Lakko ja kriisitiedottaminen

Pakko lähteä autolla liikkeelle, jotta pääsen Otaniemestä kohtuullisesti junaan, kun 50X-linjat ovat seis.

Aamulla kyllä puoli kymmenen aikaan 505 pärähti Junatien pysäkille Teollisuuskadulla. Mutta luottaahan siihen ei voi, että iltapäivällä niitä kulkisi juuri tiettyyn aikaan.
 
Mitä nyt katsellut niin 510 liikkuu normaaliin tai lähes normaaliin tapaan näköjään. Koko keskipäivän kokopäiväautot liikkuuneet normaalissa aikatauluissa näemmä.
 
Joo, mutta kun aika on tiukalla, on parempi hankkiutua Pasilaan. Bussimatka-aika lyhenee luokkaa 10 min ja junan lähtöaika siirtyy 5 min myöhemmäksi. Ja kun bussien vuorovälikin aiheuttaa omat jekkunsa, Pasilan käyttö asemana voi antaa lähes 1/2 tuntia lisäaikaa. Tämä on ihan käytännössä kokeiltu, ei ole eka kerta.

Totta toki tuokin. On tuota väliä tullut itsekin jokusen kerran sahattua (Otaniemestä pohjoisen junille ja päinvastoin).
 
Pakko ei ole, mutta erittäin suositeltava liikkumismuoto oma auto on. Kukaan täysjärkinen ei jaksa kyttäillä minkä firman bussit minäkin päivänä liikku ja kulkeeko junat ja mihin suuntaan. Sitäpaitsi Helsingin ruuhkat on aika lyhytaikaisia ja osin tahallaan järjestetty. Minä siirryin itse pysyvästi oman auton käyttäjäksi ja paluuta tuskin on.
 
Itse kävelin elielin terminaalin ohi puoli kuuden maissa alkuillasta ja kaikki lähtöään odottavat bussit olivat helbin, kyseessä oli linjat 63 tai 69, 360, 452 ja 453, tuntui aika huvittavalta kun nimenomaan "sinisten bussien" piti olla lakossa mutta näkymästä olisi voinut päätellä että kaikki muut liikennöitsijät ovat lakossa!:)
 
Hienosti on tämäkin lakko sujunut, kun Ruhan vuoroistakin 2/3 saatiin ajettua.

TL:n joku Säffle hoiti tänään liikettä Laajasalossa, muuten sielläpäin oli melko hiljaista.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Kyyläilin aikataulun kanssa satunnaisesti enkä huomannut H43:ja puuttuvan. Saattoi niitä silti puuttua mutta ihan kivasti kulki torstapäivän.
 
Ei tää voi olla näin vaikeaa!

Onko se nyt kohtuuton vaatimus että laittaisi tuohon tiedotteeseen vaikka listan linjoista joita Helb liikennöi?

Kai se on melkoisen vaikeaa kun VR on harjoitellut nopeaa tiedottamista vuosia tunnetulla menestyksellä. Siellähän on vedottu uusiin tekniikan ihmeisiin joita laitetaan asemille pönöttämään mutta olemassa oleville infotauluille nimeltään konduktöörit ei kerrota vielä mitään. Mutta ootellaan.
Saako pysäkkikatosten elektronisiin näyttöihin viestiä muuten kuin hitaasti ja vaikeasti vai onko niissä joku hakattu kivitaulu mitä päivitetään jossain AsiantuntijaOrganisaatiossa? Ts, vakionäytön sijaan pyöritettäisiin jotain tilapäisinfoa. (toki, ei niitä paperisiakaan saada katoksiin liikennöintikauden aikana, liian nopeeta, huh)

Kun koko joukkoliikennekentän uskottavuus on vakavasti koetuksella milloin omaa oksaansa sahaavien työläisten tai luonnonolojen aiheuttamien insinöörille ylitsekäymättömien vaikeuksien johdosta, toivoisi että veroeurolla operoiva tilaaja olisi sen vertaa huolissaan busineksestaan että reagoisi kiivaasti siihen että rahvas joutuu etsimään muun liikennöintimuodon ja on siten pois asiakkuudesta. Yksi erinomainen reagoinnin muoto olisi tiedottaa mm. korpilakoista kulkijoille että saavat jotenkin asiansa hoidettua siitä huolimatta että käyttävät joukkoliikennettä. Jos vaikuttaa sille että toimivuus on jatkossakin tätä, ehkä ne pysäkkitaulut tulisi ainakin jatkossa muuttaa sellaisiksi että päivälle arvotut yhteydet olisi mahdollista tiedottaa niille vähille jäljelle jääville kulkijoille.

Se kyllä lämmittää pientä kulkijaa kun voi harrastelijafoorumilta lueskella että kyllä ne sittenkin ajeli tai että kaupungin bussikolhoosiyhtiö saa supersakot liikennöintisopimuksen laiminlyönnistä ja on entistä lähempänä konkkaa.
 
Ikävä kyllä helb merkkistä yhtiötä ei saa mitenkään konkurssiin. Me helsinkiläiset veronmaksajat maksetaan kiltisti sen alihinnoittelemat urakat ja muut toilailut.
Yksityisomistuksessa se olisi jo haudan levossa.
 
Me helsinkiläiset veronmaksajat maksetaan kiltisti sen alihinnoittelemat urakat ja muut toilailut.

Helsinkiläiset veronmaksajat maksavat n. puolet Helsingin joukkoliikenteen kustannuksista. Mitä halvemmalla se pystytään järjestämään, sen vähemmän veronmaksajan tarvitsee siitä maksaa.
 
Sittenhän helbin kannattaisi tehdä sentin tarjouksia ja hoitaa koko liikenne niinkuin ennen.
helb ei ole halpa. se on tehoton ja kallis yhtiö.
väitän, että Espoo ja Vantaa tekivät loistavan ratkaisun, kun eivät ruvenneet itsensä kilpailutetuksi operaattoriksi.
 
Takaisin
Ylös