HSL:n liikennemuutokset, kesä 2012 - kesä 2013

Vs: Kerro mielipiteesi HSL:n liikennöintisuunnitelmasta 2012-2013

Nykyisellään, kun Helsingin eri osat ovat nivoutuneet yhdeksi yli miljoonan alueen kokonaisuudeksi, on asukkaille kunnanrajojen tiukasta tuijottamisesta aiempaa enemmän haittaa. Se, että jonkin arkielämässä merkityksettömän ja näkymättömän kunnanrajan ylittäminen muuttaa linjanumeron kolminumeroiseksi, ei tuo matkustajalle mitään etua, eikä nykyisen HSL:n aikana myöskään liikenteen suunnittelijoille. Miksi tuollainen konsepti siis pitäisi ehdoin tahdoin säilyttää?
Aamen, aamen! Seudulle riittäisi ihan hyvin n. 200 linjanumeroa. Nykysysteemissä ongelmana on vielä se, että sama numero esiintyy parhaimmillaan kai kolme kertaa pääkaupunkiseudun eri kunnissa ja joskus ei etäisyys kahden samannumeroisen linjan välillä ole edes hirveän pitkä.
 
Itsestäni ei nykyinen jako seutulinjoihin ja sisäisiin linjoihin tunnu mitenkään hankalalta hahmottaa, on helppo muistaa että 300-sarjan busseilla pääsee Vihdintien suuntaan ja 400-sarjan bussit ajavat suoraan Hämeenlinnanväylää, 500-sarja taas on poikittaislinjoja. Sama periaate toistuu myös kuntien sisäisillä linjoilla jossa jokaisella linjakymmenyksellä on oma pääsuunta, mielestäni tämä on aikojen kuluessa hyvin muodostettu systeemi jota ei kannata lähteä perinpohjaisesti muuttamaan. Jos koko HSL-alueen linjasto haluttaisiin jostakin syystä mahduttaa esim. välille 1-200, vaatisi se koko linjanumeroinnin täydellistä uudistamista, mitä hyötyä nykyiseen numerointiin verrattuna olisi esimerkiksi Vantaalaiselle siitä jos jatkossa tuttu sisäinen linja 51 olisi vaikkapa 134 tai Espoossa 18 olisikin 220?
 
Matkustin juuri H43:lla Elieliltä toiseen päähän 14:53 lähteneellä vuorolla. Elielista tuli ~15-17 matkustajaa ja Manskun eri pysäkeiltä nelisenkymmentä lisää... Trafiikkia sisään-ulos tapahtui koko ajan mutta Mannerheimintiellä poistujia oli vain muutama. Istumapaikat olivat vähintään lähes täynnä koko matkan Kannelmäkeen asti. Vahvisti arvioni siitä että nykyreitti on juuri se mikä sen pitääkin olla.
 
Matkustin juuri H43:lla Elieliltä toiseen päähän 14:53 lähteneellä vuorolla. Elielista tuli ~15-17 matkustajaa ja Manskun eri pysäkeiltä nelisenkymmentä lisää... Trafiikkia sisään-ulos tapahtui koko ajan mutta Mannerheimintiellä poistujia oli vain muutama. Istumapaikat olivat vähintään lähes täynnä koko matkan Kannelmäkeen asti. Vahvisti arvioni siitä että nykyreitti on juuri se mikä sen pitääkin olla.
Ei 43 olisikaan ensimmäinen, mitä lähdettäisiin katkomaan vaan edelleenkin 41 sekä yllätyksenä itsellenikin 56, johon itse hyppään, jos se ensimmäisenä paikalle sattuu. Viimeiseksi olisin arvannut, että ihmiset matkustavat aktiivisesti Kannelmäen ja Haagan seudulta Käpylän asemalle ja siitä junalla keskustaan, mutta tälläisiäkin reittivalintoja näkee. Suurin osa Käpylässä jäävistä vaihtaa kuitenkin junaan kohti pohjoista, johon 54:kin tarjoaisi kyydin, mutta palvellen huonommin Kannelmäkeä ja Haagaa. Viiskutosesta on tullut yllätyssuosittu, mutta ei metron liityntälinjana - eikä ihme, Käpylästä metroasemalle pääsee liikennevalorikkaan reitin läpi 15 km/h keskinopeutta.

Voin varmuudella sanoa, että 56 ei ole suosittu saati edullista ylläpitää välillä Kalasatama-Käpylän asema. Matkustajia bussissa on n. 15-20 kpl ruuhkahuippuna. Käpylä-Kannelmäki-välillä taasen parhaimmillaan 25-30. Toisaalta koko linjaa ei voi katkoa tulevaisuuden Kalasatamaa tai metroa ajatellen, joten ruuhkalinja ilman Kalasataman osuutta voisi olla ratkaisu. Ja Vallilan bussikadun jälkeen nämä kaksi reittiä voisivat olla omat linjansa. Kun 42 menee Kamppiin, 41:n liityntälinjamahdollisuus on kohtuusuuri, onhan sillä myös paljon yhteistä osuutta 43:n kanssa, josta voi valita edelleen 43:n.

Aiotaanko muuten Munkkivuori-Itäkeskus-matka tehdä liittymäpakolliseksi? Miten voi olla niin järkevää ensin lyhentää 58 Munkkiniemeen, sitten pidentää 57 Munkkiniemeen? Ollaanko tässä nyt tahallaan vai vahingossa tehty näin - eihän 57:n pidennys oikeasti tuo yhtä paljon asiakkaita, kun mitä meillä on jo 58:n lopussa? Ja miten 18:n kulkeminen molempiin suuntiin Ulvilantiellä auttaa tähän? Muutenkin sen viiskasin kääntäminen Munkkivuoressa ei kestäisi kauaakaan, jos se tehtäisiin oikein: reittiä ...Paciuksenkatu-Munkkiniemen puistotie-Laajalahdentie-Professorintie-Ulvilantie-Huopalahdentie-Paciuksenkatu... Tällä säästettäisiin yksi auto nykykierrosta ja muutos voitaisiin tehdä välittömästi.
 
Muutenkin sen viiskasin kääntäminen Munkkivuoressa ei kestäisi kauaakaan, jos se tehtäisiin oikein: reittiä ...Paciuksenkatu-Munkkiniemen puistotie-Laajalahdentie-Professorintie-Ulvilantie-Huopalahdentie-Paciuksenkatu... Tällä säästettäisiin yksi auto nykykierrosta ja muutos voitaisiin tehdä välittömästi.

Laskitko yhden auton vähennyksen sillä, että Munkkivuoren pääteseisonta jäisi pois? Olisko "oikea" ratkaisu tosiaan se, että 58:n kaltaisella pitkähköllä linjalla, jolla on ruuhkautuvia osuuksia bussit ajaisivat yhtä soittoa koko kierroksen idästä Munkkivuoreen ja takaisin. Eikö länsipään seisonnan poisjättämisellä olisi sinusta mitään vaikutusta linjan täsmällisyyteen?
 
Laskitko yhden auton vähennyksen sillä, että Munkkivuoren pääteseisonta jäisi pois? Olisko "oikea" ratkaisu tosiaan se, että 58:n kaltaisella pitkähköllä linjalla, jolla on ruuhkautuvia osuuksia bussit ajaisivat yhtä soittoa koko kierroksen idästä Munkkivuoreen ja takaisin. Eikö länsipään seisonnan poisjättämisellä olisi sinusta mitään vaikutusta linjan täsmällisyyteen?
Muutos voitaisiin tehdä välittömästi, mutta säästö syntyisi vasta, kun B-vuorot korvattaisiin kokopitkillä vuoroilla, kuten on suunniteltu. Säästöä syntyy 5 min/linjakierto ja vuoroväli olisi B-vuorojen kanssa 5 min. Jos mietitään nykytilannetta, säästö kannattaisi silti kerätä ja käyttää uusiin aikatauluntahdistuspisteisiin, linja on tosiaan huonosti aikataulussa.
 
Linjan 106 aikataulusta löytyy jo selite: "N Otaniemen kautta / via Otnäs". :D

Öö, mistä, kun ei täältä kuitenkaan: http://aikataulut.hsl.fi/linjat/fi/s106.html

Hauskaa sinänsä, että mä lähetin yhdelle YTV:n suunnittelijalle jo joskus 2005 ehdotuksen, että noin voitaisiin tehdä, kun voisi säästää rahaakin, kun karsitaan 102:n yötarjontaa, jollei palvelutasoa muuten haluta parantaa. Samalla saadaan Otaniemestä myöhäisyhteys Leppävaaraan, jossa on paljon opiskelija-asuntoja. Vastaus oli lähinnä, että "olisiko sille nyt oikeasti tarvetta".
 
Kaivoinpa huvikseni omat piirroksenikin esiin. Vuosi oli 2004. Itsekin olin silloin tässä harrastuksen "karttojenpiirtelyvaiheessa". Enää ei aika ja kärsivällisyys riittäisi. Meillä oli myös edesmenneen TKK:n ylioppilaskunnan TKY:n parissa ihan oma joukkoliikennetyöryhmänsä, joka aktiivisesti keskusteli asioista. Taidan itse olla niitä harvoja, jotka siitä porukasta eivät työllistyneet joukkoliikenteen ammattilaiseksi. No, ehkä mäkin joskus löydän itseni HSL:n tai VR:n viestinnästä tai jotain...

Vastauksen mukaan itse asiassa lupasivat ottaa ehdotuksen huomioon 5-vuotissuunnitelmassa, tiedä sitten miksi silloin eivät kiinnostuneet, mutta nyt sitten muuttivat.

106N-a.jpg106N-b.jpg
 
Linjan 106N Otaniemen kierros näyttää tällä hetkellä huonolta kompromissiltä Otaniemen lenkin aiheuttaman pidennyksen ja Otaniemen asukkaiden palvelun välillä. Luonnoksessahan 106N kulkee tuon Elmon vasemmanpuoleisen kuvan mukaisesti. Suurin osa Otaniemen asukkaista taas asuu opiskelija-asunnoissa Teekkarikylässä. Yöllä tuskin kukaan on menossa VTT:n päärakennukseen tai Aalto-yliopiston kirjastoon, joiden luokse 106N Otaniemeen matkaajat jättäisi. Etäisyys 106N:n pysäkeiltä Teekkarikylän asunnoille on linnuntietä 500-1100 metriä.

Nykyin Otaniemeä palveleva aamuyölinja 100N tyhjentyy omien kokemusteni mukaan yli puoliksi Teekkarikylän pysäkille. 100N:llä on neljä lähtöä kumpanakin viikonloppuyönä välillä 2.35-4.10. Alkuyöstä Otaniemeen pääsee Elielinaukiolta 102:lla 1.50 asti ja 195N:llä Elielinaukiolta Kuusisaaren kautta 2.12 asti. Suunnitelmaluonnoksessa 195N:n liikennöintiä on jatkettu kahdella tunnilla. Otaniemeen pääsisi siis jatkossa aamuyöllä 106N:llä Kampista ja 195N:llä Elielinaukiolta. Matkustajan valittavaksi jäisi, että haluaako 10 minuuttia hitaamman 195N:n joka vie 500 metriä lähemmäs. Yhtä mukavaa olisi, kun toiseen suuntaan matkustaessa ei kummankaan linjan Teekkarikylää lähin pysäkki olisi yhteinen toisen linjan kanssa. 106N:n reitin muuttaminen Teekkarikylän kautta kiertäväksi 100N:n ja 195N:n tapaan poistaisi nämä ongelmat. Linjapituutta tulisi lisää suuntaansa vajaa kilometri, pysähdykset tuskin lisääntyisivät vaan siirtyisivät vain eri pysäkille. Näin ollen matka-aika lisäys linjalle kilometrillä 40 km/h tietä ja parilla käännöksellä jäisi pariin minuuttiin. Saa nähdä muuttuuko suunnitelma lainkaan, kun tuosta palautetta pistin.
 
Katsoppas tarkemmin siellä alhaalla olevia selitteitä. ;)

Aa, no olihan se siellä. Katsoin kyllä alalaidankin, mutta silmä osui vain lihavoituihin numeroihin, ei teksteihin.

---------- Viesti lisätty kello 23:10 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 23:02 ----------

106N:n reitin muuttaminen Teekkarikylän kautta kiertäväksi 100N:n ja 195N:n tapaan poistaisi nämä ongelmat.

Kyllä, toki. Onneksi kävelymatka ns. kirjaston pysäkiltä on ihan inhimillinen. Itse pohdin tuolloin menneisyydessä sitä, että 106N:n olisi hyvä kiertää Otakaari samaan suuntaan kuin 102:kin, jotta bussit Helsinkiin lähtisivät aina samaan suuntaan. Ongelmaksi vain tulee sitten, että kirjastolla pitäisi käydä kahdesti. Siksi siis tuon minunkin kuvani ristiin menevä lenkki. No, onhan sama ongelma jo nyt 195N:n kanssa.

Näin ollen matka-aika lisäys linjalle kilometrillä 40 km/h tietä ja parilla käännöksellä jäisi pariin minuuttiin.

Tuohon aikaan Otakaaren ralliradalla nopeus taitaa olla lähemmäs 60 km/h...

Mutta onhan tuo selkeä parannus. Tulivat 194/195:nkin N-vuorot aikanaankin teekkarien aloitteesta. Jos 106:lla näyttää siltä, että teekkarit massoittavat senkin, saa sen lenkin myöhemminkin Teekkarikylässä käymään.
 
Nyt HSL:n sivuilla on erikseen Etelä- ja Länsi-Helsingin linjastosuunnitelma sekä ensi vuoden liikennöintisuunnitelma. Ei mitään mullistavaa. Kruununhakaan on "tutkittu" kaksi huonoa ja kallista hätäratkaisua asukkaiden lepyttämiseksi, ehdotus on kuitenkin luonnollisesti alkuperäinen (sisältäen linjan 55 Liisankadulla). http://dsjulkaisu.tjhosting.com/~hsl01/kokous/2012295-5-40685.PDF

Nelosen yöliikenteen lakkautus tuottaa 11 000 euroa säästöä eli pikkuhiluja. Minusta on outoa, että tuollaista yritetään, kun siinä kuitenkin muutetaan kulkutottumuksia ja tehdään linjastosta sekavampaa. Kyllä siitä nyt alle tonnin kuussa voi maksaa, että tottumukset pysyvät nykyisinä ja linjasto selkeänä. Lisäksi taulukossa esitetyt matkustajamäärät eivät ole ollenkaan pieniä, kun vertaa monen bussilinjan päiväajan matkustajamääriin.

Bussin 24 reitti on jälleen parantunut, nyt Marian pihalenkki on poissa ja Rautatiekadulla pysäkkipari. Oikein hyvä. Sitä vaan mietin, mahtaako bussi mahtua kääntymään Pohjoiselta Hesperiankadulta Hietakannaksentielle, on aika ahdas paikka. Mutta kaipa nuo on arvioitu huolellisesti, kun näin pitkällä ollaan päätöksenteossa.

Munkkivuoren ja Kampin välillä on tarkoitus synkata aikatauluiltaan paitsi 14 ja 18, myös 39 samaan pakettiin, jolloin siihen muodostuu todellinen runkolinja. Tekisi mieli sanoa BRT, mutta se rapid ei ihan tuossa täyty. :) Joka tapauksessa erinomaista. Sitä en vieläkään ymmärrä, miten 18 siellä Ulvilantiellä kieppuu jatkossa. Osaisiko joku selittää?

"Hauskana" havaintona linjan 18 keskustaosuuden keskinopeus on nyt 8 km/h. Ja tuosta ei puutu ykköstä edestä.
 
Takaisin
Ylös