Jo mainittujen lisäksi, jos haluaa tutustua VDL:ään, niin ei pitäisi olla mahdotonta mennä Hyvinkäälle katsomaan. Siellä liikkuu 7 päivänä viikossa VDL:ää (poislukien juhannus ja joulu), parhaimmillaan jopa kolmen yksikön voimin. Nämä siis edeltävää mallia, joilla varmasti on ollut oma roolinsa hankintapäätöksiä tehtäessä. Yksi näistähän oli jo 2008 linja-autonäyttelyssä esillä. Oikeasti, Hyvinkää on lähempänä kuin Tallinna.
VDL Citeaan on toki voinu sittemmin tutustua Lahden bussinäyttelyssä ja Tampereen paikallisliikennepäivillä.
Ei olisi kovin tavatonta, että rengaskoko lukisi renkaassa itsessään.
Viimeisin muokkaaja killerpop; 06.07.2012 kello 21:52.
Moottori keskellä lattian alla - sijainti, joka on yrityksellenne sijoitus.
Minulle opetettiin aikanaan ammattikoulussa ja myöhemmin rengasliikkeessä työskennellessäni, että talvikelillä soveltuvin rengas on mahdollisimman kapea. Ei ole niin paljoa pintaa joka alkaisi luistamaan eikä kuviota joka tukkeutuisi sohjosta. Katsokaapa vaikka ralliautojen piikkirenkaita, aikamoisia sirkkelinteriäajan talvisin ennemmin meidän perheen kakkosautolla huonossa säässä jossa on vanhan liiton 155/13 renkaat kun mamman autolla jossa tehtaalta tulleet 205/55/17 blingblingit, kamala pulkka talvisin
![]()
Ylläoleva teksti edustaa vain kirjoittajan omaa näkemystä asiasta
Koska tämä kuuluu tänne, mitä autoja tulikaan 270:lle?
Pakko myöntää et nuo VDL:ät on ihan tyylikkäitä pelejä ja kelpaisi tampereellekinja rengaskoosta puheenollen mitä kapeampi sitä parempi talvella. Itsellä on suht tehokas takaveto missä edessä 225 ja takana 255 renkaat niin voin sanoa ettei ole herkkua ajaa edes sadekelillä että aika kieli keskellä suuta saa ajaa
talvella kun oli alla yli 200 heppainen takaveto alla missä 205/225 niin ei kyllä paljon toivoa liikkua missään. Hyvänä esimerkkinä pääsiäisen tienoinen myräkkä Tampereella, 30km matka 8 tunnissa. Eli kapeat renkaat parhaat. Olisikohan kaupunkiautoja mahdollisuus saada 4-vetoina?
![]()
Viime torstaina oli jälleen Tallinnan satamassa uusi Volvo odottelemassa kyytiä Suomeen.
(Kuva otettu aitaverkon reiän läpi.)
Ylläoleva teksti edustaa vain kirjoittajan omaa näkemystä asiasta