Oikeastaan kaikki 93:n vuorot voisivat jatkaa metroasemalle, sillä pitkän matkan bussit eivät kuitenkaan ole aikataulun pysymisessään kaikkein luotettavampia. Tämä on siinä mielessä todella hyvä muutos:
Iltaisin ja sunnuntaisin Porvoon bussit toivottavasti pysyvät paremmin aikataulussa ja 93:n aikataulussa on varattu tarpeeksi vaihtoaikaa, ettei 93 ehdi lähteä ennen kuin vaihtoyhteys on saapunut.Alunperin kirjoittanut HKL-liikelaitoksen johtokunnan esityslista
102:n ja 103:n aikatauluja olisikin hyvä sovittaa vähän paremmin yhteen. Esimerkkinä viime talven aikatauluista arkipäivisin keskipäivän aikaan tapahtuvat lähdöt 102 xx:10, xx:30 ja xx:50 ja 103 xx:05 ja xx:35. Jos noille linjoille saisi samat vuorovälit tuohon aikaan niin se olisi hyvä.
Viimeisin muokkaaja vko; 19.06.2009 kello 19:07. Syy: lainaus korjattu
Viimeisin muokkaaja kuukanko; 22.06.2009 kello 20:08. Syy: korjattu lainaus
HKL:n talven 2009-10 aikataulukirja näyttää olevan jo HKL:n sivuilla ihmeteltävänä. Linjasta 56: eikö sen pitänyt ajaa Veturitietä ja Pasilan kautta? Kuka tarvitsee linjaa tuolla reitillä?
Helsingin kaupungin joukkoliikennelautakunta päätti linjan 56 (Kalasatama (M) - Metsäläntie - Kannelmäki) perustamisesta kokouksessaan 30.04.2008. Päätösasiakirjoissa linjan reitti on sama (ts. Käpylän ja Metsäläntien kautta Pohjois-Haagaan) kuin aikataulukirjassakin.
Silmiinpistävää on nyt toki se, että linjan 56 sekä linjan 55K/AK liikennöintiajat ovat osapuilleen samat. Nyt kun Kumpulan kampukselle saadaan katulämmityskin, eikö johdonmukaisesti myös linjaa 56 olisi voinut liikennöidä tuota kautta?
56 on mielestäni alunperinkin tarkoitus ajaa Metsäläntietä. Poikittais- ja ylipäätään muutakaan liikennettä ei tällä akselilla ole ollut (muistini mukaan 63X/V joskus 80-luvulla?). Käpylässä tarjoaa vaihtoyhteyksiä I-junaan ja Kalasatamassa hyviä sellaisia metroon, mutta kestää varmaan aikansa ennenkuin linja löytää käyttäjänsä.
Ainakin kokeilemisen arvoinen lienee yhteys Käpylästä keskustaan Kalasataman kautta, verrattuna 65A:han ja 69:ään.
55:n ja 506:n Kumpulan kampuksen reittimuutoksesta tuli vääntö asukkaiden kanssa, ja päädyttiin kompromissiin (55K). Siihen soppaan ei varmaankaan haluttu enää sotkea 56:a.
Toivottavasti HKL:llä riittäisi mahdollisuuksia ja viitseliäisyyttä tiedottaa uudesta linjasta näkyvästi *huokaus*.
Linjoilla h39,h47,h54 tulee ruuhkaaikaan korkealattiabusseja![]()
Kun taas suurimmalta osalta linjoista korkealattialähdöt on kokonaan poistettu, näköjään myös uudelle linjalle h56 tulee korkeita lähtöjä sekä linjalle h11 on laitettu la-su korkeita lähtöjä kerran tunnissa! Siitä onkin aikaa kun Helsingin sisäisillä linjoilla on ollut aikatauluun merkittyjä korkeita lähtöjä viikonloppuna!
Mutta ajetaanko kaikkia korkeita lähtöjä korkeilla busseilla? Sopimuksenmukaisia korkeita vaunuja ei taida paljoa olla jäljellä.
Todennäköisesti tämä muutos ei tule toteutumaan vielä tammikuussa tai sitten YTV tekee samanlaisen munauksen kuin VR:n työnseisauksen korvaavasta liikenteestä iso osa oli. Suurpellon alueella ei ole vielä yhtään taloa pystyssä, eikä työmaan menosta päätellen mitään merkittävää tule tapahtumaan laskusuhdanteen vuoksi vähään aikaan. Veikkaisin, että tätä menoa tammikuussa 2011 voidaan harkita Suurpellolle liikennöintiä.
Jos YTV kuitenkin toteuttaa muutoksen nyt tammikuussa, niin odotettavissa on, että Concordialla tulee olemaan tunkua saada ajaa linjaa 120. Eritoten pyhäpäivän ajosarja on varmasti haluttu.
Ylipäätänsä Henttaan ja Suurpellon yhteydet tullaan toteuttamaan varsin kankeasti ja päällekäisyyttä on liikaa. Linjan 121K vuorot tulee toki lopettaa, mutta niin tulisi myös linjan e16 kaikki vuorot lopettaa. Linja on nykyisellään kallis hukkalinja, jonka palvelutasokin voisi olla paljon parempi samalla kustannustasolla.
Linja 120 tulisi jatkaa Henttaalle asti (tai jatkossa Lillhemt, kunhan nimistö muuttuu) ja siitä olisi sitten Niittykummussa vaihtoyhteys Tapiolan suuntaan. Näin saataisiin Henttaalle pienellä vaivalla paljon parempi palvelutaso (pidemmät liikennöintiajat ja nopea yhteys Helsinkiin) ja tuosta uudesta 120:n muutoksesta olisi enemmän iloa. Linjat e16A ja e16B jatkaisivat kuten ennen, hoitaen työmatkalaisten Kuitinmäki-Orion- ja koululaisten Henttaa-Kuitinmäki-yhteydet. Voin Pikkuhemmetissä "sattumalta" usein käyneenä sanoa, että nykyinen e16 on sen verran kallis ja turha hukkalinja, että resurssit tulisi käyttää paremmin, henttaalaisten palveluiden silti vaarantumatta.
Oikeaoppisesti tehtynä muutoksen ei pitäisi edes joutua em. kyläyhteisön hampaisiin.
Ikarus Egyedi Autóbusz Gyár
Näyttäisi siltä, että asiakkaita on kuunneltu herkällä korvalla ja kaikki linjan 93 lähdöt ajetaan Itäkeskukseen. Lisäksi Etelä-Suomen Linjaliikenteen ja Pohjolan Liikenteen lähdöt tulevat U-linjoiksi. Samalla myös vakiovuorojen aikataulut uudistuvat erittäin nätin näköisiksi siis tasavälisiksi.
Olisiko sopivaa oikeaoppisuutta, että Suurpellon alkuvaiheessa jatketaan linja 120 Henttaalle ja lopetetaan linja 16. Jos Suurpelto etenisi kohtalaisella vauhdilla ennen metron tuloa, niin sitten linja 120 jatkettaisiin laajentuvalle Suurpellolle palvelemaan sellaisia, jotka saattavat joskus joukkoliikennettä käyttääkin. Sitten Henttaalta napattaisiin pois suora yhteys Helsinkiin. Toki voisi linjan haaroittaakin, mutta epäilen, että Suurpellosta on aikanaan enemmän käyttäjiä. YTV:n suunnitteluohje edellyttää Henttaalta suoraa yhteyttä omaan aluekeskukseen, mutta ei Helsinkiin.
Viimeisin muokkaaja kuukanko; 21.07.2009 kello 07:19. Syy: Korjattu lainaus
HKL:n aikataulukirja on taas ilmestynyt nettiin. Muutoksia viime talveen:
- kaikilta raitolinjoilta on nyysitty yksi vaunu su-liikenteestä. Vuoroväli useimmilla linjoilla su 11-12 min.
- linja h18 päivä- (ja osin ruuhkaliikennettäkin) on nyysitty alas, vuoroväli Munkkivuoreen on enää 15 min, harvennuksen Suomen ennätys, vielä 1993 h18 kulki arkisin päivällä 6-7 min välein
- poikittaisliikennettä lisätty todelle paljon:
h52 kulkee päivällä 15 min välien,samoin 54, 58 ja 59
- jokerin 5 min väliaikaa laajennettu
- uusi linja 56: Kannelmäki-Kalasatama, uusi linja hyvällä vuorovälillä (15min) liikkeelle,kokopäivälinja)
Linja 506 ajaa nyt klo 22 asti, ennen 20.