Itselleni ahtaissa paikoissa peruuttaminen tuottaa vaikeuksia. Suurin ongelma on ehkä siinä, etten oikein peilien kautta osaa arvioida etäisyyttä takana olevaan kohteeseen. Joudun välillä kurkistamaan ikkunasta tai käymään ulkona katsomassa.
Varsinaisena syynä tähän väitän olevan harjoituksen puutteen. Turistibussien näen välillä ajavan perä edellä paikkoihin, joihin en itse haluaisi yrittää. Eipä ole työnantaja viime vuosina enempää järjestänyt peruutusharjoittelua varikon pihalla. Terminaalit ja päätepysäkit on järjestetty siten, ettei kauheasti peruutella. Kyllä kaikenlaisia kulmaperuutuksia aikanaan kurssilla harjoiteltiin, muttei viime aikoina ole pahemmin tarvinnut taitoa. Useinkin työpäivä menee läpi ilman että tarvitsee pakkia kertaakaan.
Mitä mieltä arvon ammattilaiset ovat? Pitäisikö heittää hanskat tiskiin ja jättää maanantaina menemättä töihin? Vai riittäisikö, jos vaivihkaa alkaisin itse harjoitella ja peruutella päätepysäkeillä kaikenlaisten esteitten ympäri?
Toki aito ammattilainen hanskaa vaikka viisinivelbussin peruuttamisen talvella lumipyryssä ylämäkeen kulmassa. Työvuosien kertyessä kiinnostus aitojen ammattilaisten joukkoon liittymisestä on kohdaltani vaimentunut vuosi vuodelta. Nämä aidot ammattilaiset tekevät työtä tavallaan ja itse teen omalla tavallani.
En siis koe olevani erityisen taitava tai erityisen taidoton. Työpäivä menee siten, että ajan kirjassa olevat lähdöt parhaaksi katsomallani tavalla. Välillä menee hyvin, välillä heikommin. Asiakkaat, kalusto, keli ja muut liikenneolosuhteet asettavat omat vaatimuksensa ja välillä asiakkaan kokema palvelu ei ehkä ole parasta mahdollista. Silti väitän, että aika pientä roolia koko hommassa näyttelee se, osaanko ajaa takaperin millintarkasti.
