YTV:n bussiliikenteen tarjouskilpailu 2009/1

Lieneekö Veolialla oltu tyytymättömiä Scalaan, kun niitä ei nyt tilattu. Yhtiölle kun ei ole uusia Volvoja vuoden 2003 jälkeen tullut ja nyt tulee oikein reilu satsi.

Se, että on tarjottu jotain tiettyä bussimallia ei edellytä sellaisten hankkimista kunhan ne millä lopulta liikennöidään vastaavat kalustopisteiltään tarjottua. Esim. Scala saanee yhtä hyvät pisteet kuin Volvokin.
 
Tässä vaiheessa kannattaa toki muistaa, että hankittavien bussien ei ole pakko olla samaa merkkiä kuin on tarjottu. Viime vuoden kilpailussakin nähtiin, että osa busseista hankittiinkin muualta kuin oli tarjottu.
Se, että on tarjottu jotain tiettyä bussimallia ei edellytä sellaisten hankkimista kunhan ne millä lopulta liikennöidään vastaavat kalustopisteiltään tarjottua. Esim. Scala saanee yhtä hyvät pisteet kuin Volvokin.

Välillä tällä foorumilla tulee valitettavasti fiilis, että eräiden kirjoittajien täytyy jatkuvasti päästä niin sanotusti "pätemään" ja esittelemään omaa viisauttaan. Tämä tulee hyvin esiin yllä olevista kommenteista, jotka arvatenkin liittyvät omaan pohdintaani. Tuntuu välillä, että tällä foorumilla tietyt henkilöt voivat esitellä pohdintojaa vapaasti ilman heti tulevia kärkeviä "oletko vähän tyhmä kun et tiennyt tätä"-tyylisiä kommentteja. Väännän nyt omaa kommenttiani siitä kuuluisasta rautalangasta, jotta se tulisi myös edellä kirjoittaneille herroille selväksi.

Kuten tuossa edellisessä viestissä kirjoitin, "--- Lahden Autokori, jolle ei näyttäisi tulevan yhtään tilausta" En siis missään vaiheessa väittänyt etteikö Scalaa voitaisi tilata. Pohdintani koski nykyistä tilannetta, jonka mukaan uusia Scaloja ei olisi tulossa. Tiedän varsin hyvin että mitä tahansa samat pisteet antavaa autoa voi tarjota, mutta lienee Veoliallakin joku syy miksi ovat Volvoa tarjonneet. Lieneekö Puolassa valmistettu Volvo suomalaista Scalaa halvempi?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Väännän nyt omaa kommenttiani siitä kuuluisasta rautalangasta, jotta se tulisi myös edellä kirjoittaneille herroille selväksi.

Kuten tuossa edellisessä viestissä kirjoitin, "--- Lahden Autokori, jolle ei näyttäisi tulevan yhtään tilausta" En siis missään vaiheessa väittänyt etteikö Scalaa voitaisi tilata.

Toisaalta kirjoitit eilisessä viestissäsi "Lieneekö Veolialla oltu tyytymättömiä Scalaan, kun niitä ei nyt tilattu", joten mielestäni kommentissani ei ollut mitään aiheetonta. Vai onko sinulla varmaa tietoa siitä ettei Veolia tilaa Autokorilta? Itse uskoisin, että lopulliset tilaukset lyödään lukkoon lähiviikkoina.
 
Sitäpä ihmettelinkin ja ihmettelen edelleen jos Veolia tuota polakkivolvoa tilaa (tampereelta noita ei ilmeisesti saa enää? [eikä omasta mielestä / kokemuksesta polakkimallissakaan vikaa ole, sen enempää kun scalassakaan]) kun tuossa keväällä juttelin veolian tuupakan ajomestareiden kanssa ja yhteen ääneen siinä tuumailivat että on ollut ongelmia ja muilla yhtiöilläkin kuulemma..

Tietysti innolla odotan jos vaikka tilaisivatkin, puna-valko-harmaana voipi 8700 olla ihan tyylikäs?
 
Toisaalta kirjoitit eilisessä viestissäsi "Lieneekö Veolialla oltu tyytymättömiä Scalaan, kun niitä ei nyt tilattu", joten mielestäni kommentissani ei ollut mitään aiheetonta. Vai onko sinulla varmaa tietoa siitä ettei Veolia tilaa Autokorilta? Itse uskoisin, että lopulliset tilaukset lyödään lukkoon lähiviikkoina.

Toistetaan nyt vielä komannen kerran, jos vaikka nyt selkenisi: En missään vaiheessa ole esittänyt varmana tietona, että Veolia ei tilaisi Autokorilta. Tätä samanlaista spekulointia esiintyy kaikkien vastaavien viestiketjujen yhteydessä ja aina joku jaksaa takertua jonkun toisen epätarkkuuksiin, vaikka asia/sanoma olisikin ihan ymmärrettävä.

Kirjoitin eilen, että "---Lahden Autokori, jolle ei näyttäisi tulevan yhtään tilausta." Edelleen paino sanoilla ei näyttäisi. Kuten JT olet ansiokkaasti huomannut, seuraavassa virkkeessä pitäisi tarkalleen ottaen lukea "kun niitä ei nyt tarjottu".

On se hyvä, että tälläkin foorumilla löytyy joku, joka jaksaa tällaisiin pikkuvirheisiin takertua, vaikka asia olisikin ymmärrettävä.
 
Crossway lienee kuitenkin näistä tarjoitusta se selvä tapaus, että sitä myöskin todennäköisesti hankitaan niihin kohteisiin, joihin sitä on tarjottu. Vuosi sitten Crossway LE:n lukumäärän pystyi laskemaan koko Suomessa parilla käden sormilla ja ajassa jos katsotaan vuoden päähän, niin määrä on jo hyvin merkittävä.

---------- Viesti lisätty kello 21:27 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 21:24 ----------

Sitäpä ihmettelinkin ja ihmettelen edelleen jos Veolia tuota polakkivolvoa tilaa (tampereelta noita ei ilmeisesti saa enää?
Tampereen tehdas suljettiin ja viimeiset autot valmistuivat syksyllä 2008.
 
HSL:n toimitusjohtaja on tänään hyväksynyt Westendin Linja Oy:n hakemuksen käyttää Veolia Transport Vantaa Oy:tä alihankkijana linjoilla 400N, 452, 453 ja 516.

Linjoilla 400N, 452 ja 453 Veolia Transport Vantaa Oy ajaa 47% linjakilometreistä. Kohteeseen on tarjottu uusia (vm. 2010) Iveco Crossway:tä yhteensä 11 kappaletta, joista 4 kappaletta tulee Veolia Transport Vantaa Oy:lle ja 7 kappaletta Westendin Linja Oy:lle. Ruuhka-ajan liikennettä Veolia Transport Vantaa Oy tulee ajamaan neljällä vm. 2002 Scania L94 Ikaruksella.

Linjalla 516 Veolia Transport Vantaa Oy ajaa 44,5% linjakilometreistä. Kohteeseen tulee uusia (vm. 2010) Iveco Crossway:tä yhteensä 5 kappaletta, joista 2 kappaletta tulee Veolia Transport Vantaa Oy:lle ja 3 kappaletta Westendin Linja Oy:lle.
 
Takaisin
Ylös