Bussihyppely, ja vähän ratikkakin

Ps.Merkitäänkö ~ Omissa lähdöissä merkinnällä *?

Omissa lähdöissä asteriski ajan vieressä tarkoittaa reaaliaikaista informaatiota, eli vaunu on Helmissä ja pysäkkiajan pitäisi pitää paikkansa, ja ilman merkintää olevat ajat ovat arvioituja.
 
Itselläni ilman ~-merkintää mainitut vuorot ovat tulleet ajallaan, joskus näytöllä on mennyt minuutti tiedon päivittämiseen (about yhtä luotettavina pidän kuin metron laiturinäyttöjä).

Mene odottamaan bussia 58 Pasilan asemalle, tai oikeastaan ihan minne vaan, jopa Herttoniemeen (vaikka Itis onkin lähellä). Ne minuutit ei pidä ollenkaan paikkaansa, vaan bussi tulee ihan milloin sattuu. Ne minuutit myös jostain syystä saattaa mennä taaksepäin, eli ensin lukee 6 min ja hetken päästä 7 min. Miten se on mahdollista, sitä en ymmärrä. Ne minuutit kun oikeasti on metrejä, ja tuskin se bussi siellä reitillään kuitenkaan peruutteleekaan.

Ratikoilla nuo tuntuu toimivan paremmin, ehkä siksi, että ratikoille on tehty niin löysät aikataulut ja kuljettajat yrittävät niitä myös noudattaa, jolloin luotettavuus tietysti on parempi.

Mutta miksi metron liukuportaiden yläpään näytöt näyttävät ihan puuta heinää? Lähes joka kerta. Itäkeskuksessa näytössä luki "2 min Ruoholahti" ja metro saapui juuri laiturille. Seuraava metro saapui 5 minuutin päästä. Mistä nämä minuutit on revitty?

Ne on revitty aikatauluista, joita metro ei noudata. Se lähtee pääteasemalta aikataulun mukaan ja ajaa sitten käytännössä ilman välipisteaikoja seuraavalle pääteasemalle. Kaikki ne kai ajaa suurin piirtein yhtä nopeasti, mutta se nopeus ei ole sama kuin aikatauluun on merkitty. Vuorovälistä kuitenkin tulee tasainen ja oikea. Näin olen antanut itselleni kertoa, ehkä metropuolen foorumilaiset osaisivat kertoa tarkemmin. Käytän sitä itse niin harvoin, ettei juuri ole omia kokemuksia.

Sinällään tuollaiset printtiaikatauluun perustuvat elektroniset näytöt menevät minusta suoraan sarjaan matkustajien kiusaaminen. Siinä luodaan elektroniikan avulla illuusio reaaliaikaisesta informaatiosta. Jos ei niihin tauluihin saada oikeaa tietoa, olisi parempi olla ilman niitä kokonaan.
 
Ne minuutit myös jostain syystä saattaa mennä taaksepäin, eli ensin lukee 6 min ja hetken päästä 7 min. Miten se on mahdollista, sitä en ymmärrä. Ne minuutit kun oikeasti on metrejä, ja tuskin se bussi siellä reitillään kuitenkaan peruutteleekaan.
Näin on käynyt myös metrolaiturinäytöissä - Mellunmäki 3 min -> Mellunmäki 4 min jne. Olisikohan niin että nämä ajat ovat keskimääräisen nopeuden mukaan laskettu loppumatka, jos bussi joutuu yllättävään autojonoon (ja metro metrojonoon:))niin keskinopeus laskee ja minuuttimäärä näytöllä nousee. Muussa tapauksessahan minuuttimäärä olisi sama 1 min, vaikkapa h54:llä Kehä 1:n 1. pysäkillä Itäkeskuksesta päin, aina, vaikka Turunlinnantien liikenne olisi kuinka puuroutunutta, bussin lähtiessä edelliseltä pysäkiltä. (Ruuhka-aikaan bussilla menee tuohon väliin nopeimmillaan 5 min)
Ne on revitty aikatauluista, joita metro ei noudata. Se lähtee pääteasemalta aikataulun mukaan ja ajaa sitten käytännössä ilman välipisteaikoja seuraavalle pääteasemalle. Kaikki ne kai ajaa suurin piirtein yhtä nopeasti, mutta se nopeus ei ole sama kuin aikatauluun on merkitty. Vuorovälistä kuitenkin tulee tasainen ja oikea. Näin olen antanut itselleni kertoa, ehkä metropuolen foorumilaiset osaisivat kertoa tarkemmin. Käytän sitä itse niin harvoin, ettei juuri ole omia kokemuksia.

Sinällään tuollaiset printtiaikatauluun perustuvat elektroniset näytöt menevät minusta suoraan sarjaan matkustajien kiusaaminen. Siinä luodaan elektroniikan avulla illuusio reaaliaikaisesta informaatiosta. Jos ei niihin tauluihin saada oikeaa tietoa, olisi parempi olla ilman niitä kokonaan.
Niinpä, kuka todella haluaa nähdä metron paperiaikataulut digitaalisena? Miksei taulut käytä laiturinäyttöjen toimivanpaa järjestelmää?
 
Laiturinäytöt toimivat magialla joka ei toimi minkään muun kuin alkuperäisten laiturinäyttöjen kanssa. Samasta syystä esim. Kalasatamasta puuttuvat laitureille asennetut kaupan hyllyltä otetut telkkarit jotka näyttäisivät reaaliaikaisen odotusajan.
 
Muussa tapauksessahan minuuttimäärä olisi sama 1 min, vaikkapa h54:llä Kehä 1:n 1. pysäkillä Itäkeskuksesta päin, aina, vaikka Turunlinnantien liikenne olisi kuinka puuroutunutta, bussin lähtiessä edelliseltä pysäkiltä. (Ruuhka-aikaan bussilla menee tuohon väliin nopeimmillaan 5 min)

Kai se metrien ja minuuttien muunnoskerroin voi riippua kellonajasta, viikonpäivästä jne. Eli olettaisin järjestelmän toimivan niin, että se paikantaa vaunun ja "katsoo" aikataulusta, kuinka kauan vaunulla kestää juuri siltä paikalta näyttöpysäkille. Aikataulussa on välipisteitä, joille on määritelty ohitusajat, ja välipisteiden välinen ajoaika tietysti riippuu mm. vuorokaudenajasta, eli kestääkö joku väli 3 vai 4 vai 5 min jne.

Ongelma sitten on, että Helmi kai olettaa, että siellä kahden välipisteen välisellä matkalla vaunut kulkevat tasaisesti samalla nopeudella koko ajan, eli jos väli on vaikka 4 minuuttia ja 1000 metriä, niin kun siitä on kuljettu puolet eli 500 metriä, Helmin mielestä kuluu vielä ajastakin puolet eli 2 minuuttia, vaikka oikeasti se ei menekään noin.

Tosin mäkin olen ollut huomaavinani, että esimerkiksi iltaisin ne minuutit ovat lyhyempiä kuin päivällä.

Niinpä, kuka todella haluaa nähdä metron paperiaikataulut digitaalisena? Miksei taulut käytä laiturinäyttöjen toimivanpaa järjestelmää?

Yleensä meillä mikään tekninen järjestelmä ei osaa leikkiä toisen teknisen järjestelmän kanssa, vaan kaikilla on omat hiekkalaatikkonsa kuin Etelä-Afrikassa ikään. Eli ne rullaportaiden yläpään näytöt tuskin osaa hakea tietoa mistään. Sen vuoksi ne voisi kuskata suoraan kaatopaikalle ja olla joko kokonaan ilman tai hankkia sitten sellaiset, jotka osaavat leikkiä yhdessä laiturinäyttöjen kanssa.
 
Luulisi muuten ainakin, että metron uuden automaatiojärjestelmän asennus hoidetaan niin, että kun uusitaan laiturinäytöt, myös lippuhallien aikataulunäytöt kytketään reaaliaikaiseen tilanteeseen. Onkohan tämä mahdollista ja ollaanko tätä toteuttamassa?
 
Pitäisi olla mahdollista yhtä hyvin kuin raitiovaunujenkin helmittäminen - varsinkin kun metron matka-aika pysyy tasaisena ruuhkattomuuden vuoksi pitäisi pystyä saamaan tarkka arvio metron saapumisajasta - ja ollaanhan jo luvattu että laiturinäytöt tullaan uusimaan ja ne näyttävät metron saapumisen 10 s tarkkuudella sekä niissä tulee näkymään kaksi tai kolme seuraavaa lähtöä. Tosin se, että saadaanko nykyisiin lippuhallinäyttöihin tuo tuleva uusi järjestelmä, sitä en tiedä - en kyllä ymmärrä miksi ei saataisi - saadaanhan helmi-tiedotkin omien lähtöjen avulla mille tahansa nestekidenäytölle - tässä tapauksessa vaan lippuhalleihin on ostettu led-näytöt - mutta eiköhän tieto saada niihinkin, samaa dataahan niihin syötetään.
 
Omissa lähdöissä asteriski ajan vieressä tarkoittaa reaaliaikaista informaatiota, eli vaunu on Helmissä ja pysäkkiajan pitäisi pitää paikkansa, ja ilman merkintää olevat ajat ovat arvioituja.
Mitä tarkoittaa e-kirjain ajan yhteydessä?
 
Bussi hyppely varsinkin nyt kun on paljon peruttuja lähtöjä on itseasiassa aika fiksua. Ehdottomasti kannatan sitä, että jos vain on mahdollista niin miettii eri variaatioita millä pääsee määränpäähänsä eikä vain sitkeästi odota myöhässä olevaa mahdollisesti peruttua lähtöä varsinkaan linjalla, jossa vuoroväli on harva vaan hyppää bussiin joka on samaan suuntaan menossa ja vaihtaa myöhemmin toiseen bussiin millä pääsee perille. Aika moneen paikkaan pääsee suoran seutulinjan sijasta toisella seutulinjalla ja vaihtamalla esim. sisäiseen linjaan. Tietysti on etua, jos tuntee linjaston hyvin:lol:
 
Tänään aamulla ajoin linjalla h43 lähdön 09.15 Elielinaukiolta Hakuninmaalle ja saapuessani Kannelmäen ostarin pysäkille hieman 09.40 jälkeen näin lauman h42:ta odottavia matkustajia. Tuolta pysäkiltä h42:ta odottavat menevät kokemukseni mukaan lähes poikkeuksetta vähintään Kehä I:n eteläpuolelle eikä h42:n autoa (lähtöaika Kannelmäen asemalta 09.40, vuoroväli 20 min.) ollut näkynyt päätepysäkillä, ei tullut vastaan edes menossa päätepysäkille => todennäköinen myöhästyminen aikataulusta vähintään 8 minuuttia. Niinpä ehdotin näille hyppäämistä minun kyytiini yhden tai kahden pysäkinvälin verran ja sitten vaihtoa Hämeenlinnanväylää kulkeviin busseihin (yhteinen pysäkki myös h42:n kanssa!). Turhan "louskutin leukojani", ainoa reaktio oli pari hämmästynyttä katsetta.

Epäselväksi jäi, mikä olisi ollut riittävä viestintämetodi tällaisessa tilanteessa. Olisiko kenties pitänyt astua autosta ulos ja sanoa vielä sama asia uudelleen vai jotain ihan muuta? ;) Laiskuuttani en jaksanut "riehua" asiasta vaan pistin ovet kiinni ja jatkoin matkaani.
 
Viimeksi muokattu:
Itsekin usein huomaan sellaisia ihmisiä jotka sitkeästi odottavat jotain määrättyä bussia vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi samaan suuntaan, esimerkiksi Myyrmäessä linjan v53 bussit ovat lähes poikkeuksetta myöhässä ja oikein huonolla kelillä vuorot saattavat olla niin paljon myöhässä että autot ajavat peräkkäin. Jos Tikkurilaan menevä v55 tulee ennen 53:sta niin osa hyppää mieluummin siihen mutta sitten on niitä jotka vain sitkeästi odottavat 53:sta "kun se on se Tikkurilan bussi" Ilmeisesti ihmiset ajattelevat että 55 on paljon hitaampi koska se kiertää Ylästön ja Viertolan kautta, todellisuudessa 55 on vain 5-10min hitaampi kuin 53 ja tuo aika saattaa kulua jo siinä kun jää odottelemaan sitä "omaa bussia"
 
Epäselväksi jäi, mikä olisi ollut riittävä viestintämetodi tällaisessa tilanteessa. Olisiko kenties pitänyt astua autosta ulos ja sanoa vielä sama asia uudelleen vai jotain ihan muuta? ;) Laiskuuttani en jaksanut "riehua" asiasta vaan pistin ovet kiinni ja jatkoin matkaani.
Monet ihmiset ovat yksinkertaisia ja "lauman mukana kulkeutuvia" joukkoliikenteen suhteen. "Ahaa, tuolta tulee tuttu ja turvallinen 97/97V jolla pääsen helposti ja nopeasti keskustaan." Mitäs turhaan miettimään muita vaihtoehtoja kun on tälläinen yksinkertainen ja nopea. Miksiköhän aikatauluihin on merkitty Expressbus-lähdötkin? No, en tiedä tuollaisten reiteistä mitään ja noissahan liput maksaa maltaita, ei kukaan muukaan tuommoista bussia pysäytä.

Menkööt muut millä menee, itse kyllä mielelläni opastan muita matkustajia jos nopeampi bussi tulee aikaisemmin "Tuolla 93:sella pääsette vielä nopeammin Itäkeskukseen" tai jos ei ole muutakaan tekemistä saatan jopa kysyä, minne matkaaja on menossa ja ehdottaa nopeampaa reittiä.
 
Tää on muuten erikoinen ilmiö. Siinä omassa bussihyppelyssäni täältä maailman parhaan maan suosituimmasta kaupungista

Jos matkustin TAYS:lle (5 tai 6 pysäkinväliä), otin sieltä ekan vuoron mikä tulee, tavoitteena yleensä Teiskon vakiovuorokalustolla ajettavat bussit, tavallinenkin kaupunkibussi toki kelpasi jos ei "parempaakaan" ollut tulossa. Sillä siis Attilan pysäkille (5 pysäkinväliä), josta joko linjalla 10, 13 tai 22 kaksi pysäkinväliä yliopistolle.

huomasin vahvasti ilmiön, että joukkoliikenne-jästit hyppäsivät ensimmäiseen mahdolliseen bussiin, joka oli kaupungin sinivalkoisissa väreissä. Itse tosiaan tähtäsin seutubussiin, ja jos näin sellaisen olevan tulossa, vaihdoin jopa keskustaan vievältä bussilta siihen – oma bussini todennäköisesti täyttyi siinä kaupungin lähes vilkkaimmalla pysäkillä tuulilasikuormaan seisten keskussairaalalla minuuttikaupalla.

Siitäkin huolimatta ihmiset käyttäytyvät näin, vaikka linjakilvessä lukisi "KESKUSTORI" tai "PYYNIKINTORI", ja vaikka se yhteistariffitunnus on yksiselitteisen selvästi siinä etupaneelissa. Tätä esiintyy myös muualla, esimerkiksi Lempääläntiellä hypätään vielä jotenkuten Paunun matalalattiakalustolla ajettavan 71:n kyytiin, mutta Valkeakosken Liikenteen kaukoliikenneautoihin hyppää minun lisäkseni vain todella harva. Kuitenkin niissäkin on sama tariffitunnus ja jopa linjakilpi "TAMPERE KESKUSTORI", ehkä se korkealattiaisen maalaisbussin imago aiheuttaa jonkinlaisen nousukynnyksen.
 
Takaisin
Ylös