Tässä joitakin huomioita Itä-Helsingin linjojen aikatauluista verrattuna viime talveen:
- Linjalle 78 tulee välipisteaika Mellunmäen metroasemalle. Lisäksi aikataulu muuttuu siten, että tahdistus linjan 90 kanssa toimii myös Kallvikintieltä Vuosaaren metroasemalle. Liikenne alkaa aamulla hieman aiempaa aikaisemmin ja päättyy illalla hieman myöhemmin.
- Linjan 80 ns. Neles-lähtöjä ei enää ajeta (toteutettu jo kesäksi 2010)
- Linjat 80, 82 ja 83 ajavat ruuhka-aikoina 12 min välein eli yhteisellä osuudellaan noin 4 min välein
- Linja 84 ajaa ruuhkassa pääosin 8 minuutin välein (aiemmin 6-7 min välein) sekä arkisin päivällä 10 minuutin välein (toteutettu jo kesäksi 2010)
- Linja 85 ajaa ruuhkassa pääosin 8 min välein (aiemmin aamulla 8-12 min välein ja iltapäivällä 12 min välein)
- Linjojen 85 ja 86 iltapäiväruuhkan tihempää liikennettä on jatkettu noin klo 19 asti
- Linjan 86B vuoroväli on pääosin 20 min (totetettu jo kesäksi 2010, aiemmin epätasainen 15 - 25 min)
- Linja 89 ei aja enää myöhäisillassa, mutta linja 88 ajaa 20 minuutin välein eli aiempaa tiheämmin
- Vuosaaren yölinjat 90A, 90N ja 96N ajavat alkuyöstä kukin puolen tunnin välein, jolloin vuoroväli yhteisellä osuudella on tasainen 10 min. Aamuyönliikenteeseen on suurten matkustajamäärien takia lisätty seitsemäs auto, joten linjojen 90N ja 96N vuoroväli tihenee noin 25 minuuttiin. Myös yölinjojen 92N, 94N, 95N ja 97N aikatauluihin tulee paljon muutoksia. Linjan 95N viimeinen lähtö on klo 1.38 ja linjan 96N viimeinen su-to -lähtö on klo 1.40. Rautatientorin klo 1.35 yhteislähtöä on siis hieman tasattu muillekin lähtöminuuteille.
- Linjan 90A aamulähdöt ajetaan edelleen. Nämä lähdöt puuttuvat aikataulukirjasta.
- Linja 90B on tahdistettu paremmin linjan 519A kanssa. Vuoroväli ruuhka-aikaan on 16 min ja muulloin pääosin 30 min (toteutettu jo kesäksi 2010)
- Linjojen 91 ja 91K päätepysäkki siirtyy Länsisalmesta Rapuojantien risteykseen. Rapuojantien varressa sijaitsevat talot ovat kaikki Helsingin puolella, mutta Rapuojantielle pääsee vain Vantaan puolelta. Reittimuutos palvelee Rapuojantiellä asuvia koululaisia, jotka ovat aiemmin kulkeneet taksilla. Vaihtoyhteydet linjan 93/K ja U-linjojen kanssa näyttäisivät toimivan aiempaa paremmin.
- Linjalle 93/93K tulee kolmas bussi, joka liikennöi arkena ruuhka-aikaan. Ruuhkan vuoroväli on jatkossa noin 20 min. Kahdella autolla ajetaan arkisin noin klo 20 asti ja lauantaisin noin klo 9 - 18. Kaikki 93/K:n lähdöt ajetaan isolla bussilla. Tahdistus U-linjojen kanssa yhteisellä osuudella Itäkeskus - Landbon tienhaara näyttäisi toimivan molempiin suuntiin varsin hyvin.
- Linjojen 94, 94A ja 95 Kontulankaaren yhteisen osuuden tahdistus paranee viikonloppuaamuisin.
- Linjat 95 ja 97V ajavat iltaisin 20 minuutin välein ja viikonloppuaamuisin 30 min välein (aiemmin vuoroväli oli epätasainen 20/30 min)
- Linjojen 96 ja 98 viikonloppuaamujen lähtöjä on siirretty linjalle 98A
- linja 98A ajaa iltaisin 20 minuutin välein (aiemmin vuoroväli oli epätasainen 20/30 min)