Kalustopoistot 2009

Tänään 2.1. vietiin BusComit irrotettuina Ruhasta Varhaan seisomaan kaikki Hintti-Scaniat paitsi 9505, joka taitaa olla rikki kun oli paikallaan väärinpäin. Myös 9517 saattoi jäädä vielä Ruhaan kun ei jaksanut käynnistyä. Eli siis taitaa olla Hinttien ajot ajettu. :( Itse ajoin Varhaan rivin jatkoksi 9503:n.

Haikea hetki oli nähdä nämä mieluisimmat työkalut kaupunkiliikenteeseen uransa lopussa täällä. Aikansa kutakin.
Mutta ehkäpä niitä vielä nähdään jossain muualla työn touhussa, ken tietää.

Myös kaasu-CityU:t 9814-24 on poistettu kuten myös muutama 98-vuoden Volvo-Ikarus.
 
Ainakaan kaikki ei ihan vielä, sillä 9822 ajelee parhaillaan h14:llä.
Senhän minä ajoin pois parkkiruudustaan kun sille paikalle piti saada toinen auto. Ja jätin käyntiin varikon reunalle odottamaan uutta paikkaa, joten siinähän oli hyvä valmiiksi käynnissä oleva lämmennyt auto. No hyvä että vielä pääsi töihin!
 
onkos siinä nyt sitten moottori lauennut, kun tossa aiemmin syksyllä kuuntelin kun se oli 75:lla että turbo piti aikamoisen vihellyksen, onko helmi ja buscom jo riisuttu?

Virallisen tiedon mukaan ei noita Carrus Cityjä "Torni-Volvoja" pitäisi vielä poistua käytöstä. Mutta jos joku niistä on pahasti hajalla ei välttämättä enää korjata.

Myös kaasu-CityU:t 9814-24 on poistettu kuten myös muutama 98-vuoden Volvo-Ikarus

Tämä varmaan tarkoittaa sitä ettei HelB ole uusimassa kyseisten bussien kaasusäiliöitä? Jos näin on niin on odotettavissa, että vuoden päästä poistuvat myös 9901-9911.

Eikö noita Carrus City L:iä 9536 ja 9542 ole vieläkään poistettu? Mun puolesta saisivat lähteä ennenmmin kun yksikään hintti-Scania. Etuakseli niissä ei ole mikään järin hyvä. Samoin Ikarus E94:ät 9715 ja 9718 saisivat minun puolestani lähteä, kun ovat niin huonokuntoisia muutenkin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Virallisen tiedon mukaan ei noita Carrus Cityjä "Torni-Volvoja" pitäisi vielä poistua käytöstä. Mutta jos joku niistä on pahasti hajalla ei välttämättä enää korjata.

Tämä varmaan tarkoittaa sitä ettei HelB ole uusimassa kyseisten bussien kaasusäiliöitä? Jos näin on niin on odotettavissa, että vuoden päästä poistuvat myös 9901-9911.

Eikö noita Carrus City L:iä 9536 ja 9542 ole vieläkään poistettu? Mun puolesta saisivat lähteä ennenmmin kun yksikään hintti-Scania. Etuakseli niissä ei ole mikään järin hyvä. Samoin Ikarus E94:ät 9715 ja 9718 saisivat minun puolestani lähteä, kun ovat niin huonokuntoisia muutenkin.
Ymmärtääkseni noiden CityU-kaasujen kaasutankkien käyttöikä on kymmenen vuotta.

9536 lienee poistettu. 9542:sta en tiedä, mihin asti se mainossopimus lienee voimassa?
9715 poistoon, 9718 viety Varhaan mahdollisesti ajoautoksi.
 
Eikö noita Carrus City L:iä 9536 ja 9542 ole vieläkään poistettu? Mun puolesta saisivat lähteä ennenmmin kun yksikään hintti-Scania. Etuakseli niissä ei ole mikään järin hyvä. Samoin Ikarus E94:ät 9715 ja 9718 saisivat minun puolestani lähteä, kun ovat niin huonokuntoisia muutenkin.

Sekin on ikuinen taistelu ilmeisesti toi Volvo vs. Scania, vaikka vanhassa Volvossa huono etuakseli, niin silti se vielä tasaisemman ja mukavamman kyydin antaa kun Scania. Ja olihan 9528-9542 sarjan Volvot niin teknisesti, kun päällisin puolin monta kertaa paremmassa kunnossa kun nämä 9502-9522 sarjan hintit.

9718 on sitten ilmeisesti se parempikuntoinen noista, sillä lattiaremontista huolimatta toinen näistä haisi aikamoiselle homeelle. Meneepi vara-autona ilmeisesti vielä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
onko helmi ja buscom jo riisuttu?

9631:ssä on vielä Buscom paikallaan.

Varhassa on MaxCien lisäksi ilman Buscomia HelBit 9536 ja 9613 - 9616 (sekä myös 9612, jonka Buscom poistettiin jo aiemmin). MaxCeissa 9513 ja 9519 on vielä Buscomit paikallaan, 9519:ssä on tosin lappu "ei tankata". 9505:n lisäksi MaxCeista puuttuu Varhasta 9510. Se taisi hajota jo syksyllä, koska se katosi h56:lta jo ennen uusien Volvojen tuloa.

Veolialla Tuupakan häkkiin on tuotu 48 (Volvo B10BLE / Carrus City L -93) ja tanskandoggit 527, 538 ja 541.
 
Myös kaasu-CityU:t 9814-24 on poistettu kuten myös muutama 98-vuoden Volvo-Ikarus.

9715 poistoon, 9718 viety Varhaan mahdollisesti ajoautoksi.

98-Ikaruksista tämän vuoden puolella ovat olleet linjalla ainakin kaikki muut paitsi 9858 (joka on seissyt Ruhassa kesästä lähtien, siitähän on aiempiakin viestejä tässä ketjussa) ja 9867 (joka ei ole tainnut olla linjalla sitten lokakuun).

9715:kin on ollut eilen 539:llä. 9718 sen sijaan ei ole ilmeisesti ollut linjalla tänä vuonna.
 
Helb 9822 oli myös linjalla h63 eilen ja sunnuntaina Helb 9821, 9820, 9816 ja 9814 olivat liikenteessä. Kuka sanoi että näitä olisi poistettu? :wink:
 
CBF 15 Scania Carrus City M seisoo Hakunilan varikolla purettuna. Autosta riisuttu kaikki käyttökelpoinen, moottori, penkit, ikkunat ja paljon muuta. Autossa ei myöskään ole rekisterikilpiä. Toinen samanlainen Scania ollut myös pitkään pois ajosta pidempään ympärillä olevasta lumikasasta päätellen, nyt en muista numeroa, mutta oisko ollu 128.

Samaa sarjaa oleva CBF (vai Nobinako se on nykyään) 126 ajelee yhä lähes päivittäin seutulinjalla 532, jota itse käytän usein hakiessani muksua päivähoidosta. Kyseinen auto alkaa olemaan todella lahossa kunnossa ja saisi mun puolesta pistää lihoiksi. Takaovet ei tahdo toimia, kuskinkopin takana oleva penkkipari on käytävän puolelta irti ja hakkaa lattiaan, bussi savuttaa, kuin vietävä ja on kovilla pakkasilla kylmä, vaikka puhaltimet huutaa täysillä...

Tuntuu muutenkin siltä, että Nobina tunkee kaikista lahointa kalustoaan juuri tuolle 532 linjalle, sillä vielä reilu puoli vuotta sitten kuljin töihin kyseisellä linjalla ja lähes poikkeuksetta bussit sieltä kaikkein vanhimmasta päästä ja hirveässä kunnossa...
 
Itseäni taas kummastuttaa se että miksi nuo Scania alustat Carrus Wiiman korilla ovat yleisesti huonompia kuin vastaavat Volvon alustalla? Tästä käy esimerkkinä juurikin nuo NF 22, 24, 26, 29, 40, 43, 110, 126, 128 kun jos vrt. NF 4, 334, 348, 366, 371, 372, 328, 331, 340 ja Helb 9603-9605 vrt- helb 9707-9710 ja veolian ja nobinan vastaavat volvo telit. Ja sitten kun on vielä ex Helb 9309-9318 ja 9528-9542 ja niiden vastaavat Scaniat ex Helb 9402-9411 jotka olivat aivan kamalassa kuosissa poistuessaan...

Itse olen huomannut että Volvon alustalla olevat etenkin Wiimalaiset ovat paremmassa kunnossa kun vastaavat Scaniat (tosin vertailukohtiahan ei juuri enempää ole), johtuneeko sitten vanhan scanian tärinöistä vai mistä?
 
Takaisin
Ylös