja aikoinaan liikkunut muillakin seutulinjoilla esim. 109:llä ja 550:lla niitä näkyi "säännöllisen epäsäännöllisesti" ja muistelen 452:llakin nähneen pariin otteeseen.
Joo, itsekin olen kaikilla noilla linjoilla ajanut nivelellä ja erityisesti linjalla 109 se oli yhtä juhlaa painella 91-mallisella nivelellä. Taisi olla vappuaaton iltavuoro, jolloin tuollainen työkalu otettiin mm. lisälähtöjen takia.
 
Muistaakseni vuonna 2005 ajettiin linjan 741 arkisin aamuaikainen lähtö Kuninkaanmäestä Rautatientorille nivelellä, josta auto jatkoi linjalle 21V.
Hakunilassa on niveliä toki nähty säännöllisesti 80-luvulla, kun Hakunilan Liikenne kahdella puoliautomaatti-Wilson-Volvo B58 / Wiima N-200 -letkulla ajeli linjaa 740. :)

Vuosilta 2000-2001 on muistissa, että linjalla 510 oli ruuhka-aikaan normaalisti kaksi niveltä, eli STA 181->681 (BEX-181) ja 187 (BKJ-187). Tuolla BEX-181:llä muistan ko. linjalla ajaneeni ja samana päivänä oli Lintuvaarassa poliisin ylinopeusratsia kun 40km/h rajoitusta juurikaan noudatettu. Mutta eipä ollut pelkoa sakoista, kun ei se letku saanut ikinä niin paljoa vauhtia, jos joka pysäkillä joutui pysähtymään...
Sittemmin nuo letkut korvattiiin 90-mallisilla, joiden numeroita en tällä istumalla saa mieleeni.
 
Hakunilassa on niveliä toki nähty säännöllisesti 80-luvulla, kun Hakunilan Liikenne kahdella puoliautomaatti-Wilson-Volvo B58 / Wiima N-200 -letkulla ajeli linjaa 740. :)

Nuo Hakunilan 78-malliset letkut olivat hyvin uskollisesti 740:n ruuhkissa varmaankin koko 80-luvun ja vielä 90-luvun alkuvuosina. 90-luvun alussa autoilla (tai ainakin jommalla kummalla) ajettiin lauantaisin linjaa 522K. Kyseisellä linjalla nähtiin myöhemmin 90-luvulla myös STA:n niveliä. Muistaakseni lähinnä vuoden 1990 sarjaa, vanhemmissahan ei linjakilpiin neljää merkkiä saanutkaan.
 
Taisi olla 2000-luvun puolivälissä kun linjan h95 ruuhkalähdöissä näkyi niveliä sarjasta 8801-8813.
 
Millä hieman erikoislaatuisemmilla linjoilla on liikkunut nivelbusseja aikoinaan?
7.8.1999 olin Rautatientorilla odottelemassa parin muun kuljettajan kanssa nivelillä siltä varalta, että Ankkarockiin sattuisi joku matkustamaan 731:llä. No, sitä vaaraa ei juuri ollut, junallahan pääsee niin kätevästi pummilla.

Noh, yksi 731:n vakioautoista sattui hajoamaan ja pääsin ajamaan yhden kierroksen 731:tä autolla 8708. :)

Myöhemmin kaikkiin lisäliikennetarpeisiin olen järjestelmällisesti ottanut tarkoituksella nivelen, viimeiseksi kerraksi jäi uudenvuodenyö 2005/2006, jolloin olin 39A:lla 9004:llä. Vappu 2006 oli kai sitten viimeinen tilaisuus ajaa nivelellä lisäliikennettä.

15.8.2005 oli onnenpäivä, työvuoro sattui olemaan linjoilla 522 ja 550 ja yllätys oli suuri, kun katsoin Ruhan taulussa vuoroon olevan laitettu 9109:n. Tuona(kin) päivänä 550:lla liikkui muitakin niveliä. Varsin hauskaa ajaa Vantaanjoen sillalla nivelellä. :)
 
Viimeksi muokattu:
Muistan itse hyvin selkeästi, että linjalla 204 oli myös letkuja. Se taisi olla kuitenkin poikkeus. Itsestään selvää on, että tietenkin h65A ja h66 (A) linjoilla oli myös noita letkuja. Aikanaan 510:llä taisi olla telejä ja letkuja yhtä aikaa liikenteessä..
 
Kaikenlaisille linjoille noita niveliäkin on aikanaan eksynyt syystä tai toisesta :) Näitä on kyllä erittäin mukavaa lueskella! Samalla sivistyy itsekin. Minulla on rakkaita muistoja nivelistä lähinnä pelkiltä nivelien peruslinjoilta.

Onko kellään tietoa kuinka kauan muuten P. Tyllilän #9 mahtaa vielä olla YTV-liikenteessä? Minun puolestani voisi olla vielä pitkään ;) Mutta taitaa sekin jo nyt ajaa jonkin sortin poikkeusluvalla 143:lla? Olen kyseisellä autolla aina silloin tällöin kulkenut aika ja vireystilanteen niin salliessa :)
 
Taisi olla 2000-luvun puolivälissä kun linjan h95 ruuhkalähdöissä näkyi niveliä sarjasta 8801-8813.

Pitää paikkansa. Ei tosin ihan 2000-luvun puolivälissä, vaan 2002-2004. Aluksi syksyllä 2002 yhdessä linjan h95 ruuhkavuorossa oli vakioautona 8805, sitten se vaihtui 8813:een ja keväällä 2004 tuossa vuorossa ajoi 8807.
 
Millä hieman erikoislaatuisemmilla linjoilla on liikkunut nivelbusseja aikoinaan?
Tiedän kuljettajan joku ajoi eräänä päivän linjaa h46T nivelellä, tämä on siis tapahtunut joskus ennen vuotta
2005. Kuljettaja kertoi minulle, että oli ajanut nivelellä, kun ei sillä päivällä ollut muita autoja.
Tämä siis poikkeustapaus.

Tuli mieleen, että edesmenneellä linjalla h79V oli vakiona nivel.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös