HSL karsii tuntuvasti linjoja pääkaupunkiseudulla

Lastenvaunuja käyttävien pitäisi maksaa matka samalla tavalla kuin muittenkin.
Silloin pitäisi matkakortinlukijan olla asennettuna myös busseissa keskioville, ihan jo ajon turvallisuuden ja joutuisuuden sekä niissä lastenvaunuissa olevan lapsen turvallisuuden vuoksi. Ei olisi mitään järkeä siinä, että lastenvaunujen kanssa kulkevan matkustajan pitäisi esim. täydessä ruuhkabussissa lähteä änkeämään siitä ihmismuurin läpi kuljettajan luokse eteen maksamaan. Minusta se taas olisi jonkinasteista simputusta.
 
Rollaattoria käyttäviltä asiakkailta käyn usein hakemassa lipun sieltä lastenvaunupaikalta, näytän sen kortinlukijalle ja vien takaisin asiakkaalle. Itselleni ei tuottaisi mitään ongelmaa tehdä näin myös lastenvaunujen kanssa matkustavien kanssa. Toinen vaihtoehto olisi toki odottaa kunnolla ovet suljettuina sitä, että lasten kanssa matkustava käy maksamassa.

Tosiasiassa varsin monella vaunuja kuljettavista on voimassaoleva matkalippu. Ainakaan ilmaismatkustuksen ulottamista juniin tai metroon ei voi edes perustella millään turvallisuuskysymyksellä - kyse on aivan muista asioista.

Mielestäni lasten kanssa liikkuminen paikasta toiseen on erittäin normaali asia. Siksi pidän täysin toimimattomana nykytilannetta, jossa lastenvaunujen kanssa kulkevalla ei ole mitään varmuutta mahtumisesta kyytiin. Äkkiä lisää lastenvaunupaikkoja autoihin!

Maksaminen on aivan toisarvoinen kysymys. Vaikka kaikilta lastenvaunujen kanssa matkustavilta perittäisiin lisämaksu tästä ylimääräisestä matkatavarasta, ei se hetkauttaisi taloutta siinä määrin, että sillä olisi linjojen lisäämiseen tai vähentämiseen tai yleisiin lipunhintoihiin millään tavalla tuntuvaa vaikutusta. Lastenvaunuista puhuminen tämän keskustelun yhteydessä on nähdäkseni kokolailla tarpeetonta.
 
miksei? Onhan nivel "notkeampi" kuin teli ja eikös ihan vähän aikaa sitten P.Tyllilä alihankkinut linjaa 143A Wiima m311 nivelellä?
On se notkeampi juu mutta miettikääpä montako kertaa se nivel olisi kokemattomammalla kuljettajalla linkussa lähtölaiturista peruutettaessa kun ei kaikilla edes 2-akselisen peruutus onnistu? Ei nimittäin helppo homma kun ovat aika kapeita ne laitureiden tolppien välit. Eikä nivel mahtuisi taukopaikan ruutuihin, siinä toinen syy miksi ei nivel Kamppiin oikein sopisi...
 
On se notkeampi juu mutta miettikääpä montako kertaa se nivel olisi kokemattomammalla kuljettajalla linkussa lähtölaiturista peruutettaessa kun ei kaikilla edes 2-akselisen peruutus onnistu? Ei nimittäin helppo homma kun ovat aika kapeita ne laitureiden tolppien välit. Eikä nivel mahtuisi taukopaikan ruutuihin, siinä toinen syy miksi ei nivel Kamppiin oikein sopisi...

eikös em tapauksia varten nykyään joka koulutuspäivä pidä peruutella keiloja kumoon, vai väliinkö sitä piti? Mutta toki onhan siellä aika ahdasta, ihme etteivät rakennusvaiheessa ottaneet sitä seikkaa huomioon että joskus joku linja voisi vaikka tarvita nivelen kapasiteettia.
 
On se ihmeellistä kuin lastenrattaiden kanssa pitää kyllä ehdottomasti päästää ilmaiseksi, mutta sitten henkilö joka istuupyörätuolissa ja ei fyysisesti edes pääse kuljettajan luokse vaaditaan lippua (pois lukien Variot)! Siis jos on saataja mukana niin saataja pitää mennä ostamaan lippua molemmille. Jos olet yksin ja ette pääset kuljettajan luokse, niin lipuntarkastajan ilmestyeessä hän myy liikunta rajoiteiselle henkilölle matkalipun.

Oliko se nyt Tukholman busseissa samasta syystä on matkustaminen ilmaista l-vaunun kanssa, mutta sitten jos menet raitiovaunulla, maanalaisella tai lähijunalla niin se maksaa, koska pysty ostamaan lippua.
Siis mitä estää että maksat lipustas meidäni junissa ja metroissa, ja jos muussa liikennevälineessä tulee lipun tarkastaja, niin hän myy lippua lasten rattaiden kanssa matkustavalle.

Kuulin kyllä ihan äskein tarinan kuin nainen matkusti ihan avoimesti tyhjällä olevalla kärryllä bussissa. Toisaalta eihän kukaan tiedä jos naisella oli lippua ja rattailla oli vaan "siirtoajoa".

Mutta se tuntuu ihmeelliseltä että vedotaan turvallisuuteen kuin monesti näkee sitten äidit kuin ne kanniskelevat lapset "ympäri bussia" kuin lapset pitää saada istua norm. paikalla. Jos on turvallisuus aspektit kyseessä niin silloin lapsi on myöskin jätettävä siihen kärryyn.

Paras tarina mitä olen kuullut kuin äiti otti lapsen vaunusta ja meni teli-auton viimeiselle penkki riville ja alkoi imettää lapsensa. Tietysti seuraavassa mutkassa l-vaunu oli kyljellään oven luonna. Kuski ainakin sähkäihti.

Onhan Suomessa kaupunkeja missä otetaan lisämaksu l-vaunuista, normaalin matkalipun lisäksi.

Nimim. Ei ollut ilmaista kuin minä olin lastenvaunu-iässä.
 
Siis jos on saataja mukana niin saataja pitää mennä ostamaan lippua molemmille.

Tämä ei ihan pidä paikkaansa. HSL:n sivuilta: "Pyörätuolilla liikkuva matkustaja ja hänen saattajansa voivat matkustaa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä ilman lippua, jos saatettavalla on 'Oikeuttaa saattajaan' -kantakortti."

Sinänsä kannattaisin, että pyörätuolilla saisi matkustaa maksutta missä tahansa, ja saattaja kuten yllä. En sitten tiedä, mikä on ollut syynä, ettei pyörätuolimatkustajille ole voitu myöntää maksuttomuutta samalla tavoin kuin lastenvaunujen kanssa liikkuville, tai että miksi lastenvaunuilla kulkevat eivät joudu maksamaan metrossa, junissa ja raitiovaunuissa. Bussien maksuttomuus on sinänsä perusteltua jo siitä näkökulmasta, että lastenvaunujen kanssa on aina iso riski jäädä kyydistä pois, kun paikat ovat täynnä.
 
miksi lastenvaunuilla kulkevat eivät joudu maksamaan metrossa, junissa ja raitiovaunuissa.

Tämä johtuu siitä kitinästä, mikä syntyi siitä etteihän tässä ole mitään järkeä, kun ensin liityntäbussilla pääsee ilmaiseksi mutta sitten kuitenkin joutuu maksamaan jatkomatkasta esim. metrossa.

Siis alunperin liikenneturvallisuuteen liittyvästä asiasta tulikin käytännössä sosiaalinen etu. No, sekään ei välttämättä ole huono asia lapsiperheiden kuluja ja tuloja ajatellen.

Kapasiteettiongelmia tuosta on syntynyt sellaisilla alueilla, joissa on paljon lapsiperheitä, mutta niitä yritetään nyt vähentää kalustovaatimuksissa kolmannella lastenvaunupaikalla. Päättäjät päättävät ja lipputuloja ajatellen on kyse marginaalisista summista.

Toisaalta hyvin suurella osalla vaunujen kanssa matkustavilla on kuitenkin voimassa oleva kausilippu, tarvitsevathan he joukkoliikennettä myös muulloin, kuin vaunujen kanssa kulkiessa.

Väärinkäytöksiä liittyy kaikkiin mahdollisiin etuuksiin.
 
"Pyörätuolilla liikkuva matkustaja ja hänen saattajansa voivat matkustaa pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä ilman lippua, jos saatettavalla on 'Oikeuttaa saattajaan' -kantakortti."

Sinänsä kannattaisin, että pyörätuolilla saisi matkustaa maksutta missä tahansa, ja saattaja kuten yllä.

Tänä kesänä sattui eräänä iltana Tammelundin Liikenteen bussissa linjalla h79 tulemaan kyytiin pyörätuolimatkustaja saattajan kanssa ja kuljettaja alkoi tivaamaan molemmilta matkalippua. Pyörätuolimatkustaja sanoi, että pääsee ilmaiseksi saattajan kanssa, "kannattais lukea paremmin ne ohjeet". Silloin aloin miettimään loppubussimatkalla tätä pyörätuolimatkustajahommaa.

Päädyin lopputulokseen, että on periaatteessa ihan hyvä näin, että yksin matkustavalta pyörätuolimatkustajalta vaaditaan lippu ja saattajan kanssa matkustavalta ei - jos kulkee ilman saattajaa, kuskin täytyy bussissa nousta auttamaan pyörätuolimatkustaja sisään bussiin ja siinä samalla pystyy näyttämään matkakortin lukijalle. Saattajan kanssa kuskilta ei kulu työ- eikä matka-aikaa pyörätuolimatkustajan avustamiseen.
 
eikö silloin ollut niin, että Kampin terminaaliin päättyvän linjan voi ajaa nivelellä. Laitureista ei voi lähteä linjalle nivelbusseilla. Jotakin tälläistä muistelen.

Tuo linjan 143A aamusiivu oli vain Kamppiin päin.

No, ainakin muutama vuosi sitten lakon aikaan ajettiin lakkovuoroja tuolla nivelellä myös Kampin terminaalista. Ehkä siihen oli jokin poikkeustilanteen erikoislupa?
 
En sitten tiedä, mikä on ollut syynä, ettei pyörätuolimatkustajille ole voitu myöntää maksuttomuutta samalla tavoin kuin lastenvaunujen kanssa liikkuville

Vammaisten etujärjestöt eivät halua ilmaismatkustusta. Järjestöillä on tavoitteena samat mahdollisuudet kaikille, ei erivapaudet. Yksilötasolla kannat varmaankin vaihtelevat.
 
Minun mielestäni kaikille linjoille (tai ainakin niin monelle linjalle ettei mistään tarvitse montaa kilometriä talsia) pitäisi vaatia matkatavaratilat - LE-bussithan ovat sallittuja HSL-alueella, joten korkean takaosan alle voisi laittaa matkatavaratilat, liitteenä yksinkertaisettu esimerkki.

Itse pyöräilevänä pitäisin tätä huomattavana parannuksena, HSL saisi myös pyöränkuljetusmaksuista (vaikkapa 1.50, seutu 2.00€) lisätuloja.

Näin myös mahdollistettaisiin lastenvaunujen kera matkustavien rahastus, vaikka tuossa tapauksessa lukijalaitteet olisivatkin molemmilla etuovilla. Kuitenkin homma toimisi vaikka vain etuovesta sisään pääsisi. Lastenvaunupaikkojen tilan poistumisen myötä uusia istumapaikkoja tulisi 12.
 

Liitetiedostot

  • matkatavaratilat.PNG
    matkatavaratilat.PNG
    13.6 KB · Lukukerrat: 351
Kävin tänään palvelu pisteellä kyselemässä miten homma toimii:
Eli pyörätuolilla matkustavalla pitää aina olla lippu. HSLltä saa saatajalipun, kuin ensin olet hankkkinut lääkäritodistuksen että pyörätuolilainen tarvitsee saattaja, sitten hän myöskin tarvitsee olla HSLn kunnasta kotoisin. Eli kuin kaverini on kotoisin HSL alueen ulkopuoleta niin hänen saataja ei saa alennnusta.
Saataja kortti ei sitten saadaan noin vaan.
Tuo että vammaisjärjestöt eivät haluaa "ilmasmatkoja" on myöskin hyvä pointti.

/Skurubisin
 
Knightrider: mihin ajattelit sijoittaa polttoainetankit tuohon bussimalliin? Tankkien tilavuus on aika yleisesti 290-450 litraa ja yleensä ne on sijoitettu juuri tuohon paikkaan, jota kutsut "hukkatilaksi" ja johon ajattelit tuon matkatavaratilan laittaa. Muualle eivät mahdu.
 
Knightrider: mihin ajattelit sijoittaa polttoainetankit tuohon bussimalliin? Tankkien tilavuus on aika yleisesti 290-450 litraa ja yleensä ne on sijoitettu juuri tuohon paikkaan, jota kutsut "hukkatilaksi" ja johon ajattelit tuon matkatavaratilan laittaa. Muualle eivät mahdu.
Missäs ne sitten ovat 12-m täysmatalissa busseissa, jota etuvaunu vastaa?

PS. kuvassa mainittu 12-akselisuus tarkoitti toki 12-m 2-akselista bussia.
 
Missäs ne sitten ovat 12-m täysmatalissa busseissa, jota etuvaunu vastaa?
Eiväthän nekään ole aivan "täysmatalia", vaan esim. istuimet ovat korkeiden istuinkorokkeiden (ns. bodestereiden) päällä.

Polttoainetankin sijainti selviää esim. tästä kuvasta (katso, missä on tankkausluukku):

http://www.kuukankorpi.com/paikallisliikenne/helb9701-9706.html

Maakaasu-mallissa ei tietenkään vastaava ole:

http://www.kuukankorpi.com/paikallisliikenne/helb9901-9911.html

---------- Viesti lisätty kello 13:20 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 13:10 ----------

Itse en näe mittavia matkatavaratiloja tarpeellisiksi kaupunkibusseissa, vaan ne esimerkiksi hidastaisivat tarpeettomasti pysäkkiaikoja.

Pohjois-Amerikassa taas alla olevan kuvan mukaiset polkupyörätelineet ovat yleisiä:

http://2.bp.blogspot.com/__UIs6-gae...ihXwNPNLzU/s400/mississauga_bus_bike_rack.jpg

Meillä Helsingissähän vihreiden kaupunginvaltuutettu Kimmo Helistö teki parivuotta sitten valtuustoaloitteen tuollaisesta polkupyörien kuljetusmuodosta busseissa ja ratikoissa, mutta se tyrmättiin aika yksimielisesti.

http://www.hel.fi/static/public/hel...ALTUUSTOALOITTEESTA_(HELISTO)_KOSKIEN_PO.html
 
Takaisin
Ylös