Pysäkeillä viipyminen

Jos pysäkin jälkeen joko heti tai suht lähellä on liikennevalot, niin Helmi toimii niin, että se olettaa vaunun/bussin seisovan pysäkillä tietyn ajan ja antaa etuuden tämän oletusajan mukaan. Esimerkkipaikkana Munkkiniemen aukio S2 linjalla 4.

Tätä käytetään periaatteessa busseillakin, mutta kun pysäkkiaikojen hajonta on niillä niin suurta, niin homma ei tahdo käytännössä toimia. Siitä oli juttua viimeksi muistaakseni kslk:ssa loppuvuodesta.
Jos ihan tarkkoja ollaan niin joka paikassa, oli liikennevaloja ennen pysäkki tai ei, tuolle etuisuudelle on määrätty joku maksimiaika jonka vihreä valo palaa. Esim. ruuhkat voivat aiheuttaa sen että valot vaihtuvat punaiseksi nenän edestä ja sitten helmi pyytää uudelleen vihreää valoa :) Eli se ei johdu yksiselitteisesti pysäkeillä viipymisestä...

---------- Viesti lisätty kello 15:15 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 15:13 ----------

Tapaus kohtaista, jos kaikilla lippu valmiina, samalla keskiovien käyttäjät noppeita, ( ei muuttokuormia ). Odottavan aika on pitkä. Kokeilin itsekin päättärillä kuinka kauan ovet ovat auki. Tästä voi tehdä vikalapun huoltoon jos ovet ei mene säädetyssä ajassa kiini.
Ei ole tapauskohtaista kun on kyse keskiarvosta. Ja olet kokeillut mutta et arvausta osannut laittaa..?

---------- Viesti lisätty kello 15:21 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 15:15 ----------

Totuus mistä? :) Siis minä olen ymmärtänyt niin että se että linjojen ajoajat vaihtelee on ongelma ja tuohon syy nimenomaan sen laskemasi keksimääräisen pysäkkiajan hajonta samalla linjalla.
Syy ei todellakaan ole keskimääräisen pysäkkiajan hajonta, se hajonta nimittäin on 2-3 sekuntia/sivu. Yksittäisten pysäkkiaikojen hajonta taas on n. 1 minuutin luokkaa, minulla 7-70 sekuntia.. tuo 2-3 sekunnin hajonta voi periaatteessa vaikuttaa sivun ajoaikaan 50-75 sekuntia! (25 pysäkkikäyntiä) Huimaa eikö?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Laitas nyt tänne näkyviin nuo omat, kerätyt pysäkkaikatuloksesi. Foorumilla on useampia bussinkuljettajia, ja olisi mielenkiintoista kuulla heidän näkemyksensä siihen, miten hyvin sun keräämät tulokset vastaavat heidän kokemuksiaan.
 
Minäpä laitan, saatte sitten laittaa mu-tu tuntumanne :biggrin: Linja h14,suunta 2, klo 7.29; pysäkkiajat: 8,8,49,18,7,14,19,18,10,14,12,10,20,12,13,12,8,14,15,10,10,10,8ja 9 sekuntia, yhteensä 328 sek. eli 5min.28sek., k.a. 13,66 sekuntia! Suunta 1, klo 8,18; 12,24,30,37,30,20,10,70,6,10,17,9,10,11,10,9,9,9,12,10,10,10,11,10,10,11ja 12 sek., yhteensä 429 sek. eli 7min.9 sek., k.a. 15.88 sekuntia! Ja autona Helb 231, pysäkkijarruilla. Onko tämä pysäkkitoiminta nyt mielestänne suurin hidastava tekijä kaupunkiliikenteessä? Ja lisäksi se että monet väittävät (Hsl mukaanlukien) että pysäkkijarru ja hitaat ovitoiminnot hidastavat yhdellä sivulla matka-aikaa vielä n. 5-10 minuuttia,ei minun laskutaidon mukaan ainakaan ole mahdollista! Ja tuo keskiarvo ei muutu vaikka linja olisi eri. Kokonais aika tietysti lisääntyy hieman, esim. h52:lla 50 pysäkkiä suuntaansa(kaikilla ei tosin ikinä pysähdytä).Ne pysäkit eivät ole laskuissa mukana, pienentäisi keskiarvoa vielä reilusti!
 
Tänään linja H51, klo. 8.29 Hankasuontieltä, 29 pysäkillä käyntiä, yhteensä 5min.26s., k-a. 11,24 sekuntia/pysäkki. Matka-aika tasan 55 min. Auto 69, Scania Ikarus E94, pysäkkijarruin!
 
Ratikoilla minimi on jossain 10-11 sekunnin tietämillä ja pääsääntöisesti kaikilla pysäkeillä joutuu pysähtymään pääliikenneaikoina. Mikähän mahtaisi olla ratikoiden maksimi vilkkaalla pysäkillä, jos valoviiveitä ei huomioida? Ei taida mennä yli 60 sek kuitenkaan?

Semmonen 3-5 minuuttia esim. Messukeskuksen tai Olympialaiturin pysäkillä sopivaan aikaan.
 
Laitas nyt tänne näkyviin nuo omat, kerätyt pysäkkaikatuloksesi. Foorumilla on useampia bussinkuljettajia, ja olisi mielenkiintoista kuulla heidän näkemyksensä siihen, miten hyvin sun keräämät tulokset vastaavat heidän kokemuksiaan.
Selasin tässä vanhoja viestiketjuja... Olisi todellakin ollut mielenkiintoista kuulla näkemyksiä mutta hiljaista tuli... :biggrin:
 
Laitas nyt tänne näkyviin nuo omat, kerätyt pysäkkaikatuloksesi. Foorumilla on useampia bussinkuljettajia, ja olisi mielenkiintoista kuulla heidän näkemyksensä siihen, miten hyvin sun keräämät tulokset vastaavat heidän kokemuksiaan.
Hiljaista on ollut... :lol:
 
Takaisin
Ylös