Joukot aloittivat Helsingissä

339-DF

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
8 Elokuu 2005
Viestit
8,158
Joukot eli siis nämä uudistetut palvelulinjat ovat nyt sitten uuden brändin alla. Pysäkkiliuskat ainakin ovat fiksumpia kuin ennen, mutta yhä edelleen se palvelulinjan "bussi" on pakettiauto, joka pitäisi sitten jotenkin tunnistaa joukkoliikennevälineeksi.

Tiedä sitten johtuuko tästä uudesta brändäämisestä vai mistä, mutta J33:ssa oli Puistotiellä enemmän matkustajia kuin mitä olen koskaan nähnyt, ainakin kolme! Okei, tämä on vähän sarkasmiakin, mutta ihan oikeasti siellä oli nyt porukkaa, kun aiemmin sen auton on nähnyt lähinnä tyhjänä.

HS puffasi Joukoja keskiviikon lehdessä (7.1.). Toimittajalla on varmaan ollut ihan hyvä tarkoitus, mutta minusta artikkelista tuli aika surkuhupaisa. Kuvakin on valittu niin, että pakettiauto todellakin näyttää juuri ja vain siltä: pakettiautolta kuskin ovineen yms. Matala sisäänkäynti vastakkaisella puolella, joka tekee tästä edes vähän bussimaisemman, ei näy kuvassa ollenkaan.

Ja Lehmuskoskelta lainatut repliikit ovat vähintäänkin kummallisia. Kallion-Koskelan bussia käytti päivittäin vain 15-20 matkustajaa. Lehmuskoski "lataa", näin HS, että bussien määrä kaksinkertaistetaan ja matkustajamäärän pitäisi nelinkertaistua. Siis jatkossa peräti 30-40 matkustajaa päivässä per auto! Hmm... Varsin kallista joukkoliikennettä tuollainen, eikä kovin ylevät tavoitteet.

Millaiseksi Lehmuskoski luulee joukkoliikenteen kulurakenteen muuttuvan, jos noita kutsuja tulisi päivittäin 100 000, kuten hän tuossa näyttää toivovan? Mielestäni pakettiautoilla ajettava reittitaksiliikenne on enemmänkin Afrikan suurkaupunkien heiniä kuin länsimaisen joukkoliikenteen.

Jo nyt nousijakohtaiset kulut ovat joillain palvelulinjoilla jopa kymmeniä euroja per matkustaja. Ja sitten väitetään, että ykkösen ratikka on kallista joukkoliikennettä. :(
 
Vs: Sipoosta Helsinkiin liitettävän alueen linjasto

Minullapäin ei ole joukoista liiemmin tiedotettu. Vaikka linjat aloittivat kulkunsa 2.1., ei tietoa ole, ellei sitä etsi. Kadunvarteen ilmestyi uusi pysäkki jo joulukuussa kyseistä linjaa varten, mutta tolpan kehikossa ei ole kuin linja-autopysäkin tunnus. Muuten kehikko ammottaa tyhjyyttään. Kykaan ei ole ehtinyt laittamaan linjapäreitä, eikä edes pysäkin nimeä! Tolpassa on myös aikatauluteline, mutta niinikään siinäkään ei ole mitään. Eikä postiluukusta ole liiemin sadellut tiedotteita. Eli tiedotusta ei ole suoritettu huonosti, vaan täysin ala-arvoisesti! Vaatii tavalliselta ihmiseltä melkoista viitesliäisyyttä selvittää linjojen saloja. Täytyy myös muistaa, että vaikka kuinka monella pysäkillä on edelleen palvelulinjojen kyltit, eikä mitään tietoa joukoista. Olisikohan pysäkkien päreiden ja aikataulujen jakelun voinut aloittaa viimevuoden puolella, jos muutos etenee todellakin näin hitaasti.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Jo nyt nousijakohtaiset kulut ovat joillain palvelulinjoilla jopa kymmeniä euroja per matkustaja. Ja sitten väitetään, että ykkösen ratikka on kallista joukkoliikennettä. :(

No jos sen ykkösen ratikan korvaisi pakettiautolinjalla J1 Pohjolanaukio-Velodromi, saisi koko raskaan ratikkalinjan lopetettua ilman, että kukaan siitä oikeasti kärsisi. (vaihtoyhteys linjoille 7 ja 51)

Vakavasti ottaen palveluliikenne tarjoaa mahdollisuuden omatoimiseen liikkumiseen niille, joille kiivastahtinen paikallisliikenne ei enää sovi. Kyseessä on niin arvokas asia, että on turha vertailla mitään nousijakohtaisia kuluja noitten välillä. Kaikesta matalalattiaisuudesta huolimatta rolaattorimummolle paikallisbussimatka on turhan rankka. Palvelutalolta ostarille vievä Jouko on ihan eri juttu.

Ei noita pikkubusseja saa sulkea pois liikennejärjestelmästä sillä perusteella, että ne näyttävät pakettiautolta. Tuo ulkoasu on täysin toisarvoinen seikka. Jossain liityntäliikenteessä Jouko-pikkubussi voisi olla isoa parempikin. Jos haluttaisiin tarjota liityntä ihan palvelun takia vaikkapa kymmenen minuutin välein kohtuulliseen pieneen lähiöön, pienkalusto voi olla kaikkein mielekkäin ratkaisu - olkoonkin että se näyttää pakettiautolta ja sitä on tylsä harrastaa.

Onneksi sentään asioita ei päätetä sen mukaan, mitä harrastajat haluavat bongata.
 
Nimenomaan: palvelulinjojen kantava ajatus on korvata vielä kalliimpaa taksiliikennettä.
 
Mielestäni olennainen ero uusissa linjoissa on se, että niissä on valtajoukkoliikenteen elementtejä kuten tasaväliset aikataulut ja kiinteät reitit (lukuunottamatta kutsuohjattuja Joukoja). Jouko-linjathan eivät ole palvelulinjoja, vaan kaupunginosalinjoja.

Ainakaann Jouko-linja J37 ei kärsi suosion puutteesta, sillä riittää matkustajia pakettiauton täydeltä prime timenä, eli keskipäivän korvilla. Laajennettu liikennöintiaika ei kuitenkaan ole vielä oikein tavoittanut asiakkaita, aamun ensimmäiset ja illan viimeiset lähdöt ovat lähinnä terveisiä varten.
 
Ainakaann [sic] Jouko-linja J37 ei kärsi suosion puutteesta, sillä riittää matkustajia pakettiauton täydeltä prime timenä, eli keskipäivän korvilla. Laajennettu liikennöintiaika ei kuitenkaan ole vielä oikein tavoittanut asiakkaita, aamun ensimmäiset ja illan viimeiset lähdöt ovat lähinnä terveisiä varten.

Onko HKL:llä/liikennöitsijällä optio kasvattaa kalustokokoa ruuhkaan? Halutaankohan sellaista hyödyntää?
 
Onko HKL:llä/liikennöitsijällä optio kasvattaa kalustokokoa ruuhkaan? Halutaankohan sellaista hyödyntää?
Reiteillä voi olla paikkoja, joihin isommilla autoilla ei ole asiaa.

Vitsi vitsinä, mutta laitanpa tähän vanhan perinteisen sanonnan: "Joukossa tyhmyys tiivistyy!" :)
 
Vakavasti ottaen palveluliikenne tarjoaa mahdollisuuden omatoimiseen liikkumiseen niille, joille kiivastahtinen paikallisliikenne ei enää sovi. Kyseessä on niin arvokas asia, että on turha vertailla mitään nousijakohtaisia kuluja noitten välillä. Kaikesta matalalattiaisuudesta huolimatta rolaattorimummolle paikallisbussimatka on turhan rankka. Palvelutalolta ostarille vievä Jouko on ihan eri juttu.

Näinhän se on varmasti ajateltu ja ajatus on toki oikein kaunis. Aika näyttää, tulevatko rollaattorimummut nyt sitten Joukon kyytiin. Palvelulinjoilla heitä ei odotustenmukaisesti ollut ja koko konsepti oli epäonnistunut, sehän on ihan HKL:nkin taholta myönnetty.

Ei noita pikkubusseja saa sulkea pois liikennejärjestelmästä sillä perusteella, että ne näyttävät pakettiautolta. Tuo ulkoasu on täysin toisarvoinen seikka.

Toisarvoinen, mutta tärkeä. Kun se rollaattorimummu ei välttämättä edes ymmärrä, että tuo ohi huristava pakettiauto olikin se Jouko-bussi. Näin ainakin täällä Munkassa. Jos näille Joukoille yritetään jotain profiilia rakentaa, niin kyllä siihen pitäisi kuulua myös edustavan näköinen kulkuneuvo. Ja bussin näköisiä pikkubusseja on kyllä olemassa, joten ei se homma siihen kaadu.
 
Ja bussin näköisiä pikkubusseja on kyllä olemassa, joten ei se homma siihen kaadu.
Niin onkii!

P6261429_500.jpg

Tämä söpöliini on Ikarus 405, joilla liikennöidään Budapestin linna-alueella, jossa kadut eivät (onneksi) salli normaalikokoisia busseja. Bussin koosta saa käsityksen, kun katsoo sisällä istuvia ihmisiä. Muutenhan tämä on kuin kaupunkibussi mittakaavassa 1:2.

Vuosia sitten suomalaisetkin koritehtaat ovat tehneet tällaisia, mutta nykyään taitaa raha puhua. Joten on halvempaa ostaa puolivalmis henkilöpaku.

Antero
 
Toisarvoinen, mutta tärkeä. Kun se rollaattorimummu ei välttämättä edes ymmärrä, että tuo ohi huristava pakettiauto olikin se Jouko-bussi. Näin ainakin täällä Munkassa. Jos näille Joukoille yritetään jotain profiilia rakentaa, niin kyllä siihen pitäisi kuulua myös edustavan näköinen kulkuneuvo. Ja bussin näköisiä pikkubusseja on kyllä olemassa, joten ei se homma siihen kaadu.

Toisaalta bussin näköiset minibussit maksavat saman verran tai enemmän kuin täyskokoisetkin bussit. Pakettiautojen luulisi olevan halvempia.
 
Vuosia sitten suomalaisetkin koritehtaat ovat tehneet tällaisia, mutta nykyään taitaa raha puhua. Joten on halvempaa ostaa puolivalmis henkilöpaku.

Onhan niitä vielä suhteellisen uusiakin:
 

Liitetiedostot

  • 06237_paunu92_tkl110.jpg
    06237_paunu92_tkl110.jpg
    131 KB · Lukukerrat: 1,099
  • ALO1_web1.JPG
    ALO1_web1.JPG
    85 KB · Lukukerrat: 599
Viimeksi muokannut moderaattori:
En ole palveluliikenteen käyttäjä enkä edes pienkaluston ystävä, sikäli, että niitä jaksaisin harrastaa. Tänään tosin viimeksi kuljin maaseutuliikenteen pakettiautobussilla, enkä kauheasti kärsinyt. Onhan se mukavaa aina, jos lauantaivuoron paku on pienryhmän tilausajossa ja pysäkille tuleekin täysikokoinen auto, mutta niin käy varsin harvoin.

Muutaman kerran on tuttu ajanut Haagan palvelulinjoja ja olen käynyt menoa katselemassa. Reitti Kannelmäen Prisman ja Munkkivuoren ostarin välillä sivukatuja kierrellen oli hyvä. Sen sijaan aikataulu oli sekava ja reitiltä tehtävät pistot ajettiin vain silloin tällöin. Matkustajia oli mielestäni niin paljon, että reittiä saattoi pitää mielekkäänä. Aikataulun ymmärtäminen sen sijaan vaati minultakin hetken pohdiskelua. Mutta Jouko on toista maata. Kiinteä reitti, kaikki pistot ajetaan aina, tasainen vuoroväli. Jos kerran vanhoilla linjoillakin oli kulkijoita, uskon uusien reittien saavuttavan kyllä suosiota.

Aiemmin todettiin palvelulinjojen konseptin epäonnistuneen. Sanoisin pikemminkin, että osa palvelulinjoista epäonnistui. Haagan lisäksi ainakin Vuosaaressa matkustajamäärät olivat ymmärtääkseni järkeviä. Muutamalle reitille lisämerkitystä tuo myös pienimpien koululaisten kuljettaminen. Muistan nähneeni jonkin Itä-Helsingin tiedotteen siitä, kuinka linjojen muuttuessa suora koulumatka olisi muuttunut kahden bussimatkan ja metromatkan yhdistelmäksi. Apuun astunut palvelulinja jatkaa nyt koululaisjoukona. Lännestä tulee mieleen Kaskisaari, josta Jouko starttaa jo ennen kahdeksaa koululaisia hakemaan. Koululaisten aamukyydit täydentäisivät mukavasti monen Joukon työpäivää. Tuollaista järjestelyä kannattaa ehdottomasti laajentaa.

Veikkaan muutaman Joukon saavuttavan sellaisen suosion, että kaluston vaihto pikkubussista vähän isompaan käy aiheelliseksi. Osa Joukoista ajaa niin ahtaissa paikoissa, että pakettiautoluokan auto on ainoa vaihtoehtö.

Tuosta kutsuohjauksesta en ole innostunut. Ainakin sitä voisi kutsua edelleenkin palveluliikenteeksi Joukon sijasta, Joukon konseptiin sen ei pitäisi kuulua. Täyttä kutsuohjausta kaupungissa pidän muutenkin varsinaisten erityisryhmien erityispalveluna - sellainen tulisi olla saatavilla niille, jotka eivät Joukoakaan voi käyttää. Ainakin kutsuohjaulla linjalla pitäisi olla jokin aikataulu, vaikkapa tyyliin: "Linja lähtee terveyskeskukselta alueelle X 9:00, 10:00, 11:00, 12:00 ja ostarilta 5 min myöhemmin, kiertää kutsujen mukaan alueen ja palaa ostarille ja terveyskeskukselle".

Itse asiassa mielestäni isossa kaupungissa tarvittaisiin neliportainen kuljetusjärjestelmä. Normaalin joukkoliikenteen lisäksi jotain Joukon kaltaista, kotiovelta palveluiden ääreen vievä jossain määrin aikataulutettu kutsuohjattu palvelulinja ja erityisryhmille sitten koko kaupungin kattava matkapalvelu.
 
Ainakin kutsuohjaulla linjalla pitäisi olla jokin aikataulu, vaikkapa tyyliin: "Linja lähtee terveyskeskukselta alueelle X 9:00, 10:00, 11:00, 12:00 ja ostarilta 5 min myöhemmin, kiertää kutsujen mukaan alueen ja palaa ostarille ja terveyskeskukselle".

Eikö näin juuri ole ainakin Malmin alueella, kolmessa paikassa aikataulun mukainen lähtö mutta reitti kutsujen mukaan... vai olenko ymmärtänyt mainoksen väärin...
 
Kutsuohjattuun Joukoon pitää vielä tutustua. Tänään tein ensimmäisen Jouko-matkani linjalla J37, jonka reitti on kiinteä. Suurin käytännön ongelma oli se, että tunnin mittaisella linjalla aikataulussa annetaan suoraan vain päätepysäkkien lähtöajat. Veikkaan tuon osaltaan karsivan Kannelmäen Prismalta Kannelmäkeen tai Kannelmäen asemalta Kalannintielle tai Pajamäestä Lassilaan matkustavia. Tunnin välein ajava linja on näin vantaalaisnäkökulmasta ihan varteenotettava kulkuneuvo. Pitäisi siis pikaisesti saada noille linjoille vanhanmallinen aikataulu, jossa tärkeimmät ohitusajat näkyvät. Nyt Prismalta autoon nousevan pitää pystyä arvioimaan, koska Konalasta lähtenyt Jouko on pysäkillä.

Pysähdyimme ennen Pajamäkeä Espoosta tulevan Jokerin perään. Autosta jääneistä ainakin kolme lähti kävelemään Pajamäen suuntaan. Perässä seisovalla Joukolla olisi sinnekin päässyt. Osa matkasta taittui muutenkin tavallisia bussireittejä. Toivotaan Jouko-tietoisuuden kasvavan yleisön joukossa niin, että kohta ne pari pysäkinväliä osataan mennä silläkin, jos sellainen sattuu ensimmäisenä tulemaan.

Kiinnostava järjestelmä näin alan harrastajallekin. Täytyy seuraavaksi testata noita Vuosaaressa, jossa eräskin Jouko ajaa koko aamuruuhkan 20 minuutin välein. Kyse siis on pikemminkin liityntäliikenteestä kuin palvelulinjasta. Kun vanhoilla Vuosaaren palvelulinjoillakin riitti kulkijoita, luulen uuden, selkeän ja tasavälisen Joukon olevan varsin suosittu.
 
Takaisin
Ylös