Olisiko 40-, 200-, 300- ja 400-sarjojen (tai osan niistä) kohdalla kuitenkin jonkinlainen mahdollisuus käyttää Kampin terminaalia suhteellisen pienin järjestelyin, jos yksityisautoilu alueella yksinkertaisesti kiellettäisiin? Ajatuksenani siis olisi linjojen ohjaaminen joukkoliikennekaduksi muutettavalle Runeberginkadulle, jossa jättöpysäkki olisi metroaseman vaiheilla, ja siitä auto ajaisi tyhjänä (tai miksei kiireettömien matkustajien kanssakin) Malminrinteen ja Lapinlahdenkadun kautta lähtöpysäkille terminaaliin. Pokan (ja kuskin?) vaihdon jälkeen ulos tultaisiin siten, että Lapinlahdenkadulle käännyttäisiin oikealle ja siitä edelleen Baanan yli, Pohjoiselle Rautatiekadulle ja Runebergille?
Epäilemättä Kamppiin jäisi tämän järjestelyn toteutuessakin yllinkyllin tilaa muullekin liikenteelle. Itse olen hellinyt ajatusta Tallinnan laivoja palvelevasta terminaalibussista, johon matkustajat siis nousisivat Kampissa lähtöselvityksen ja mahdollisen turvatarkastuksen jälkeen. Bussi ajaisi sitten satama-alueelle, ja matkustajat vietäisiin suoraan rullaportaille, josta pääsisivät laivaan. Luonnollisesti palvelu toimisi myös päinvastaiseen suuntaan. Ainakin se helpottaisi satamaruuhkia, sillä bussipoka olisi poissa tukkoisista raitiovaunuista ja terminaalijonoistakin.