Sivu 5 / 7 EnsimmäinenEnsimmäinen 1234567 ViimeisinViimeisin
Näytetään tulokset 61-75/91

Viestiketju: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

  1. #61
    sm3
    sm3 ei ole kirjautuneena
    Suljettu tunnus
    Liittynyt
    16.06.2010
    Viestejä
    1344

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    82:lla usein kumpaankin suuntaan matkustavana olen huomannut että bussit tulevat usein varsin täyteen sekä Itäkeskuksessa että Herttonimessä. Ja lähes joka pysäkiltä löytyy joko lastevaunut, vanhus, liputon lapsi tms. Juoppojakin joskus.

    Mutta olen myös huomannut että useimmiten (ei aina siis) sekä Itäkeskuksessa että Herttoniemessä jää kuljettajille aikaa käydä taukotilassa.

    Vain harvoin bussi lähtee heti kun matkustajat ovat kyydissä, puolenpäivän aikaan useat matkustajat ovat vanhuksia, ja varsinkin naiskuljettajat rupattelevat heidän kanssaan kummassakin päässä ennen lähtöä.

    Linjan matkusajamäärät ovat kyllä mielestäni kasvaneet, mutta silti voi molemmissa päissä bussi seistä 5-10 minuuttia. Niin kauan ainakin olen välillä odottanut bussissa sen lähtemistä. Myös moottori on usein sammuksissa pysäkillä, mikä kertonee odotteluajasta jotakin.

    Ei se minun näkökulmasti kovin kiireiseltä vaikuta. Mutta tämä on matkustajan näkökulma .
    Viimeisin muokkaaja sm3; 19.04.2011 kello 18:12.

  2. #62
    Tunnistettu jäsen Camo Lissabone avatar
    Liittynyt
    14.08.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    939

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Samppa Näytä viesti
    Kiitos vastauksestasi!
    Tuo on tärkeä näkökulma bussinkuljettajan työn tarkoitukseen.
    Mitä lie tuolla tarkoitatkaan...
    Joka tapauksessa se, miltä linja kuljettajan mielestä kokonaisuutena tuntuu, koostuu hyvin monista "pikku"jutuista, mutta tämä aihe ei enää kuulu tähän viestiketjuun.
    !sillöM !sillöM !sillöM !sillöM !sillöM !sillöM !sillöM !sillöM !sillöM !sillöM !sillöM !sillöM !sillöM !sillöM

  3. #63

    Liittynyt
    28.05.2010
    Sijainti
    Sipoo
    Viestejä
    3660

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Lauri Räty Näytä viesti
    Tarjouskilpailun ratkaisu:

    Kohde 116 (81, 81B): Nobina Finland

    Kohde 117 (80, 82, 82B, 83): Nobina Finland
    Lisätietoja: HSL
    Nonnii, siinä lähti HelB:ltä linjoja, hyvä näin. Eipähän jää Herttoniemessä HelB:n kuljettajat taukotilaan muhimaan kymmeneksi minuutiksen lähdön jälkeen (tarkoitan useita tapauksia ainakin h81 ja h79).

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Joonas Pio Näytä viesti
    Kyllä se näin on, mutta delfiinibusseja ei saa haukkua missään nimessä. Hyvä, että HelB:kin ostaa vihdoin ja viimein näitä hyviä (tuosta voi joku kyllä olla eri mieltä ) Irisbus Crossway LE -busseja. Vielä kun saataisiin Nobinallekin delfiinibusseja...
    Tästä olen Joonaksen kanssa samaa mieltä. Omasta mielestänikin ovat nuo delfiinibussit hyviä, ja mukavia matkustaa. Itse olen tyytyväinen siihen että Veolia tarjosi noita h74:llä, ei tarvitse enään HelB:n romuilla matkustella jossa ovet temppuilivat, lämmityksen eivät toimineet jne. Nuo delfiinit ovat kulkeneet mainiosti, ja niillä on kuljettajat osanneet ajaa ilman pahimpia myöhästimisiä (max. 4min).

    Muuten, tuossa Voittajien kalustopisteet.pdf:ssä sivuilla 8-12 on virhe sivun ylälaidassa, siellä näkyy 74, 77 ja 05N, eikö siellä pitäisi olla 74:n tilalla 75?
    Viimeisin muokkaaja zige94; 20.04.2011 kello 11:37.

  4. #64
    aki
    aki ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    30.06.2005
    Sijainti
    Vantaa
    Viestejä
    4250

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Lainaus Alunperin kirjoittanut zige94 Näytä viesti
    Tästä olen Joonaksen kanssa samaa mieltä. Omasta mielestänikin ovat nuo delfiinibussit hyviä, ja mukavia matkustaa. Itse olen tyytyväinen siihen että Veolia tarjosi noita h74:llä, ei tarvitse enään HelB:n romuilla matkustella jossa ovet temppuilivat, lämmityksen eivät toimineet jne. Nuo delfiinit ovat kulkeneet mainiosti, ja niillä on kuljettajat osanneet ajaa ilman pahimpia myöhästimisiä (max. 4min).
    Etkös juuri itse ole lähes koko alkuvuoden laittanut havaintoja kuinka noita crossareita on h74:lla korvattu milloin milläkin kalustolla joten kuinka ne nyt niin hirveän hyviä voivat olla? Itse joudun valitettavasti noilla crossareilla kulkemaan kun käytän aktiivisesti linjoja v50 ja v51, omasta mielestäni penkit ovat kovat ja epämukavat, vähänkin pidemmällä matkalla (yli 30 min) alkaa p.... puutumaan. Sopisivat varmasti paremmin joillekin lyhyille liityntälinjoille mutta esim linjalle 633 tuo bussityyppi ei sovi lainkaan.

  5. #65

    Liittynyt
    24.04.2010
    Sijainti
    Kauniainen
    Viestejä
    1069

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Camo Lissabone Näytä viesti
    Mitä lie tuolla tarkoitatkaan...
    Joka tapauksessa se, miltä linja kuljettajan mielestä kokonaisuutena tuntuu, koostuu hyvin monista "pikku"jutuista, mutta tämä aihe ei enää kuulu tähän viestiketjuun.
    Samppa tarkoitti varmaan suurinpiirtein sitä että moni saisi olla työpaikastaan huolissaan jos ei niitä matkustajia siellä olisi ja pysäkeillä ei tarvitsisi käydä... Ainakin minä olen ymmärtänyt työnkuvani olennaiseksi osaksi juuri matkustajat ja pysäkeillä käynnit...
    Viimeisin muokkaaja chauffer; 20.04.2011 kello 12:56. Syy: kirjoitusvirhe

  6. #66

    Liittynyt
    28.05.2010
    Sijainti
    Sipoo
    Viestejä
    3660

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Lainaus Alunperin kirjoittanut aki Näytä viesti
    Etkös juuri itse ole lähes koko alkuvuoden laittanut havaintoja kuinka noita crossareita on h74:lla korvattu milloin milläkin kalustolla joten kuinka ne nyt niin hirveän hyviä voivat olla?
    Kyllä olen laittanut havaintoja, mutta en ole väittänyt etteivät ne hyviä ja mukavia matkustaa olisivat Ne vain ovat hajoilleet, tai tarkoituksella siirretty toiselle linjalle, jota enemmän epäilen, koska olen niitä muilla linjoilla nähnyt.

  7. #67
    sm3
    sm3 ei ole kirjautuneena
    Suljettu tunnus
    Liittynyt
    16.06.2010
    Viestejä
    1344

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Lainaus Alunperin kirjoittanut aki Näytä viesti
    Etkös juuri itse ole lähes koko alkuvuoden laittanut havaintoja kuinka noita crossareita on h74:lla korvattu milloin milläkin kalustolla joten kuinka ne nyt niin hirveän hyviä voivat olla? Itse joudun valitettavasti noilla crossareilla kulkemaan kun käytän aktiivisesti linjoja v50 ja v51, omasta mielestäni penkit ovat kovat ja epämukavat, vähänkin pidemmällä matkalla (yli 30 min) alkaa p.... puutumaan. Sopisivat varmasti paremmin joillekin lyhyille liityntälinjoille mutta esim linjalle 633 tuo bussityyppi ei sovi lainkaan.
    Itselleni jäänyt crosswaysta muovinen vaikutelma, aivan kuin lelubussissa matkustaisi. Ovet aiheuttavat joskus hämmennystä kun sisääntahtovat joutuvat perääntymään koska ovi aukeaakin ulospäin.

    Mutta jousitus tuntuu hyvältä ja pehmeältä. Kertakaan en ole rikkinäistä crossaria nähnyt. Ei mikään täysin huono ole, aina löytyy hyviäkin puolia. Parempi edes jotain kuin ei mitään.
    Miksi mutten crossarissa stop ääni on semmoinen "kong".

  8. #68
    bussifriikki avatar
    Liittynyt
    02.05.2007
    Viestejä
    2404

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Itekkään en tykkää Crosswaystä kun niitä välillä 40:llä liikkuu.. Toimivuudesta en osaa sanoa, ihan matkustajan ominaisuudessa vaan en tykkää niistä kun penkit on epämukavia ja penkit on laitettu muutenkin siellä auton etuosassa jotenkin oudosti...

    asiasta viidenteen, miksi uusissa busseissa ei enää ole niitä hauskoja keltaisia Pysähtyy Stannar kylttejä?

  9. #69

    Liittynyt
    13.01.2010
    Sijainti
    Espoo, Niipperi
    Viestejä
    355

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Itse olen vain kerran matkustanut Wessun Crossarilla ja Nobinan Ikarus-Scania-pommien jälkeen se oli erittäin miellyttävä kokemus, auto oli siisti ja mukava matkustaa. Näitä lisää.

  10. #70
    joboo avatar
    Liittynyt
    03.11.2010
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    3199

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Hankkiiko siis HelB ensimmäistä kertaa Crossareita?

  11. #71
    Knightrider avatar
    Liittynyt
    07.03.2009
    Viestejä
    1438

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Lainaus Alunperin kirjoittanut bussifriikki Näytä viesti
    asiasta viidenteen, miksi uusissa busseissa ei enää ole niitä hauskoja keltaisia Pysähtyy Stannar kylttejä?
    Itsekin olen ihmetellyt, ne näkyi parhaiten (ainakin verrattuna niihin pieniin punavaloisiin stop-teksteihin), hyvä ääni (ainakin verrattuna helbin man-busseihin)

  12. #72
    Joonas Pio avatar
    Liittynyt
    04.10.2009
    Sijainti
    Lahti
    Viestejä
    3217

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Lainaus Alunperin kirjoittanut aki Näytä viesti
    Pienoinen yllätys oli tuo Nobinan voitto Herttoniemen liityntälinjoista, samoin Veolian saama linja h20 yllätti, muuten Helb piti hyvin pintansa ja sai vielä uudeksi linjaksi h40. Pohjolaa ei varmasti paljon kirpaise linjojen h40 ja h83 menetys kun ovat viime aikoina pärjänneet hyvin kilpailuissa ja ensi syksynäkin saavat uutta liikennettä.
    Eikä Helsingin Bussiliikennettäkään varmaan tuo Herttoniemen ja Katajaharjun linjojen menetys haittaa, koska saavat syksyllä lentokenttälinjat ja 194/195:n ja voittivat nyt vielä tuon h40:n.

  13. #73
    Suljettu tunnus
    Liittynyt
    20.12.2005
    Viestejä
    729

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Koala Näytä viesti
    Multa tulee itku jos kohde 118 menee Pölhölälle. Lyön nyrkin seinästä läpi jos se menee Veolialle. Harmistun jos se menee Nobinalle. Jos se menee HelBille, jaan kuljettajille kukkia.
    Suurin osa kuljettajista on miehiä ja voisi olla outoa jos mies jakaa miehille kukkia. Joten uuden sopimuksen ensimmäisenä päivänä jaan kymmenelle ensimmäiselle H43 kuljettajalle jonkin pienen lahjan.

    Tervetuloa

  14. #74
    thm
    thm ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    01.08.2005
    Viestejä
    31

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Osaisiko joku selittää, miksi lähipäästöpisteet eivät näytä suoraan riippuvan Euro-luokasta. Esimerkiksi Kannelmäen paketissa HelB:n Crossway sai lähipäästöistä 5,1 pistettä, Volvo B7RLE 4,5 pistettä ja Scala 4,2 pistettä. Kaikki autot ovat kuitenkin EEV-tasoisia, eikö niillä tällöin pitäisi olla samat pisteet?

  15. #75
    JT
    JT ei ole kirjautuneena
    Tunnistettu jäsen JT avatar
    Liittynyt
    29.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    2362

    oletus Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 21/2010

    Lainaus Alunperin kirjoittanut thm Näytä viesti
    Osaisiko joku selittää, miksi lähipäästöpisteet eivät näytä suoraan riippuvan Euro-luokasta. Esimerkiksi Kannelmäen paketissa HelB:n Crossway sai lähipäästöistä 5,1 pistettä, Volvo B7RLE 4,5 pistettä ja Scala 4,2 pistettä. Kaikki autot ovat kuitenkin EEV-tasoisia, eikö niillä tällöin pitäisi olla samat pisteet?
    HSL:n tarjouskilpailujen pisteytyksessä EEV-päästöluokasta saatavat 4,2 pistettä perustuvat VTT:n määrittämiin keskimääräisiin mittaustuloksiin. Jos kuitenkin bussin moottorin päästötaso on todistetusti (tutkimuslaitoksen mittaamana) tätä keskiarvoa parempi niin sille lasketaan uudet pisteet seuraavalla kaavalla:

    PHP-koodi:
    aLasketaan suora euromääräinen päästöhaitta
    (NOx-päästög/km) * (NOx-haitta-arvo 0,0044 €/g) + (PM-päästög/km) * (PM-haitta-arvo
    0
    ,087/g) = (päästöhaitta/km)

    bMuunnetaan päästöhaitta vastaamaan HSL:n pisteitä:
    (
    päästöhaitta/km) * 100,= (päästöhaitta pisteinä); kerroin 100,7 ottaa huomioon
    referenssitason 
    (Euro 2ja HSL:n päästöjen painotuksen.

    cLasketaan bussin haittapäästöpisteet erotuksena maksimipisteisiin (nollapäästöt):
    maksimi 7,5) - (päästöhaitta pisteinä) = (bussin NOx ja PM päästöpisteet)

    dpyöristetään tulos 0,1 pisteen tarkkuuteen

    Esim
    2-aksbussi jonka NOx päästöt on 5g/km ja PM päästöt 0,002 g/km lasketaan
    seuraavasti
    :
    a5g/km 0,0044 €/0,002 g/km 0,087 €/0,02217 €/km
    b
    0,02217 100,2,233
    c
    7,2,233 5,267 5,3
    d
    haittapäästöpisteet 5,3 pistettä 

Vastaavia viestiketjuja

  1. Bussiliikenteen vapauttaminen
    kirjoittanut Andelin foorumissa Kehittämishankkeet
    Vastauksia: 113
    Viimeisin viesti: 18.04.2016, 19:29
  2. HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 20/2010
    kirjoittanut Joonas Pio foorumissa HSL-alueen paikallisliikenne
    Vastauksia: 116
    Viimeisin viesti: 09.12.2013, 15:23
  3. Tampereen joukkoliikenteen kilpailutus 2/2010
    kirjoittanut K V foorumissa Tampereen paikallisliikenne
    Vastauksia: 20
    Viimeisin viesti: 19.12.2010, 11:14
  4. Tampereen joukkoliikenteen kilpailutus 1/2010
    kirjoittanut K V foorumissa Tampereen paikallisliikenne
    Vastauksia: 16
    Viimeisin viesti: 15.08.2010, 09:14
  5. Bussiliikenteen veronalennukset
    kirjoittanut Hartsa foorumissa Muuta busseista
    Vastauksia: 3
    Viimeisin viesti: 16.11.2008, 07:37

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •