Väki- ja ilkivallantekoja busseissa

Tuomio tuli videon julkaisusta. Julkisella paikalla saa kuvata vapaasti.

Niinpä, mutta seuraamukset olivat sellaiset, että kuvaaminen mielletään yleisesti jo kielletyksi.
Kuvaaja ei olisi saanut turpaansa eikä tuomiota, jos olisi seurannut vain passiivisena sivusta, kuten useimmat tekevät. Ja luultavasti hänkin ensi kerralla.
 
Länsimäessä on tapahtunut väkivallanteko bussissa. HS kertoo olennaiset tiedot.

- Nuorisoporukka puukotti bussikuskia Vantaalla sunnuntaiyönä kello kahden ja kolmen välisenä aikana

- Tilanne alkoi siitä, kun bussikuski oli puuttunut nuorten käytökseen bussissa. Kun bussikuski oli ojentanut nuoria häiriköinnistä bussissa, olivat nuoret hyökänneet porukalla kuskin kimppuun.

- STT:n tietojen mukaan tekijät olivat iältään noin 15–16-vuotiaita.

- Tilanteeseen puuttui kaksi sivullista nuorta miestä. Väliin tulleet ulkopuoliset pystyivät estämään pahoinpitelyn jatkumisen kiinnittämällä huomion itseensä. Nuoret kävivät myös heidän kimppuunsa lyöden sekä potkien, ja anastivat samalla heidän omaisuuttaan

- Kuljettaja on saanut sairaanhoitoa; hänellä on "vähäistä vakavampi" vamma

- Nuorilla oli yllään tummat vaatteet ja valkoiset tennarit, usealla heistä oli hattu tai huivi, jolla pää oli peitetty. Poliisin tietojen mukaan nuorten ihonväri oli tumma ja he olivat puhuneet tilanteessa suomea.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009648311.html
 
Johannes Laitila sanoi:
”Tämä on äärimmäisen valitettava ja vakava asia. Kuljetushenkilökunnan turvallisuus on ensiarvoisen tärkeää, ja jo yksi tällainen tapaus on liikaa. Onneksi tällaista tapahtuu äärimmäisen harvoin”

Vai että yksikin tapaus on liikaa ja heti seuraavassa lauseessa tunnustetaan, että tällaista on tapahtunut aiemminkin eikä mitään ole tehty asian eteen.
 
Aamuyön tunteina kuskia saattaa nukuttaa eikä häntä kiinnosta kuin vuoron loppuminen ja kotiin pääsy. Joku kuljettaja voi olla tosi virkeä ja energinen ja haluaa säpinää elämäänsä. Sitä säpinää saa kun avaa kuljettajaporttinsa ja menee keskustelemaan häiriköiden kanssa.

Pitää siis valita, pysyykö karsinassa vai lähteekö haastamaan häiriköt.

Enemmän plussapisteitä saa kun karsinan ovea ei avaa. Kun portin avaa niin voi tapahtua mitä vain.

Eli vaikka ne ikkunat hajoaa matkustamossa, penkit lentää ulos pysäkillä, kannattaako puuttua menemällä keskustelemaan matkustamoon, vai keksiä joku muu ratkaisu?

Miettikää!
 
Viimeksi muokattu:

Paitsi, että tässä tapauksessa kuljettaja oli nimenomaan pysynyt karsinassaan, mutta kun olivat saaneet rikottua turvaohjaamon pleksin ja päässeet sitä kautta käsiksi kuljettajaan.
 
Onko tapahtunut tosiaan noin? Äärimmäisen vakavaa, jos noin on tapahtunut.
 
Länsimäessä on tapahtunut väkivallanteko bussissa. HS kertoo olennaiset tiedot.

- Nuorisoporukka puukotti bussikuskia Vantaalla sunnuntaiyönä kello kahden ja kolmen välisenä aikana

- Tilanne alkoi siitä, kun bussikuski oli puuttunut nuorten käytökseen bussissa. Kun bussikuski oli ojentanut nuoria häiriköinnistä bussissa, olivat nuoret hyökänneet porukalla kuskin kimppuun.

- STT:n tietojen mukaan tekijät olivat iältään noin 15–16-vuotiaita.

- Tilanteeseen puuttui kaksi sivullista nuorta miestä. Väliin tulleet ulkopuoliset pystyivät estämään pahoinpitelyn jatkumisen kiinnittämällä huomion itseensä. Nuoret kävivät myös heidän kimppuunsa lyöden sekä potkien, ja anastivat samalla heidän omaisuuttaan

- Kuljettaja on saanut sairaanhoitoa; hänellä on "vähäistä vakavampi" vamma

- Nuorilla oli yllään tummat vaatteet ja valkoiset tennarit, usealla heistä oli hattu tai huivi, jolla pää oli peitetty. Poliisin tietojen mukaan nuorten ihonväri oli tumma ja he olivat puhuneet tilanteessa suomea.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009648311.html

Itä-Uudenmaan Poliisi kertoo paikan, ja linjan Twitterissä https://twitter.com/IUPoliisi/status/1667819994355318785?s=20 Linja on95N Rautatientori > Mellunmäki, ja Kuulakujan pysäkki. Tuosta ei ole pitkä matka kävellä Mellunmäkeen, joten kakarat voivat olla myös helsinkiläisiä.
 
Samalla kun tarkastelevat linjan 95N valvontakameroita, niin tutkintaan myös linja 570. Ja jos/kun käyttäneet HSL-appia, niin korttien liikkumistiedot. jos niitä viralliseti on yksilöitävissä?
 
Tämä on niin vakava juttu, että seurauksia on varmasti tulossa. Siis työsuojelun ja työntekijäjärjestöjen toimesta.

Onko muuten nykyään kaikissa HSL-busseissa käytössä turvanapit, joilla kuljettaja saa yhteyden turvavalvomoon? Eihän se tietysti auta, jos esimerkiksi poliisipartion saapuminen kestää 10 minuuttia. Siinä ajassa tuollainen väkivaltainen nuorisojengi on jo ehtinyt pahoinpidellä matkustajia/kuljettajaa ja ovat myös ehtineet karkuun.
Tuskin millään teknisillä ratkaisuilla tai koulutuksella voidaan tällaisia tapauksia 100% ehkäistä.
Tässä tilanteessa turvaohjaamo on todennäköisesti kuitenkin hidastanut ja vaikeuttanut tekijöiden toimintaa. Ilman sitä olisi voinut käydä vielä huonommin.
Tässä tapauksessa oli vielä muita matkustajia, jotka yrittivät auttaa kuljettajaa.
 
Takaisin
Ylös