Pääte- ja väliaikapysäkeiltä etuajassa lähtevät bussit

Juu miksi vain sarjakirjoissa olevia aikoja pitäisi noudattaa jos ei matkustajilla samaa tietoa! Edelleen kysyn samaa kun ei vastausta tule.... No Helbillä ei ainakaan onneksi näin ole. Voisi olla aika ruuhkat pysäkillä esim. Manskulla Ruhan varikon kohdalla jos kaikki helbin auton siinä tasaisivat aikaa molempiin suuntiin.... Edelleen se matkustajille näkyvä informaatio se ratkaiseva välipysäkkiajoissa...

Kuinka monta kertaa se pitää sinulle sanoa, kaikki liikennöitsijänkin määräämät väliaikapysäkit on merkitty pysäkkiaikatauluun! Niissä saattaa lukea että kyseessä on arvioitu ohistusaika vaikka osa liikennöitsijöistä olisikin määrännyt siihen väliajan jota ennen ei saa lähteä!

---------- Viesti lisätty kello 0:13 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 0:11 ----------

Kuten jo aiemmin tässä ketjussa kerroin, linjalla 73 on ollut Malmilla välipisteaika Suutarilan suuntaan vuodesta 1996 lähtien ja koko tuon ajan aikataulukirjassa on kerrottu nuo Malmin lähtöajat.

Mulla on hyllyssä 2008-2009 syksy-talvi-kevät aikataulukirja, 2009 kesä, 2009-2010 syksy-talvi-kevät ja 2010 kesä joihin ei ole merkitty h73:lla lähtöaikoja Malmilta Suutarilaan. Sen kyllä uskon että se on ollut -96 lähtien väliaikapysäkki.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Minä jaan reitin varrella olevat pysäkit (en siis päätepysäkkejä) kolmeen kastiin.

1. Ajantasauspysäkit, eli pysäkit, joita ei saa ohittaa ennen tiettyä kellonlyömää. HelB:llä Koskelan varikolla koskee vain linjaa 730(P), jossa ajantasaus suoritetaan Korson asemalla. (Toisaalta, en tiedä vP17 tilanteesta mitään, koska itse en sitä aja.)

2. Välipistepysäkit, eli pysäkit, joiden viitteellinen ohitusaika on merkitty vuorokirjaan. Näitä on linjasta riippuen 0-3 Koskelan varikolla, esimerkiksi linjalla h21V niitä on 0, kun taas linjalla h56 niitä on 2 (Joukolan puisto ja Metsäläntie) ja linjalla h69 niitä on 3 (Pasilan asema, Käpylä - tarkkaa pysäkkinimeä ei ole mainittu - ja Pukinmäen asema).

3. Muut pysäkit, joiden viitteellistä ohitusaikaa kuljettaja ei edes tiedä.

Esimerkkinä tässä ketjussa on jo mainittu Koskelasta ajettavista linjoista 70(T), joilla Malmin asemalla on vain välipisteaika (toinen on Annalassa pysäkillä Valtimontie). Se, että kuljettaja jää sinne odottamaan, on kuljettajan tarjoamaa ylimääräistä palvelua, jota ei ole pakko tehdä. Siitä saa mennä eteenpäin heti mikäli haluaa. Linjan pysäkin toimivuuden vuoksi, miettien mitkä kaikki muut linjat samalla pysäkillä pysähtyvät, voisi jopa suositella, että sinne ei jäädä odottamaan - pysäkki nimittäin toimii linjojen 519(A) ja 520 ajantasauspysäkkinä, jolloin peräkkäin voi seistä parikin autoa ja linjan h69 pitäisi vielä päästä sille pysähtymään, mikä voi olla todellinen ongelma - etelän suuntaan pysäkki on sen verran lyhyt, että sinne ei kunnolla mahdu kolmatta autoa, pohjoiseen mahtuu, mikäli Nobinan autoa ei ole parkissa ennen pysäkkiä.

Ymmärrän hyvin sen, että ihmiset haluavat, että auto ei ohita pysäkkiä ennen pysäkkiaikatauluun merkittyä aikaa. Mutta suurimmalla osalla pysäkeistä kuljettajalla ei ole harmainta aavistusta pysäkkiaikataulun mukaisesta ohitusajasta - eikä vuorokirjaan painettu aika aina täsmää pysäkkiaikataulun kanssa. Esimerkkinä linjalta 730 Helsinkiä päin, kun eilen vaihdoin kyseiselle linjalle Valtimontien pysäkillä: Vuorokirjassa lukee pysäkin välipisteajaksi 19:10, joka on myös virallinen vaihtoaika perjantaina siinä pysäkillä (muina arkipäivinä muistelisin, että kyseinen vaihto tehdään vasta Rautatientorilla), mutta pysäkkiaikataulussa ohitusajaksi on merkitty 19:13! Vaihto tapahtui 19:11.

Mikäli oikeasti halutaan, että auto ei pysäkkiä ohita pysäkkiaikatauluun nähden etuajassa, pitää pysäkkiaikataulujen aikoja rukata alaspäin. Mielummin auto saa tulla jokusen minuutin siihen nähden myöhässä, kuin vastaavasti minuutteja etuajassa.

Joskus ajoajat tietylle pysäkille ovat niin, että vaikka painaisi tuhatta ja sataa, ei etuajassa pysäkille kerkeä - ja seuraavalla lähdöllä voi olla tilanne aivan päinvastainen, saa hidastella minkä kehtaa ja etuajassa ollaan kuitenkin. Näin kävi minulle talvella linjalla h77 Jakomäestä, ajelin kaikessa rauhassa Valtimontielle vaihtoon, muutamalla pysäkillä jouduin pysähtymään. Ei tainnut Jakomäentiellä vauhti missään vaiheessa nousta yli 30:n, paitsi 6:n ja 10:n välisessä alamäessä, moottoritiellä ei yli 70:n, mutta vaihtoon tulin 8 minuuttia etuajassa. Entä jos olisin ajanut suurinta sallittua nopeutta, paljonko olisin ollutkaan etuajassa? Toisaalta samalla linjalla olen jokusen kerran joutunut tilanteeseen, että vaihtoon tullaan vuorokirjaan painetusta muutaman minuutin myöhässä, vaikka kaikilla pysäkeillä ei ole tarvinnut edes pysähtyä ja liikenne on sujunut normaalisti, eikä ajo-aikakaan ole normaalia lyhyempi.

Siihen, mihin aikaan tietylle pysäkille pääsee on kiinni niin monesta eri tekijästä, että näen minuutin tarkkuudella ajon käytännössä mahdottomana toteuttaa. Siksi katsonkin, että parempi kiristää pysäkkiaikatauluihin merkkityjä ohitusaikoja tarpeeksi, että on käytännössä mahdotonta ohittaa pysäkkiä etuajassa - paljon mielummin vaikka viisi minuuttia aikatauluun merkitystä myöhässä, kuin minuuttiakaan ennen.
 
niin ja yleensä nämä ajat jotka ovat esim. ruskeasuolla, tai hakaniemessä jne. ovat suhteellisen piukeita, että jos siinä saa minuuttitolkulla odotella sitä niin kannattaa pikkasen keventää kaasujalkaa tai voi pidemmän päälle ruveta jo käymään ajokortinkin päälle. :icon_frown:
 
Mulla on hyllyssä 2008-2009 syksy-talvi-kevät aikataulukirja, 2009 kesä, 2009-2010 syksy-talvi-kevät ja 2010 kesä joihin ei ole merkitty h73:lla lähtöaikoja Malmilta Suutarilaan. Sen kyllä uskon että se on ollut -96 lähtien väliaikapysäkki.

Mulla samat kirjat lojuu hujan hajan kaapissa. Mun painoksissa Malmin ajat on merkitty. Ei muuta kommentoitavaa tähän ketjuun.
 
Kuinka monta kertaa se pitää sinulle sanoa, kaikki liikennöitsijänkin määräämät väliaikapysäkit on merkitty pysäkkiaikatauluun! Niissä saattaa lukea että kyseessä on arvioitu ohistusaika vaikka osa liikennöitsijöistä olisikin määrännyt siihen väliajan jota ennen ei saa lähteä!
Ja kuinka monta kertaa teille pitää sanoa että liikennöitsijät eivät määrää väliaikapysäkkejä. Vaikka ne kuljettajan sarjakirjaan on ohjeelisina aikoina merkitty. Pitäisikö esim. Ruskesuon varikon pysäkillä kaikkien helbin autojen jäädä seisomaan välillä 5 minuutiksi vain koska sarjakirjassa on arvioitu ohitusaika? tässä asiassa en anna periksi.. Ja tietääkseni tämäkin on keskustelupalsta, turha käskeä minun olla hiljaa jos tuon mielipiteitäni julki siinä missä muutkin.

---------- Viesti lisätty kello 10:18 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 10:12 ----------

Huudahan vielä lisää, niin ehkä sitten uskomme että pysäkkiaikatauluja ei olekaan olemassa.
Kukaan ei ole väittänyt ettei pysäkkiaikatauluja olisi, on vain 2 eri asiaa arvioitu ohitusaika(kaikilla pysäkeillä) ja HSL:n määräämät väliaikapysäkit...
 
Väliajat ovat määriteltyjä, koska matkustajalle ei ole oikeasti yhtään kivaa tulla pysäkille jopa kymmenen minuuttia ennen pysäkkiaikatauluun merkittyä aikaa. Jotta hänen ei tarvitsisi, pysäkille ehtiminen tasan pysäkkiaikatauluun merkittynä aikana ei koskaan saa johtaa myöhästymiseen bussista. Myöhässä ajaminen ei ole mörkö, etuajassa ajaminen on. Täsmällisyys on sitä, että ajetaan koko ajan järkevän marginaalin verran myöhässä.
 
Ja kuinka monta kertaa teille pitää sanoa että liikennöitsijät eivät määrää väliaikapysäkkejä. Vaikka ne kuljettajan sarjakirjaan on ohjeelisina aikoina merkitty. Pitäisikö esim. Ruskesuon varikon pysäkillä kaikkien helbin autojen jäädä seisomaan välillä 5 minuutiksi vain koska sarjakirjassa on arvioitu ohitusaika? tässä asiassa en anna periksi..
HSL:n määräämät ajantasauspysäkit ovat minimi, mutta liikennöitsijällä on oikeus lisätä ajantasauksia minne tahtoo tämän lisäksi. Vaatimus on, että HSL:n määrämiltä pysäkeiltä ei lähdetä etuajassa, liikennöitsijä voi tämän lisäksi sanoa, että näiltä ja näiltä pysäkeiltä et lähde ennen vuorokirjaan merkittyä aikaa (jolloin kyseinen pysäkki on vuorokirjassa merkitty ajantasauspysäkiksi eikä väliaikapysäkiksi).

Huomaa, että vuorokirjaan merkitään kaikki ajantasaus- ja väliaikapysäkit mitä linjalla on. Kumpi kyseinen pysäkki on riippuu siitä, miten se on esitetty vuorokirjassa, ja tämä esitystapa taas riippuu liikennöitsijästä. Itsellä on kokemusta niin Veolian kuin HelB:n vuorokirjoista:

Veolia: Pysäkin nimi ja ohitusaika: ajantasauspysäkki. Samat suluissa: väliaikapysäkki.
HelB: Pysäkin nimi ja ohitusaika: väliaikapysäkki. Sama viitteellä (esim b juuri ennen kellonaikaa), ja viitteellä selitys pysäkkiä ei saa ohittaa ennen merkittyä aikaa (tai vastaava): ajantasauspysäkki.
 
Totta. sinun kirjoituksesi selkeää ja perusteltua. Helbillä ainakin Ruhassa kaikki sarjakirjaan kyseisellä tekstillä merkatut ovat myös matkustajien aikatauluissa. Lisäksi sarjakirjassa useita arvioituja ohitusaikoja...
 
Siksi katsonkin, että parempi kiristää pysäkkiaikatauluihin merkkityjä ohitusaikoja tarpeeksi, että on käytännössä mahdotonta ohittaa pysäkkiä etuajassa - paljon mielummin vaikka viisi minuuttia aikatauluun merkitystä myöhässä, kuin minuuttiakaan ennen.

Sekään ei ole hyvä, koska reittiopas laskee matka-ajat pysäkkiaikataulujen mukaan. Nytkään busseilla reittioppaan laskemiin matka-aikoihin ei voi oikein luottaa, mutta jos ajoaikoja lyhennetään vielä lisää, menevät tulokset vielä enemmän metsään.
 
Eikä sekään ole hyvää palvelua että bussit tulevat 10 minuuttia arvioidun ajan jälkeen, koska niinhän siinä käy jos nopeimmatkin ovat pari minuuttia myöhässä. Moni kyllästyy odottamaan koko bussia ja lähtee kävelemään johonkin muuhun liikennevälineeseen.
 
Kaikki tasauspysäkit löytyvät niin aikataulukirjoista, irtoaikataluista, kuin myös nettiaikatauluista. Linjoilla h8, 213 ja 506 ei ole mitään tasauspysäkkejä. Tämä on helposti todettavissa linjojen aikatauluistakin. Näiden linjojen kaikki pysäkkiaikatauluajat ovat arvioituja ohitusaikoja. Ajantasauspysäkit on merkitty aikatauluihin tähdellä ja jokaisen aikataulun merkkien selityksessä löytyy maininta "ohjeaika, jota ennen bussi ei ohita pysäkkiä."

HSL:n liikenteessä onkin tällä hetkellä hienoinen ongelma siinä, että ainoa tapa tuohon täsmällisyyden kontrolliin on nuo ajantasauspysäkit, joita kuitenkin käytetään kovin vähän. Bussiliikenteen aikatauluihin tulisi luottaa jollakin asteella aina. Se ei kauheasti lohduta, jos vain ilmoitetaan, että ohitusaika on arvio. Mikä sen arvion tarkkuus sitten on? Laadukkaan palvelun ei kuuluisi antaa kuvaa, että palvelun tarjoaja järjestää sen miten sattuu, ja on asiakkaan oma ongelma, saako sitä vai ei.

Onkohan HSL:llä edes mitään suuntaviivoja, tavoitteita tai strategiaa bussiliikenteen täsmällisyydestä? Täsmällisyyttähän voitaisiin parantaa ajantasauspysäkkejä lisäämällä. Täsmällinen liikenne vaatii, että joskus bussit sitten joutuvat myös odottelemaan. Odottelua voidaan sitten vähentää etuisuuksia lisäämällä, mutta pois sitä tuskin koskaan saadaan.

Itse pitäisin erinomaisena, jos HSL:n bussiliikenteen tavoite olisi vaikkapa, että yksikään bussi ei ohita yhtäkään pysäkkiä ennen painettua aikaa, keskimäärin bussit saapuvat 2 minuutin kuluttua ajasta, ja 95 % busseista saapuu 4 minuutin kuluttua ajasta. Viimeistään Helmi 2:n myötä tällainen tulisi toteuttaa, koska bussien sijaintia pystytään silloin valvomaan missä tahansa paikassa, ja melko pienellä vaivalla pystyttäisiin kuljettajaa opastamaan reaaliajassa aikataulun pitämisestä.
 
Linjoilla h8, 213 ja 506 ei ole mitään tasauspysäkkejä.

Kyllä kasilla on. Muistan kun siitä vielä julkaistiin vuosi kaksi sitten HKL:n tiedotekkin. Oopperalla lisättiin sen takia että kutonen ja kasi mahdollisesti saapuisivat oikeassa järjestyksessä Arabiaan, ettei toinen kiilaakkaan toisen eteen. Näin itse muistelisin sen. Joku ratikkakuski voi varmaan vahvistaa tämän.
 
Oopperalta Arabiaan päin on todellakin etuajassa lähtö kielletty. Tuota perustelua en muista kuulleeni, mutta se on kyllä ihan pätevä. Koko homman syyhän on Itämerenkatu ja Mechelininkatu joille on jouduttu laittamaan aikatauluun löysiä autoruuhkien takia.
 
Jep, näin muistelinkin. En tiedä, onko Rasbelin kuljettaja, vai harrastaja, mutta jos hän katsoi aikataulusta tai netistä hän on oikeassa ettei 8-ratikalla ole ajantasauspysäkkiä, siis aikataulujen mukaan. Mutta HKL:ltä on tullut se määräys että Oopperalta Arabiaan ei lähdetä ennen aikataulun mukaista aikaa. Tätä ei ole merkitty aikatauluihin eikä HSL:n sivujen aikatauluihin.
 
Takaisin
Ylös