
Alunperin kirjoittanut
Elmo Allen
Ei, ei tietenkään noin. Jos bussi 1 alkaa myöhästyä, bussin 2 tulee jättäytyä jälkeen vain hieman aikataulustaan, eli että bussi 3 pystyy tulemaan 3-5 min päästä siitä kun bussi 2 on ohittanut pysäkin. Jos myös bussi 3 jostain syystä alkaa myöhästyä, silloin bussin 2 kannattaa jättäytyä jälkeen hieman enemmän, mutta vain johonkin rajaan asti.
Tämä siis siksi, että myöhästyvän bussin perässä tuleva bussi alkaa aina ajaa etuajassa. Bussi 2 alkaa kerätä vain melkein tyhjiä tai kokonaan tyhjiä pysäkkejä, koska vuoroväli bussiin 1 on lyhentynyt, eikä pysäkille ole vielä ehtinyt tulla matkustajia paljonkaan.
Aikataulun mukaan ajaminen ei ole vielä optimaalisinta, koska jos käy niin, että bussi 1 on 5 min myöhässä, bussi 2 ajaisi ihan tyhjänä (ellei bussi 1 ole jo täynnä). Ja silloin ihmisten matkaa hidastetaan turhaan sillä, että bussia 3 odottavat joutuvat odottamaan sitä 5 minuuttia. Se on normaalitilanne, mutta näiden ihmisten matka-aikaa voidaan normaalitilanteesta lyhentää, koska jos bussi 2 tulisikin vaikka 2 minuuttia bussin 1 jälkeen, siihen nousevat ihmiset ovat juuri säästäneet 3 minuuttia matka-aikaa, koska he olisivat muuten joutuneet odottamaan keskimäärin 4 minuuttia, mutta nyt selvisivätkin keskimäärin 1 minuutin odotuksella. Tästä on myös se erityinen hyöty, että se pienentää bussin 3 riskiä myöhästyä (syystä mistä hyvänsä).
Tämä ei välttämättä ole jälkeen jättäytymisen optimaali, vaan mahdollisesti tehokkaampaa voi olla tasoittaa vuoroväliä useammille vuoroille. Ei tietenkään kaikille päivän vuoroille, mutta esimerkiksi niin, että jos bussi 1 myöhästyy 5 minuuttia, bussi 2 jättäytyy aikataulusta 3 minuuttia, bussi 3 2 minuuttia, bussi 4 1 minuutin, ja bussi 5 voi jo ajaa aikataulussaan. Tällöin on saatu tehokkaasti vähennettyä ihmisten odotusaikaa ja tasattua kuormia. Tämän jälkeen ruuhkapiikki voi jo olla ohi, ja aikataulussa pysytään taas jo luonnostaan.
---------- Viesti lisätty kello 17:37 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 17:21 ----------
Sinänsä ei toki olisi mikään ongelma järjestää myöskään tasaista vuoroväliä koko päivälle, ilman aikatauluja. Jos jokin bussi myöhästyy niin paljon, ettei se ehdi lähteä seuraavalle sivulle ajoissa, ollaan jo pahassa pulassa, ja myöhästymisvaikutus tulee heijastumaan vielä monta tuntia. Siksi jos kääntöaika halutaan minimoida, tuota yhtä myöhästyvää bussia varten pitäisi joka tapauksessa pitää passissa vara-auto, joka voi lähteä paikkaamaan sitä. Eli kun bussi 1 myöhästyy 5 minuuttia, jokeri-Jokeri otetaan kehiin lähtemään bussin 1 sivulle. Bussi 1 ottaakin silloin bussin 2 lähtöpaikan ja niin edelleen. Sanoisin kuitenkin, että myöhästymiseen hitaasti adaptoituva vuorovälin pito toimii paremmin. Lähinnä siksi, että Jokeri on niin pitkä linja, että yhdellä sivulla on aina kerralla jopa 19 bussia. Jos bussi Viikissä matkalla Itäkeskukseen myöhästyy, ei kannata hidastaa Westendistä juuri lähtenyttä vuoroa.