Havaintoja HSL-alueelta - marraskuu 2011

29.11.

Simonkylässä tuli Leinikkitiellä vastaan 71A kohti Talvikkitietä... Hieman oli kuskilla reitti hakusessa

611 tuli Tikkurilan väliaikapysäkille melkein 5 minuuttia etuajassa (ruuhka-aikaan aika loistava suoritus). Kuski ajoi pysäkin etureunaan, sammutti moottorin ja jätti etuoven auki. Eipä mennyt kuin pieni hetki ja parikin matkustajaa tuli kuskilta kysymään, milloin jatketaan matkaa. Vastaavanlaisia tilanteita tulee ainakin oman kokemukseni mukaan aika usein eteen, kun jäädään välipysäkille odottamaan. Luulisi että kuljettajan kuuluisi tiedottaa asiasta matkustajille varsinkin, kun odotusaikaa on noinkin paljon. Ratikoissa matkustajien informoiminen tuntuu toimivan paljon paremmin.

Kukaan ei kuitenkaan kuuntele vaikka tiedottelisi...lukeehan nuo aikataulussa, ei ole sinänsä mikään poikkeustilanne edes. Silloin olisi eri asia...
 
Kukaan ei kuitenkaan kuuntele vaikka tiedottelisi...lukeehan nuo aikataulussa, ei ole sinänsä mikään poikkeustilanne edes. Silloin olisi eri asia...
Linjalla 18 oli ainakin ennen tapana, että aina kuski kuulutti Raumantiellä tasausajan keston, että matkustajat tiesivät lähtisikö kävelemään kotia vai odottelisiko.
 
Ke 30.11. Helsinki

HelB #9701, #9702, #9703 / 4X
 
Takaisin
Ylös