HSL:n liikennemuutokset, kesä 2012 - kesä 2013

Vaikka eikös tuon bussin nyt voisi korvata muuttamalla 1A:n reittiä kulkemaan Kampin kautta Perämiehenkadulle niin pitkäksi aikaa kun Laajalahden ratikka tulee Krunikkaan. (Muutama sata metriä kiskoja Fredalle tarvittaisiin.)

Ja miten tämä 1A:n muutos hyödyttäisi Krunikkalaisia? Krunikkaa lähinnä oleva pysäkkihän olisi silloin Varsapuisto Kaisaniemenkadulla, samalta pysäkiltä pääsee jo nyt Viiskulmaan 3B:n ratikalla. Kätevintä olisi ollut lakkauttaa kokonaan tunnus 1A ja jatkaa ykköstä Kauppatorilta Eiraan Perämiehenkadulle, näin Krunikasta olisi ollut koko päivän vaihdoton yhteys lähelle Viiskulman Terkkaria, lähin pysäkki siis Eiran Sairaala, joka olisi ollut sama kuin nykyisellä suoralla bussilinjalla 16. Laskin että ykkösen pidentäminen Eiraan vaatisi yhden ruuhkavuoron muuttamisen kokopäivävuoroksi, eli päiväliikenne klo 9-15 välillä hoituisi neljällä vaunulla nykyisen kolmen sijaan jos vuoroväli säilyisi nykyisellään 20 minuutissa. Olisikohan tullut halvemmaksi kuin kokonaan erillisen linjan perustaminen?
 
Viimeksi muokattu:
Joillakin foorumeilla tällaiset uhoajat bannattaisiin tai heitä kehoitettaisiin siistimään suunsa. Olen huomannut siteeratun kirjoittajan muutamaa tätä aihetta sivuavasta tekstistään sen, että bussi Kulosaaressa on ok, mutta Not In My Backyard. Kun rattijuoppo on henkilöautollaan ajanut jonkun lapsen yli, hamalhel kieltää bussiliikenteen vaikka kansalaistottelemattomuuden keinoin. Aukotonta.

Minä olen asunut koko tähänastisen elämäni Töölössä, jossa liikenteen ongelmat ovat kertaluokkaa suuremmat kuin Kulosaaren asuntokaduilla. Voin myös mennen tullen osoittaa muita paikkoja pääkaupunkiseudulta, joissa joukkoliikenne kulkee alakoulun (huih) vierestä.

Hamalhel, kunnon argumentteja pöytään, tai ole hissukseen.

Kansalaistottelemattomuutta on hyvin monensorttista. Itse kannatan väkivallatonta ja lainmukaista. Mutta sellainenkin ottaa taatusti virkamiespaaveja pattiin. Kulosaaren liikenteestä taitaa tulla lisäksi hyvä täky kunnallisvaaleihin. En todellakaan aio olla hiljaa vaikka jätän täällä rähjäämisen.

Busseja ei ole Kulosaaressa toivottu asuntokaduille. Period.
 
Busseja ei ole Kulosaaressa toivottu asuntokaduille. Period.

Oletko perustellut edes itsellesi, miksi bussit ovat niin valtava uhka ja mörkö liikenneturvallisuudelle? Itselleni ainakin on selvää, kuinka pieni vaara 20 minuutin välein säntillisesti kulkevasta linja-autosta on verrattuna koulujen ympäristössä epämääräisesti pyöriviin ja peruutteleviin pikkuautoileviin, kullannuppujaan kyyditseviin, vanhempiin. Mieti edes hetki esimerkkitilannetta: 1 bussi kadulla vs. 20 pikkuautoa pyörimässä pihassa saman vartin aikana! Ja ehkä osa vanhemmista voisi uskaltaa laittaa lapsensa bussiin, jos se palvelisi vaihdotta ja kulkisi kotien ja koulujen läheltä. Uudessa mallissahan Kulosaareen tulee enemmän vaihdottomia yhteyksiä lähialueelta.

Toivottavasti pystyt käyttämään järkeäsi edes hetken ajan ennen kuin tukehdut hysteriaasi.
 
Kyllä minulla järki kulkee. Minulla on autotalli kadulle ja tänään kun kävin autolla Prismassa niin mennen tullen suljin kadun ja henkilöautot odottivat. Kadun kummankin puolen on pysäköity autoja ja ajorata on todella kapea kun kaupunki ei siivoa jalkakäytäviä lumesta. Tervetuloa vaan asuntokadulle niin nähdään joukkoliikenteen sujuvuus. Bussi 81 ajaa ruuhka-aikaan edestämme 10 minuutin välein ensi vuonna.
 
Minä joudun etsimään autolleni paikan kadunvarresta ja ikkunani alta kulkee parhaimmillaan busseja 1-2 minuutin välein. Silti pärjäillään.
 
Kyllä minulla järki kulkee. Minulla on autotalli kadulle ja tänään kun kävin autolla Prismassa niin mennen tullen suljin kadun ja henkilöautot odottivat. Kadun kummankin puolen on pysäköity autoja ja ajorata on todella kapea kun kaupunki ei siivoa jalkakäytäviä lumesta. Tervetuloa vaan asuntokadulle niin nähdään joukkoliikenteen sujuvuus. Bussi 81 ajaa ruuhka-aikaan edestämme 10 minuutin välein ensi vuonna.

Ihan semmoinen kysymys vaan, että oletkos harkinnut joskus kokeilevasi bussimatkustamista itsekin? Ei se lopulta kovin vaikeaa ole. Matka maksaa muistaakseni 2,50 €, eikä rahojen antaminen kuljettajalle ole sen vaikeampaa kuin niiden työntäminen parkkimittariin. Kuljettajalle maksettaessa ei myöskään tarvitse tasarahaa niin kuin monien parkkimittareiden kanssa. Kokeile ihmeessä, se kannattaa!
Ja Audin myymällä saat rahoitettua itsellesi aika maittavan lomamatkan :)
 
Kyllä minulla järki kulkee. Minulla on autotalli kadulle ja tänään kun kävin autolla Prismassa niin mennen tullen suljin kadun ja henkilöautot odottivat. Kadun kummankin puolen on pysäköity autoja ja ajorata on todella kapea kun kaupunki ei siivoa jalkakäytäviä lumesta. Tervetuloa vaan asuntokadulle niin nähdään joukkoliikenteen sujuvuus. Bussi 81 ajaa ruuhka-aikaan edestämme 10 minuutin välein ensi vuonna.

Lähetäppä postia HSL:lle niin ehkä asiaan tulee jotain selvyyttä, täällä valittaminen on ihan turhaa. ;)
 
Ja miten tämä 1A:n muutos hyödyttäisi Krunikkalaisia?

Eikös 1A voisi kulkea reittiä Käpylä- Sturenkatu - Hakaniemi - Kruunuhaka - Senaatintori - Mikonkatu - Kamppi - Perämiehenkatu? Korvaisi tuon bussin 17. alle 500 metriä kiskoja siis tarvittaisiin Fredalle. Enemmän tuolla varmaan olisi kysyntää kuin nykyreitillä. Sitten kun Laajasalon ratikka tulee voisi Kruunuhaan koukkauksen lopettaa.
 
Ei sitä ratikkalinjaa siltikään tarvitsisi ajattaa Kampin kautta, suurin kynnyskysymyshän Krunikkalaisille tuntuu olevan suora yhteys Viiskulman terkkariin joka nyt poistuu linjan 16 myötä (vaikkei sekään oikeasti vie suoraan Viiskulmaan) Ykkönen voisi siis myös ihan hyvin ajaa Punavuoreen reittiä Snellu-Aleksi-Mansku-Bulevardi-Freda-Perämies. Niitä Fredan kiskoja ei kuitenkaan saataisi rakennettua vielä pariin vuoteen, sen verran hidasta on Helsingissä se päätöksenteko!
 
Eikö kuitenkin Kruunuhakalaisia harmita eniten, se että bussi 18 ei enää kesän jälkeen tule Kampista kruunuhakaan jolloin suorat yhteydet keskustaan, kamppiin ja Meikkuun vaikeutuvat.

Varmaan tulevaisuudessa ratikka "femma" Munkkivuoresta ajaa Kampin ja Kruunuhaan kautta Kalasatamaan jolloin yhteydet palaavat.
Nyt olisi voinut heti muuttaa ratikoiden 3 ja 7 ajoreitit Töölössä keskenään. Seiskalla pääsisi silloin Krunasta Aleksin/Assan kautta Kamppiin ja tuota älytyntöntä ja kallista bussi 17 ei olisi tarvittu. Meikkuunkin pääsisi helposti vaihtamalla neloseen Aleksilla. Viiskulmaan on hyvät vaihtoyhteydet Kampissa busseihin 14 ja 18 joiden yhteinen odotusaika on n.5 minsaa.

Topeliuksen kadun radan valmistuttua ajavat kumminkin sekä 3 että 7 Töölön kautta Eläintarhalle.

Ehkäpä oli virhepäätös lähteä nyt lyhentämään bussi 18 reittiä Kamppiin, synkkaus bussi 14 kanssa on hyvä, ja 14 olisi voinut jatkaa Hernesaareen ja 18 edelleen Krunaan.
Näin olisi vältytty Krunalaisten ja Muvulaisten mielipahalta, eikä typerää 17 olisi tarvittu.
Samoin olisi voinut uudelleen miettiä ovatko bussi 18 kunniakierrokset Munkkivuoressa tarpeellisia, etenkin kun miettii ostarin sumppua.

Lopullisia reittimuutoksia pitäisi voida odottaa kunnes Töölön rata valmistuu ja "femman" selvitystyö Munkkivuori-Kamppi-Kruunuhaka-Kalasatama on valmis.
 
Viimeksi muokattu:
Saakos noista kuntayhtymän päätöksistä tehdä oikaisuvaatimusta?

ilmeisesti valitustie on hankala, tässä jotain tietoa:

HSL:n hallituksen sihteeri ja juristi ilmoitti, että HSL:n päätöksestä
voi normaalisti ensin tehdä kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen
HSL:n hallitukselle. Jos oikaisuvaatimus ei tuota toivottua tulosta,
päätöksestä voi sitten valittaa hallinto-oikeudelle ja edelleen
korkeimmalle hallinto-oikeudelle.
 
En käsitä mistä valittaisit.

Jos lähdetään siitä, että mitään ei saa muuttaa, ymmärrän.

Veronmaksajana ilahdun siitä, jos rahani käytetään parhaalla mahdollisella tavalla. Jos linja 18 kuormitus on nelinkertainen Munkan päässä Krunikan päähän verrattuna, on selvää että päät ovat epätasapainossa. Lisäksi asemanseutu tekee 18 liikennöinnin erittäin epäluotettavaksi.

Itsekin käyn silloin tällöin Ateneumissa ja 18 sopisi matkalleni. Pitäisiköhän laatia yhden miehen adressi ja sen jälkeen valittaa vielä eri oikeusasteisiin.
 
Oikaisuvaatimus ei ole varsinaisesti valitus. Sellaiseen ei kelpaa perusteluksi, että toimielin päätti valittajan mielestä hölmösti. Oikaisuvaatimukseen on perusteet vain, jos hallintomenettelyssä on virhe eli esimerkiksi hallitus on ylittänyt toimivaltansa ja päättänyt jostain sellaisesta, josta se ei voi päättää. Niinhän tässä ei käynyt. Eikä tietääkseni ole ollut virheellisiä äänestyksiä tai muitakaan, joista oikaisuvaatimuksen voisi tehdä.
 
Takaisin
Ylös