Pääte- ja väliaikapysäkeiltä etuajassa lähtevät bussit

Viime vuoden alussa Nobinalla näin kouluttajaani työharjoitteluni aikana vain ensimmäisenä päivänä. Seuraavaksi kuulin hänestä, kun kuuden viikon jälkeen pyysin sähköpostitse todistusta suoritetusta harjoittelusta. Yhden varsinaisen koulutuspäivän jälkeen istuin neljä päivää muiden kuljettajien kyydissä reittejä opiskellen, seuraavalla viikolla ajoin maanantaina ns. kummikuljettajan kanssa ja tiistaista alkaen täysin omatoimisesti.

Tämä on ollut valitettava tosiasia, niin uusille, kun käytetyillekin kuljettajille, mutta tähän on onneksi tullut/tulossa kyseisessäkin yrityksessä muutos. Virheistä on ehkä otettu opiksi ja varsinkin uusien kuljettajien perehdyttämiseen panostetaan enemmän nykyään :)
Helb/HKL-bussiliikenne on ollut tässä asiassa kyllä suunnannäyttäjä kaikille ja propsit siihen suuntaan, joskus oli sellaistakin juttua että helb toimii kouluttajana muille yrityksille, ja kyllä aika moni vastaan tuleva yrityksessä kuin yrityksessä sanoo tulleensa helbin/hkl:n suunnalta
 
Tämä on ollut valitettava tosiasia, niin uusille, kun käytetyillekin kuljettajille, mutta tähän on onneksi tullut/tulossa kyseisessäkin yrityksessä muutos. Virheistä on ehkä otettu opiksi ja varsinkin uusien kuljettajien perehdyttämiseen panostetaan enemmän nykyään :)
Nimenomaan aivan viime vuosina on tapahtunut tätä kehitystä ja ainakin meillä perehdyttäjillä on sellainen monivaiheinen "check-lista", jonka avulla käydään kaikki asiat läpi taloon tulevien kuljettajien kanssa. Uusin kuljettajien soveltuvuutta tarkkaillaan myös, sillä tällaiset "moottoritiellä peruuttelut" yms. ovat aivan liian ikäviä tapauksia, paitsi alan julkisuuskuvalle, mutta ennen kaikkea uhka liikenneturvallisuudelle. Mitä ei saisi ammattikuljettajan kyseessä ollessa, tietenkään, olla.

On toki niin, että alalla käy paljon porukkaa kääntymässä vain, jotka eivät sitten erinäisistä syistä johtuen sovellu linja-autonkuljettajan ammattiin.

Omalta kuljettajakurssiltanikin ainakin yksi kaveri totesi heti ensimmäisen työviikon jälkeen, ettei ole "valkoisen miehen hommaa", eikä ole miestä sen jälkeen näkynyt. Toisaalta tunnen kaverita, jotka ovat lähteneet ovet paukkuen "parempiin hommiin" ja muutaman kuukauden kuluttua tapaan heidät jälleen, ei ehkäpä samassa firmassa, bussin ratin takana.
 
Sikariporras kuuntelee taloudellisten kannustimien kieltä.

Noinhan se menisi toimivilla markkinoilla. HSL-alueen bussimarkkinat eivät kuitenkaan ole toimivia, eivätkä läheskään kaikki liikennöitsijät toimi liiketaloudellisin perustein, vaan moniin yrityksiin omistajat pumppaavat jatkuvasti lisää rahaa.
 
Olitko tullut suoraan kurssilta vai olitko ns. vanha kuski? Eli siis kokemusta jo HSL-/YTV-/HKL-liikenteessä työskentelystä?

Kurssilta tulin. Harjoittelun jälkeen vaihdoin HelBille, missä sain erittäin hyvän, pari viikkoa kestäneen perehdytyksen, missä kävimme oppituntien lisäksi kollektiivisesti tutustumassa pk-seudun päätepysäkeihin ja taukopaikkoihin. HelBilläkin kummikuski oli mukanani yhden päivän, mutta se oli sillä kertaa oma valintani, koska koin osaavani linjat ja tunsin oloni varmaksi.
 
Noinhan se menisi toimivilla markkinoilla. HSL-alueen bussimarkkinat eivät kuitenkaan ole toimivia, eivätkä läheskään kaikki liikennöitsijät toimi liiketaloudellisin perustein, vaan moniin yrityksiin omistajat pumppaavat jatkuvasti lisää rahaa.

Se on tietysti ongelma. Eikä vähäisimpänä pumppaajana Helsingin kaupunki itse. Luulisi silti, että jossain joku edes osaisi sen verran johtaa ja laskea, että ainakaan se ei olisi pomojen kyvyttömyydestä kiinni. Olipa markkinatilanne mikä hyvänsä, parempi johto on aina tuottavampi kuin huonompi.
 
Koala: missä yhtiöissä tiedät annettavan vain kartta käteen ja linjalle? Joskus muinoin ehkäpä oli, mutta nykyään liikenneyhtiöt ovat ottaneet linjan, jonka mukaan tuoretta kuljettajaa ei päästetä yksin linja ilman perusteellista työhönohjausta.

Kun vuonna 2000 aloitin STA:lla juuri D-kortin saaneena, oli koulutusta kaksi ja puoli päivää, sen jälkeen yksin ajamaan 42:n iltaruuhkaa... Tietty viiden vuoden ajokokemus postin jakeluajosta auttoi paikallistuntemuksessa että oli edes vähän havaintoa mihin suuntaan mikäkin linjaa menee...
 
Mistä lähtien H43:lla on ollut välipisteaika Pohjois-Haagassa ja millä pysäkillä sen pitäisi olla? Esim. viimeinen lähtö EA:lta 1:35 odottelee klo 1:55:ttä Ohjaajantien tai Näyttelijäntien pysäkillä ja jotkut paahtavat talla pohjassa vaikka klo olisi näiden pysäkkien välimaastossa 1:52 tms...
 
Näyttelijäntien pysäkillä muistaakseni on, mutta sitä en osaa sanoa että mistä lähtien se on ollut. (1:55 on lähtöaika Näyttelijäntieltä tuolla vuorolla).
 
Näyttelijäntien pysäkillä muistaakseni on, mutta sitä en osaa sanoa että mistä lähtien se on ollut. (1:55 on lähtöaika Näyttelijäntieltä tuolla vuorolla).

Jep, äsken odoteltiin Näyttelinjäntien pysäkillä, eilen Ohjaajantiellä ja parina aiempana etuajassa talla pohjassa ohi. Jos joku HelB-pomo lukee niin tiedottamisen paikka?
 
Jep, äsken odoteltiin Näyttelinjäntien pysäkillä, eilen Ohjaajantiellä ja parina aiempana etuajassa talla pohjassa ohi. Jos joku HelB-pomo lukee niin tiedottamisen paikka?

Uskon että on tiedotettu, HelB:llä kuitenkin yleensä tiedotetaan ainakin yhtiön ilmoitustaululla tms. linjoja koskevista muutoksista, mm. uusista väliaikapysäkeistä (näin siis HelB:ltä/HelB:n kuskeilta kuultuna). Mutta se on eri asia, kuinka moni kuljettaja sen lukee, tai tottelee sitä. Kyllähän nuo väliaikapysäkit näkyy muistaakseni ajosarjoissa ainakin HelB:llä ja Nobinalla.

Kannattaa pistää palautetta joka kerta kun huomaat että ajoi reilusti etuajassa väliaikapysäkin ohi, se tepsii ;) Huomattu ainakin h54:lla. Sama kuljettaja ollut yleensä samalla vuorolla joka on vetänyt aamulla n. 5-9minuuttia etuajassa Malmin ohi. Nykyään hän kiltisti odottelee siinä pysäkillä ja käy tupakitkin polttamassa lähtöä odotellessa. Voi olla että ko. kuljettaja ei ole ollut tietoinen asiasta, koska ei ole ilmoitusta lukenut. Pomothan jokaiselle kuljettajalle voi asiasta ilmoittaa suoraan, mutta jos palautetta tulee asiasta, niin ko. kuljettajalle asiasta mainitaan ja seuraavan kerran hän tietääkin ja muistaa asian (jos siis kyse siitä että ei tiedä sitä, että siinä pitää odottaa).
 
Näyttelijäntien pysäkillä muistaakseni on, mutta sitä en osaa sanoa että mistä lähtien se on ollut. (1:55 on lähtöaika Näyttelijäntieltä tuolla vuorolla).
Pysäkin nimi "Näyttelijäntie", ollut ainakin syysliikenteen alusta. Aluksi oli vain osassa vuoroja. Ja alussa väliaikapysäkki oli Näyttelijäntie 22:n pysäkki, siirrettiin aika nopeasti nykyiseen paikkaansa. Ja merkattuna sarjakirjaan...
 
Voihan olla että jotkut odottavat Ohjaajantiellä koska eivät ole huomanneet väliaikapisteen siirtoa... Onko siis nyt joka vuorolla tuo väliaikapiste?
 
Tänä yönä (1.5.-2.5. yö) näin varmaan törkeimmän väliajan ohituksen ikinä. Yön viimeinen 633N Rautatientorilta saapui Keravalle 04:59. Aikataulun mukaan sillä olisi ollut lähtö Sorsakorpeen klo 05:16. Kuljettaja kuitenkin lähti huristelemaan heti meidät pois jätettyään Sorsakorven suuntaan, eli 16minuuttia etuajassa. Vastaavaa en ole kyllä ikinä nähnyt. Ketään se ei todennäköisesti haitannut (ja menihän Sorsakorpeen 05:12 k5), mutta kuitenkin, väliajat ovat tehty noudatettaviksi!
 
Kyseessähän oli kuitenkin Vapunpäivästä johtuva, normaalista liikennöintipäivästä poikkeava lähtö joten en nyt hirveästi noteeraisi jos tuo jatkoi päätepysäkille samantien, kyseisellä lähdöllä ei ole tainnut olla koko matkalla muutenkaan hirveästi matkustajia kun noin paljon etuajassa ajeli? Tuntuisi aika älyttömältä odotella Keravan asemalla 15min kun päättärille Sorsakorpeen on enää vain muutaman minuutin matka! Ja kuten itse totesit niin Sorsakorpeen lähti vuoro klo 5.12 joten ei tässä mun mielestä mitään ongelmaa ole.
 
joten ei tässä mun mielestä mitään ongelmaa ole.

Jos selkeää sääntöä ei noudateta niin kyllä siinä minusta on ongelma. Ei kuulu kuljettajan valtuuksiin päättää milloin välipisteaikoja noudatetaan tai ei noudateta.
 
Takaisin
Ylös