U-linjoilla matkustaminen Helsingissä

Vs: Havaintoja HSL-alueelta - elokuu 2017

Näin varmasti. Mutta mitä sanoo kuljettajien ohjeistus?

Pitää pysähtyä jos matkustaja näyttää selvästi haluavansa kyytiin. Reittiopas aiheuttaa hassuja tilanteita kun se ei huomioi esim. sitä jos bussi on myöhässä. Esim. joku aika sitten 633:lla matkustaja halusi varmistaa meneekö tämä bussi Mäkelänkadulle, koska olin myöhässä niin kyseinen matkustaja olisi päässyt monella muullakin bussilla aiemmin perille, mutta sillä hetkellä kun hän oli katsonut reittiopasta niin se oli ehdottanut linjaa 633. Samoin eräänä sunnuntaina reittiopas oli ehdottanut 633:sta Flamingoon, vaikka sinne pääsee parin sadan metrin päähän linjoilla 614/615 ja 633:lla joutuu kävelemään yli kilometrin.
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - elokuu 2017

Reittiopas aiheuttaa hassuja tilanteita

Joo, justiinsa. Kyselin äskettäin Reittioppaalta, miten pääsee julkisilla Kontula-Mellunmäki suunnalta Kyläsaaren kierrätyskeskukseen, kun yksi lähimmäinen oli sinne menossa. Reittiopas neuvoi metrolla Kalasatamaan ja sieltä kävelemällä perille Hermannin rantatietä pitkin (puolitoista kilometriä kävelyä).

Siis Hermannin rantatietä, joka on ollut Kalasatamassa suljettuna rakennustöiden takia jo ties kuinka kauan. Kiertotie toki on Vanhan Talvitien kautta, mutta siitä Reittiopas ei puhunut mitään.

Neuvoin tuon lähimmiäiseni metrolla Sörnäisiin ja edelleen ratikalla 6/8 Paavalinkirkolle, josta edelleen lyhyen kävelymatkan päähän Kierrätyskeskukseen (vajaa puoli kilometriä kävelyä). Reittiopas ei tuntunut tietävän tällaisesta reitistä mitään.

Vaikka Kalasatama on yhtä rakennustyömaata, Reittioppaan pitäisi siitä huolimatta olla ajan tasalla.
 
Viimeksi muokattu:

Reittiopas oli kenties oikeassa, sillä Hermannin Rantatie avattiin liikenteelle Kalasatamassa 1.9. eli perjantaina.
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - elokuu 2017

Reittiopas oli kenties oikeassa, sillä Hermannin Rantatie avattiin liikenteelle Kalasatamassa 1.9. eli perjantaina.

Tai piti avata, ainakaan eilen 55 ja 56 eivät päässeet palaamaan vanhalle reitille.
 
Vs: Havaintoja HSL-alueelta - elokuu 2017

Eivät päässeet siis edes 23.45 alkaen, mikä oli päivitetty aika tiedotteessa?

En tuosta 15 minuutista tiedä, 56 ei enää siihen aikaan kulje ja 55:lla oli kaksi lähtöä Rautatientorilta ja yksi lähtö Koskelasta tuon ajan jälkeen. Onhan ne voineet päästä sitä kautta, mutta jäi tuo vuorokauden viimeinen vartti mainitsematta.
 
Korsisaari on Helsingin Kaarelan ympäristössä jakanut lappuja koteihin otsikolla: "Tervetuloa kyytin!"
Ja tekstillä "Oletko tuskaillut, kun HSL sinisiä busseja ei Hämeenlinnanväylällä näy?" sekä "Tiesitkö, että Hämeenlinnanväylää ajaviin valkoisiin busseihin, joiden kyljissä komeilee nimi Korsisaari, pääsee kyytiin myös HSL:n lipulla".

Lisäksi tekstissä kehuskellaan pehmeistä penkeistä ja turvavöistä matkustusmukavuuksineen.

Onkohan tämmöisiä kampanjoita muualla ollut? Tämä tiettävästi tarkoittaa sitä, että U-linjat nykyisin haluavat (eli hyötyvät) myös HSL matkustajista merkittävästi kun markkinointia harrastetaan.
 
Tämä tiettävästi tarkoittaa sitä, että U-linjat nykyisin haluavat (eli hyötyvät) myös HSL matkustajista merkittävästi kun markkinointia harrastetaan.

Se on yllättävän korkea se Höselin maksama U-linjakorvaus. Se Laajasalon vesibussi toimii kanssa U-periaatteella. Mulla on kotona se korvaushinta jossain ylhäällä, pitääpä tsekata, muistelen että reippaasti yli euron joka tapauksessa ellei peräti lähempänä kahta.
 
Se on yllättävän korkea se Höselin maksama U-linjakorvaus.

U-linjojen nousukorvaus ei ole vakio, vaan se vaihtelee linjoittain. Nousukorvauksen muodostumisen periaate on, että se on HSL:n noususta saama asiakastulo (ilman subventiota siis). Nousukorvaus päätetään vuosittain etukäteen lipunhintojen vahvistamisen jälkeen, joten se sisältää sisältää arviointia siitä, millaisilla lipuilla kullakin linjoilla matkustetaan ja kuinka monta nousua milläkin lipputyypillä tehdään. Pitkillä linjoilla, joilla valtaosa HSL-matkoista tehdään ABCD-lipuilla, nousukorvaus on kolmen euron luokkaa.
 
Takaisin
Ylös