Väki- ja ilkivallantekoja busseissa

Eli myös välipysäkeistä luopumista? Ei tuo mitenkään muuten ole mahdollista, tai ei ainakaan hyödyllistä.

Kuten eri uutisfoorumista on voinut lukea niin suurin osa väki -ja ilkivallanteoista tapahtuu muualla kuin bussin lähtöterminaalissa, siksi on aika yhdentekevää lähteekö yöbussit Kampin terminaalista vai Elielinaukiolta! Paljon tehokkaampi keino ovat busseihin asennettavat turvapainikkeet jota kuski voi uhkaavassa tilanteessa painaa ja saa näin apua vartiointiliikkeeltä tai poliisilta, käsittääkseni tuossa systeemissä olisi jonkinlainen automaattipaikannus jolloin tieto bussin sijainnista välittyisi vartiointiliikkeeseen tai hätäkeskukseen ilman että kuljettajan tarvitsee alkaa kännykällä erikseen soittamaan. Ei tälläkään keinolla tietenkään voi äkillisiä väkivaltatilanteita estää mutta varmasti avunsaanti nopeutuisi. Muistaakseni HSL on jo tehnyt päätöksen turvapainikkeiden asennuksesta osaan busseista? Hyvä suojautumiskeino olisi myös suojapleksien(turvaohjaamo) asentaminen kaikkiin niihin autoihin joita käytetään yölinjoilla.
 
Muistan kun tämä tuli koulussa kaveripiireihin puheeksi ja siellä sitten tuli ilmi että ainakin se 17-vuotias oli minulle jollain tavalla tuttu entisestä koulusta.

Ja muistelen, että kumpikaan näistä tekijöistä ei ollut etnisesti suomalainen?
 
Toinen lähi-idästä ja toinen lahden takaa. Kamppailulajin osaaminen ja tämän taidon käyttäminen on tuomiota koventava seikka.

Sattumoisin meillä on eräs toinenkin tapaus oikeuteen tulossa, missä myöskin lähi-idästä maahan muuttaneet 2 miestä ovat syytteessä törkeästä teosta.

Siitä enemmän istuntopäivän jälkeen.
 
Sisso. Näin muistelinkin. Kauheintahan tässä on se, että tämäkin sinänsä relevantti informaatio tekijöiden taustoista (kuljettajahan lähes tapettiin!!) piti kaivaa tuolloin keväällä HelB:in kuljettajaporukassa kuulohavaintojen perusteella ja lopulta turkulaisen kaupunginvaltuutetun sekä yksityisetsivän Olavi Mäenpään blogista (joka löytyi siis googlettamalla, muuten en toki ole mikään Olavi-fani).
 
Meillä ilmenee Suomessa hyvin vähän rasismia, mikäli siihen puuttumisesta pitää erikseen tehdä etusivun uutinen ja nostaa olkapäästä kiinni ottaja jalustalle.

Sinänsä Sauri on toiminut asiallisesti, häiriköt on hyvä pitää kulkuvälineen ulkopuolella. Glorifiointia en ymmärrä.

Ei kukaan tehnyt juttua siitä, kun poistin aikanaan 96N:stä lievää seksuaalista väkivaltaa nuorelle naiselle tehdä yrittäneen tummahipiäisen kaverin takaoven kautta Meri-Rastilan tielle. Itse asiassa nyt jo pahoittelen edellistä lausetta, en halua tehdä tästä mitään mamukeskustelua. Mutta pirautelkaa vaan, toimittajat! Minäkin voin kertoa.
 
Ei kukaan tehnyt juttua siitä, kun poistin aikanaan 96N:stä lievää seksuaalista väkivaltaa nuorelle naiselle tehdä yrittäneen tummahipiäisen kaverin takaoven kautta Meri-Rastilan tielle.

Mutta eihän tuollaisesta olisi voinut tehdä juttua, sillä sehän olisi asettanut mamut negatiiviseen valoon. Korkeintaan olisi voinut tehdä jutun asenteellisesta ja rasistisesta bussinkuljettajasta, joka poistaa mamuja autosta.
 
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja kirjoittaa asiasta facebookissaan, josta media on sitten poiminut jutut. Minusta on varsin miehekäs teko ja sillä halutaan selvästi myös viestittää, että kaikenlainen viha- ja syrjintäkulttuuri ei ole hyväksyttävää.
 
Viimeksi muokattu:

Näin se sankaritarinakin muuttuu:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/...+puuttumattomuuden+kulttuurille/1135269243760

Kertojana Sauri itse. Uhri ainakin vanheni huomattavasti alkuperäiseen artikkeliin verraten.

Missähän se vihakulttuuri muuten piileskelee? Ei ole osunut ainakaan minun ajamilleni vuoroille - näin yksinkertaistaen.
 
En ymmärrä katkeruuttasi. Onko Saurin toiminnassa jotain tuomittavaa? Tottakai media kiinnostuu aiheesta kun Helsingin kaupungin johtoon kuuluva virkamies toimii poikkeavalla tavalla. Tuo jälkimmäinen artikkelikin on muuten lähes suoraa lainausta Pekka Saurin facebook-blogista.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös